Kuukausi: joulukuu 2018

Petteri Järvinen: Kyberuhkia ja somesotaa

Kyberturvallisuus tarkoittaa tietoturvan ulottamista yhteiskunnan peruspalveluihin, kuten sähkön ja veden jakeluun sekä tietoliikenneyhteyksien toimimiseen koko Suomen mittakaavassa. Kaikki peruspalvelut toimivat nykyään tietotekniikan ohjaamina, joten pienilläkin häiriöillä voi olla vakavia kerrannaisvaikutuksia.

Petteri Järvisen uusin tietokirja Kyberuhkia ja somesotaa pääsi syksyn tärppilistalle, ja ihan ansaitusti. Se osoittautui kattavaksi ja mielenkiintoiseksi tietopaketiksi kyberturvallisuudesta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista aiheista.

Kyberuhkia ja somesotaa alkaa ihan alusta, eli kyber-sanan taustasta ja erilaisten termien, kuten tietoturvan, kyberturvallisuuden ja hybridiuhkien määrittelystä.  Jo kyber-sanan etymologia on mielenkiintoinen. Sana tulee kreikan sanasta cybernetice, ohjaus tai hallinta, ja erinäisten sattumusten kautta se on alkanut tarkoittaa kaikenlaista verkkoon liittyvää. Täytyy myöntää, että suuriin yllättäjiin kuului myös Bluetooth-sanan alkuperä: se on saanut nimensä 900-luvulla eläneen viikinkikuninkaan Harald Sinihampaan mukaan.

Perusasioiden jälkeen alkaa kirjan pihvi: Järvinen käy läpi useita ajankohtaisia kyberuhkiin liittyviä tapauksia, jotka muistaa hyvin mediasta. Sen jälkeen hän spekuloi luvun verran pelottavia uhkakuvia, kuinka Suomi pysäytetään. Mitä tapahtuisi, jos joku saisi katkaistua maasta sähköt moneksi vuorokaudeksi? Lisäksi lukijan eteen läjäytetään konkreettisia esimerkkejä pieleen menneestä kriisiviestinnästä. Jotain hyvääkin sentään löytyy, nimittäin Suomen huoltovarmuuskeskus.

Oman osionsa saavat myös verkkovakoilu, tiedustelu, informaatiovaikuttaminen ja niihin kiinteästi liittyvät some ja valeuutisointi. Järvinen pureutuu erilaisiin vääristymiin aina median tasapainoharhasta (esitellään mediassa kaksi vastakkaista näkökulmaa samanarvoisina, esimerkiksi tutkija ja kokemusasiantuntija) lukijaa vaaniviin havaintovääristymiin. Hän ottaa myös itse reippaasti kantaa asioihin.

Keskustelun tasa-arvosta tuli myös netin suurin vitsaus. Kaikki pääsevät ääneen samalla tavalla, vaikka kaikki kirjoitukset eivät ole samanarvoisia. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta asiaan perehtyneiden mielipiteet ovat painavampia kuin niiden, jotka kuulivat aiheesta vasta äskettäin. Valitettavasti jälkimmäisillä on usein suurempi itseluottamus ja polttavampi sanomisen tarve (ns. ylivertaisuusharha).

Kaiken kaikkiaan nämä luvut toimivat äärimmäisen hyvänä oppaana medialukutaidon ja -kriittisyyden maailmaan. Yhden luvun verran käydään läpi myös lähimenneisyyden vaaleja (erityisesti Yhdysvalloissa) ja niissä havaittua informaatiovaikuttamista.

Lopuksi Järvinen esittelee käytännön ohjeita kyberturvallisuuden parantamiseen töissä ja kotioloissa. Esimerkki wifi-yhteydellä varustetusta silitysraudasta, josta valmistajamaa voisi tarvittaessa valjastaa kyberaseen, tuntuu absurdilta, mutta esineiden internetin maailmaan sisältyy monia kyberturvallisuuden kannalta huolestuttavia asioita.

Lähes 400-sivuinen kirja sisältää melko paljon teknistä sanastoa ja saattaa olla aihetta tuntemattomalle hetkittäin raskasta luettavaa, mutta suosittelen tätä silti niille, jotka ovat tekemisissä tietotekniikan kanssa kotona tai työelämässä. Eli suurin piirtein kaikille. Erityisen hyvin tämä sopisi tietoturvan ja mediakritiikin oppikirjaksi nykyajan diginatiiveille.

Tietoturvasta huolehtiminen on jokaisen kansalaisvelvollisuus.

Subjektiivinen tuomio: *****

Petteri Järvinen
Kyberuhkia ja somesotaa – Digiaikana sinäkin olet etulinjassa
Docendo 2018
380 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Internet

Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa

100 klassikko [sic] tunnissa sopii mainiosti kiireisille atk-ajan ihmisille, joilla ei todellakaan ole aikaa lukea pölyisiä tiiliskiviä eikä kirjoittakaan mitään yli 200 merkin mittaista.

100 klassikkoa tunnissa oli yksi teos tämän syksyn tärppilistassani. Kun hylly pursuilee lukujonon painosta, tämä kirja tuntui hauskalta tavalta tutustua lukemattomiin kirjallisuuden klassikoihin. Hotkaisin sen nimen mukaisesti alle tunnissa, mutta muuten teos ei ihan täyttänyt odotuksia.

Todellisten klassikoiden lisäksi 100 kirjan joukossa on myös uudempia suosittuja kirjoja, kuten Linnunradan käsikirja liftareille, Nälkäpeli ja Fifty Shades of Grey. Näistä esitellään yksi kirja per yksi sivu, ja jokaisesta on juonitiivistelmä (Mitä), joku kirjaan liittyvä tieto (Knoppi) ja kirjailijan oma mielipide (Tuomio).

Knoppitiedot ovat kiinnostavia ja tuomiot naurattivat, mutta kun tiivistelmä on tyyliä ”Sälli räytyy kuoliaaksi” (Nuoren Wertherin kärsimykset) tai ”Neljästä siskoksesta kasvatetaan kelpo vaimoja” (Pikku naiset), tietoannos klassikoista jää aika köyhäksi. Olisi yhdelle sivulle mahtunut hieman enemmänkin tekstiä, eikä olisi tarvinnut edes tiivistää.

Napakatkin kirjallisuuskeskustelut saattavat siis jäädä tämän kirjan pohjalta aika lyhyiksi. Parhaiten 100 klassikkoa tunnissa toimii sellaiselle lukijalle, joka on jo lukenut suurimman osan esitellyistä kirjoista tai ainakin tuntee klassikot päällisin puolin. Tuttujen teosten kohdalla voi arvioida tiivistelmän onnistumista tai myhäillä tuomion teräville huomioille. Kirjaa voi myös käyttää lukulistana tutustumisen arvoisille klassikkoteoksille (paitsi Fifty Shades of Grey), mutta juonitiivistelmät kannattaa käydä tsekkaamassa Wikipediasta.

Lopussa Sisättö on bonuksena esitellyt itseironiseen tyylillä oman kirjansa, ja kertoo kirjoittaneensa sen kuudessa viikossa suurimmaksi osaksi mökin terassilta. Pieni lisäpanostus olisi ehkä tehnyt kirjasta paremmin tarkoitustaan palvelevan, vaikka se vitsikäs olikin.

Subjektiivinen tuomio: ***-

Vesa Sisättö
100 klassikkoa tunnissa
Avain 2018
120 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjallisuus

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Kaikki alkoi siitä, kun leikkasin hiukset tallissa mohmanharjasaksilla ilman äidin lupaa.

En ole aiemmin lukenut Siiri Enorannan kirjoja, mutta tänä vuonna ilmestynyt nuortenkirja Tuhatkuolevan kirous houkutteli tarttumaan hienolla kannellaan. Monet bloggaajat ovat jo kirjoittaneet kirjasta, ja luku-urakkani jälkeen kirja voitti myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sanoisin, että ihan aiheesta!

Kirja kertoo nuoresta Pausta, joka elää rauhallista elämää Sisintrassa perheensä kanssa. Kun tyttö leikkaa vuosia kasvattamansa tukan, hänen äitinsä kauhistuu enemmän kuin olisi normaalia. 14-vuotiaana Pau saakin sitten kutsun Magia-akatemiaan, ja saa tietää että hänellä on taikavoimia isoveljensä tapaan. Letin leikkaaminen osoittautuu isoksi virheeksi, sillä tässä taikamaailmassa noidat taikovat hyödyntäen omasta kehosta saatavaa materiaalia kuten hiuksia ja ihokarvoja.

Magia-akatemia ei ole ainoa asia, jota Paun vanhemmat salaavat, ja aika pian alkaakin tapahtua.  Sen enempää juonesta ei viitsikään paljastaa. Minut kirja onnistui yllättämään monta kertaa, kun kuvittelin juonen kulkevat tiettyyn suuntaan. Vaikka tarina kulkee vääjäämättä kohti ”suurta lopputaistelua”, mikään ihan perinteinen maailmanpelastuskirja ei ole kyseessä.

Enorannan luoma fantasiamaailma on virkistävän erilainen verrattuna miekka & magia -tyylisiin keskiaikasaagoihin. Magia-akatemiassa professoreineen ja taikuuden periaatteessa on tiettyjä pottermaisia piirteitä, mutta erojakin on runsaasti. Esimerkkinä vaikkapa tuo aiemmin mainittu ruumiinosien käyttö taikomismateriaalina – karvojen lisäksi esimerkiksi kuukautisveri käy tarkoitukseen. Harvoin tulee vastaan nuortenkirjan päähenkilöä, joka kadehtii toisen tytön tuuheita säärikarvoja, tai poikaa joka onnittelee tyttöä kuukautisten alkamisesta! Hahmot suhtautuvat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen luontevasti, ja kirja sisältää myös taitavasti ja sopivan herkästi kirjoitetun seksikohtauksen.

Kirjan henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heihin on helppo kiintyä tarinan aikana. Erityisen kiinnostavia hahmoja ovat Paun taidemaalariäiti, josta paljastuu kirjan edetessä yllättävä puolia, sekä mystinen Nubya tuhatkuoleva, jonka mukaan kirja on nimettykin. Ainoa hämmennykseni koskee päähenkilö Pauta, joka tuntuu jostain syystä 14 vuoden ikäänsä nuoremmalta (heräävästä seksuaalisuudesta huolimatta). Paikoitellen ajatuspuheen tason perusteella tuli mieleen melkeinpä Kiepaus-romaanin kahdeksanvuotias päähenkilö.

Kaiken kaikkiaan Tuhatkuolevan kirous on kuitenkin ehjä ja yllättävä kokonaisuus ja kiinnostava tapaus, johon kannattaa tutustua. Viisi tähteä täältä!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY 2018
443 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA