Vieraana kirjabloggaaja: Kujerruksia

Ihmiset ovat aina kiinnostavia, varsinkin kirjoista pitävät ihmiset. Tässä sarjassa haastatellaan kirjabloggaajia ja kysellään kirjoista, lukemisesta ja tietenkin bloggaamisesta. Nyt vuorossa on Kujerruksia-blogin Linnea!

kujerruksiaHei! Kuka olet ja mitä teet?
No hei! Olen Helsingissä asustava kemian ja biologian aineenopettaja ja kahden koiran omistaja. Suuri osa vapaa-ajasta, joka työltä ja koirilta jää, kuluu kirjojen ja kulttuurin parissa.

Esittele blogisi lyhyesti.
Perustin blogin alkuvuodesta 2010 innostuttuani asiasta. Blogissani esitellään eniten varmaankin spekulatiiviseen fiktioon ja nuortenkirjoihin kuuluvia teoksia, mutta luen kaikenlaista. Blogiteksteistä noin puolet käsittelevät erilaisia kulttuuritapahtumia kuten teatteria ja tanssia. Blogini ei laajassa mittakaavassa taida olla mitenkään supersuosittu, mutta kävijöitä on mielestäni mukavasti.

Miten päädyit perustamaan kirjablogin?
Innostuin ideasta luettuani ystäväni Hanna Kirjainten virrassa –blogia. Seurailin toimintaa hetken sivusta, päätin kokeilla hommaa itsekin ja jäin koukkuun.

Mistä sait idean blogin nimeen?
Blogin osoite tulee ranskan kielen kyyhkyslakkaa tarkoittavasta sanasta. Itse nimi puolestaan tulee siitä, että pidän kovasti puluista ja halusin jotenkin niihin liittyvän nimen, siksi Kujerruksia. Kirjoihin liittymätön nimi ei myöskään rajoita kirjoittamasta välillä jostain muustakin.

Mikä on parasta bloggaamisessa?
Aloitin blogin alun perin siksi, että halusin kirjoittaa taas jotain muuta kuin tieteellistä tekstiä jota joutui tuottamaan opinnoissa paljon. Vapaan kirjoittamisen lisäksi blogissa on parasta kokemusten jakaminen lukijoiden ja muiden bloggaajien kanssa sekä yhteisöllisyys.

Mikä on vaikeinta bloggaamisessa?
Se, ettei kangistuisi kaavoihinsa. Välillä tuntuu, että kaikki tekstit ovat ihan samanlaisia ja tarvitsisi jotain uutta.

Onko blogisi näkyvillä myös sosiaalisessa mediassa? Missä kanavissa?
Blogini on aktiivinen myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Kahdessa jälkimmäisessä viestiminen menee välillä myös kirjojen ja kulttuurin ulkopuolelle.

Mikä on ollut suosituin postauksesi?
Blogipohjan tilastojen mukaan suosituin tekstini tällä hetkellä käsittelee kokemustani Inside Out Room Escape –pelistä Helsingissä. Kirjateksteistä suosituin on Elizabeth Gilbertin Eat Pray Love.

Onko bloggaaminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Olen tehnyt blogin kautta jonkin verran yhteistyötä muutaman teatterin ja kustantamon kanssa.

Oletko kirjoittanut myös jotain muuta kuin kirjablogia?
Minulla on edelleen pystyssä taloblogi, mutta sen päivittäminen on jäänyt retuperälle. Tarkoitus olisi tänä vuonna avata omaan työhöni liittyvä blogi.

Mitä vinkkejä antaisit tätä lukeville ihmisille, jotka haluaisivat perustaa oman kirjablogin?
Jos homma kiinnostaa, niin kannattaa lähteä kokeilemaan! Blogipohjan saa helposti pystyyn ja kokeilemalla kehittyy. Kannattaa myös käydä kommentoimassa muiden blogeissa, jolloin lukijat löytävät oman blogisi.

Kuinka paljon luet? 
Vuodessa luen noin 100 kirjaa, viikkotahti vaihtelee rutkasti omista kiireistä riippuen.

Oletko osallistunut joskus lukuhaasteisiin? Millaisiin?
Olen innokas haasteosallistuja mutta toteutus jää usein puolitiehen. Tänä vuonna yritän lukea läpi HelMet-kirjastojen lukuhaastetta ja osallistun elämäkertahaasteeseen, jota vetää Les! Lue! -blogi.

Kuka on lempikirjailijasi?
Yksi suurista suosikeistani on Jonathan Carroll, joka kirjoittaa maagista realismia.

Kuka on kaikkien aikojen lempihenkilöhahmosi ja missä kirjassa hän esiintyy?
Tavattoman vaikea kysymys! Yksi rakkaista suosikeistani on Harry Potter –kirjojen Hermione Granger. Viimeaikaisia suosikeitani on Veera Salmen lastenkirjoissa esiintyvä hilpeä Puluboi.

Missä on paras paikka lukea?
Kotona luen mieluiten sohvannurkassa, mutta keskityn hyvin lukemiseen myös pitemmillä julkisen liikenteen matkoilla esimerkiksi ratikassa tai bussissa.

Mikä on mielestäsi paras TV/elokuvasovitus kirjasta?
BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo on mielestäni erinomainen tv-sovitus hienolle kirjalle. Upean sovituksen elokuvaan on puolestaan saanut Michael Cunningamin Tunnit.

Mikä on huonoin kirja, jonka olet koskaan lukenut? Miksi?
Kirjat, joiden kanssa minulla on ollut kaikista hankalinta ovat olleet Joanne Harrisin Sinisilmä ja Margaret Mitchellin Tuulen viemää. Molemmissa minulla oli ongelmia henkilöhahmojen kanssa, mutta en silti sanoisi kirjoja huonoiksi.

Mitkä kolme kirjaa ottaisit autiolle saarelle matkalukemiseksi?
Jonathan Carrollin uuden novellikokoelman A Woman Who Married a Cloudin ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, sillä niitä en ole lukenut. Lohtukirjaksi voisin ottaa Harry Potter ja Azkabanin vangin.

Kiitos vastauksista! 
Otan sarjaan jatkuvasti mukaan uusia haastateltavia. Haluatko mukaan? Heitä kommentti tai laita meiliä tulemaan (osoite löytyy sivupalkista).

Lähetä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *