Jalkanen & Pudas: Rivien välissä

rivien-valissaKirjablogi on blogi, jonka pääpaino on kirjoissa ja kirjallisuudessa.

Vaikka olen blogannut kirjoista jo puolitoista vuotta, minulle tuli yllätyksenä että kotimaisista kirjablogeista on tehty kirja. Kirjainten virrassa -blogin Hanna ja Lumiomena-blogin Katja ovat haastatelleet kirjabloggaajia, kirjailijoita ja kustantajien edustajia ja koonneet oppaan kirjallisten blogien maailmaan.

Rivien välissä on kevyttä luettavaa 160 sivullaan, ja minulla se meni bussimatkaviihteenä. Kirjassa käsitellään kirjablogiskeneä yleisesti ja sivutaan tyypillistä bloggaajaa, blogin ulkoasua, minkälaisista kirjoista blogataan ja miten kirjoja saadaan luettavaksi. Keskimääräinen kirjabloggaaja on muuten 36-vuotias nainen, joka toimii myös työssään kirjojen tai tekstien parissa.

Kirjan loppupuolella keskitytään kirjablogien yhteisöllisyyteen, pohditaan blogien suhdetta ammattimaiseen kirjallisuuskritiikkiin ja esitellään erilaisia blogeissa esiintyneitä haasteita ja tempauksia. Tekstissä tuntuu olevan jonkin verran toistoa, mutta aiheita käsitellään kumminkin kattavasti. Internetin ihmeitä käsittelevät kirjat vanhentuvat nopeasti, joten kolme vuotta vanhaa teosta kannattaa lukea varauksella ainakin tilastotiedon ja sen sellaisen suhteen.

En saanut kirjasta juurikaan sen enempää irti kuin mitä olen oppinut pyörimällä Blogistaniassa itse, mutta Rivien välissä oli joka tapauksessa mielenkiintoista luettavaa. Minua olisi kiinnostanut lukea enemmänkin blogin perustamiseen, nimeämiseen, ulkoasun muokkaamiseen ja kaupalliseen yhteistyöhön liittyvistä aiheista, ja vielä enemmän bloggaajien kommentteja. Blogeissa kiertäneistä haasteista löytyi pari minulle uutta, ja niistä sai ideoita omaankin bloggaamiseen käytettäväksi.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirjan mukaan vuonna 2013 vain murto-osalla kirjabloggaajista oli Twitter-tili. Minä yllätyin ainakin ihan täysin, kuinka aktiivinen kirjablogiyhteisö Twitteristä löytyi, kun perustin vuonna 2014 @lukujonossa-tilin. Piskuisella blogillani on jostain kumman syystä kaksi kertaa enemmän seuraajia kuin henkilökohtaisella tililläni. Myös kustantamot, kirjailijat ja kirjastoalan ihmiset ovat kattavasti edustettuina Twitterissä, suosittelen tutustumaan!

Rivien välissä pääsee mukaan vuoden 2016 lukuhaasteeseen kategoriassa Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta.

Subjektiivinen tuomio: ***

Katja Jalkanen & Hanna Pudas
Rivien välissä. Kirjablogikirja.
Avain 2013
160 sivua

Minna Eväsoja: Melkein geisha

Japanilainen mies pelkää eniten vaimoa, sitten ukkosta ja kolmanneksi vieraita täti-ihmisiä.

Minna Eväsojan tuore muistelmateos Melkein geisha avaa hauskalla tavalla Japanin kulttuuria ja tapoja. Eväsoja kävi 1990-luvun alussa japanilaisen teekoulun ja on sen jälkeen opiskellut Japanissa ja asunut siellä useita vuosia. Kirjan kertomukset ovat peräisin ajalta, jolloin hän opiskeli perinteisiä taidemuotoja ja estetiikkaa Koben yliopistossa.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista päiväkirjamaisista kertomuksista. Käsitellyksi tulevat muun muassa vuodenkierto, arvovaltaisen Sensein johdolla opiskelu, erilaiset naistyypit aina kiltistä tytöstä pelottavaan täti-ihmiseen, sairastaminen Japanissa (flunssa ei ole sairaus), tohvelikulttuuri, teeopinnot, sumo ja järjestetyt avioliitot.

Teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa, ja luinkin kirjan melkein yhteen menoon. Melkein geishan mukana pääsee sukeltamaan sisälle vieraaseen kulttuuriin, ja Japanin voi melkein tuntea ympärillään vaikka ei ole siellä koskaan käynyt.

Japanin kulttuurin tuntevana mutta kuitenkin ulkopuolisena Eväsoja on voinut tehdä paljon havaintoja ja viihdyttäviä huomioita. Hän kirjoittaa asioista kauniisti ja hyvällä fiiliksellä, mutta ei säästele kritiikkiäkään silloin kun siihen on aihetta. Monet japanilaiset kummallisuudet herättävät suomalaisesta näkökulmasta lähinnä hilpeyttä.

Japanissa vallitsee tohvelikulttuuri. Tohveleihin törmää joka paikassa ja niiden käyttöä koskevat tarkat säännöt. – – Astuessa tatamihuoneeseen jätetään tohvelit oven eteen, niin että tohveleiden kantaosa on kynnystä päin. Näin lähtö huoneesta sujuu tyylikkäästi, sillä tohvelit ovat jo valmiiksi menosuuntaan. – – Vessatohveleissa ei kävellä missään muualla kuin vessassa, paitsi ulkomaalainen, joka on unohtanut ne epähuomiossa jalkaansa. – – Keittiössä luonnollisesti käytetään keittiötohveleita.”

Muissa kirjablogeissa on jonkin verran huomauteltu kirjan sirpalemaisuudesta tai havaintojen yleistämisestä kaikkiin japanilaisiin, mutta itse en kokenut sitä häiritseväksi. Melkein geisha ei kuitenkaan ole kaiken kattava tietokirja, vaan yhden ihmisen kokemus maasta.

Melkein geisha pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2016 julkaistu kirja. Lopputuloksena kirjan luettuani haluaisin päästä käymään Japanissa, mutta en todellakaan muuttaisi itse sinne asumaan. :D

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Eväsoja
Melkein geisha
Gummerus 2016
239 sivua

Hugh Howey: Siilo

siiloJuliette tarkasteli elämäänsä uudesta, varhaisaamulla käydyn keskustelun avaamasta näkökulmasta. Hän oli aina pitänyt siiloa itsestäänselvyytenä. Pappien mukaan se oli aina ollut olemassa.

Hugh Howeyn Siilo hyppää suoraan tarinaan sen kummempia selittelemättä. Alkusivuilla päästään seuraamaan siilon sheriffin, Holstonin, matkaa kuolemaan. Hän haluaa ulos, ja sellaisille edessä on puhdistustuomio myrkyllisessä ulkoilmassa.

Myös Holstonin vaimo oli muutamaa vuotta aikaisemmin passitettu puhdistamaan omasta tahdostaan. Oliko tämä saanut jotain selville? Mitä siilon ulkopuolella todella on? Nuori Juliette alkaa selvittää asiaa ja yrittää selvittää siilon salaisuuden.

Siilo on heti alusta alkaen mahdottoman koukuttava kirja, joka imaisee mukaansa. Howey ei sen kummemmin selittele luomaansa maailmaa tai sen käytäntöjä, vaan ne avautuvat pikku hiljaa tarinan edetessä. Lukijalle jää päättelyn ja asioiden yhdistämisen nautinto. Yhtenä päähenkilönä on fiksu nuori nainen, mikä on virkistävää. Joiltakin osin Siilosta tulee vähän Nälkäpeli-fiilis – siinä maalailtiin samalla tavalla ikäviä kuvia ihmiskunnan tulevaisuudesta ja kaiken keskellä oli vahva naishahmo.

Siilon juonenkäänteet ovat oikeasti yllättäviä, ja pian käy selväksi ettei Howey pelkää tappaa henkilöitään. Päähenkilöiden matkassa saa aidosti jännittää, miten tarina päättyy ja kuka selviää hengissä, koska mikään ei ole varmaa.

Kirjan lopussa solmitaan juonenpätkät yhteen tyydyttävästi, mutta kuitenkin jää sopivasti odotettavaa seuraavilta kirjoilta.  Ainoat miinuspisteet tulevat siitä, että Siilon jatko-osa sijoittuu monta sataa vuotta ennen Siiloa, ja ensimmäisen kirjan tarina saa jatkoa vasta sarjan kolmannessa kirjassa. Oh noes!

Mutta sainpa vihdoin tämän luettua! Se pääsee vuoden 2016 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jossa joku kuolee. (Ihastuttavaa, tiedän.)

Subjektiivinen tuomio: *****

Hugh Howey
Siilo (Siilon saaga #1)
Suom. Einari Aaltonen
Like 2013
575 sivua