Jännityskirjat

Dan Brown: Inferno

”Robert Langdon katseli naista yli joen, jonka kuohuva vesi virtasi verestä punaisena. Nainen seisoi vastarannalla Langdoniin päin kääntyneenä, liikkumattomana, vakavana, kasvot hunnun peittäminä. Hän puristi kädessään sinistä tainia-liinaa ja kohotti sitä jalkojensa juurella levittäytyvän ruumismeren kunniaksi. Kaikkialla leyhyi kuoleman löyhkä.
Etsi, nainen kuiskasi. Niin löydät.”

Inferno on kolmas lukemani Dan Brownin kirja. Viimeistään nyt tuli todettua, ettei kirjojen lukemisjärjestyksellä ole väliä: kun olet lukenut yhden Dan Brownin, olet lukenut ne kaikki. Silti teokset jaksavat viihdyttää ja koukuttaakin.

Tällä kertaa symbologian professori Robert Langdon löytää itsensä Italiasta. Pian hän joutuu pakenemaan henkensä edestä, kumppaninaan kaunis ja älykäs nainen jonka hän on juuri tavannut. Matkalla tutkitaan taidetta ja symboleita sekä ratkaistaan arvoituksia. He kisaavat aikaa vastaan, ja koko kuvion taustalla on eksentrinen miljonääri, jonka toiminta muodostaa  maailmanlaajuisen uhkan. Vai hetkinen, kuuluiko tämä juoni Alkuun? Da Vinci -koodi, is that you?

No, leikki sikseen. Vaikka sisus on pohjimmiltaan sama, kuorrutteesta löytyy makueroja. Infernossa Langdon on menettänyt muistinsa eikä lainkaan tiedä, miten päätyi Firenzeen. Tämä tuo mukaan mukavasti mysteeriä, eikä kaikki ole sitä miltä näyttää. Juoni kietoutuu tällä kertaa vahvasti Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän teemoihin. Lisäksi Langdonin kiintiönainen Sienna ei ole vain älykäs, vaan poikkeuksellisen älykäs. Melkoista. Kirjassa on muutenkin totuttua enemmän naisia tärkeissä rooleissa, pisteet siitä.

Alan olla kolmen kirjan jälkeen sen verran kokenut brownisti, ettei minua enää niin vain jymäytetä äkillisellä juonenkäänteellä kirjan loppupuolella. Arvasinkin tällä kertaa hyvän osan loppuratkaisusta. Kirja oli joka tapauksessa hyvää välipalalukemista: juoni kulkee vauhdikkaasti, luvut ovat lyhyitä, jännitystä piisaa ja mukaan on ripoteltu sopivasti historiaa ja taidetietoutta. Tarttumalla tähän ei saa ehkä kaikkein omintakeisinta luettavaa, mutta tasalaatuisen lukukokemuksen ainakin.

Subjektiivinen tuomio: ***+

Dan Brown
Inferno
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
WSOY 2013
468 sivua

E. O. Chirovici: Peilien kirja

”Sain käsikirjoituksen tammikuussa agentuurin väen yhä parannellessa juhlakauden jälkeisiä krapuloitaan. Viesti oli väistänyt taiten roskapostikansion ja ilmestynyt saapuneisiin viesteihin, jossa se asettui jonon jatkeeksi parinkymmenen muun kaltaisensa kanssa. Vilkaisin saatekirjettä ja havaitsin sen kiehtovaksi, joten tulostin liitteenä olleen tekstinäytteen ja panin sen työpöytäni laatikkoon.”

Törmäsin Peilien kirjaan Kulttuuri kukoistaa -blogissa syksyllä, ja bongasin sen jokin aika sitten kirjaston Bestseller-hyllyltä. Kirjassa on sekä trillerimäisiä että dekkarimaisia piirteitä, mutta koska siinä ratkotaan selvittämätöntä rikosta, olkoon se täällä blogissa kategoriassa Rikos. Peilien kirja jakautuu kolmeen osaan, joissa jokaisessa on eri näkökulmahenkilö.

Ensimmäisessä osassa kustannustoimittaja saa luettavakseen osittaisen romaanikäsikirjoituksen 20 vuotta vanhoista tapahtumista, joihin liittyy selvittämätön murha. Käsikirjoituksen lähettänyt kirjailija kuitenkin kuolee, eikä loppua tekstiä löydy mistään. Kustannustoimittaja palkkaa toimittajaystävänsä selvittämään todelliset tapahtumat käsikirjoituksen taustalla, ja tämän kanssa seikkaillaan toinen osa. Kolmannessa osassa päähenkilönä on poliisi, joka aikoinaan johti murhatutkintaa.

Yleensä dekkarit ovat minulle hankalia luettavia, koska en jaksa niitä ainaisia kovaksikeitettyjä päähenkilöitä joilla on ongelmia ihmissuhteidensa kanssa. Peilien kirja oli kuitenkin erilainen, koska näkökulmahenkilö vaihtuu joka osassa ja he toimivat vain lukijan silminä. Kenenkään kerrontatapa tai persoona ei erottaudu toisesta, eikä kirja uppoudu henkilökuvaukseen. Pääpaino on toiminnassa ja murhan selvittämisessä, ja teksti etenee jouhevasti.

Ehdottomasti kiinnostavin osuus oli ensimmäinen osa. Tarinaan sisältyvä romaanikäsikirjoitus oli hyvin kirjoitettu, ja uppouduin lukemaan sitä. Harmillisesti se tietenkin jää kesken. Sen jälkeen  juonilankoja ja vaihtoehtoisia murhaajia alkoi olla paljon, ja oli vaikeampi pysyä kärryillä. Aina kun tarinaan ehti tottua, päähenkilö vaihtui. ”Koukuttava trilleri eksyttää lukijansa kuin peilitalo”, sanotaan takakannessa – en tiedä, onko se aina hyvä asia. Kirja kuitenkin pitää otteessaan loppuun saakka. Loppuratkaisu oli vähän njääh, mutta en toisaalta arvannut murhaajaa etukäteen.

Peilien kirja ei ole tajunnanräjäyttävä trilleri, mutta kaiken kaikkiaan mukava välipala pienestä jännityksestä pitävälle.

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirjassa luetaan kirjaa.

Subjektiivinen tuomio: ***½

E. O. Chirovici
Pelien kirja
Suom. Inka Parpola
Otava 2017
266 sivua

Dan Brown: Alku

”’Saavun tapaamaan teitä siksi, että olen tehnyt tieteellisen löydön, joka uskoakseni hätkähdyttää teitä’, Kirsch aloitti. ’Olen pyrkinyt löytööni jo monta vuotta ja toivonut saavani vastauksen kahteen inhimillisen kokemusmaailman perustavimpaan kysymykseen. Kun olen ne nyt saanut, lähestyin nimenomaan teitä siksi, että uskon tämän tiedon vaikuttavan maailman uskovaisiin merkittävällä tavalla. On hyvinkin mahdollista, että se aiheuttaa järistyksen, jota voisin kenties kuvailla vain mullistavaksi. Tieto, jonka aion paljastaa teille, on tällä hetkellä koko maailmassa vain minun hallussani.’”

Alkukevät on vierähtänyt suht kuivasti kotimaisten klassikoiden parissa, joten siihen väliin oli mukavaa saada jotain täysin erilaista. Olen lukenut Dan Brownilta aikaisemmin vain Da Vinci -koodin. Onneksi tietämättömyys symbologian professori Robert Langdonin aikaisemmista seikkailuista ei haittaa, vaan kaikki teokset ovat itsenäisiä.

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, pääosin Bilbaoon ja Barcelonaan. Nelikymppinen suuruudenhullu miljardööri Edmond Kirsch aikoo paljastaa tutkimuksensa tulokset, vastaukset kahteen suurimpaan kysymykseemme: Mistä me tulemme? Minne me olemme menossa? Sitä varten Kirsch on järjestänyt kutsuvierastilaisuuden Guggenheim-museoon, jonne Robert Langdon saapuu myös vieraana. Ilta menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, ja Langdon huomaa taas olevansa pakomatkalla – toki tälläkin kertaa kauniin ja älykkään naisen kanssa. Robertin ja Guggenheim-museon johtajan Ambra Vidalin täytyy yhdessä selvittää salasana Edmondin tiedostoihin.

Brown rakentaa vahvasti jännitystä heti alusta saakka. Kirja on jatkuvasti juuri paljastamaisillaan Edmondin suuret vastaukset, mutta lukija saa lopulta odottaa aika kauan ennen kuin salaisuus paljastuu. Kaiken hypetyksen jälkeen olin hieman pettynyt Edmondin teoriaan, se ei ollut niin kekseliäs kuin odotin. Brown on kuitenkin jälleen punonut mielenkiintoisen jännärin. Keskeisenä teemana on uskonnon ja tieteen suhde. Tarvitaanko uskontoja, kun tiede hallitsee? Plussaa kirjalle siitä, ettei sen esittämä näkemys ole täysin mustavalkoinen.

Verrattuna Da Vinci -koodiin Langdon pääsee käyttämään paljon vähemmän symbologian taitojaan, mikä on vähän harmi. Nyt hänen paikallaan olisi voinut olla aika lailla kuka tahansa kulttuuria harrastava perusjamppa. Arkkitehtuuriset ja taiteeseen liittyvät yksityiskohdat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, ja nyt minulla on matkakuume näkemään Bilbaon Guggenheim ja Sagrada Familia livenä. Kirja on taattua Dan Brown -laatua, eli teksti vetää mukanaan ja soljuu sujuvasti. Tarina sisältää mukavasti koukkuja ja eksyttää lukijaa tehokkaasti. Paras ja monipuolisin henkilöhahmo on ehdottomasti Edmondin luoma sympaattinen tekoäly Winston.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.

Subjektiivinen tuomio: ****

Dan Brown
Alku
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
WSOY 2017
463 sivua