****

Aalto & Helkala: Matka muinaiseen Suomeen

Nykyaika korostaa elämyksiä, joita lähdemme herkästi hakemaan lentomatkan takaa ulkomailta. Joskus tekee kuitenkin hyvää katsoa lähemmäs. Suomi on täynnä kiinnostavia ja vaikuttaviakin kulttuurikohteita vuosituhansien varrelta. Muinausjäännöksillä on myös taipumus herättää uteliaisuus. Yksinkertainenkin röykkiö, kiviaita tai rakennuksen pohja haastaa pohtimaan, miksi se on tehty juuri siihen. Mitä sen rakentaja on ajatellut ja millaisessa maailmassa hän on elänyt?

Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama Matka muinaiseen Suomeen tarttui mukaan kirjaston bestseller-hyllystä. Luin kirjan nopeasti, mutta bloggaaminen venähti sen verran että pitää maksaa myöhästymismaksuja viikosta, möh. Joka tapauksessa kirja oli aika erilainen kuin odotin. Yleisen Suomen historian tai muinaisen elämäntyylin sijaan se esittelee matkaoppaan tyyliin joukon suomalaisia muinaisjäännöksiä.

Muinaiskohteet on jaoteltu eri kategorioihin: pyhät paikat, asuinpaikat, vainajiin ja hautoihin liittyvät kohteet, jäljet kivissä ja kallioissa, elinkeinoihin ja liikkumiseen liittyvät paikat, sodankäynti sekä linnat ja linnoitukset. Jäännöksiä on kaikenlaisia aina kiviröykkiöistä kalliomaalauksiin ja kirkoista kalmistoihin.

Teksti on sujuvaa ja kirjoittaja selvästi tuntee asiansa. Kesti jonkin aikaa ennen kuin hahmotin kirjan rakenteen: kohteet ovat kategorioiden sisällä aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.  Kirjassa esitellään niin monia kohteita, ettei yksittäisiin muinaisjäännöksiin ehditä syventyä kovin tarkasti. Kiinnostavimmista olisi lukenut mielellään enemmänkin.

Ulkoasultaan kirja on itsessään jo hieno, ja valokuvat sekä digitaalinen piirroskuvitus täydentävät hyvin tekstiä. Jonkinlaiset kartat esimerkiksi aina lukujen alussa olisivat paikallaan. Paikallistuntemukseni ei ole niin hyvää, että pystyisin sijoittamaan jokaisen kohteen lukiessani edes suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Yllätyin, kuinka monesta kohteesta todettiin ettei sen alueella ole koskaan tehty kunnon kaivauksia tai tutkimuksia. Lisäksi vain tunnetuimmissa muinaisjäännöksissä on ylipäätään mitään kylttejä tai opasteita, mikä näin matkailualalle kouluttautuneena kummastuttaa. Tottahan kaupunkien ja kuntien kannattaisi tuoda esille maillaan sijaitsevia muinaisjäännöksiä ja konseptoida niitä matkakohteiksi.

Yllätyin muuten googlatessani kirjailijat – Ilari Aalto ei olekaan kypsässä iässä oleva arkeologisetä vaan tyyliin kaksi vuotta minua vanhempi :D Jotenkin oletin hänet aiheen perusteella vanhemmaksi. Eipä pitäisi taas olettaa mitään!

Luin osittain samanaikaisesti Johanna Valkaman historiallista romaania Itämeren Auri (bloggaus tulossa), ja oli hauskaa huomata yhteneväisyyksiä näissä kahdessa. Rautakaudella asuva Auri viettää kirjassa aikaa Hakoisten linnavuorella, joka mainitaan heti Aallon ja Helkalan kirjan alkusanoissa. Seuraavaksi kiinnostaa lukea Aallon ja Helkalan aiempi teos Matkaopas keskiajan Suomeen, jossa on varmaan vielä enemmän sitä, mitä alun perin odotin tältä kirjalta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa palkittu tietokirja. Sille myönnettiin vuonna 2016 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

Subjektiivinen tuomio: ****

Ilari Aalto & Elina Helkala
Matka muinaiseen Suomeen – 11 000 vuotta ihmisen jälkiä
Atena 2017
264 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia

Kiera Cass: Valinta, Eliitti & Ainoa

Jokainen halusi erottua ja jokainen teki sen omalla tavallaan. Myös minä.
Jokainen tytöistä näytti Ykköseltä. Minä näytin Viitoselta hienossa mekossa
.”

Nälkäpeli goes Unelmien poikamies! Siinä on tiivistettynä tämä nuorten aikuisten dystopia-rakkaussaaga.

Kiera Cassin Valinta-sarjassa on yhteensä viisi suomennettua osaa: Valinta, Eliitti, Ainoa, Perijätär ja Kruunu. Ennen sarjaan tarttumista olin lukenut siitä jo monesta kirjablogista, ja käytännössä spoilautunut kaikesta oleellisesta lukemalla pelkkiä takakansitekstejä. Oletin kuitenkin pitäväni sarjasta, ja ostin ensimmäisen osan viime kirjamessuilta ja seuraavat kaksi varasin kirjastosta. Olin taas oikeassa: hotkaisin nämä kolme kirjaa noin viikon sisään, kaksi viimeistä yhdessä viikonlopussa.

Tarina sijoittuu jonnekin neljännen maailmansodan jälkeiseen aikaan, Yhdysvaltojen raunioista nousseeseen Illéaan, jonka kruununprinssille järjestetään Valinta. 35 tyttöä eri kasteista lähetetään palatsiin, ja yhdestä on tarkoitus tulla prinssi Maxonin vaimo. Viitoskastiin kuuluva America Singer (kyllä vain) on yksi valituista ja ainoa, joka joutuu kilpailuun vasten tahtoaan. Kotona odottaa nimittäin alempaan kastiin kuuluva poikaystävä Aspen. Aluksi America hengailee mukana saadakseen rahaa perheelleen, mutta mitäs kun Maxon osoittautuukin pelkän kuninkaallisen pökkelön sijaan ihan mukavaksi mieheksi? Tätä kolmiodraamaa seuraillaan sitten kolmen kirjan verran.

Kirjastosta lainaamani kirjat on luokiteltu scifi-hyllyyn, mutta toisin kuin esimerkiksi Nälkäpelissä, dystopia ja scifielementit toimivat vain ohuena kehyksenä kolmiodraamalle. Suhdesolmujen lomassa raotetaan kyllä Illéan poliittista tilannetta ja historiaa, mutta pääpaino on ehdottomasti rakkaustarinassa. Politiikka jää tasolle ”prinssi joutuu käymään budjettikokouksissa ja suunnittelemaan sotastrategiaa”. Enkä ole ikinä kuullut palatsista, jonka turvatoimet ovat näin surkeat. Kapinallisethan pääsevät hyökkäämään sinne joka toinen päivä. Kellariin piiloutuminen antaa toki mukavan ympäristön hempeälle kohtaukselle, mutta hei – sähköaidat ja piikkilankaa palatsin ympärille, anyone?

Valinta-sarja on ennalta-arvattavampi kuin Disney-elokuvien uudelleenfilmatisoinnit, vaikka takakannet eivät kertoisikaan koko juonta. Alusta asti on päivänselvää, miten tarina päättyy, mutta kiinnostavampaa onkin seurata, miten loppuun päästään. Vaikka America muuttaakin mieltään vähintään kerran luvussa, kirjat eivät missään vaiheessa käy tylsiksi. Heikoin esitys oli toinen osa Eliitti, joka oli tyypillinen keskeltä alkava ja keskelle loppuva trilogian toinen osa. Kieli on kuitenkin sujuvaa ja teksti on nopealukuista.

Yleisin lukemani kommentti kirjoista on, että tämä on oikeastaan aika huono, mutta pidin silti. Olen aika lailla samaa mieltä. Minulla ei ole sen enempää tarvetta mollata sarjan kirjallisia ansioita, koska se täyttää tehtävänsä loistavasti. Kun ei jaksa lukea mitään vaikeaa, Valinta toimii erinomaisena todellisuuspakona tanssiaispukujen ja ylellisyyden täyttämään maailmaan. Ensimmäisten kolmen kirjan muodostaman kokonaisuuden jälkeen kahdessa viimeissä päästään seuraamaan Valintaa toisessa sukupolvessa.

Valinta pääsee mukaan vuoden 2018 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja aloittaa sarjan.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kiera Cass
Valinta
Pen & Paper 2016
339 sivua

Eliitti
Pen & Paper 2016
320 sivua

Ainoa
Pen & Paper 2017
323 sivua

Osta Valinta Adlibriksesta*
Osta Eliitti Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat / YA

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä

Laura ei ollut nukeista välittänyt lainkaan. Mutta kerran ollessaan äitinsä kanssa kaupungilla kävelyllä hän yhtäkkiä pysähtyi myymälän ikkunan eteen, jossa oli nukkeja, osotti niistä muuatta ja äitinsä hämmästykseksi sanoi: ’Osta, äiti, tuo minulle.’

Teuvo Pakkala tunnetaan erityisesti lapsia kuvaavista novelleistaan. Pikku ihmisiä (1913) on neljän novellin kokoelma, ja ennen sitä häneltä oli ilmestynyt pidempi novellikokoelma Lapsia (1895). Yleensä molemmat ovat samassa niteessä, mutta luin opiskeluja varten e-kirjaversion, josta löytyivät vain pikku ihmiset. 

Pakkalan novellit pääsivät yllättämään minut positiivisesti tarkkanäköisyydellään ja ajattomuudellaan. Ei yhtään tuntunut siltä, että luen yli sata vuotta vanhaa tekstiä. Kokoelman helmi on ehdottomasti ensimmäinen ja pisin novelli Veli. Pakkala kuvaa hienosti lapsen reaktioita ja aikuisten toimia heidän yrittäessään selvittää tyttärensä mielenliikkeitä. Pikku hiljaa lapsen nukkeleikit alkavat heijastaa todellista maailmaa ja henkilöhistoriaa.

Velissä on niin monia eri tasoja, niin että sitä oli suorastaan vaikeaa analysoida opintojen lukupiiriraporttiin. En avaa juonta sen enempää, mutta ladatkaa e-kirja postauksen lopussa olevasta linkistä ja lukaiskaa se.

Seuraavat novellit Arka kohta ja Iikka raukka eivät ihan yllä ensimmäisen tasolle, mutta ovat luettavia nekin. Viimeinen novelli Piispantikku oli mielestäni todella hauska, vaikka ei sytyttänytkään lukupiiritovereitani ihan samalla tavalla. Novelli kuvaa kahden pojan lukemaan oppimista ja erityisen lukutikun hyödyntämistä ja kaupallistamista. Poikien kohtaamat brändäyksen ja mielikuvamarkkinoinnin haasteet ovat kuin suoraan modernista markkinoinnin oppikirjasta.

Voin suositella novellikokoelmaa lämpimästi, eikä sen lukemiseen mene kauaa.

Ei niitä ymmärrä noita lapsia.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Subjektiivinen tuomio: ****

Teuvo Pakkala
Pikku ihmisiä
Elisa Kirja 2012
58 sivua (e-kirja)

Lataa e-kirja ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Novellit, Opiskelu