Tietokirjallisuus

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Olin innoissani, kun ryhdyin kokoamaan kertomuksia tähän kirjaan. Sehän sujuisi suitsait vain, koska minulla on tallessa kaikki vuosien varrella kirjoittamani päiväkirjat. Lukisin vain kirjavat vihkoni läpi ja kirjoittaisin muistiinpanoni koneella puhtaaksi. Onneksi olen ollut kaukaa viisas ja kirjoittanut paljon varastoon, kerrankin kirja syntyisi mutkattomasti!
     Kun luin ensimmäistä käteen sattunutta päiväkirjaa, säikähdin. Pieneen käsintehtyyn kirjaseen olin tallentanut Kyproksen-matkan.
     ’Vielä ei ole varsinainen matkakuume. Varmaan huomenna lentokoneessa sitten.’
     Vangitse lukija heti ensimmäisellä sivulla?
     ’Pääasia, että on loma. Maisemanvaihto tekee hyvää.’
     Ja ammatiltani olen?

Luettuani Miksi en kirjoittaisi? -kirjan innostuin tarttumaan kirjastossa myös Terhi Rannelan matkakirjaan. Kirjan kansi on täysosuma, niin kaunis että kirjan tekisi mieli hankkia omaan hyllyyn vain sen takia!

Kirja pohjautuu Rannelan matkapäiväkirjoihin ja koostuu lyhyistä tarinoista ympäri maailmaa. Lukija pääsee kirjan siivellä esimerkiksi Skotlantiin, Norjaan, Ranskaan, Saksaan, Islantiin, Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Japaniin Singaporeen ja Uuteen-Seelantiin. Tyyli vaihtelee suorista päiväkirjamaisista merkinnöistä erilaisiin kohtaamisiin, oivalluksiin ja pohdintoihin.

Puolisoani hirveästi huvittaa kirjan nimi, jos adjektiivilla villi on tarkoitus viitata minuun, sillä olen erittäin turvallisuushakuinen ja rutiineja rakastava.

Ajattelin ensin, etten innostu irrallisista matkaepisodeista, mutta Kesyt kaipaavat, villit lentävät osoittautui ihanaksi ja inspiroivaksi matkakirjaksi. Ahmaisin sen lopulta yhdeltä istumalta. Tämä innostaa jatkamaan omankin matkapäiväkirjan kirjoittamista! Seuraavaksi kiinnostaisi lukea jokin Terhi Rannelan romaaneista.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Terhi Rannela
Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta
Karisto 2018
220 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Matkailu

Kersti Juva: Löytöretki suomeen

Kaikki alkutekstin sävyt saadaan mukaan, kun lähdetään ensimmäistä mieleen tulevaa sanaa edemmäksi kalaan.

Kirjassa Löytöretki suomeen ansioitunut kääntäjä Kersti Juva kokoaa yksiin kansiin suomen kielen erikoisia piirteitä verrattuna englantiin ja havainnollistaa niitä omilla käännösesimerkeillään.

Kirja koostuu suurimmaksi osaksi juuri kieliopista ja esimerkeistä, ja Juvan omaa selittävää tekstiä on vähän. Antoisimpia ovat esimerkit, joissa on mukana sekä raakakäännös että lopullinen versio. Teksti muuttuu monesti yllättävän paljon, jotta sen saa sanottua sujuvasti suomeksi!

Suomi on myös monipuolisempi kieli kuin tulee ajatelleeksi: en ole tajunnut ettei englannissa ole vastinetta esimerkiksi verbeille ”jaksaa” tai ”ehtiä”. Verbin ”can” voi puolestaan kääntää vähintään kymmenellä suomenkielisellä sanalla.

Luin kirjaa pienissä pätkissä, ja siihen meni lopulta yli puoli vuotta. Sivistyssanat ja kielioppitermit valuivat päästäni sitä mukaa kun luin niitä, joten yritin keskittyä käännösesimerkkeihin. Bongailin joukosta suosikkejani eli Taru sormusten herrasta– ja Ylpeys ja ennakkoluulo -käännöksiä. Myös muista Juvan kääntämistä kirjoista oli paljon katkelmia, ja esimerkiksi Jhumpa Lahirin Tuore maa alkoi kiinnostaa ihan kokonaisenakin kirjana.

Juvan kuuluisimpiin suomennoksiin kuuluvat Tolkienin teokset, ja kuulemani perusteella odotin kirjalta enemmän paneutumista itse käännösprosessiin ja tarinointia työn takaa. Löytöretki suomeen muistuttaa kuitenkin enemmän suomen kielen oppikirjaa. Jäinkin miettimään kirjan aiottua kohderyhmää.

Onneksi syksyllä 2021 Kersti Juvalta on tulossa uusi teos nimenomaan Tolkienin kääntämisestä. Ehkäpä se vastaa paremmin odotuksiini!

Subjektiviinen tuomio: ***

Kersti Juva
Löytöretki suomeen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2020
413 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjallisuus

Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta

Myytti pimeästä keskiajasta on voimakas, sillä siihen liittyy sarja mielikuvitusta kiihottavia kuvia: ritareita, prinsessoja, noitarovioita, linnoja ja kidutuskammioita. Nämä kuvat elävät erityisen vahvoina erityisesti populaarikulttuurissa, joka rakastaa keskiajan oletettuja pimeitä, mystisiä ja sotaisia puolia.

Uskottiinko keskiajalla, että Maa on litteä? Poltettiinko noitia ja kidutettiinko ihmisiä julmasti? Estikö kirkko luonnontieteen kehityksen? Historiantutkija Jaakko Tahkokallio tarttuu näihin ja moniin muihin keskiaikaa koskeviin stereotypioihin ja käsittelee niitä uusimpaan tutkimukseen perustuen.

Tahkokallio murtaa heti ensimmäisenä koulun historiankirjoista tutun tarinan feodalismista ja maaorjia sortavista linnanherroista. Oikeasti tämä ”keskiajan tyypillinen yhteiskuntajärjestys” päti kohtuullisen hyvin vain 1000–1100-luvuilla ja tietyissä Euroopan osissa. Keskiaikaan liittyen on tärkeää muistaa, että se on noin tuhannen vuoden mittainen ajanjakso, ja elämä oli erilaista eri puolilla Eurooppaa.

Tahkokallio käyttää paljon palstatilaa myös keskiajan uskonnollisen maailman kuvaamiseen. Kristillisellä kirkolla on maine tieteen vainoajana, harhaoppisten kiduttajana ja mahtavana inkvisitiolaitoksena, joka piti tavallista kansaa otteessaan. Tutkimustietoon perustuen kirja kumoaa nämä ajatukset vääriksi. Pikemminkin kirkolla ja luostarilaitoksella oli merkittävä rooli sivistyksen säilyttämisessä ja luonnontieteellisen tutkimukseen kannustamisessa.

Pimeä aika sisältää paljon painavaa asiaa, mutta tekstiä on kohtuullisen helppoa seurata. Hauskan lisämausteen tuo jokaisen luvun aloittava fiktiivinen tarina, joka jatkuu kirjan läpi ja hyödyntää korostetun kömpelösti aina kyseisessä luvussa kuvattavia kliseitä. Kun tajusin mistä on kyse, jäin ihan odottamaan, miten dramaattinen tarina päättyy. Monessa kohtaa Tahkokallio viittaakin populaarikulttuurin hellimiin mielikuviin keskiajasta, ja mainitsee erityisesti Game of Thronesin useammin kuin kerran.

Suosittelen tätä kaikille historiasta kiinnostuneille, sekä historiallista fiktiota tai keskiaikaista fantasiaa kirjoittaville.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jaakko Tahkokallio
Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta
Gaudeamus 2019
299 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia