Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee

jokayksinkulkeeYhtäkkiä Eva tajusi, ettei ollut vähään aikaan kuullut Vilman ääntä.
– Vilma! hän huusi kohti ulko-ovea.
Vastausta ei kuulunut.
– Vilma, tule tänne! Hän tunsi huolen äänessään. Ei tytöllä varmaankaan ollut mitään hätää, mutta miksi tämä ei vastannut?
– Vilma! Tule, kun äiti huutaa!
Ei vieläkään ääntäkään.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Mari Jungstedtin Gotlanti-sarjaan kuuluva dekkari Joka yksin kulkee alkaa, kun kauneushoitolan edustalta katoaa kolmevuotias tyttö. Katoamista alkaa selvittää komisario Karin Jacobsson, jolle se on samaan aikaan ensimmäinen juttu päävastuussa. Karinilla on orastava suhde toisen komisarion, Anders Knutaksen, kanssa, joka on sairastunut eräiden aikaisempien tapahtumien jäljiltä masennukseen.

Samaan aikaan toisaalla David Forss miettii, mitä ihmettä hänen vaimonsa touhuaa puhelimessa yöt läpeensä. Näistä henkilöistä kertovien lukujen välillä kerrotaan myös mysteerisestä ”hänestä”, josta piirtyy kuva vanhempiensa luona asuvana, tunneongelmaisena vanhanapiikana. Sitten kolmevuotias Vilma löytyy samasta paikasta kuin missä hänet vietiin, ja toisaalla katoaa toinen tyttö.

Joka yksin kulkee muistuttaa mahdottoman paljon aikaisemmin lukemaani suomalaista dekkaria Rakennus 31. Tämäkin on osa sarjaa, jonka aiempia osia en ole lukenut (vaikuttaa siis varmasti lukukokemukseeni). Tämäkin on juonivetoinen teos, jossa henkilöhahmot ovat aika ohuita yhden luonteenpiirteen tyyppejä. Ja siinä missä Rakennus 31:ssä kerrottiin mystisestä Mestarista, tässä kirjassa on salaperäinen hän joka ei alussa tunnu liittyvän mitenkään itse tarinaan. Plussaa tulee siitä, ettei tässä ollut Rakennus 31:n tyyliin puhekielisiä repliikkejä. Luvut ovat myös miellyttävän lyhyitä, vain pari sivua jokainen.

Vaikka Jungstedin kirjasarja on supersuosittu ja takakannesta löytyy monta ylistävää arviota, täytyy todeta että pohjoismaiset dekkarit eivät kai vain ole minun genreni. Kirjassa selitettiin kaikki, alkaen Karinin nuoruuden traumoista  Knutaksen masennukseen. Knutas käyttää masennuslääkkeitä koska on masentunut, ja masennuksen takia hän ei saa myöskään nukuttua ja sen takia hän käyttää nukahtamislääkkeitä. Selvä. Henkilöihinkään en oikeastaan kiintynyt. Luin samaan aikaan Nälkäpeliä ja totesin että Buttercup-kissallakin on enemmän luonnetta kuin monella dekkarihahmolla :D

Edelleenkin muuten ihmettelen poliisin toimintaa kirjan alussa: jos lapsi on ollut kadoksissa kaksi tuntia, eristääkö poliisi kaupungista kokonaisen kadun? Poliisitutkimus junnaa paikallaan, kunnes viimeisten neljänkymmenen sivun aikana alkaa tapahtua ja rytinällä. Siinä vaiheessa oikeasti tartuin kirjaan ja luin sen innolla loppuun. Loppuratkaisun kuitenkin arvasi jo hyvissä ajoin, ja lopusta tulee melkein hätäinen fiilis.

Maalaa allaoleva teksti niin näet kommentin loppuratkaisusta:
[Juonipaljastus alkaa]
Mystinen ”hän” paljastui siis syylliseksi, ja hän olikin yllättäen sama empaattinen ja ihmisläheinen kanttori, jolle David Forss oli aiemmin avautunut vaimostaan. Muutama luku aiemmin ”hän” oli tappanut kissanpentuja kotonaan koska oli kateellinen kissaemon huomiosta. Ei ollut nyt oikein uskottava tämä henkilö. Kirja loppuu ”hirveän jännästi”, Knutas meinaa jäädä auton alle. Epäilen että hänelle kävisi mitään, koska sarja mitä ilmeisemmin jatkuu vielä.
[Paljastelu päättyy]

Mutta mutta. Ehkä kokeilen seuraavaksi lukea Stieg Larssonin Millennium-trilogian, ne ovat ymmärtääkseni vähän erityylisiä ruotsalaisia dekkareita. Joka yksin kulkee pääsee joka tapauksessa mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Jännitysromaani tai dekkari.

SuDekkariviikko_logo_560pxbjektiivinen tuomio: **½

Mari Jungsted
Joka yksin kulkee
Suom. Emmi Jäkkö

Otava 2015
262 sivua

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Rakennus 31”– Rudintiellä on löytynyt maastosta hauta, Manninen jatkoi. – Ilmoitus tuli juuri. Pistin tekniikan Kannaksen jo matkaan. Teidänkin kannattaisi varmaan poiketa. 
– Just, Antti totesi. – Hautaa tässä on yritetty välttää kaikin voimin. Tietääkö Pappa paikan?
– Toki, olen joskus viriilinä nuorena miehenä suorittanut siellä Asconan penkillä lähipoliisitoimintaa, Lindfors virnisti. – Siellä on sellainen rauhallinen paikka. 
– Tota… mikä on Ascona? Petri kysyi viattomasti ja aiheutti kenttäpartiossa röhähdyksen.”

Christian Rönnbackan Rakennus 31 on komisario Antti Hautalehdosta kertovan kirjasarjan kolmas osa. Tarina alkaa, kun Porvoon läheltä löydetään siististi kaivettu, tyhjä hauta. Pian niitä ilmaantuu enemmänkin, mutta pelkkiä tyhjiä hautoja on vaikea tutkia rikoksena. Tilanne muuttuu, kun yhdestä haudasta löytyy ruumis, joka on vammoista päätellen piiskattu ja ristiinnaulittu. Kuka hän on? Samaan aikaan Anttia vainoaa salainen ihailija, joka lähettelee väsymättä rakkauskirjeitä ja paketteja. Osoittautuu, että nainen tietää myös löydetystä ruumiista. Mutta miten Nikkilän mielisairaalan rakennus numero 31 liittyy tähän kaikkeen?

Tartuin Rönnbackan kirjaan, koska tarvitsin Lukuhaasteeseen kirjan, jonka nimessä on numero. Huomasin vasta kirjan avattuani, että kyseessä onkin sarjan kolmas osa. Onneksi se ei haitannut lukemista, sillä osat ovat ilmeisesti suhteellisen itsenäisiä. Tämä kirja ei kuitenkaan kolahtanut minulle, vaikka kansi onkin tyylikäs.

Kirjan alku oli varsin outo, kun näkökulmissa hypittiin Antista mysteeriseen ”naiseen” ja siitä ”Mestariin”, joka kuulosti aluksi keskiaikaisen fantasiakirjan hahmolta. Kolmisenkymmentä sivua piti ihmetellä lukemaansa, kunnes asiat alkoivat valottua ja Mestarikin selitettiin ihan rautalangasta vääntäen.

Tarinassa esiintyi paljon henkilöitä, jotka jäivät kuitenkin persoonaltaan ohuiksi, yhden luonteenpiirteen tyypeiksi. Päähenkilö Antti valittaa ja kiroilee, nuori poliisi Petri on tietämätön, esimies Berglund raivoaa milloin mistäkin, naispoliisi Jonna juo muumimukista ja kollega Lindfors keskittyy kaksimielisiin juttuihin. Eniten ehkä ärsytti Antin naisystävä Leena, jonka ainoa tehtävä kirjassa on syödä Antin kanssa, naida Antin kanssa ja välissä vähän kehrätä ja leperrellä. Persoonallisimmat tyypit kirjassa olivat Leenan bulldogit Romulus ja Remus. Henkilöitä on tietysti saatettu syventää sarjan aiemmissa osissa, joita en ole lukenut.

Koska henkilöistä ei saada kovin paljon irti, kirja on hyvin juonivetoinen. Parasta Rakennus 31:ssä onkin kekseliäs ja uskottava juoni. Puolenvälin jälkeen kirja koukutti sen verran, että piti ärsytyksestä huolimatta lukea, miten kaikki selviää. Rönnbacka on kirjan liepeen mukaan työskennellyt itse poliisina, joten hän tietää miten hommat siellä hoidetaan ja tapahtumat ovat aidontuntuisia. Loppuratkaisu ei yllätä, mutta tyydyttää uteliaisuuden, kun asiat nivoutuvat sujuvasti yhteen. Rakennus 31 on toinen Lukuhaasteen 2015 kirja kategoriassa Kirja, jonka nimessä on numero. 

Subjektiivinen tuomio: **½

Christian Rönnbacka
Rakennus 31

Bazar 2014
334 sivua