Pottermaratonin tunnelmia 2018

Tämän viikonlopun Harry Potter -lukumaratonille on tullut mukavasti osallistujia – nyt meitä on jo neljätoista, eli enemmän kuin viime kerralla! Vielä ehtii hypätä mukaan.

Aloitan itse maratonin nyt lauantaina klo 15, joten lukuaikaa on huomiseen iltapäiväkolmeen saakka. Päivittelen tähän postaukseen omaa edistymistäni. Muiden osallistujien maratonpostaukset on linkattu lähtölaukauspostaukseen.

Lauantai 28.7.

Klo 15.00, 0 sivua
Viime maratonissa aloitin Viisasten kivestä ja ehdinkin lukea melkein kolme ensimmäistä Potteria. Nyt ajattelin aloittaa suoraan Puoliverisestä prinssistä ja jatkaa Kuoleman varjeluksiin jos ehdin. Loppupään kirjat ovat sen verran monipuolisia, etten osaa niitä ihan vielä ulkoa. Lämpötila sisällä ja parvekkeella on samat 30 astetta, joten taidan lueskella ulkona niin on edes pieni mahdollisuus tuulenviriin.

Klo 17.15, 134 sivua
Maraton etenee mukavasti, vaikka välillä harhaudunkin somen puolelle. Piti väsätä tässä välissä parvekkeelle myös kotitekoinen ampiaiskarkotin, kun pörriäisiä tunki kiusaamaan.

Klo 21.30, 398 sivua
Puoliveristä prinssiä edelleen. Olen käyttänyt viimeiset puoli tuntia ampiaisen jahtaamiseen, kun se päätti jäädä asumaan sisälle. Nyt jatkan vielä Potteria ja yritän viilentää kämppää.

Sunnuntai 29.7.

Klo 13.00, 698 sivua
Sain Puoliverisen prinssin luettua loppuun! Vielä on muutama tunti aikaa aloitella Kuoleman varjeluksia. Saatanpa jatkaa sen lukemista vielä maratonajan päättymisenkin jälkeen. Se on ihan hyvä tapa viettää viimeistä kesälomapäivää.

Klo 15.00, 832 sivua
Maraton on päättynyt minun osaltani! Ehdin lukea vielä reilut sata sivua Kuoleman varjeluksia. Potterit ovat mukavan nopealukuisia, kun niiden kanssa ei tarvitse ajatella kovin paljon. Lisäksi niistä löytyy uusia yksityiskohtia vielä monen lukemiskerrankin jälkeen. Taidan jatkaa vielä kirjaa muuten vain.

Lopputulos oli siis 832 sivua. Jäin jonkin verran viimekertaisesta Potter-sivumäärästä, joka oli huikeat 1154 sivua. Tällä kertaa otin kuitenkin ihan rennosti ja ehdin tehdä vähän muutakin maratonin aikana.

Jaa postaus:
Lähetä kommentti

Vastaa