Blogi sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkattu tähdellä (*).

Andrea Bergareche: Yo viajo sola

Maailman kirjat -haaste: Espanja 
Mistä lukujonoon:
Kirjakaupasta Barcelonasta

Ennakko-odotukset: Olin ensimmäisellä yksinmatkallani Espanjassa, kun törmäsin kirjakaupassa espanjankieliseen kirjaan Yo viajo sola, ”minä matkustan yksin”. Aihe osui niin hyvin, että opus oli pakko hankkia. Odotin hyvää espanjatreeniä kiinnostavan aiheen parissa.

Juoni: Matkabloggaaja Andrea Bergareche rohkaisee kaikkia lähtemään ensimmäiselle yksinmatkalle. Hän kertoo omista kokemuksistaan ja antaa neuvoja matkan suunnitteluun, majoitukseen, liikkumiseen ja turvallisuuteen. Oman osionsa saavat myös erilaiset sooloreissaamiseen liittyvät pelot, jotka Bergareche pyrkii kumoamaan.

Mikä toimi:

  • Yo viajo sola taitaa olla ensimmäinen espanjankielinen kirja, jonka olen lukenut kokonaan. Tulee hieno fiilis, kun ymmärtää ihan oikeaa tekstiä!
  • Maailmanmatkailu espanjalaisen näkökulmasta. Onhan se helpompaa lähteä kiertämään ensimmäisellä reissulla Etelä-Amerikkaa, kun joka paikassa puhutaan käytännössä omaa äidinkieltä pienillä vivahde-eroilla.
  • Hyvää vertaistukea, jos yksinmatkustaminen kiinnostaa ja varsinkin jos olet nainen.
  • Kieli on suhteellisen helppotajuista ja aihe kiinnostava.
  • Kirjailijan itse tekemä värikäs piirroskuvitus on kaunis ja auttaa myös tekstin ymmärtämisessä.

Mikä ei toiminut: 

  • Sisältö oli lopulta aika peruskauraa, eikä kirjasta ei saanut kovin paljoa uusia oivalluksia.
  • Päiväkirjamaiset käsinkirjoitetut tekstit, joista oli vaikeaa saada selvää.

Seguro que si has anunciado que quieres viajar sola habrás escuchado todos esos comentarios recurrentes que te dicen que eres una inconsciente, o que estás loca, o que eres muy valiente. Y si ya lo has hecho y has vuelto, te dirán que, además de ser valiente, has tenido suerte.

Jos olet ilmoittanut haluavasi matkustaa yksin, olet varmasti kuullut kaikki toistuvat kommentit, että olet tietämätön, hullu tai todella rohkea. Ja jos olet jo matkustanut ja palannut, sinulle sanotaan että rohkeuden lisäksi sinulla oli onnea.

Subjektiivinen tuomio: ****

Andrea Bergareche
Yo viajo sola
Planeta Publishing 2019
207 sivua

Jaa postaus:

Jätä kommentti