Tietokirjallisuus

Miettinen & Pelli: Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa

Termiä vahvauskoinen käytetään kuvaamaan henkilöä, joka suhtautuu hengellisiin asioihin omakohtaisen vakavasti. Tavallisesti vahvauskoinen kokee olevansa enemmän kuin tavallinen kristitty. Tässä kirjassa tutkitaan, miten vahvauskoisia hallitaan ja mihin uskonnollisten hirmuhallitsijoiden valta perustuu.

En alun perin ajattelut lukea Terho Miettisen ja Raija Pellin teosta Harhaanjohtajat, mutta saatuani arvostelukappaleen päätin lukaista sen läpi. Harhaanjohtajat jakautuu useaan osaan ja Miettinen on kerännyt suuren määrän lähdemateriaalia sitä varten sekä haastatellut kertomansa mukaan yli 80 henkilöä.

Alkupuolella käsitellään 1900-luvun alun uskonlahkoja sekä nykypäivän yksittäisiä uskonnollisia johtajia ja heidän väärinkäytöksiään. Aivan omat lukunsa saavat esimerkiksi Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto, jotka ovat toisinaan nousseet lehtienkin otsikoihin. Tikunnokkaan on nostettu myös minua nuorempi helluntaipastori Patrick Tiainen, jonka puheita ja blogikirjoituksia siteerataan pitkästi.

Terho Miettinen on itse taustaltaan helluntalainen, ja on omien sanojensa mukaan onnistunut irrottautumaan sen ahtaista ympyröistä. Raija Pelli on tunnettu toimittaja, joka on ollut julkisuudessa myös sen takia, että kertoo tulevansa näkijäsuvusta, näkevänsä yliluonnollisia näkyjä sekä saavansa viestejä tuonpuoleista. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että Harhaanjohtajat-kirjassa pyritään selittämään kaikki yliluonnollinen pelkästään psykologisiksi ilmiöiksi. Tueksi otetaan sopivalta kuulostavia yksittäisiä psykologian teorioita, jotka vaikuttavat kuitenkin riittämättömiltä selittämään sellaisenaan ihmisten yliluonnollisia kokemuksia.

Kirjoittajat pyrkivät tutkimukselliseen näkökulmaan, mutta kirja ei onnistu pysymään neutraalina. Kielteinen asenne karismaattisiin liikkeisiin, lahkoihin ja niihin liittyviin henkilöihin paistaa vahvasti läpi. Lähtökohtana käytetään Miettisen itse keksimää termiä vahvauskoinen, joka käytännössä kattaa kaikki tapakristittyjä vakavammin uskoon suhtautuvat (itseni mukaan lukien). Kertomalla mitä tällainen vahvauskoinen tekee ja kokee Miettinen ja Pelli sortuvat jatkuvasti rankkaan yleistykseen läpi teoksen.

Joistakin vahvauskoisista voikin sanoa, että he suhtautuvat elämän haasteisiin poikkeuksellisen tyynesti. Mielenrauha lienee seurausta siitä, että Jumalan koetaan olevan apuna kaikessa ja lopulta päättävän asioista.
Toisaalta taas jotkut niistä, jotka kokevat päässeensä osalliseksi Jumalan rauhasta, ylentävät itsensä kaiken maallisen ja tavallisena pidetyn yläpuolelle. Mikään inhimillinen ei voi heitä koskettaa. Aito kohtaaminen hyvin vaikeaa [sic] tai jopa lähes mahdotonta, ja normaaliin puheeseen saatetaan vastata lauseilla Raamatusta. Usein tällainen ihminen levittää ympärilleen neuroottista torjuntaa ja pahaa oloa.” (s. 147)

Toisaalta pahasta maailmasta ei juuri tarvitse välittää. Luonnonsuojelua ei tarvita, sillä aivan pian Jeesus tulee noutamaan omansa taivaan kirkkauteen. Luonnon suojeleminen on vahvauskoisen mielestä yhtä viisasta kuin olisi asetella uppoavan laivan tauluja parempaan järjestykseen.” (s. 150)

Ei ihme, että vahvauskoinen pelkää jatkuvasti. – – Nykyhetkessä eläminen ja siitä nauttiminen jää vahvauskoiselle vieraaksi.” (s.153)

O_o

Kirjan rakenne on sekava ja teksti hyppii aiheesta toiseen. Alkupuolella rakenne vielä säilyy, mutta loppua kohden asia lähtee täysin lapasesta. Ensin puhutaan ylistysmusiikista, sitten seksuaalisuudesta, yhtäkkiä manipuloinnista ja sitten hypätäänkin arvioimaan Leo Mellerin yksittäistä saarnaa ufoista. On kuin kirjaan olisi haluttu sulloa mukaan kaikki mahdollinen paha kaikista. Kuinka olennainen tieto on, että Leo Meller ei ole maksanut tv-lupamaksuaan?

Uskonnollisissa yhteisöissä on varmasti aina heikkouksia ja väärinkäytöksiä, ihmisiä kun olemme. Näitä asioita pitääkin tutkia ja syylliset panna vastuuseen. En kuitenkaan tiedä, ketä tämä kirja palvelee nykymuodossaan. Se ei ole ”uskoa kunnioittava” niin kuin lehdistötiedotteessa kerrotaan, se ei tarjoa vertaistukea uskonnon uhreille, monet käsitteet eivät välttämättä aukea uskontoja tuntemattomille, ja monia kristittyjä kirja varmasti loukkaa. Jäljelle jää vain pitkäksi venähtänyt kohukirja.

Yllätyin, että laatukustantamona profiloitunut Docendo on päätynyt julkaisemaan näin epätasaiseksi jääneen teoksen. Harhaanjohtajat olisikin kaivannut rankasti tiivistystä, uudelleenjärjestelyä ja kustannustoimittajan työstöä. On surullista, jos tämä kirja jää jonkun ihmisen ainoaksi kosketuspinnaksi herätysliikkeisiin tai karismaattiseen kristillisyyteen.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on adjektiivi.

Subjektiivinen tuomio: **

Terho Miettinen & Raija Pelli
Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa
Docendo 2017
247 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Uskonto

Katie Kirby: Kuppi nurin – Kirja epätäydellisille vanhemmille

Kuppi nurin – kirja epätäydellisille vanhemmille on nimensä mukaan (alkuteos Hurrah for Gin: A book for perfectly imperfect parents) vähän erilainen kirja vanhemmuudesta. Neuvojen sijaan se sisältää kirjailijaan omiin kokemuksiin pohjautuvia tarinoita elämästä lasten kanssa, kaikessa ihanuudessaan ja kamaluudessaan.

Tekstejä koristavat Kirbyn huikeat tikku-ukkosarjakuvat. Niiden äärellä tuli naurettua moneen kertaan makeasti, vaikka itsellä ei lapsia olekaan. (Enkä kyllä tiedä haluanko lapsia enää senkään vertaa kuin mitä aiemmin). Ehkä annan pidemmittä puheitta kirjan puhua itse puolestaan.

Käsitellyksi tulevat muun muassa…

  • raskaus (”Hehkua kesti yhteensä kolme päivää. Sen jälkeen aloin muistuttaa valasta.”)
  • synnytys (”Pikkuihmisen on yhä poistuttava vaginan kautta sen räjähtäessä kappaleiksi.”)
  • alkuajat vauvan kanssa (”Koko hommassa oli vain yksi ongelma. Vauva ei suostunut toimimaan kuten se helkutin kirja käski.”)
  • ystävyyssuhteet, ylläpito ja uusien hankkiminen (”Muistatko vielä, kun silloin joskus moitit ihmisiä vauvakuvien liiallisesta postaamisesta Facebookiin? Jep. Nyt itsestäsi on tullut todennäköisesti ihan samanlainen.”)
  • nukkuminen (”Kukapa nyt unta tarvitsisi?”)
  • syöminen (”Kehottaisin kuitenkin miettimään kahteen kertaan ennen kuin avaudut lapsentahtisen sormiruokailun kiihkeälle kannattajalle.”)
  • virstanpylväät (”Mitä hemmetin hyötyä siitä on, että vauva oppii kääntymään vatsalleen?”)
  • tekemisen keksiminen (”Useat vauvaryhmistä väittävät olevansa älyllisesti stimuloivia, mutta todellisuudessa ne stimuloivat vähemmän kuin tyhjentynyt karkkipussi.”)
  • toinen lapsi (”Yhden vuoden ikä on niin söpöä aikaa, eikö olekin? Se on lisäksi riittävän kaukana synnytyksestä, joten niitä aikoja voi alkaa helposti muistella lämmöllä”)
  • lasten kanssa lomailu (”AAAARRGGGHH. Lapset lentokoneessa.”)
  • lasten kanssa asioiden hoitaminen (”Vältän lasteni ottamista mukaan viimeiseen asti”)
  • itsensä syyllistämisen lopettaminen (”Keskity niihin ainoisiin tyyppeihin, jotka oikeasti merkkaavat, koska he rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet.”)
  • ja paljon muuta.

Kuppi nurin on lapsikirja minun makuuni, aitoudessaan raadollinen ja hersyvän hauska. Vaikka ei ehkä kuulosta siltä, se onnistuu samalla olemaan myös armollinen kirja. ”Sinä pärjäät upeasti!” Suosittelen niin lapsellisille kuin lapsettomille!

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee vanhemmuutta.

Subjektiivinen tuomio: *****

Katie Kirby
Kuppi nurin – Kirja epätäydellisille vanhemmille
Gummerus 2018
376 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Perhe

Wyllie, Acton & Goldblatt: Aikamatkaajan opas historiaan

”Jotkut sanovat menneisyyden olevan kuin vieras maa. Me taas sanomme: tartu passiisi. Wyllie, Acton & Goldblatt (WAG) Aikamatkoilla viemme sinut ihmiskunnan hienoimpiin hetkiin, jätämme hetkeksi sinne ja tuomme sitten takaisin.”

Aikamatkaajan opas historiaan on odotellut noin vuoden hyllyssäni sopivaa ajankohtaa, vaikka tiesinkin etukäteen että pitäisin siitä. Kirjavainuni ei ollut tälläkään kertaa väärässä, tämä tietokirja yhdistää viihdyttävällä tavalla kaksi suosikkiaihettani, historian ja matkailun.

Aikamatkaajan opas historiaan sisältää 18  kirjallista aikamatkaa tavalla tai toisella merkittäviin tapahtumiin. Teksti sisältää runsaasti yksityiskohtia, ja ihmettelen, minkämoinen kasa täytyy olla lähdemateriaalia, jotta satoja vuosia vanhoja tapahtumia voi tiivistää seikkaperäisiksi ja viihdyttäviksi matkaohjelmiksi.

Jos valitsit kausilipun, voit osallistua toukokuun 1. päivänä pidettävään avajaisseremoniaan. Kuningatar ja prinssi Albert saapuvat vasta vähän ennen kello kahtatoista, mutta Kristallipalatsin ovet avautuvat kello 9. – – Kuningatar istuu korokkeen päällä Intian osastolta lainatussa taidokkaasti koristellussa tuolissa. Tuoli on päällystetty punaisella sametilla, ja sen yllä on sininen silkkikatos, jota koristavat strutsinsulista tehdyt heraldiset liljat. Kymmeneltä paikalle alkaa saapua julkkiksia.” Lontoon maailmannäyttely, 1.5.1851

Kerrontatavan ansiosta tuntuu kuin pyörisi itse Lontoon maailmannäyttelyssä tai liikkuisi Kiinan maisemissa Marco Polon kanssa 1200-luvulla. Kunnon matkaoppaan tavoin jokaisen matkan yhteydessä kerrotaan myös paikallisten pukeutumisesta, ruokavaliosta, wc-järjestelyistä ja mahdollisista erikoisista tavoista.

Omiksi lempimatkoiksi nousivat edellä mainitut Lontoon maailmannäyttely ja Marco Polon retki, sekä kapteeni Cookin ensimmäinen merimatka vuosina 1768-1771 ja dramaattinen Vesuviuksen purkaus vuonna 79 jaa.

Kirjan mukana pääsee seuraamaan myös Euroopan historian kannalta merkittäviä tapahtumia kuten arkkiherttua Ferdinandin murhaa (joka käynnisti 1. maailmansodan) sekä Berliinin muurin murtumista. Kirja innosti myös etsimään lisää tietoa omin päin, kun tajusin kuinka vähän tiesin tai muistin tietyistä tapahtumista. Myös pari ikonista kulttuuri- ja urheilumatkaa on mukana kirjassa.

Suomenkieliseen käännökseen on lisätty myös muutama Suomen historiaa koskeva matka: kirjan aloittava Piispa Hemmingin autuusjuhla ja loppupuolella oleva nuijasota. Piispallinen matka upposi varsin hyvin kokonaisuuteen, mutta nuijasotaa käsittelevä luku jäi lähinnä tapahtumien kulun selostamiseksi. Muista luvuista tutut matkailullinen näkökulma, huumori ja kepeä tyyli unohtuivat kokonaan.

Luulin jostain syystä alun perin, että tämä on lapsille suunnattu tietokirja. Aikamatkustusaihe ja hauskan värikäs ja kiiltelevä kansi saivat minut suosittelemaan tätä joskus jossain keskustelussa lapselle lahjaksi. Kun luin kirjan itse, ja totesin että saattoi mennä suositus vähän pieleen. Kirjassa käydään sen verran monessa mestaus- ja sotakohtauksessa, etten ihan nuorimmille tätä hankkisi. Viimeistään huomasin asian siinä vaiheessa, kun Beatlesin keikalla lukijaa kehotetaan bändin tavoin kokeilemaan huumeita.

Joka tapauksessa (aikuis)lukija varmasti viihtyy kirjan parissa, mikäli historia ja matkailu kiinnostavat. Ainoa huono puoli on, että tavallisen matkakuumeen lisäksi saattaa tulla myös aikamatkakuume!

Minne sinä matkustaisit turistina ajassa?

Kirja menee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Suomen historiasta kertova kirja, koska kyllä se sitäkin hieman käsittelee. 

Subjektiivinen tuomio: ****½

James Wyllie, Johnny Acton & David Goldblatt
Suomeksi toimittanut Ilari Aalto
Aikamatkaajan opas historiaan
Atena 2016
329 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia