”Pietu on pohdiskelija, mutta syyskuun alun museoretkellä ei ollut aikaa haaveiluun. Kun sekä Samin puhelin että kokonainen Anna katosivat, oli pakko toimia. Jälkeenpäin voi kuitenkin sanoa, että päivä oli järjetön ja silti todellisempi kuin tuhat tavallista koulupäivää.”
Odotukseni Ateneumin arvoitukselle olivat kovat: Aikamatkailua taidehistoriaan! Lempimuseoni Ateneum! Upea kansi! Viimeisimpänä Arvid Lydecken -palkinto korkeatasoiselle lastenkirjalle! Valitettavasti palkittu lastenkirja oli pettymys.
Kirja hämmentää heti alussa: tarina alkaa kryptisellä prologilla, jossa fiilistellään Ateneumin kummallisilla tapahtumilla. Sitten seuraa sarjakuva, jossa karyatidit (en ole ikinä kuullut sanaa) eli museon julkisivun naispatsaat lähtevät lomalle.
Varsinainen tarina kuvataan kahdesta kuudesluokkalaisen näkökulmasta: Anna alkaa vahingossa kulkea ajassa taaksepäin ja Pietu kulkee luokan mukana museossa tutkimassa taidetta ja yrittää pelastaa Annan. Välissä näytetään karyatidi-sarjakuvaa ja lopussa on tietoliite, aikajana sekä varsin vaikuttava lähdeluettelo.
Ateneumin arvoituksen idea on kunnianhimoinen. Kirja yrittää olla vauhdikas aikamatkaseikkailu, taidehistorian oppitunti, kertomus luokkakavereiden tiimihengen löytymisestä, hassutteleva sarjakuva väsyneiden naisten lähtemisestä radalle sekä Ateneumin historiikki. Valitettavasti se ei onnistu olemaan mitään näistä kunnolla. Kirjaan on selkeästi käytetty paljon aikaa ja asiantuntijuutta, mutta tarina jää jalkoihin ja kokonaisuus on kummallista sekoilua.
Logiikkaa loppuratkaisusta ei juuri löydy, vaan käänteet selitetään antiikin jumalilla, salaseuroilla, ystävyydellä ja taiteen taialla. Hahmot infodumppaavat toisilleen taidehistoriaa dialogissa, ja 12-vuotiaat veistelevät repliikkejä kuten ”Siksi tuolla julkisivussa siis lukee latinaksi Sovussa pienet asiat kasvavat” ”Mutta ei lausahduksen loppuosaa, discordia maximae dilabuntur – epäsovussa suuret tuhoutuvat.” Nykyajan tarinalinjassa puhutaan sivukaupalla Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä, joka yhdeksänvuotiaan lukijan pitäisi ilmeisesti tuntea, koska sitä ei näytetä kuvituksessa millään tavalla.
Olisin niin halunnut pitää tästä! Positiivisella puolella kirjan taitto sekä Maria Sannin kuvitus on u-pe-a. Erityisesti nautin taideteoksista Sannin versioimina, sen verran kun niitä oli. Lisäksi lopun tietoliite oli taidolla tehty ja opetti uutta.
Lukukokemus: **
Laura Ertimo & Maria Sann
Ateneumin arvoitus
Tammi 2025
184 sivua
Ikäsuositus 9–12