**

Virpi Salmi: Ottaisin mieluummin ponin

Käydessäni läpi viime syksyn uutuuskirjoja bongasin Virpi Salmen taidemeemikirjan Atenan katalogista ja lisäsin sen syksyn tärppilistaan. Kun Ottaisin mieluummin ponin tuli kirjastoreissulla vastaan, istuin alas ja lukaisin sen läpi saman tien.

Epäilin jo aiemmin, että kirja olisi valjumpi versio somessa trendaavasta Taidevandalismista, ja harmillisesti olin oikeassa. Taidevandalismin tavoin Salmen kirjassa on maalauksia, joihin on lisätty päälle kuvatekstit tai puhekuplat. Erona tosin on, että Ottaisin mieluummin ponin sisältää vain suomalaisia taideteoksia.

120-sivuinen kuvakirja on nopeasti luettu. Teksteissä on selvästi tavoiteltu ajankohtaisuutta ja yhteiskunnallisuutta – mukana on niin ”suvakit”, #metoo, all-male panel kuin kulttuurinen omiminenkin. Kaikki kuvat eivät välttämättä edes avaudu, jos ei ole seurannut tiiviisti mediassa ja vaikkapa Twitterissä vellonutta keskustelua näistä aiheista.

Monet kirjan kuvista kritisoivat ihan aiheesta patriarkaattia ja naisten huonompaa asemaa, mutta aito hauskuus jäi mielestäni puuttumaan. Tietysti voi olla että luin kirjaa väärin kun odotin huumoripläjäystä, mutta minulle Ottaisin mieluummin ponin näyttäytyy mukanokkelana ja vähän liikaa yrittävänä. Harmi sinänsä, koska tykkään kyllä Virpi Salmen kolumneista ja muistelen niiden olevan teräviä ja huumoripitoisia. Akuutissa taidemeemipulassa suosittelen kuitenkin kääntymään Taidevandalismin pariin.

Suvakkihuoritteleminen ei naurattanut.

Subjektiivinen tuomio: **

Virpi Salmi
Ottaisin mieluummin ponin ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä
Atena 2018
120 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Taide

Miettinen & Pelli: Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa

Termiä vahvauskoinen käytetään kuvaamaan henkilöä, joka suhtautuu hengellisiin asioihin omakohtaisen vakavasti. Tavallisesti vahvauskoinen kokee olevansa enemmän kuin tavallinen kristitty. Tässä kirjassa tutkitaan, miten vahvauskoisia hallitaan ja mihin uskonnollisten hirmuhallitsijoiden valta perustuu.

En alun perin ajattelut lukea Terho Miettisen ja Raija Pellin teosta Harhaanjohtajat, mutta saatuani arvostelukappaleen päätin lukaista sen läpi. Harhaanjohtajat jakautuu useaan osaan ja Miettinen on kerännyt suuren määrän lähdemateriaalia sitä varten sekä haastatellut kertomansa mukaan yli 80 henkilöä.

Alkupuolella käsitellään 1900-luvun alun uskonlahkoja sekä nykypäivän yksittäisiä uskonnollisia johtajia ja heidän väärinkäytöksiään. Aivan omat lukunsa saavat esimerkiksi Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto, jotka ovat toisinaan nousseet lehtienkin otsikoihin. Tikunnokkaan on nostettu myös minua nuorempi Patrick Tiainen, jonka puheita ja blogikirjoituksia siteerataan pitkästi.

Terho Miettinen on itse taustaltaan helluntailainen, ja on omien sanojensa mukaan onnistunut irrottautumaan sen ahtaista ympyröistä. Raija Pelli on tunnettu toimittaja, joka on ollut julkisuudessa myös sen takia, että kertoo tulevansa näkijäsuvusta, näkevänsä yliluonnollisia näkyjä sekä saavansa viestejä tuonpuoleista. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että Harhaanjohtajat-kirjassa pyritään selittämään kaikki yliluonnollinen pelkästään psykologisiksi ilmiöiksi. Tueksi otetaan sopivalta kuulostavia yksittäisiä psykologian teorioita, jotka vaikuttavat kuitenkin riittämättömiltä selittämään sellaisenaan ihmisten yliluonnollisia kokemuksia.

Kirjoittajat pyrkivät tutkimukselliseen näkökulmaan, mutta kirja ei onnistu pysymään neutraalina. Kielteinen asenne karismaattisiin liikkeisiin, lahkoihin ja niihin liittyviin henkilöihin paistaa vahvasti läpi. Lähtökohtana käytetään Miettisen itse keksimää termiä vahvauskoinen, joka käytännössä kattaa kaikki tapakristittyjä vakavammin uskoon suhtautuvat (itseni mukaan lukien). Kertomalla mitä tällainen vahvauskoinen tekee ja kokee Miettinen ja Pelli sortuvat jatkuvasti rankkaan yleistykseen läpi teoksen.

Joistakin vahvauskoisista voikin sanoa, että he suhtautuvat elämän haasteisiin poikkeuksellisen tyynesti. Mielenrauha lienee seurausta siitä, että Jumalan koetaan olevan apuna kaikessa ja lopulta päättävän asioista.
Toisaalta taas jotkut niistä, jotka kokevat päässeensä osalliseksi Jumalan rauhasta, ylentävät itsensä kaiken maallisen ja tavallisena pidetyn yläpuolelle. Mikään inhimillinen ei voi heitä koskettaa. Aito kohtaaminen hyvin vaikeaa [sic] tai jopa lähes mahdotonta, ja normaaliin puheeseen saatetaan vastata lauseilla Raamatusta. Usein tällainen ihminen levittää ympärilleen neuroottista torjuntaa ja pahaa oloa.” (s. 147)

Toisaalta pahasta maailmasta ei juuri tarvitse välittää. Luonnonsuojelua ei tarvita, sillä aivan pian Jeesus tulee noutamaan omansa taivaan kirkkauteen. Luonnon suojeleminen on vahvauskoisen mielestä yhtä viisasta kuin olisi asetella uppoavan laivan tauluja parempaan järjestykseen.” (s. 150)

Ei ihme, että vahvauskoinen pelkää jatkuvasti. – – Nykyhetkessä eläminen ja siitä nauttiminen jää vahvauskoiselle vieraaksi.” (s.153)

O_o

Kirjan rakenne on sekava ja teksti hyppii aiheesta toiseen. Alkupuolella rakenne vielä säilyy, mutta loppua kohden asia lähtee täysin lapasesta. Ensin puhutaan ylistysmusiikista, sitten seksuaalisuudesta, yhtäkkiä manipuloinnista ja sitten hypätäänkin arvioimaan Leo Mellerin yksittäistä saarnaa ufoista. On kuin kirjaan olisi haluttu sulloa mukaan kaikki mahdollinen paha kaikista. Kuinka olennainen tieto on, että Leo Meller ei ole maksanut tv-lupamaksuaan?

Uskonnollisissa yhteisöissä on varmasti aina heikkouksia ja väärinkäytöksiä, ihmisiä kun olemme. Näitä asioita pitääkin tutkia ja syylliset panna vastuuseen. En kuitenkaan tiedä, ketä tämä kirja palvelee nykymuodossaan. Se ei ole ”uskoa kunnioittava” niin kuin lehdistötiedotteessa kerrotaan, se ei tarjoa vertaistukea uskonnon uhreille, monet käsitteet eivät välttämättä aukea uskontoja tuntemattomille, ja monia kristittyjä kirja varmasti loukkaa. Jäljelle jää vain pitkäksi venähtänyt kohukirja.

Yllätyin, että laatukustantamona profiloitunut Docendo on päätynyt julkaisemaan näin epätasaiseksi jääneen teoksen. Harhaanjohtajat olisikin kaivannut rankasti tiivistystä, uudelleenjärjestelyä ja kustannustoimittajan työstöä. On surullista, jos tämä kirja jää jonkun ihmisen ainoaksi kosketuspinnaksi herätysliikkeisiin tai karismaattiseen kristillisyyteen.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on adjektiivi.

Subjektiivinen tuomio: **

Terho Miettinen & Raija Pelli
Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa
Docendo 2017
247 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Uskonto

Aleksis Kivi: Kullervo

Näin tekee hän työnsä; hävityspä aina käsialansa on. Täynnä on hän kiukkua, ja riehuu kuin kuohuisi sisällänsä palava koski. Ei ole hän ihminen vaan Hiien henki hänessä ihmishaamussa käy.

Kullervo oli kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssin listalla seuraavana heti Vänrikki Stoolin tarinoiden jälkeen. Tällä kertaa kyseessä on lyriikan sijaan draama: Aleksis Kiven esikoisteos, jolla hän voitti SKS:n näytelmäkilpailun ja joka toi Kiven tunnetuksi kirjallisuuseliitin parissa.

Kullervo kertoo näytelmämuodossa Kalevalasta tutun Kullervon tarinan. Perisuomalaisesta aiheestaan huolimatta näytelmä on muodoltaan klassinen antiikin tragedia, jossa on viisi näytöstä: alkutilanne, toiminnan liikkeellelähtö, huippukohta, käännekohta ja loppukatastrofi. Mitään iloista tarinaa ei siis ole luvassa.

Alussa Kullervo asuu orjuudessa setänsä luona, koska hänen perheensä on kuollut. Hän on vahva mutta taitamaton kaikessa mitä tekee. Hänet myydään orjaksi Ilmariselle, mutta kun Ilmarisen emäntä leipoo Kullervon eväsleipään kiven, Kullervo painelee vihastuksissaan talolle ja surmaa naisen. Ja tässä kohtaa ollaan vasta toisessa näytöksessä, joten asiat menevät entistä lujempaa alamäkeä.

Verrattuna Vänrikki Stoolin vanhahtavaan runomittaan Kullervo oli oikeastaan jopa helppolukuinen teos, ja pituutta oli onneksi vain reilut sata sivua.  Kullervo on hahmona aika kamala, vaikka onkin pitkälti olosuhteidensa uhri. Suurin osa hahmoista on ihmisiä, mutta mukana on myös hyvä haltia-paha haltia -tyyppistä jännitettä lohduttavan Sinipiian ja petollisen Ajattaren muodossa. Arvaatte varmaan, kumman tien Kullervo valitsee? (On muuten hauskaa bongailla sanojen ja nimien alkuperäisiä merkityksiä, kuten tässä kohtaa Ajatar-vaatekaupan nimen. Kalevala on kyllä muutenkin ollut aikamoinen aarreaitta suomalaisille firmoille, kun asiaa ajattelee.)

Teos jää silti sarjaan ”hyödyllistä yleissivistystä”, koska kovin innostava lukukokemus se ei ole. Toisaalta ei Romeo ja Juliakaan ollut mikään tajunnanräjäyttävä teos kun luin sen joskus lukiossa. Ehkä Kullervo pitäisikin nähdä oikeasti näyttämöllä, jonne se on kirjoitettu. Hieman kiinnostaisi myös lukea J. R. R. Tolkienin Kullervon tarina*, josta koko Tolkienin tarumaailma on ilmeisesti saanut alkunsa.

Kirja pääsee lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirjan nimessä on vain yksi sana.

Subjektiivinen tuomio: **½

Aleksis Kivi
Kullervo: näytelmä viidessä näytöksessä
ntamo 2012 (näköispainos)
106 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Lataa e-kirja ilmaiseksi Elisa Kirjasta

1 kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Näytelmät