”Mutta on kaksi sellaista jotka tietävät. Toinen on hyvä Jumala, toinen on Hercule Poirot.”
Hercule Poirot -dekkari Sininen juna kuului kesämaratonin lukemistoon. Se oli mukavan kevyt päätös 24 tunnin lukumaratonille ja taattua Christien laatua. Koska tämä postaus on jäänyt jumittamaan jonnekin yli kuukaudeksi ja tuoreimmat muistot kirjasta ovat jo haalistuneet, kertaan vain fiiliksiä pikaisesti.
Tällä kertaa päästään selvittämään rikkaan Ruth Ketteringin murhaa. Ruth elää onnettomassa avioliitossa ja päättää lähteä lomailemaan Rivieralle. Hänen isänsä on lahjoittanut hänelle arvokkaita rubiineja, jotka pitää tietysti saada matkalle mukaan. Matkalla Sinisessä junassa tapahtuu kuitenkin raaka murha ja rubiinit katoavat. Luonnollisesti mestarisalapoliisi Hercule Poirot sattuu olemaan juuri samaisessa junassa ja pääsee selvittämään mysteeriä.
Yleensä Christien kirjoissa minulla on ongelmana laaja henkilögalleria, joista en muista kuka on kuka. Sinisessä junassa henkilöitä taustoitetaan kuitenkin tavallista paremmin ja heidät esitellään yksi kerrallaan, joten pysyin hyvin perässä. Juoni oli kiehtova, ja odotin innokkaana loppuratkaisua. Kuten tavallista, en arvannut murhaajaa oikein. Pystyyköhän niitä ikinä arvaamaankaan? Hauskana yksityiskohtana mieleen jäivät lakoniset lukujen nimet, kuten Monsieur Papopoulos syö aamiaista ja Poirot leikkii oravaa. Kaiken kaikkiaan Sininen juna toimii mukavana välipalana Poirotin seikkailuista tykkääville.
Subjektiivinen tuomio: ****
Agatha Christie
Sininen juna
Suom. Aarre Pipinen
WSOY 2016
257 sivua
”Tässä kaupungissa elää prinssi, jonka vasen käsivarsi on samanlainen kuin muillakin, mutta oikea on joutsenen siipi. Hänet ja hänen yksitoista veljeään taikoi joutseniksi heidän räävitön äitipuolensa, tällä kun ei ollut pienintäkään aikomusta kasvattaa kahtatoista miehensä ex-vaimon synnyttämää poikaa.”
”Hän himoitsi aina ihan kauheasti jotakin sellaista, joka olisi ollut ravitsevampaa ja täyttävämpää kuin kaali tai kaalikeitto. Ja kaikkein eniten hänen mielensä teki SUKLAATA.”