Kokemuksia kirjallisuuden opinnoista osa 1

Kirjallisuuden perusopinnot 25 op
Jyväskylän avoin yliopisto

Tein sen! Monen vuoden miettimisen jälkeen ilmoittauduin avoimeen yliopistoon lukemaan 25 opintopisteen suuruiset kirjallisuuden perusopinnot. Tilanne työn ja muun elämän kanssa on nyt ensimmäistä kertaa sellainen, että voin realistisesti kuvitella suorittavani ne. Ajattelin kirjoitella kokemuksia matkan varrelta tänne blogiin, koska jotakuta muutakin saattaa kiinnostaa aihe.

Jyväskylän valitsin siksi, että kaikki kurssit on mahdollista suorittaa etänä ja kurssit vaikuttivat kiinnostavammilta kuin Helsingin avoimen yliopiston kurssit. Lisäksi Jyväskylän yliopiston nettisivut ovat tarpeeksi selkeät että löysin tarvittavat tiedot ja osasin ilmoittautua. Se ei tunnu olevan ollenkaan itsestäänselvyys kun eri yliopistojen sivuja selailee…

Avoimet opinnot tietenkin maksavat, 25 opintopistettä irtosi 250 eurolla. Toisaalta aika kallista, mutta toisaalta käypä hinta uudesta harrastuksesta (maksaa se salilla käyminenkin). Opinnoilla on vuoden verran suoritusaikaa ja ne voi aloittaa milloin vain (vielä ehtii, siis). Itse olin kärppänä ilmoittautumassa heti elokuun toinen päivä.

Opiskelen ihan harrastuspohjalta kokopäiväisen työn ohessa, joten hommaa varmasti riittää. Mielenkiinnolla odotan, onko meikäläisellä keväällä enää yhtään sosiaalista elämää :D Haluaisin joskus tulevaisuudessa työskennellä kirja-alalla ja kirjallisuuden parissa, joten sivistyminen aiheesta ei ainakaan haittaa. Lisäksi kaikki aiheet ovat todella kiinnostavia! En usko että lähden kokonaista kirjallisuuden tutkintoa suorittamaan, mutta mistä sitä toisaalta tietää.

Perusopintoihin kuuluvat seuraavat kurssit:

  • Länsimaisen kulttuurin teemat ja kuvasto 5 op
  • Kirjallisuustieteen perusteet 5 op
  • Kirjallisuuden analyysi 5 op
  • Kotimaisen kirjallisuuden historia 2 op
  • Länsimaisen kirjallisuuden historia 3 op
  • Yleisen kirjallisuuden tuntemus 5 op

Suoritustapoja on monia – useimmista pystyy tekemään joko kirjatentin, itsenäisen oppimistehtävän tai suorittamaan verkkokurssin. Pariin kurssiin tarjotaan myös viikonlopun lähiopetussessiota Jyväskylässä. Ilmoittauduin yksille syksyn lähiopetuspäiville, ja toivon että minimiosallistujamäärä täyttyy.

Aloitin ensimmäisenä työstämään Länsimaisen kulttuurin teemoja ja kuvastoa, jonka kevyt kurssimateriaali näkyy postauksen pääkuvassa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse lukea, mutta aiheet olivat niin mielenkiintoisia että lukaisin kaksi ohuempaa opusta Mitä jokaisen tulee tietää antiikista ja Alussa oli Sana kokonaan. Teen kurssin itsenäisenä oppimistehtävänä, jota pääsi tarkastelemaan vasta ilmoittautumisen jälkeen. Vähän meinasi leuka tippua, kun tajusin että jostain on keksittävä 20 sivua sanomista, ja siinä on vasta ensimmäinen kurssi. Sain kuitenkin nyt viikonloppuna ensimmäisen 5-sivuisen esseen naputeltua, jee.

Ongelmana on lähinnä se, että aiheet ovat liian kiinnostavia ja aika rajallista. Yhdessä tehtävässä pitää kirjoittaa teoksesta, joka ammentaa aiheensa antiikista. Lainasin kirjastosta Margaret Atwoodin Penelopeian, mutta samalla otin myös Homeroksen Odysseian taustalukemiseksi. Toisessa tehtävässä pitää pohtia Kalevalan suhdetta suomalaisuuteen Kalevalan kulttuurihistoria -teoksen pohjalta, joten meikäläinen lainasi tietysti Lettoon myös originaalin Kalevalan paremman kokonaiskuvan saamiseksi...

Saa nähdä kuinka diippiin oheislukemistoon aika riittää, mutta nyt on ainakin harvinaisen hyvä tilaisuus lukea näitä klassikoita, jotka ovat vaikuttaneet kirjallisuuteen niin paljon. Jos ja kun näitä tulee luettua, kirjoittelen niistä tietysti arvioita myös blogiin. Kaiken kaikkiaan luulen, että tämä entinen ammattikorkeakoululainen tulee tekemään kiinnostavimmat mutta myös työläimmät 25 opintopistettään ikinä. Pysykää kanavalla!

Lue lisää Jyväskylän avoimista kirjallisuusopinnoista

Päivitys 31.7.2018: Lue myös Kokemuksia kirjallisuuden opiskelusta osa 2!

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Tarkkailin heitä vaivihkaa. He vaikuttivat normaalilta perheeltä, vaikka en välttämättä tiennyt, minkälainen sellainen perhe oli. Tunsin jotain, jolle ei ole sanaa: nostalgiaa elämästä, jota en ollut koskaan elänyt.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Minulla oli varsin korkeat odotukset Ben Kallandin ensimmäiselle aikuisten romaanille, kuten sitä kustantajan esitteessä kuvataan. Sain itse asiassa jo alkukesästä lukea maistiaisen kirjan dramaattisesta avauskohtauksesta, joka johtaa erään pojan kuolemaan ja tempaisee lukijan vauhdilla mukaansa. Lisäksi kirjaa kehutaan vuolaasti melkein joka paikassa.

Vien sinut kotiin ei ole aiheeltaan ihan tyypillisimpiä kirjoja joita yleensä luen. Se kertoo yhden perheen elämästä uskonlahkon varjossa, perhesuhteista ja niiden pirstaloitumisesta, huippulahjakkuudesta, vieraantumisesta ja sivullisuudesta. Tartuin kuitenkin kirjaan saman tien kun sain sen postitse, ja luin yhdessä illassa. Voin hyvin todeta, että kirja lunasti kaikki odotukseni sille.

Kertojana on perheen poika Markus, joka on muuttanut aikuistuttuaan Yhdysvaltoihin ja pyrkii etenemään urallaan Jehovan todistajien päämajassa – lahkon, jota ei itse asiassa mainita nimeltä kertaakaan kirjassa, mutta jonka säännöt ja tavat kietoutuvat tiukasti kaikkien henkilöiden elämään. Markus aloittaa tarinansa päivästä, jolloin hän saa kirjeen naiselta, joka väittää olevansa hänen tyttärensä. Siitä lähtee keriytymään auki perheen tarina, jossa vuorotellaan takaumien ja nykyisyyden välissä.

Vasta muiden arvioita luettuani havahduin huomioon, että Markus on tosiaan kertojana epäluotettava. Hän ei pyri piilottamaan huonoja puoliaan ja kertoo tarinaansa tunteilematta, mutta lukija ei tiedä, missä kohtaa hän vähättelee omaa vastuutaan tai kaunistelee osuuttaan tapahtumista. Hän on hahmona kuitenkin kiinnostava omine pyrkimyksineen, kipuineen ja virheineen.

Kirjan muista henkilöistä nousee erityisesti Markuksen kolmesta siskosta toiseksi nuorin, huippulahjakas Ellen, jolle viulunsoitto on elämä. Kalland kuvaa tytön musikaalisuuden ja musiikin hengästyttävän upeasti ja elävästi, niin että ainakin itse musiikkia harrastaneena nautin jokaisesta sanasta. Ellen erottuu muutenkin muista pikkuvanhalla luonteellaan, huumorillaan ja älyllään. Lukija saa tietää jo kirjan alkulehdillä että Ellen on kuollut, ja Markus-veli maalaa hänestä kuvan traagisena, lähes täydellisenä hahmona.

Näytti kuin Ellen ei olisi soittanut, vaan viulu soitti itse, Ellen vain seurasi viulun ehdottamaa polkua.

Ilman sen enempiä ylisanoja, tämä kirja osui ja upposi: tarina, henkilöt ja tunnelma muodostavat ehyen kokonaisuuden, jossa ei ole mitään liikaa ja joka kantaa viimeiselle sivulle asti. Vien sinut kotiin tekee jehovantodistajuudelle saman kuin Taivaslaulu teki lestadiolaisuudelle: Yhteisöön syntynyt ja sen tunteva kirjailija upottaa uskonnon elementit sujuvasti tarinaan ilman saarnaamisen makua, ja luo kokonaisuudesta samalla jotain todella kaunista, aitoa ja surullista. Lopussa on onneksi toivoa, kummassakin kirjassa.

Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta mutta jotka paljastavat totuuden.” – Ellen

Subjektiviinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

PS. Kirjan lopussa on tarinan ääniraita, jossa luetellaan kaikki kirjassa esiintyvät kappaleet ja konsertot. Jos olisin Ben tai Atenan markkinointi-ihminen, tekisin kappaleista Vien sinut kotiin -soittolistan Spotifyhyn tai YouTubeen. Itse kuuntelen tätä postausta kirjoittaessani Carmen-fantasiaa viululle.

Ben Kalland
Vien sinut kotiin
Atena 2017
284 sivua

Rämö & Valtari: Unelmahommissa

Se, että joku työ – oli se sitten kauppiaan, kirjailijan, lentäjän tai ammattiurheilijan – on mukavaa, ei tarkoita, että sen pitäisi aina olla helppoa. Intohimoinen unelmatyö ei tietenkään ole pelkkää liitelyä. – – Intohimon toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kukapa ei joskus miettisi, miten hienoa olisi elää blogia kirjoittamalla? Salamatkustaja-blogia pitävä, Islannissa asuva Satu Rämö ja Lähiömutsi-bloggaaja Hanne Valtari kertovat kirjassaan, miten ovat luoneet itse omat unelmaduuninsa. Kirja on jakanut blogeissa jonkin verran mielipiteitä, mutta minulle se oli ihanan inspiroivaa ja sopivan kevyttä lukemista kesälle.

Naisten omiin unelmaduuneihin kuuluu esimerkiksi bloggaamista, kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittamista, matkustamista, sometyöskentelyä, tuottajana ja matkanjohtajana toimimista ja kivijalkakaupan pitämistä Islannissa. Omien yritystensä kautta he voivat tehdä sitä, mikä milloinkin kiinnostaa eniten ja mistä joku on valmis maksamaan jotain.

Kirjoittajat myös neuvovat, miten lukija pystyy halutessaan samaan. Kaikkien unelma ei tietenkään ole blogin pitäminen – kirja kehottaakin miettimään, mitä sellaista osaa ja tykkää tehdä, josta joku muu olisi valmis maksamaan. Eikä unelmaduuni synny yhdessä yössä, vaan vaatii aikaa ja kypsyttelyä. Blogeillaan tienaavat eivät yleensä tarkemmin avaudu työnsä sisällöstä tai siitä, miten sitä rahaa oikeasti tehdään. Oli siis virkistävää lukea konkarien omakohtainen ja avoin kokemus asiasta.

Unelmahommissa ei ole pelkkä haihattelukirja, vaan mukana on myös sopiva annos realistisuutta. Vaikka alussa meinasinkin heittää kirjan seinään kun luin hehkutusta rennosta työpäivästä Balin paratiisirannalla, käsittelyyn pääsevät myös vähemmän ihanat käytännön asiat. Blogi ei ala tuottamaan rahaa tuosta vaan, vaan vaatii ensin satoja tunteja työtä. Lifestylebloggaja on tavallaan aina töissä. Ja unelmatyötäänkin tekevä ihminen voi uupua, kun paahtaa menemään liian innokaasti ja asioita kasautuu liikaa.

Pyysin kirjasta arvostelukappaleen kun ystäväni vinkkasi siitä – hän arvasi ihan oikein, että kirja vetosi myös meikäläiseen. Pystyn hyvin samaistumaan kirjoittajiin, kun itseänikin kiinnostaa vähän kaikki, enkä haluaisi tehdä työkseni pelkästään yhtä asiaa. Ja olisihan se nyt hienoa, jos pystyisi rahoittamaan maailmanympärimatkan kirjoittamalla matkajuttuja ja blogia. Mutta kirjoittajien sanoin – kaikkea ei tarvitse tehdä nyt, kyllä sitä vielä ehtii.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Satu Rämö ja Hanne Valtari
Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät
WSOY 2017
351 sivua