Tammi

Margaret Atwood: Orjattaresi

Punainen hahmo jolla on siivet kasvojen ympärillä, samanlainen hahmo kuin minä, punapukuinen ja koria kantava nainen, josta on vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään, lähestyy minua tiilikäytävää pitkin. Sitten hän on kohdallani ja me tirkistelemme toistemme kasvoja meitä ympäröivien kangastunnelien läpi. Hän on se joka hänen pitääkin olla.
– Siunattu olkoon hedelmä, hän sanoo käyttäen virallista tervehdystämme.
– Avatkoon Herra, minä vastaan yhtä virallisesti.

Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaistu romaani Orjattaresi on noussut jälleen pinnalle suositun The Handmaid’s Tale -sarjan myötä, ja siitä syystä itsekin tartuin kirjaan. Vuonna 2017 julkaistussa uudessa painoksessa onkin televisiosarjan mukainen kansi.

Luin ensin kirjasta puolet, sitten katsoin sarjan ensimmäisen jakson, luin kirjan loppuun, katsoin toisen jakson ja nyt olisi vielä kahdeksan jaksoa jäljellä. Tähän mennessä kriitikkojen kehuma sarja on vaikuttanut laadukkaalta ja kirjan hengessä tehdyltä.

Loin tätä varten uuden postauskategorian kaunokirjallisuuden alle, koska mielestäni Orjattaresi ei sujahda kovin luontevasti fantasian tai sen puoleen tieteiskirjallisuudenkaan kategoriaan. Olkoon siis dystopia.

Kirjan maailmassa eletään vaihtoehtoista aikaa, arviolta 1900-luvun loppua tai 2000-luvun alkua. Saasteet ja myrkyt ovat laskeneet jyrkästi syntyvyyttä ja Amerikka käy sotaa. Vallassa ovat Raamattua vinksahtaneesti lukevat fundamentalistit, ja hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi. Ihmiset on jaettu luokkiin: miehet ovat komentajia, alempiarvoisia miehiä tai palvelijoita; naiset ovat vaimoja, orjattaria, marttoja, säästövaimoja tai prostituoituja.

Päähenkilönä on orjatar Frediläinen (alkuteoksessa Offred), joka on Fred-nimisen komentajan omaisuutta. Komentajan vaimo ei kykene saamaan lapsia, joten perheeseen on otettu orjatar. Orjatar ei ole jalkavaimo tai rakastajatar, vaan ”kävelevä kohtu”, jonka ainoa tarkoitus on synnyttää komentajan lapsi kaksivuotisen komennuksensa aikana.

Kirjassa Frediläinen kertoo tarinaansa osittain nykyajassa, osittain takaumilla ja pohdinnoilla. Lukija pääsee kurkistamaan syntypäivän viettoon, pelastajaisiin ja orjattarien koulutukseen. Välillä nähdään vilauksia aikaisemmasta, normaalista elämästä, josta ei vielä ole kulunut kovinkaan montaa vuotta.

Kamalassakin maailmankuvassa pilkahtelee toivoa, kun kapinahenki herää eri yhteiskuntaluokissa. Frediläinen saa huomata, että ”heidän” lisäksi on olemassa myös ”me”, vastarintaliike. Mutta keneenkään ei voi luottaa – kuka tahansa voi olla silmä, vakooja.

Kirjan alku oli koukuttava ja veti mukaansa, niin että halusin tietää lisää oudosta maailmankuvasta ja tavoista. Myöhemmin tahti muuttuu verkkaisemmaksi ja iso osa tarinasta tapahtuu minäkertojan päässä, takaumina, pohdintoina ja muisteluina. Välillä tekisi mieli hoputtaa kertojaa palaamaan muisteloistaan nykyaikaan, mutta teksti pitää silti otteessaan loppuun asti.

Loppu jäi minun makuuni hieman liian avoimeksi, olin jotenkin odottanut sellaista nälkäpelimäistä selkeää loppuratkaisua dystopialle suuntaan tai toiseen. Epilogi toi kuitenkin kaipaamaani lisätietoa henkilöiden kohtaloista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän klassikkoon, jos sitä ei ole vielä tullut tehtyä – Atwoodin luoma maailma samaan aikaan kuvottaa ja kiehtoo.

Kirja pääsee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Subjektiivinen tuomio: ****

Margaret Atwood
Orjattaresi
Tammi 2017 (korjattu suomenkielinen painos)
436 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Kirjasta on kirjoittanut moni bloggaaja, mutta kattavan arvion löytää esimerkiksi Yöpöydän kirjat-blogista, jonka myötä ylipäätään tutustuin koko kirjaan.

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia, Kirja vs. elokuva

Margaret Atwood: Penelopeia

Enkö minä sentään ollut uskollinen? Enkö ollut odottanut odottamasta päästyäni, vaikka olin tuntenut suurta kiusausta – joskus pakkoa – tehdä toisin? Ja kun kertomuksen virallinen versio pääsi levitykseen, mikä minusta tehtiin? Opettavainen legenda. Keppi, jolla lyödään muita naisia.

Margaret Atwoodin Penelopeia oli lukulistallani kirjallisuuden perusopintojen takia, ja sitä ennen luin taustalukemiseksi Homeroksen Odysseian. Onneksi tein sen, koska muuten Penelopeian viittaukset ja idea olisivat menneet ihan sivu suun.

Tilaustyönä tehty romaani tulkitsee tosiaan uudelleen Homeroksen nimiin pantuja Iliasta ja Odysseiaa. Ilias kertoo kymmenvuotisesta Troijan sodasta.

Odysseia taas kertoo sankari Odysseuksen kotiinpaluusta kyseisen sodan jälkeen. Paluussa vierähtää toiset kymmenen vuotta, ja Odysseus kohtaa monenlaisia vaaroja ja haasteita matkallaan. Koko näiden kahdenkymmenen vuoden ajan kotona Ithakassa odottaa hänen vaimonsa Penelope, jota innokkaat kosijat ahdistelevat ja houkuttelevat naimisiin kanssaan.

Margaret Atwoodin Penelopeia puolestaan on Penelopen näkökulmasta kirjoitettu tarina Odysseian tapahtumista. Siinä Penelope ei vain odottele paikallaan miehensä paluuta, vaan alkaa kartuttaa miehensä omaisuutta ja liittoutuu palvelusväkensä kanssa saadakseen sisäpiirin tietoja kosijoista.

Penelopen lisäksi tarina nostaa esille erityisesti ne kaksitoista palvelustyttöä, jotka joutuvat hirtetyiksi, kun Odysseus palaa kotiin ja surmaa kosijat. Odysseiassa heidät vain mainitaan lyhyesti, mutta Penelopeiassa he ovat tärkeitä sivuhenkilöitä. He muodostavat myös antiikin satyyrinäytelmien tyylisen kuoron, joka kommentoi juonta aina Penelopen lukujen välissä. Kirjassa kysellään, miksi heidän piti kuolla.

Penelopeian tarina alkaa manalasta, jossa jo kuollut Penelope alkaa kertomaan tarinaansa. Hän kertoo lapsuudestaan, perheestään, avioliitostaan, Odysseuksen odottamisesta ja Odysseuksen paluusta, sekä kuolemanjälkeisestä elämästä manalassa.

Atwood on käyttänyt Homeroksen eeposten lisäksi lähteinä myös muita myyttejä ja antiikin tarinoita, ja kutonut niitä juoneen mukaan. Monet viittaukset selvisivät vasta kun aloin kaivella niitä tarkemmin kirjallisuuden oppimistehtävää varten. Muutamia hauskoja viittauksia myöhempäänkin historiaan löytyy.

Atwood on käyttänyt esimerkiksi muualta löytynyttä tietoa, että Troijan Helena on Penelopen serkku. Helena onkin nostettu viihdyttävän piikikkääksi sivuhahmoksi Penelopen rinnalle. Penelopen mielestä turhamainen ja jatkuvasti flirttaileva Helena pilasi hänen elämänsä, mikä tavallaan onkin totta. Ylipäätään Penelope on hyvin samastuttava hahmo kirjassa, kun hän kommentoi sarkastisesti antiikin henkilöiden tekemisiä ja tapahtumia omasta näkökulmastaan.

Odysseus oli melkoinen tarinaveikko omassa eepoksessaan, mutta Penelopekaan ei ole sen luotettavampi kertoja. ”Mutta me uskoimme. Niin me ainakin sanoimme toinen toisillemme.” Piikatyttöjen kuoro herättelee myös kysymyksiä, pysyikö viisas uskollinen ovela Penelope sittenkään niin uskollisena kahtakymmentä vuotta, vai pitikö hän omaa kivaa kosijoiden seurassa.

Lyhyt romaani oli nopeasti luettu ja viihdyin sen parissa hyvin. Atwood tekee taitavasti pilaa antiikin mytologiasta ja sai ainakin minut naurahtelemaan monessa kohtaa. Ainoastaan loppuun tuotu nykyaikainen oikeussalikohtaus oli hieman hämmentävä lisäys kirjaan. Ehkä senkin olisi voinut jotenkin hienosti tulkita, mutta en nyt tässä kohtaa kyennyt moiseen. Kaiken kaikkiaan suosittelen kirjaa lämpimästi, mutta Odysseia kannattaa lukaista ensin pohjatiedoiksi.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa mennään naimisiin.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Margaret Atwood
Penelopeia. Penelopen ja Odysseuksen myytti.
Tammi 2005
169 sivua

Osta kirja Adlibriksesta* (englanniksi)

Kirjasta on kirjoittanut hyvän tekstin aikoinaan myös Taikakirjaimet.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit

Kaksi kivaa kirjamessupäivää 2017

Kuvassa on perinteinen messunäkymä. Se näyttää samalta joka kerta, ja joka vuosi se on yhtä innostava näky.  Tänä vuonna vietin Helsingin kirjamessuilla kaksi päivää, perjantain ja lauantain. Perjantai piti ottaa töistä saldovapaapäiväksi, mikä oli ehdottoman hyvä idea. Sunnuntai jäi lepopäiväksi ja ehdin sekä nukkua kunnolla että herätä aikaisin, kiitos kellojen kääntämisen.

Selailin messulehteä etukäteen ja merkitsin kiinnostavia ohjelmia ylös. Loppujen lopuksi en käynyt yhdessäkään suunnittelemassani ohjelmassa, vaikka pari hyvää esitystä tulikin nähtyä. Molemmat päivät kuluivat pitkälti messualuetta kierrellessä, kirjoja hipelöidessä ja uusia ideoita imiessä. (Olen Minnan testin mukaisesti siis hilpeä haahuilija.)

Perjantaiaamupäivällä oli mukavan väljää, ja pidin messupäivän vain reilun kolmen tunnin mittaisena. Lauantaina olin messuilla aamun bloggaajatilaisuudesta iltakuuteen. Kahden-kolmen aikaan osastot olivat tupaten täynnä, ja täyden repun kanssa oli hankalaa liikkua. Väki alkoi vähentyä viiden jälkeen, mutta siinä vaiheessa alkoi omakin messukunto jo loppua. Fiksu kertakävijä tulee siis lauantaina neljän-viiden aikaan iltapäivällä ja messuilee iltakahdeksaan asti väljillä vesillä.

Näin kirkuvanpunaisen Harry Potter -bussin suunnilleen joka toisessa Instagramin messukuvassa, joten pitihän siitä itsekin napata kuva. Bussin edustalla hääri pienikokoisia Potter-maailman asuihin pukeutuneita henkilöitä.

Pottereihin liittyen Akateemisen osastolla esiintyi lauantaina kirjojen suomentaja Jaana Kapari-Jatta. Esillä oli uusia kuvitettuja versioita Harry Pottereista, jotka ovat kyllä hienon näköisiä. Jaanan oma teos Pollomuhku ja posityyhtynen on myöskin erittäin mielenkiintoista luettavaa faneille, suosittelen! Kymmenen vuotta vanhaa kirjaa on edelleen saatavilla muun muassa Adlibriksesta*. Vähän harkitsen, hankkisinko teoksen omaankin hyllyyn.

Perinteiseltä keltaiselta 2 € -osastolta mukaan tarttui myös Thomas Pavitten veikeä Viisi väriä* -värityskirja. Hyllystä löytyy jo samaa sarjaa oleva 1000 pistettä* -kirja, se on varsin hauska. Keltaisen kirjaosaston lisäksi tänä vuonna messuilla oli myös iso Booky.fi:n osasto, jossa kaikki kirjat maksoivat kaksi euroa. Siellä oli selkeästi tunnetumpaa kirjallisuutta, ja löysin pokkarilaarista Kiera Cassin Valinnan*.

Keltaiselle aleosastolle (ei aavistustakaan, mikä firma on sen takana) täytyy antaa pisteet ilmaisesta kirjasäilytyksestä. Ihmiset, jotka hamstrasivat kasseittain kirjoja jo heti aamutuimaan, saivat jättää kassit laatikkoon odottelemaan. Kätevää, vaikka en itse käyttänytkään.

Bongailin myös näytteilleasettajien iskulauseita seinistä ja katonrajasta. Kustannusosakeyhtiö Teos on sitä mieltä, että hyvä kirja on ystävyyttä, joka kestää. Minä en oikein osaa ajatella kirjoja ystävinäni. Oikeaa ystävää voisi haitata, että hänet hyllyttää ja palaa sitten asiaan ehkä kerran vuodessa. Akateeminen kirjakauppa puolestaan totesi, että lukeminen tekee hyvää. Kyllä. Kirjat ovat parhautta!

Paras iskulause löytyi kuitenkin Antikvaaristen kirjamessujen puolelta. Planeetta-antikvariaatit myi mustaa kangaskassia, jonka toteamus on Lukeminen on pelastanut minut urheilulta. Amen.

Lauantaiaamu alkoi perinteisellä Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan bloggaajatilaisuudella. Kirjablogistit kokoontuivat taas runsain määrin Messukeskuksen kokoustamoon syömään aamupalaa ja kuuntelemaan kirjailijoita. Takana näkyvä valkoinen pöytä oli täynnä arvostelukappaleita, mutta ne hävisivät varsin nopeasti ennen tilaisuuden alkua. Itse ehdin napata kaksi kirjaa kuudesta.

Mukana olleet kirjailijat ja heidän kirjansa:

Näissä tilaisuuksissa on aina jännä huomata, miten paljon kirjailijan tapaaminen vaikuttaa halukkuuteen lukea kirja. Etukäteen kirjat olivat minulle tuntemattomia (no okei, paitsi Tuomas Kyrön). Ennen haastatteluja nappailin saatavilla olevista pari lähinnä kansikuvan perusteella. Kuitenkin jo 10 minuutin haastattelujen jälkeen kirjat aukenivat ihan eri tavalla, ja nyt voisin lukea niistä melkein kaikki. Kun kirjailija muuttuu nobodysta vähänkin tutuksi naamaksi, kirjaan tarttuu paljon helpommin. Niin, se on varmaankin syy miksi näitä tilaisuuksia järjestetään.

Viihdyttävimpiä esiintymisiä olivat A. W. Yrjänän ja Tuomas Kyrön haastattelut. Yrjänä kertoi muun muassa, että halusi keskittyä kirjassaan juoneen eikä henkilöiden miettimiseen. Niinpä hän lainasi henkilöiden nimet ja ulkomuodot naapureiltaan – toki ilmeisesti luvan kanssa. Tuomas Kyrö puolestaan rönsyili vastauksissaan sinne sun tänne, mutta häntä olisi mielellään kuunnellut pidempäänkin.

Söimme ruoka- ja viinipuolella lauantain lounaan, mutta viinejä en tällä kertaa maistellut. Pointit kuitenkin osastolle, jossa ehdotettiin sopivaa viiniä niin kirjan kanssa kuin Game of Thrones -maratonille. :D

Suomalaisen kirjakaupan osasto onnistui tiivistämään samalle hyllylle kasan loistavia fantasiakirjoja ja monta sellaista, jotka haluan lukea. Potterit ovat tietenkin ikisuosikkeja, Kuura ja Kajo koukuttavaa ihmissusidraamaa ja Hän sanoi nimekseen Aleia hyvä kotimainen steampunk-fantasiatrilogian avaus. Toinen osa Seleesian näkijä hurmaa syvän turkoosilla kannellaan, mutta on vielä lukematta.

Throne of Glass – Lasipalatsi odottelee hyllyssä lukemista, ja lukujonossa ajatuksen tasolla ovat myös Linnunsitoja, Muistojenlukija ja Käärmeiden kaupunki. Viime aikoina on ilmestynyt kyllä runsaasti omaperäistä kotimaista fantasiaa ja YA-kirjallisuutta. Tajusin myös, että kaikki kuvan teokset ovat naisten kirjoittamia. Jes!

Lopuksi oma messusaldoni: kahdeksan romaania ja näiden lisäksi aiemmin mainitsemani värityskirja.

  • Kiera Cass: Valinta
  • Andy Weir: Yksin Marsissa
  • Marianna Kurtto: Tristania (saatu)
  • Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä (saatu)
  • Winston Graham: Poldark, osa 1
  • Diana Gabaldon: Muukalainen
  • Hugh Howey: Siirros
  • Hugh Howey: Kohtalo

Ostin enemmän kuin olin ajatellut, mutta vainuni sanoo että tykkään kaikista ostamistani. Valinnasta olen lukenut monesta blogista ja tiedän suurin piirtein mitä siinä tapahtuu. Haluan lukea annoksen hömppää joka tapauksessa. Yksin Marsissa -elokuvan olen katsonut pari kertaa, ja kirja vaikuttaa vähintään yhtä hyvältä.

Poldarkistakin olen katsonut sarjan (ihana), joten on aika lukea kirja. Sekä tästä että Gabaldonin Matkantekijä-sarjasta on niin monta osaa, että niiden lukemisessa meneekin sitten joku aika. Howeyn kirjat pääsivät aiemmilta messuilta ostetun Siilon seuraan, nyt on koko sarja kerätty.

Sellaiset messut siis. Ensi vuonna taas uudestaan!

Sain Messukeskukselta bloggaajapassin messuille. 


HEI MUUTEN…

Oletko jo tilannut blogin uutiskirjeen? Tilaajille tupsahtaa kerran kuukaudessa kooste kirjallisuuskuulumisia. Marraskuun ensimmäisessä kirjeessä mukana on vain tilaajille tarkoitettu arvonta, jossa voit voittaa kovan kotimaisen esikoisromaanin! Kiinnostaako eniten Minna Rytisalon Lempi, Ben Kallandin Vien sinut kotiin vai Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia?

Tilaa uutiskirje >

 

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjamessut