Rakkaus

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Kun Heli oli kertonut tavanneensa miehen ja muuttavansa tämän perässä Englantiin, minä olin ajatellut, että siinä kävisi ennen pitkää huonosti. Ehkä ajattelin, että Mark olisi Austenin sankareista enemmänkin kuin George Wickham, joka ottaisi ja jättäisi siskoni heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Nyt kuitenkin oli käynyt ilmi, että Mark oli todellakin enemmän Darcy kuin Wickham ja että hän oli oikeasti rakastunut siskooni.

Ehdin lukea talvilomani aikana yhden kirjan, joka oli Niina Meron esikoisromaani Englantilainen romanssi. Olin lukenut siitä aika erilaisia arvioita, mutta itse tykkäsin. Kepeä, mysteerillä höystetty romanssi on juuri sopivaa lomalukemista.

Kirjan päähenkilönä on suomalainen Nora, joka rakastaa viktoriaanisia romantikkoja, goottityyliä ja tatuointeja. Yllättäen hän saa kutsun pikkusiskonsa häihin englantilaiseen aateliskartanoon. Nora lähtee matkaan vastahakoisesti ja aiheuttaakin hienostopiireissä melkoisia tilanteita möläytyksillään ja nuuskimisellaan. Käy ilmi, että aatelisperheen vanhempi poika on kadonnut vuosia aikaisemmin, ja Nora alkaa tietenkin selvitellä tapausta. Siinä sivussa hän uppoutuu upeaan miljööseen ja tutustuu hurmaaviin englantilaismiehiin.

Niina Meron on tehnyt väitöskirjansa nykypäivän romanttisesta viihdekirjallisuudesta, ja tausta tutkijana näkyy tekstissä. Joillekin lukijoille kirjassa saattaa olla liikaa viittauksia englantilaiseen kirjallisuushistoriaan. Tarina hyödyntää taitavasti kliseitä ja väistää pahimmat tapaukset. Nora on tosin välillä aika rasittava päähenkilö aukoessaan päätään tai palvoessaan milloin kenenkin miehen vatsalihaksia tai leukaperiä.

Juoni rullaa sujuvasti, ja mukana on sopivassa suhteessa erilaisia aineksia. Keitokseen on huolellisesti mitattu viittauksia aina Austenin romaaneista Agatha Christieen ja brittidekkareista Bridget Jonesiin niistä pitävien lukijoiden iloksi. Lopusta löytyy vielä lista kirjallisuusviittauksista. Lukisin Meron kirjoja mielelläni jatkossakin!

Subjektiivinen tuomio: ****

Niina Mero
Englantilainen romanssi
Gummerus 2019
383 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rakkaus

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Jos en olisi rakastanut sinua
niin suunnattomasti
ja aina uskonut
sanoihisi
että tämä oli viimeinen kerta
ehdottomasti ja peruuttamattomasti
     kaikkein viimeisin kerta
kun joit
olisi ehkä ollut helpompaa
kestää
ne kerrat jotka tulivat sitten

Osallistuin viime vuoden Kirjamessuilla Bonnierin bloggaajatilaisuuteen, jossa haastateltiin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita heidän uusimmista teoksistaan. Tällä kertaa bloggaajien goodie bageihin ei päätynyt uutuuskirjoja, vaan saimme kaksi juhlavuoden teosta, Minna Canthin Työmiehen vaimon ja Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.

Työmiehen vaimon olen lukenut ja blogannutkin siitä, mutta Vuosisadan rakkaustarina herätti lähinnä epäilyksiä runomuodollaan ja rankalla aiheellaan. Päädyin kuitenkin lukemaan sen yhdessä illassa, ja olihan se vaikuttava teos!

Vuonna 1978 julkaistu omakohtainen romaani kertoo kahden kirjailijan myrskyisästä avioliitosta, aviomiehen alkoholismista ja sen vaikutuksesta koko perheeseen. Juomisellaan mies tukahduttaa kaiken muun, ja nainen joutuu vaivalla hakemaan tilaa omalle uralleen ja unelmilleen.

Vaikka en ole itse koskaan kokenut vastaavaa, Työmiehen vaimon tavoin Tikkasen kirja on täynnä samaistuttavia ajatuksia ja mukaansa tempaavaa tunteiden vuoristorataa rakkaudesta vihaan ja turhautumiseen. Toivoa kuitenkin on, eikä tämä kirja pääty tuhoon niin kuin Canthin näytelmä.

Rakkaussuhteen lisäksi kirja ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin teemoihin ja naisen asemaan, ja onnistuu olemaan 40 vuotta myöhemmin edelleen ajankohtainen. Kirjasto luokittelee Vuosisadan rakkaustarinan runoihin, kustantaja taas nykyromaaneihin. Kirjan muoto toi minulle mieleen modernit säeromaanit ja lukemani Kirsti Kurosen Pöntön, vaikka vuosikymmen ja kertojan kohtaamat ongelmat ovatkin erilaiset.

Kaiken kaikkiaan pitäisi selkeästi päästä yli (runo)kirjoja koskevista ennakkoluuloista ja tarttua niihin avoimin mielin. Tämä innostaa tarttumaan myös muuhun Tikkasen tuotantoon, jos siihen sattuu törmäämään.

Varhain
minä kätkin herkkyyteni 
sinulta

Kuinka voisinkaan
tehdä sinua kohtaan niin pahasti
että antaisin sinun huomata
kuinka pahasti
olit tehnyt minua kohtaan

Subjektiivinen tuomio: ****

Märta Tikkanen
Vuosisadan rakkaustarina
WSOY 2018 (Juhlavuoden uusintapainos)
173 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rakkaus, Runous

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Kului viikko ilman että herra Rochesterista kuului mitään, kului kymmenen päivää, eikä hän vieläkään palannut kotiin. Rouva Fairfax sanoi, ettei häntä lainkaan ihmetyttäisi, vaikka herra Rochester matkustaisi Leasista suoraan Lontooseen ja sieltä mannermaalle näyttäytymättä Thornfieldissä kokonaiseen vuoteen. Hän oli usein lähtenyt aivan yhtä äkkiä ja odottamatta. Tämän kuullessani minut valtasi merkillisen viluinen ja ahdistava tunne.

En tiedä, voiko Kotiopettajattaren romaanista edes kirjoittaa mitään uutta, sen verran klassikko on kyseessä. Kirja on ollut yksi lempikirjoistani sen jälkeen kun luin sen joskus yläasteella. Palasin jälleen tarinan pariin, kun luin sen lukupiirikirjana.

Kirjassa päähenkilö Jane Eyre kertoo itse lukijalle elämäntarinaansa: onneton lapsuus sukulaisten nurkissa, karut vuodet tyttökoulussa, aikuisuuden ensimmäiset askeleet kotiopettajattarena Thornfieldin kartanossa, rakastuminen aivan huomaamatta, ja kipeästi paljastuvat menneisyyden haamut.

Jane on samaistuttava ja aito päähenkilö: itsenäinen nainen, joka noudattaa periaatteitaan viimeiseen asti. Lukija on hänen puolellaan heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Toinen päähenkilö herra Rochester puolestaan on melko omituinen hahmo, ja ensimmäisellä lukukerralla en tajunnut puoliakaan hänen selityksistään. Parivaljakon suhteen kehittymistä on silti, tai ehkä juuri sen takia, mielenkiintoista seurata. Onnellinen loppu ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Kotiopettajatarta lukiessa teksti kulkee niin hyvin, ettei ollenkaan tunnu siltä että lukisi vuonna 1847 ilmestynyttä klassikkoa. (Jostain syystä perusoletukseni on, että klassikot ovat kuivia.) Tarina vie mukanaan Englannin romanttisiin maalaismaisemiin, ja sivut kääntyvät kuin itsestään.

Mutta miksi niin moniin klassikoihin tehdään esipuheet, joissa spoilataan juonen tärkeimmät kohdat? Niin tehdään myös tämän kirjan kohdalla. Itse pitäisin enemmän analysoivista jälkisanoista. Myös monessa tätä kirjaa käsittelevässä blogipostauksessa paljastetaan juonen yllätyskäänteet. Vaikka kyse onkin tunnetusta klassikosta, vähän voisi jättää avoimeksikin – ainakin jos tavoitteena on saada joku lukemaan kirja.

Kirja pääsee vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää.

Subjektiivinen tuomio: *****

Charlotte Brontë
Kotiopettajattaren romaani
Karisto 2008
542 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historiallinen, Rakkaus, Vanha suosikki