Henna-Kaisa Sivonen: Mummoillen

mummoillen98583Mummous ei ole sidottu ikään, lastenlasten saamiseen tai edes sukupuoleen, se on mielentila. Nuorikin ihminen voi hakea isoäitien elämäntyylistä inspiraatiota pukeutumiseen, sisustukseen tai ruuanlaittoon. Jos mummous on toinen minäsi, tämä kirjasi on sinua varten!

Mummoillen-kirjaa on vähän vaikea kuvailla. Kirja on sekoitus lifestyle-opasta, kotoiluinspiraatiota ja mummomuistelmia: nimensä mukaisesti se on henkisen mummon käsikirja. Lisäksi se on täynnä kauniita kuvia. Mummoillen julkaistiin sopivaan aikaan, kun kaikenlainen kotoilu ja leppoistaminen on nykyään pinnalla. Kirjaa saikin odottaa kirjaston varausjonossa aika kauan!

Mummoillen on kattava opas henkiseen mummoiluun nykyajan nuorille ja vähän vanhemmillekin. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa ruoanlaitto ja leivonta, palstaviljely, marjastus, säilöntä, käsityöt villasukista itse tehtyyn pitsiin, mummomaiset harrastukset, kauneus ja tyyli ja liikkuminen niin mummopyörällä kuin potkukelkallakin. Ekologisuus ja säästäväisyys liittyvät vahvasti kaikkiin kirjan neuvoihin, mistä tykkäsin kovasti.

Mielestäni kirjan parasta antia ovat ihmisten kertomukset omista mummoistaan sekä muutaman autenttisen mummon haastattelut, joissa nämä kertoivat elämästään. Valokuvaaja Johanna Karttusen tunnelmalliset kuvat ovat kauniita ja mahdottoman inspiroivia. Kirja ei ota itseään turhan vakavasti, ja käyttää surutta hyväkseen pullantuoksuisen, villasukkia neulovan ja pienessä punaisessa mökissä asuvan mummon stereotypiaa.

Lukemisesta jäi hyvä mieli, ja melkein haluaisin kirjan omaan hyllyyni. Vain viimeisessä luvussa ollut 93-vuotiaan Helvin haastattelu sai vähän apeaksi. Helvi kertoo jääneensä kahdesti leskeksi, ja eläneensä jo 50 vuotta yksin. Nyt ovat jo kaikki ystävät ja vanhin tytär kuolleet ympäriltä. Uloskin pääsee nykyään enää kerran viikosssa. Perusvire haastattelussakin oli silti positiivinen. Kaikki kirjan mummot ovat ylipäätään vahvoja ja paljon kokeneita naisia.

Nyt kirjan luettuani arvostan yhä enemmän omaa mummosuhdettani (kirjasta opittu uudissana), ja tekee mieli alkaa toteuttaa mummoideologiaa myös omassa elämässä. Henkinen mummous, täältä tullaan :D

Mummoilulle ei ole rajoja. Joku voi ihmetellä, mitä marjastus tai käsitöiden tekeminen tekevät tässä kirjassa, niitähän harrastavat kaikenikäiset. Aivan! Mummoilu on sallittua kaikille.

Subjektiivinen tuomio: *****

Mummoillen pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jonka nimi on yksi sana.

Henna-Kaisa Sivonen
Mummoillen – henkisen mummon käsikirja
Gummerus 2015
208 sivua

Satu Koivisto: Gastronaatti – eli kuinka rakastua rippeisiin

gastronaattiSatu Koiviston kirjoittama Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin on mahdottoman inspiroiva ja kaunis keittokirja. Lainasin kirjan ystävältäni lähinnä alaotsikon takia, koska ajattelin että kirja käsittelee riperuokaa ja voin kirjoittaa tästä ekoblogiini. Päätin kuitenkin pistää arvion tänne, ihan siitä syystä että olen muuten lukenut nyt niin vähän kirjoja. Heh.

Kirja ei nimestään huolimatta varsinaisesti käsittele rippeistä tehtyä ruokaa. Ekologinenkin näkökulma on Gastronaatissa kuitenkin mukana: porkkanoista käytetään myös naatit ja kesäkurpitsan kukatkin paahdetaan. Itse tykkäsin siitä, että reseptit eivät ole mitään gourmet-tasoista kokkausta joihin tarvitsee 1234+ raaka-ainetta, vaan melko perusjutuilla mennään. Kirjassa esitellään aina yksi raaka-aine kerrallaan ja sitten siitä on muutamia reseptejä. Raaka-aineiden esittelytekstit ovat kiinnostavia ja myös niihin piiloutuu helppoja reseptejä, joten ne kannattaa lukea.

Otin Gastronaatista ylös omaan reseptivihkooni reseptit esimerkiksi supernopean aioliin ja chilimajoneesiin, helppoon sitruunalimsaan, raparperisiirappiin ja ihanan näköisiin raparperi-valkosuklaamuffineihin. Varasin jo etukäteen vähän raparperia äidin kasvimaalta, että pääsen kesällä kokeilemaan viimeksimainittuja. Kirjan 69:stä reseptistä 58 on muuten kasvisruokaa.

Koiviston kirjoitustyyli on hilpeä mutta myös armollinen. Hän kertoilee raaka-aineisiin liittyviä sympaattisia tarinoita omasta lapsuudestaan maalla ja toteaa useasti, että ellei jotain raaka-ainetta halua/voi laittaa ruokaan, ei se todellakaan haittaa.

Omaan makuun saa luottaa. Jos ruoka maistuu hyvältä, se on hyvää juuri sellaisena kuin se on. Ruoan ei tarvitse maistua oikealta, koska ei ole olemassa mitään universaalia makumallia, miltä kunkin ruoan kuuluu maistua.

Satu Koivisto on keittokirjailijan lisäksi myös Maku-lehden päätoimittaja. Sisäsivulla oli kuva hänestä ja hänen miehestään, ja ihmettelin jonkin aikaa kun mies näytti niin mahdottoman tutulta. Sitten tajusin, että tyyppihän on Isyyspakkaus-blogin kirjoittaja, ja seurasin blogia aikoinaan tiiviisti. Ilmankos. Mies eli Tommi Koivisto on myös ottanut kirjan herkulliset valokuvat.

Kaiken kaikkiaan Gastronaatti on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Itselleni ei ehkä tulisi niin monelle reseptille käyttöä että hankkisin se kirjahyllyyni, mutta näin lainattuna kirja toimi oikein hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

kuva

Minulle on useasti suositeltu Hyvän mielen vaatekaappia. Odotukseni olivat siis varsin korkealla, kun odottelin kirjaston varausjonossa sen saamista käsiini. Eikä minun tarvinnut pettyä! Rinna Saramäen kirja on samaan aikaan painavaa asiaa, ajatuksia herättävä ja viihdyttävä.

Tuloksista käy ilmi jotakin hätkähdyttävää: jos ompelijan palkka nostetaan elinkelpoiselle tasolle, [alun perin 13 euroa maksavan] paidan vähittäismyyntihinta nousee 2,48 eurolla. Tai toisinpäin: sillä, että ompelija elää näännyttävässä köyhyydessä, paidan ostaja säästää 2,48 euroa.

On vaikea löytää kirjasta tähän sopivaa lainausta, kun tekisi mieli lainata niin monta kohtaa. Hyvän mielen vaatekaappi käsittelee muotia monesta eri näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa paneudutaan globaalin vaatebisneksen ongelmiin ja muotivaatteiden tuotantoketjuun. Loppuosa kirjasta keskittyy omaan henkilökohtaiseen vaatevarastoon, sen suunnittelemiseen, karsimiseen, uusien vaatteiden hankkimiseen, hyvän laadun tunnistamiseen, vanhojen kuteiden korjaamiseen ja huoltamiseen.

Hyvän mielen vaatekaapin ovien aukaiseminen saa aikaan levollisen mielen ja tyytyväisen olon. Siellä ei ole syyllisyydentuntoa aiheuttavia vaatekappaleita, ei ahdistusta aiheuttavaa kasaa eriparisia vaatekappaleita, ei vaatteita, jotka sopivat vain aivan toiselle ihmiselle toisessa elämässä, eikä ylipäätään hämmentävää kaaosta, joka pyrkii vyörymään lattialle. Hyvän mielen vaatekaapissa on juurikin ne vaatteet, jotka sieltä toivookin löytävänsä – tyyliisi, olemukseesi ja tarpeisiisi sopiva kokoelma – eikä muuta.

Keskeistä Saramäen kirjassa on riittävyyden filosofia. Ensin turhista vaatteista hankkiudutaan eroon esimerkiksi lahjoittamalla tai myymällä. Sitten mietitään tarkkaan, mitä oikeasti tarvitaan ja mikä sopii jo olemassa olevan puvuston kanssa yhteen. Sitten tehdään vuosittainen budjetti, jossa pysytään. Mitään ei osteta sen takia, että se on halpaa, vaan budjetin ansiosta laatuun voi panostaa kunnolla. Vaatteiden on tarkoitus kestää aikaa, ja kaikkia vaatteitaan pitäisi myös käyttää.

Ehdottomasti mitään ei pitäisi ostaa vain siksi, että se on halpaa. Tämä on yksi tärkeimpiä asioita, joka nykyisessä vaatekulttuurissa pitää sisäistää. Ostoksen hinnan ei pitäisi olla sen paras puoli.

Hyvän mielen vaatekaappi sai minut miettimään paljon omaa vaatekaappiani. Vaikka garderobini on varmasti pienempi kuin monella muulla ikäiselläni, minulla on silti paljon vaatteita joita en käytä, joissa en tunne oloani mukavaksi tai jotka eivät sovi minkään muun vaatteen kanssa. Varmasti tästä lähin pidän tarkemmin silmällä omia ostoksiani, enkä sorru enää ostamaan niitä aleriepuja vain halvan hinnan takia. Lisäksi tutustun myös tarkemmin omistamieni ja ostamieni vaatteiden materiaaleihin.

Saramäki kirjoittaa painavin sanankääntein, mutta ei silti syyllistä lukijaa. Monet luvut ovat suorastaan inspiroivia, ja myös huumoria on rutkasti mukana. Kirja ei myöskään jätä lukijaa vellovan ahdistuksen valtaan muotiteollisuuden vääryyksien takia, vaan tarjoaa myös runsaasti ratkaisuja. Minulle esimerkiksi vuosittaisen vaatebudjetin teko etukäteen oli valaiseva asia: Jos tietää käyttävänsä vaikka 500 euroa vaatteisiin vuodessa, laadukkaaseen parin sadan euron takkiin onkin yhtäkkiä hyvin varaa, kun jättää sitten jotain muuta vastaavasti ostamatta.

Tykkäsin kyllä ehdottomasti tästä ja suosittelen muillekin! Tämä pitäisi melkein jokaisen länsimaalaisen vaateshoppailijan lukea. Hyvän mielen vaatekaappi on myös osa Lukuhaastetta kategoriassa Tietokirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirjasta ovat kirjoittaneet (ja hehkuttaneet) myös esimerkiksi Turun Tilda, Jennin Arkijärki ja La petite lectrice.

Rinna Saramäki
Hyvän mielen vaatekaappi

Atena 2013
304 sivua