Agatha Christie: Sininen juna

sininenjuna”Mutta on kaksi sellaista jotka tietävät. Toinen on hyvä Jumala, toinen on Hercule Poirot.”

Hercule Poirot -dekkari Sininen juna kuului kesämaratonin lukemistoon. Se oli mukavan kevyt päätös 24 tunnin lukumaratonille ja taattua Christien laatua. Koska tämä postaus on jäänyt jumittamaan jonnekin yli kuukaudeksi ja tuoreimmat muistot kirjasta ovat jo haalistuneet, kertaan vain fiiliksiä pikaisesti.

Tällä kertaa päästään selvittämään rikkaan Ruth Ketteringin murhaa. Ruth elää onnettomassa avioliitossa ja päättää lähteä lomailemaan Rivieralle. Hänen isänsä on lahjoittanut hänelle arvokkaita rubiineja, jotka pitää tietysti saada matkalle mukaan. Matkalla Sinisessä junassa tapahtuu kuitenkin raaka murha ja rubiinit katoavat. Luonnollisesti mestarisalapoliisi Hercule Poirot sattuu olemaan juuri samaisessa junassa ja pääsee selvittämään mysteeriä.

Yleensä Christien kirjoissa minulla on ongelmana laaja henkilögalleria, joista en muista kuka on kuka. Sinisessä junassa henkilöitä taustoitetaan kuitenkin tavallista paremmin ja heidät esitellään yksi kerrallaan, joten pysyin hyvin perässä. Juoni oli kiehtova, ja odotin innokkaana loppuratkaisua. Kuten tavallista, en arvannut murhaajaa oikein. Pystyyköhän niitä ikinä arvaamaankaan? Hauskana yksityiskohtana mieleen jäivät lakoniset lukujen nimet, kuten Monsieur Papopoulos syö aamiaista ja Poirot leikkii oravaa. Kaiken kaikkiaan Sininen juna toimii mukavana välipalana Poirotin seikkailuista tykkääville.

Subjektiivinen tuomio: ****

Agatha Christie
Sininen juna
Suom. Aarre Pipinen 

WSOY 2016
257 sivua

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

villijoutsenet_ja_muita_kertomuksiaTässä kaupungissa elää prinssi, jonka vasen käsivarsi on samanlainen kuin muillakin, mutta oikea on joutsenen siipi. Hänet ja hänen yksitoista veljeään taikoi joutseniksi heidän räävitön äitipuolensa, tällä kun ei ollut pienintäkään aikomusta kasvattaa kahtatoista miehensä ex-vaimon synnyttämää poikaa.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Tästä kirjasta on suhteellisen vaikea kirjoittaa. Pyysin Villijoutsenet ja muita kertomuksia arvostelukappaleena, koska nykyaikaan tuodut sadut ja kysymys ”mitä tapahtui sen jälkeen kun he elivät onnellisina elämänsä loppuun?” herättivät mielenkiinnon. Fanitan isosti perinteisiä satuja ja kertomuksia. Odotin kirjan olevan humoristista ja oivaltavaa viihdettä alkuperäisten satujen pohjalta, mitä se olikin. Sen lisäksi mukana oli kuitenkin myös paljon synkempiä sävyjä.

Kirjassaan Cunningham ottaa käsittelyyn kymmenen vanhaa kertomusta ja värittää ne uuteen muotoon. Lumikki, Tähkäpää sekä Kaunotar ja hirviö ovat helposti tunnistettavissa, mutta mukana on myös tuntemattomampia satuja kuten Tittelintuure ja Villijoutsenet. Löysin itseni parikin kertaa Wikipedian syövereistä kertaamassa jonkin satuklassikon ”oikeita” juonenkäänteitä. Pari tarinaa minulta jäi tunnistamatta kokonaan Googlen suopeasta avusta huolimatta.

Cunninghamin kertomukset tuovat esiin uusia puolia monista henkilöistä ja erityisesti alkuperäisten satujen pahiksista. Tarinoissa tutustutaan esimerkiksi Hannun ja Kertun pahan noidan menneisyyteen ja Tittelintuuren mielenmaisemaan. Kertojan tyyli vaihtelee, ja pari satua oli kirjoitettu jännästi sinä-muodossa. Kertomuksissa tunnutaan liikkuvan jossain perinteisen satumaiseman ja nykyajan välillä – prinssit hengaavat baareissa ja tuoreen kuningattaren kuva päätyy viirien lisäksi myös matkamuistomukeihin.

Kirjan kieli on hyvää ja 150-sivuinen teos oli nopeasti luettu, vaikka pariin kertomukseen pitikin palata uudelleen. Kuvaus on humoristista ja oivaltavaa, ja pari kertaa nauroin ääneen. Tarinat toisaalta myös koskettivat, ja erityisesti satu pariskunnan kolmesta toivomuksesta sai ajattelemaan.

Muutamista kohdista jäi kuitenkin epämiellyttävä fiilis. Kirja on selkeästi aikuisille suunnattu, kun mukaan on tuotu hahmojen seksiseikkailuja, sadistisuutta, alkoholismia ja fetissejä. Tajusin, että pidän sittenkin mieluummin sadut satuina ja (inho)realismin realismina. Kirjan jälkeen pitikin katsoa pari kepeää Disney-elokuvaa vastapainoksi.

Toisaalta Cunningham kuvaa kauniisti myös onnellisten loppujen muotoutumista pitkiksi liitoiksi, joissa puolisot ”vaistoavat toisensa ajatukset niin hyvin, että mies ymmärtää sanoa ’Joo’ – tietämättä lainkaan, mihin on vastannut myöntävästi.” Erityismaininnan ansaitsee Yuko Shimizun mielettömän kaunis piirroskuvitus. Kirjan viimeisen tarinan alkuperää en tunnistanut, mutta onneksi se päätti satukokoelman suhteellisen onnelliseen loppuun.

Subjektiivinen tuomio: ***

Michael Cunningham
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
Suom. Kristiina Drews

Gummerus 2016
150 sivua


VINKKI: Tällä hetkellä Yle Areenassa on kuunneltavissa myös mielenkiintoinen seitsemänosainen sarja Olipa kerran, jossa pureudutaan satuihin ja tutustutaan niiden historiaan. Kannattaa kuunnella!

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

jalijasuklaatehdasHän himoitsi aina ihan kauheasti jotakin sellaista, joka olisi ollut ravitsevampaa ja täyttävämpää kuin kaali tai kaalikeitto. Ja kaikkein eniten hänen mielensä teki SUKLAATA.

Luin Roald Dahlin tunnetuimpiin kuuluvan lastenkirjan Jali ja suklaatehdas osana kesän lukumaratonia. Muistan kuinka luin kirjaa lapsena ihan fiiliksissä ja ihmettelin, miten kukaan voi kirjottaa noin herkullisesti suklaasta ja karkista. Lempparini on tietenkin Vonkan erikoismurea kuohukermainen herkkusuklaa.

Nyt yli 10 vuotta myöhemmin pelkäsin, että lumous haihtuu lopullisesti kun luen kirjan taas. Paras tapa pilata lapsuuden suosikit kun on yleensä lukea tai katsoa ne uudelleen aikuisena. Onneksi niin ei käynyt! Väljän taiton ja Quentin Blaken mainion kuvituksen takia kirjan lukaisi tunnissa läpi, ja se olikin mukava laskeutuminen 24 tunnin lukumaratoniin.

Kirja alkaa köyhän Jalin perheen esittelyllä. Vanhemmat, kaksi paria isovanhempia ja Jali asuvat kaikki pienessä tönössä kaupungin laidalla. Heillä on hyvin vähän rahaa edes ruokaan. Samassa kaupungissa on asuu erikoinen suklaatehtailija Villi Vonka, joka järjestää suuren kilpailun lapsille. Vonkan suklaalevyihin piilotetaan viisi kultaista pääsylippua, ja sellaisen löytäneet pääsevät kierrokselle suklaatehtaaseen ja saavat karkkia loppuelämäkseen. Parin turhan ostoksen jälkeen Jali ostaa löytämällään pennosella vielä yhden suklaalevyn nälkäänsä. Sieltä pilkahtaa jotain kultaista… (Tämä oli riemukas hetki lapsena.)

Köyhä mutta hyväsydäminen Jali herätti tietenkin sympatiani nuorena. Niin hän tekee edelleen, mutta oli yllättävää huomata kuinka kärjistettyä Dahlin kirjoitustyyli on. Neljää muuta tehtaaseen tulevaa lasta pilkataan surutta, koska yksi on lihava, toinen hemmoteltu, kolmas television orja ja neljäs purkka-addikti. He kaikki kokevatkin eri tavoilla epämiellyttävän kohtalon tehtaassa, mutta Vonkan mielestä se on vain hauskaa.

Tämä ei lapsena häirinnyt mitenkään, mutta nyt mietti pakostakin kirjan korrektiutta samalla kun luki sitä. Niin, ja Vonkan tehtaan työntekijöinä on pieni umppa-lumppa-heimo, jonka Vonkka on rahdannut viidakosta töihin tehtaaseensa ja jolle hän maksaa ruokapalkkaa…

Tykkäsin kuitenkin kirjasta, ja oli mukavaa huomata ettei sen herkullinen kuvaus ollut vähentynyt yhtään. Vonkan tehtaasta löytyy edelleen mitä mielikuvituksellisempia karkkeja, joita mielellään maistaisi. Vaikka kirja on kirjoitettu alun perin 60-luvulla, sen yllättävä ajanmukaisuus huvitti. Televisio ynnä muut härpäkkeet taisivat olla uhka lapsille jo silloin, kun umppa-lumpatkin intoutuivat laulamaan:

”Näistä kasvatusjutuista tärkeimmän
me soisimme teidän tietävän –
tämän: lapsia ei koskaan saa
televisioruutuun hukuttaa! —
Mutta melkeinpä joka talossa
me näimme (salaa, ikkunasta)
miten lapset nuo istuivat
kuvaruudun luona kuin apinat. —
Mitä he ennen tekivät?
Jo ennen tuota laitetta
lapsia oli olemassa!
Ja – heillä oli kirjoja!
He osasivat lukea. –”

Eipä ole maailma paljoa muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa :D Kaiken kaikkiaan kirja on kevyttä ja herkullista luettavaa suklaan ystäville, kunhan ottaa oikeanlaisen asenteen. Se voisikin olla parasta oikein kermaisen suklaalevyn kanssa nautittuna.

roalddahlhaasteEhdin juuri osallistua myös Yöpöydän kirjat-blogin emännöimään Roald Dahl-lukuhaasteeseen! Yhden kirjan lukeneena saavutin tason nilviö. Jeah!

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Ruoasta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Roald Dahl
Jali ja suklaatehdas
Suom. Aila Nissinen, Nina Pitkänen

Otava 2009
187 sivua