101 kirjaa: Vesissä toinen silmä (1971)

Tämä postaus on osa Ylen ja kirjabloggaajien yhteistä 101 kirjaa -projektia. Yhteensä 81 kirjabloggaajaa lukee Suomen juhlavuoden kunniaksi yhden kotimaisen kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Kirjabloggaajien postaukset julkaistaan Ylen sivuilla yhdessä Ylen omien ohjelmien kanssa.

Syyskuu 2016

Kirjat arvottiin syyskuussa 2016, ja minulle osui vuosi 1971 ja Eeva Joenpellon teos Vesissä toinen silmäOlen toki kuullut Eeva Joenpellosta, mutta en ikinä lukenut hänen tuotantoaan. Wikipedia tietää kertoa, että Joenpelto voitti valtion kirjallisuuspalkinnon kuusi kertaa ja sai Finlandia-palkinnon vuonna 1994 kirjallaan Tuomari Müller, hieno mies. Onpa hän näköjään kirjoittanut myös neliosaisen sarjan kotikaupungistani Lohjasta. Kappas.

Vesissä toinen silmä ei herätä nimenä mitään kummempia ajatuksia - mitähän tuo silmä vesissä edes tarkoittaa? Pikaisen netin selauksen perusteella kyseessä ei välttämättä tule olemaan ihan lempikirjani:

Teos on aika haastava, koska se jakautuu numeroimattomiin ja nimettömiin lukuihin. Luvut käsittelevät eri aikatasoja, ja luvun kestäessä avautuu  yksilöimätön aikataso ja henkilöt, joita ei ennakolta esitellä vaan lukija itse saa päätellä henkilön luonteen ja merkityksen Ossin muistojen ja dialogin perusteella." - Jokken kirjanurkka

Vuonna 1971 Arvostelevassa kirjaluettelossa ilmestynyt aikalaisarvio kuvasi teosta puolestaan näin:

Eeva Joenpellon uusi teos aiheuttaa hämmästystä ja pettymystäkin: levoton ja hyppelehtivä (elokuvatekniikkaanko tällainen leikkaus on viittaavinaan) kirja on raskaslukuinen ja jättää lopulta vaivan palkitsematta." - Risto Hannula

Onneksi kirja paljastui vain 245 sivun pituiseksi, joten raskaslukuisuutta ei kestä ainakaan kovin montaa sataa sivua. Siispä pistän kirjan saman tien varaukseen ja saan sen varsin pian käsiini - kirjoja on vain kaksi kappaletta koko pääkaupunkiseudulla, mutta varausjono ei ymmärrettävästi ole suuren suuri.

Lokakuu 2016

Vaatimattoman näköinen kirja odottelee hyllyssäni kuukauden verran, kunnes pakotan itseni aloittamaan projektin ja avaamaan kirjan.

"Tässäkö sitten lopulta oltiin? Kun kaikki solvaukset oli vuosien mittaan vähä vähältä syösty suusta, kun kaikki konnuuden muodot oli täytetty lähes majesteetillisesti, piti viimein pukea ylleen tuo vanha ikävä hyvä käytös."

Kryptisestä ensimmäisestä kappaleesta huolimatta kirjan alku ei ole niin paha kuin luulin. Pian käy ilmi että kyseessä on tarina Ossi Juhonkoskesta, elokuvaohjaajasta. Henkilöt kyllä esitellään ja pysyn suurin piirtein perässä siitä, mitä Ossi puuhaa. Luvassa lienee samanlaista keski-ikäisen suomalaisen miehen ahdistunutta mielenmaisemaa, josta olen marissut jo muutaman kirjan kohdalla. Tällä kertaa erona on vain se, että kirjailija on nainen.

Tarinan edetessä esitellään useita henkilöitä, Ossin ystäviä ja sukulaisia. Ihmiskuvaukset ovat hauskoja: "Huoneeseen astui tyttö valtavat, vihertävät silmälasit nenällä. Ne tekivät hänet uteliaan toukan näköiseksi, joka rytmikkäästi heilutteli yläruumistaan ja jäykistyi sitten tarkkaavaiseksi. Mutta sievä hän oli kuten kaikki tytöt nykyään."

Ihmeempää juonta ei kuitenkaan tunnu ainakaan alussa olevan. Punaisena lankana on ilmeisesti se, että Ossilla on tavattoman hyvä käsitys kyvyistään ja hän haluaa ohjata elokuvan, mutta ei oikein saa mitään aikaiseksi. Tätä Ossin saamattomuutta kuvataankin jonkin aikaa, kunnes hän päättää lähteä maalle kirjoittamaan käsikirjoitusta.

Eräässä luvussa Ossi katsoo elokuvaa, joka kertookin hänestä itsestään. Onko hän tehnyt lapsuusvuosistaan elokuvan vai onko kyseessä muisto? Viidenkymmenen sivun jälkeen kirja hyppää kertomaan aivan toisesta henkilöstä, mutta kohtaus paljastuu myöhemmin takaumaksi Ossin nuoruudesta. Tässä vaiheessa lakkaan yrittämästä ymmärtää kaikkea mistä kirjassa puhutaan, ja luen vain eteenpäin.

Joulukuu 2016

Kirja on suhteellisen nopealukuinen, mutta teksti ei oikein nappaa. Tekisi mieli lukea jotain muuta. Puolessa välissä iskee lukujumi, ja kirja jää yli lojumaan kuukaudeksi. Kolme lainan uusimiskertaa myöhemmin, uuden vuoden tienoilla otan kirjan taas käsiini ja pakotan itseni lukemaan teoksen loppuun parin päivän aikana. Hieno onnistumisen tunne!

Käy ilmi, ettei lopputarinassakaan ole sen kummempaa juonta. Koko kirja tuntuu olevan lähinnä Ossin enemmän tai vähemmän ahdistunutta tajunnanvirtaa, ja välissä hän matkustelee kaupungin ja maalaismökkinsä välillä. Kuvataan Ossin kirjoittamia ja ohjaamia elokuvia. Ajatuksia uusista, omaan menneisyyteen perustuvista filmeistä. Hypätään takaumista elokuvien kautta ajatuksiin ja välillä piipahdetaan nykyhetkessä. Naurahdin kun Ossi alkoi epäillä takaumien käyttöä omissa elokuvissaan - ne ovat kuulemma niin vanhanaikaisia.

Viimeisiä sivuja viedään. Jaksaa jaksaa!

Loppupuolella tekstissä tulee vastaan yllättäen kirjan nimi. Minulle ei silti ole yhtään sen selvempää, mitä se tarkoittaa ja miten se liittyy juoneen.

"- Ossi, katso minua silmiin. Katso tätä oikeaa silmää. Nyt se iskee sinulle, noin.
- Niin, niin. Vesissä toinen silmä, toinen kirkas. Syksyn savuja -. Menette kaikki tiehenne, nyt. Joka ainoa.
- On muistettava pelin säännöt, niinkö? Maikkikin oli siellä yhä, viileänä ja arvioivana."

Ossi on henkilönä mahdottoman rasittava. Jopa kaikki muut kirjan henkilöt ovat samaa mieltä. Ossin naisystävä Ulla purkaa sydäntään:

"- Voi voi, Ulla sanoi. - Sinä olet taiteilija ja luulet, että vain se mikä sinulle on tapahtunut, on tärkeää. Sinä selittelet ja valehtelet ja vaadit, että sinua uskotaan. Sinun täytyy voittaa maailma viekkaudessa, koko ajan. On tärkeää, että voitat. Miten sinä voit onnistua kun sinun aiheesi on aina se sama, itsesääli ja ruikutus."

Kiitos Ulla, kun sanoitit ajatukseni! Muiden henkilöiden luonteisiin ei juuri syvennytä. Heidät nähdään Ossin silmien kautta eli useimmiten negatiivisessa valossa. Varsinkin Ossin ystävät ja kollegat jäävät vain nimiksi, joita ei juuri pysty erottamaan toisistaan.

Tarina etenee ja lukija joutuu käymään syvissä vesissä Ossin ahdistuksessa ja masentavassa menneisyydessä. Kerrataan kariutunutta avioliittoa, siskon traagista tarinaa. Ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä Ossin hautomaa elokuvakäsikirjoitusta, koska hän kirjoittaa ilmeisesti elokuvia pelkästään omaan tai tuttujensa elämään pohjautuen.

Lopussa asiat saadaan tietynlaiseen päätökseen, ja Ossikin pääsee jatkamaan elämäänsä yllättävän positiivisella mielellä. Luovuus alkaa taas kukkia ja tulossa on uusi elokuva. Lukija on huojentunut, että uuvuttava vatvominen on vihdoin loppu.

Näin hyvä fiilis tulee kun sai kirjan luettua.

Teos on varmasti omalla tavallaan kommentoiva ja kantaaottava, mutta tarinana se ei ikävä kyllä tehnyt minuun vaikutusta. En olisi luultavasti jaksanut lukea sitä loppuun jollen olisi lupautunut mukaan projektiin (vaikka kirjojen kesken jättäminen onkin minulle vaikeaa). Alussa siteeramani arviot olivat varsin todenmukaisia, eikä tästä tullut uutta lempikirjaani.

Täytyy kuitenkin myöntää, että on hyvää vaihtelua lukea myös muunlaista kirjallisuutta kuin yleensä, ettei kangistu liikaa kaavoihin. Tätä kirjaa käsittelevässä Kirjojen Suomi -ohjelman jaksossa todettiin, että Joenpellolla oli tapana julkaista kirja joka toinen vuosi, ja hän piti tätä kirjaa itse vain välityönä. Voisi olla siis hyödyllistä lukea häneltä joku toinenkin kirja vielä. Joenpellon läpimurtoteos oli vasta tätä seuraava romaani Vetää kaikista ovista.

Subjektiivinen tuomio: **

Eeva Joenpelto
Vesissä toinen silmä
WSOY 1971
245 sivua

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

2 kommenttia

2 thoughts on “101 kirjaa: Vesissä toinen silmä (1971)

  1. Margit/Tarukirja

    Olen lukenut Joepellolta muutaman kirjan, esimerkiksi Lohja-sarjan, jonka ensimmäinen osa on mainitsemasi Vetää kaikista ovista. Vesissä toinen silmä kuulostaa aivan erilaiselta kuin lukemani Joepellot. Lohja-sarja on varsin perinteistä realistista kerrontaa. Ehkä sinun kannattaisi kokeilla sitä.

    Reply
    1. Sanna

      Post author

      Kiitos vinkistä! Mukava kuulla, ettei koko Joenpellon tuotanto ole aivan samanlaista. :D

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *