Tietokirjallisuus

Aalto & Helkala: Matka muinaiseen Suomeen

Nykyaika korostaa elämyksiä, joita lähdemme herkästi hakemaan lentomatkan takaa ulkomailta. Joskus tekee kuitenkin hyvää katsoa lähemmäs. Suomi on täynnä kiinnostavia ja vaikuttaviakin kulttuurikohteita vuosituhansien varrelta. Muinausjäännöksillä on myös taipumus herättää uteliaisuus. Yksinkertainenkin röykkiö, kiviaita tai rakennuksen pohja haastaa pohtimaan, miksi se on tehty juuri siihen. Mitä sen rakentaja on ajatellut ja millaisessa maailmassa hän on elänyt?

Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama Matka muinaiseen Suomeen tarttui mukaan kirjaston bestseller-hyllystä. Luin kirjan nopeasti, mutta bloggaaminen venähti sen verran että pitää maksaa myöhästymismaksuja viikosta, möh. Joka tapauksessa kirja oli aika erilainen kuin odotin. Yleisen Suomen historian tai muinaisen elämäntyylin sijaan se esittelee matkaoppaan tyyliin joukon suomalaisia muinaisjäännöksiä.

Muinaiskohteet on jaoteltu eri kategorioihin: pyhät paikat, asuinpaikat, vainajiin ja hautoihin liittyvät kohteet, jäljet kivissä ja kallioissa, elinkeinoihin ja liikkumiseen liittyvät paikat, sodankäynti sekä linnat ja linnoitukset. Jäännöksiä on kaikenlaisia aina kiviröykkiöistä kalliomaalauksiin ja kirkoista kalmistoihin.

Teksti on sujuvaa ja kirjoittaja selvästi tuntee asiansa. Kesti jonkin aikaa ennen kuin hahmotin kirjan rakenteen: kohteet ovat kategorioiden sisällä aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.  Kirjassa esitellään niin monia kohteita, ettei yksittäisiin muinaisjäännöksiin ehditä syventyä kovin tarkasti. Kiinnostavimmista olisi lukenut mielellään enemmänkin.

Ulkoasultaan kirja on itsessään jo hieno, ja valokuvat sekä digitaalinen piirroskuvitus täydentävät hyvin tekstiä. Jonkinlaiset kartat esimerkiksi aina lukujen alussa olisivat paikallaan. Paikallistuntemukseni ei ole niin hyvää, että pystyisin sijoittamaan jokaisen kohteen lukiessani edes suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Yllätyin, kuinka monesta kohteesta todettiin ettei sen alueella ole koskaan tehty kunnon kaivauksia tai tutkimuksia. Lisäksi vain tunnetuimmissa muinaisjäännöksissä on ylipäätään mitään kylttejä tai opasteita, mikä näin matkailualalle kouluttautuneena kummastuttaa. Tottahan kaupunkien ja kuntien kannattaisi tuoda esille maillaan sijaitsevia muinaisjäännöksiä ja konseptoida niitä matkakohteiksi.

Yllätyin muuten googlatessani kirjailijat – Ilari Aalto ei olekaan kypsässä iässä oleva arkeologisetä vaan tyyliin kaksi vuotta minua vanhempi :D Jotenkin oletin hänet aiheen perusteella vanhemmaksi. Eipä pitäisi taas olettaa mitään!

Luin osittain samanaikaisesti Johanna Valkaman historiallista romaania Itämeren Auri (bloggaus tulossa), ja oli hauskaa huomata yhteneväisyyksiä näissä kahdessa. Rautakaudella asuva Auri viettää kirjassa aikaa Hakoisten linnavuorella, joka mainitaan heti Aallon ja Helkalan kirjan alkusanoissa. Seuraavaksi kiinnostaa lukea Aallon ja Helkalan aiempi teos Matkaopas keskiajan Suomeen, jossa on varmaan vielä enemmän sitä, mitä alun perin odotin tältä kirjalta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa palkittu tietokirja. Sille myönnettiin vuonna 2016 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

Subjektiivinen tuomio: ****

Ilari Aalto & Elina Helkala
Matka muinaiseen Suomeen – 11 000 vuotta ihmisen jälkiä
Atena 2017
264 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia

Miettinen & Pelli: Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa

Termiä vahvauskoinen käytetään kuvaamaan henkilöä, joka suhtautuu hengellisiin asioihin omakohtaisen vakavasti. Tavallisesti vahvauskoinen kokee olevansa enemmän kuin tavallinen kristitty. Tässä kirjassa tutkitaan, miten vahvauskoisia hallitaan ja mihin uskonnollisten hirmuhallitsijoiden valta perustuu.

En alun perin ajattelut lukea Terho Miettisen ja Raija Pellin teosta Harhaanjohtajat, mutta saatuani arvostelukappaleen päätin lukaista sen läpi. Harhaanjohtajat jakautuu useaan osaan ja Miettinen on kerännyt suuren määrän lähdemateriaalia sitä varten sekä haastatellut kertomansa mukaan yli 80 henkilöä.

Alkupuolella käsitellään 1900-luvun alun uskonlahkoja sekä nykypäivän yksittäisiä uskonnollisia johtajia ja heidän väärinkäytöksiään. Aivan omat lukunsa saavat esimerkiksi Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto, jotka ovat toisinaan nousseet lehtienkin otsikoihin. Tikunnokkaan on nostettu myös minua nuorempi Patrick Tiainen, jonka puheita ja blogikirjoituksia siteerataan pitkästi.

Terho Miettinen on itse taustaltaan helluntailainen, ja on omien sanojensa mukaan onnistunut irrottautumaan sen ahtaista ympyröistä. Raija Pelli on tunnettu toimittaja, joka on ollut julkisuudessa myös sen takia, että kertoo tulevansa näkijäsuvusta, näkevänsä yliluonnollisia näkyjä sekä saavansa viestejä tuonpuoleista. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että Harhaanjohtajat-kirjassa pyritään selittämään kaikki yliluonnollinen pelkästään psykologisiksi ilmiöiksi. Tueksi otetaan sopivalta kuulostavia yksittäisiä psykologian teorioita, jotka vaikuttavat kuitenkin riittämättömiltä selittämään sellaisenaan ihmisten yliluonnollisia kokemuksia.

Kirjoittajat pyrkivät tutkimukselliseen näkökulmaan, mutta kirja ei onnistu pysymään neutraalina. Kielteinen asenne karismaattisiin liikkeisiin, lahkoihin ja niihin liittyviin henkilöihin paistaa vahvasti läpi. Lähtökohtana käytetään Miettisen itse keksimää termiä vahvauskoinen, joka käytännössä kattaa kaikki tapakristittyjä vakavammin uskoon suhtautuvat (itseni mukaan lukien). Kertomalla mitä tällainen vahvauskoinen tekee ja kokee Miettinen ja Pelli sortuvat jatkuvasti rankkaan yleistykseen läpi teoksen.

Joistakin vahvauskoisista voikin sanoa, että he suhtautuvat elämän haasteisiin poikkeuksellisen tyynesti. Mielenrauha lienee seurausta siitä, että Jumalan koetaan olevan apuna kaikessa ja lopulta päättävän asioista.
Toisaalta taas jotkut niistä, jotka kokevat päässeensä osalliseksi Jumalan rauhasta, ylentävät itsensä kaiken maallisen ja tavallisena pidetyn yläpuolelle. Mikään inhimillinen ei voi heitä koskettaa. Aito kohtaaminen hyvin vaikeaa [sic] tai jopa lähes mahdotonta, ja normaaliin puheeseen saatetaan vastata lauseilla Raamatusta. Usein tällainen ihminen levittää ympärilleen neuroottista torjuntaa ja pahaa oloa.” (s. 147)

Toisaalta pahasta maailmasta ei juuri tarvitse välittää. Luonnonsuojelua ei tarvita, sillä aivan pian Jeesus tulee noutamaan omansa taivaan kirkkauteen. Luonnon suojeleminen on vahvauskoisen mielestä yhtä viisasta kuin olisi asetella uppoavan laivan tauluja parempaan järjestykseen.” (s. 150)

Ei ihme, että vahvauskoinen pelkää jatkuvasti. – – Nykyhetkessä eläminen ja siitä nauttiminen jää vahvauskoiselle vieraaksi.” (s.153)

O_o

Kirjan rakenne on sekava ja teksti hyppii aiheesta toiseen. Alkupuolella rakenne vielä säilyy, mutta loppua kohden asia lähtee täysin lapasesta. Ensin puhutaan ylistysmusiikista, sitten seksuaalisuudesta, yhtäkkiä manipuloinnista ja sitten hypätäänkin arvioimaan Leo Mellerin yksittäistä saarnaa ufoista. On kuin kirjaan olisi haluttu sulloa mukaan kaikki mahdollinen paha kaikista. Kuinka olennainen tieto on, että Leo Meller ei ole maksanut tv-lupamaksuaan?

Uskonnollisissa yhteisöissä on varmasti aina heikkouksia ja väärinkäytöksiä, ihmisiä kun olemme. Näitä asioita pitääkin tutkia ja syylliset panna vastuuseen. En kuitenkaan tiedä, ketä tämä kirja palvelee nykymuodossaan. Se ei ole ”uskoa kunnioittava” niin kuin lehdistötiedotteessa kerrotaan, se ei tarjoa vertaistukea uskonnon uhreille, monet käsitteet eivät välttämättä aukea uskontoja tuntemattomille, ja monia kristittyjä kirja varmasti loukkaa. Jäljelle jää vain pitkäksi venähtänyt kohukirja.

Yllätyin, että laatukustantamona profiloitunut Docendo on päätynyt julkaisemaan näin epätasaiseksi jääneen teoksen. Harhaanjohtajat olisikin kaivannut rankasti tiivistystä, uudelleenjärjestelyä ja kustannustoimittajan työstöä. On surullista, jos tämä kirja jää jonkun ihmisen ainoaksi kosketuspinnaksi herätysliikkeisiin tai karismaattiseen kristillisyyteen.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on adjektiivi.

Subjektiivinen tuomio: **

Terho Miettinen & Raija Pelli
Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa
Docendo 2017
247 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Uskonto

Katie Kirby: Kuppi nurin – Kirja epätäydellisille vanhemmille

Kuppi nurin – kirja epätäydellisille vanhemmille on nimensä mukaan (alkuteos Hurrah for Gin: A book for perfectly imperfect parents) vähän erilainen kirja vanhemmuudesta. Neuvojen sijaan se sisältää kirjailijaan omiin kokemuksiin pohjautuvia tarinoita elämästä lasten kanssa, kaikessa ihanuudessaan ja kamaluudessaan.

Tekstejä koristavat Kirbyn huikeat tikku-ukkosarjakuvat. Niiden äärellä tuli naurettua moneen kertaan makeasti, vaikka itsellä ei lapsia olekaan. (Enkä kyllä tiedä haluanko lapsia enää senkään vertaa kuin mitä aiemmin). Ehkä annan pidemmittä puheitta kirjan puhua itse puolestaan.

Käsitellyksi tulevat muun muassa…

  • raskaus (”Hehkua kesti yhteensä kolme päivää. Sen jälkeen aloin muistuttaa valasta.”)
  • synnytys (”Pikkuihmisen on yhä poistuttava vaginan kautta sen räjähtäessä kappaleiksi.”)
  • alkuajat vauvan kanssa (”Koko hommassa oli vain yksi ongelma. Vauva ei suostunut toimimaan kuten se helkutin kirja käski.”)
  • ystävyyssuhteet, ylläpito ja uusien hankkiminen (”Muistatko vielä, kun silloin joskus moitit ihmisiä vauvakuvien liiallisesta postaamisesta Facebookiin? Jep. Nyt itsestäsi on tullut todennäköisesti ihan samanlainen.”)
  • nukkuminen (”Kukapa nyt unta tarvitsisi?”)
  • syöminen (”Kehottaisin kuitenkin miettimään kahteen kertaan ennen kuin avaudut lapsentahtisen sormiruokailun kiihkeälle kannattajalle.”)
  • virstanpylväät (”Mitä hemmetin hyötyä siitä on, että vauva oppii kääntymään vatsalleen?”)
  • tekemisen keksiminen (”Useat vauvaryhmistä väittävät olevansa älyllisesti stimuloivia, mutta todellisuudessa ne stimuloivat vähemmän kuin tyhjentynyt karkkipussi.”)
  • toinen lapsi (”Yhden vuoden ikä on niin söpöä aikaa, eikö olekin? Se on lisäksi riittävän kaukana synnytyksestä, joten niitä aikoja voi alkaa helposti muistella lämmöllä”)
  • lasten kanssa lomailu (”AAAARRGGGHH. Lapset lentokoneessa.”)
  • lasten kanssa asioiden hoitaminen (”Vältän lasteni ottamista mukaan viimeiseen asti”)
  • itsensä syyllistämisen lopettaminen (”Keskity niihin ainoisiin tyyppeihin, jotka oikeasti merkkaavat, koska he rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet.”)
  • ja paljon muuta.

Kuppi nurin on lapsikirja minun makuuni, aitoudessaan raadollinen ja hersyvän hauska. Vaikka ei ehkä kuulosta siltä, se onnistuu samalla olemaan myös armollinen kirja. ”Sinä pärjäät upeasti!” Suosittelen niin lapsellisille kuin lapsettomille!

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee vanhemmuutta.

Subjektiivinen tuomio: *****

Katie Kirby
Kuppi nurin – Kirja epätäydellisille vanhemmille
Gummerus 2018
376 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Perhe