Päivi Haanpää: Pysähdyskoe

’Mä haluaisin vaan olla kotona kokonaisen vuoden’, huokaan puolisolleni. Vaikka takana on kesäloma ja rauhallinen residenssijakso Haapsalussa, olen uupunut silkasta ajatuksesta, että minun täytyy taas ryhtyä suunnittelemaan ja säätämään syksyn opetuksia.
Tuosta lauseesta alkaa ajatusprosessi: Voisinko jäädä kotiin joksikin aikaa? Olla tekemättä töitä? Levätä.”

Nelikymppinen luovan alan sekatyöläinen saa tarpeekseen työnteosta ja päättää antaa itselleen lahjaksi vapaajakson. Puolen vuoden lomailu herättää paljon ajatuksia. Miksi vapaan ottaminen omilla rahoilla hävettää? Lapsen tekeminen olisi sovelias syy pitää taukoa työelämästä, mutta entä jos haluaa vain lomaa?

Pysähdyskokeessa on paljon samaistuttavia ajatuksia suorittamisesta, huijarisyndroomasta ja freelancerin elämästä. Tunnistin esimerkiksi vaikeuden pitää yrittäjänä arkivapaita, vaikka olisi työskennellyt iltoja tai viikonloppuja. Ajatuksia ei kuitenkaan kehitellä kovin pitkälle, ja kirja jää jotenkin hajanaiseksi.

Luin juuri ennen tätä Mia Kankimäen esikoiskirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa kertoja ottaa vapaata lähteäkseen Japaniin tutkimaan tuhat vuotta sitten elänyttä hovinaista. Myös Pysähdyskokeessa viitataan Kankimäen kirjaan ja inspiroidutaan siitä, mutta kirja tuntuu nopeasti kasatulta välityöltä esikuvaansa verrattuna.

Oikeastaan haluan tietää, kuka ja millainen olen, kun en tee koko ajan töitä.

Takakansitekstin perusteella odotin vastaavanlaista konkreettista ihmiskoekirjaa kuin Vuosi herrasmiehenä tai Onnellisuusprojekti. Varsinainen pysähdyskoe alkaa kuitenkin vasta sivulla 66/167, ja kirja keskittyy senkin jälkeen enemmän sisäiseen pohdintaan kuin tapahtumiin. Ehkä ongelma onkin siinä, että Haanpää ei tarkoituksella tee mitään. On vaikea kiinnostua kokonaisen kirjan verran yksittäisen freelancerin pitämästä vapaasta.

Kirjan idea oli siis mielenkiintoinen, mutta toteutus ei napannut minulle. Suosittelenkin ennemmin Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan aiempaa kirjaa Miksi en kirjoittaisi?. Se on inspiroiva esseeteos kirjoittajaelämästä ja innostaa esimerkiksi pitämään taiteilijatreffejä ja kirjoitusretriittejä. Pysähdyskokeen aikana Haanpää päätyy lopulta tekemään hiukan töitä, ja hän editoi juurikin edellä mainittua kirjoitusopasta. Hieman ironisesti vapaajakson päätteeksi alkaa koronapandemia, joka pysäyttää koko maailman.

Kotiliedessä on mielenkiintoinen haastattelu kirjan teemoista: Päivi jätti työt puoleksi vuodeksi voidakseen lorvia enemmän – sitten hän oivalsi, miksi oma aika voi tuntua myös pelottavalta

Lukukokemus: **

Päivi Haanpää
Pysähdyskoe – Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta
Art House 2021
167 sivua

Strellman & Svinhufvud: Kupliva kirjoittaminen

Kirjoittaminen on se keino, jolla nykymaailmassa välitetään tietoa mutta myös synnytetään innostusta. Lyhyesti sanoen: kirjoittamalla vaikutetaan asioihin. Se, joka on kiinnostunut työstään, on kiinnostunut myös edistämään siihen liittyviä asioita. Hyvällä kirjoitustaidolla hyvien ja tärkeiden asioiden edistäminen on mahdollista.

Urpu Strellmanin ja Kimmo Svinhufvudin Kupliva kirjoittaminen – iloa ja tehoa työelämän teksteihin on innostava ja helposti lähestyttävä opas työssä kirjoittamiseen. Kirjassa käsitellään työelämässä vastaan tulevia tekstejä aina sähköposteista someen ja tiedotteista PowerPoint-esityksiin.

Käytännön neuvojen lisäksi kirjassa käsitellään laajasti myös teksteillä vaikuttamista – jokaisella kirjoituksellahan on jokin tarkoitus – sekä tehokasta kirjoittamista, eli kuinka saada itseä niskasta kiinni. Rakenne on selkeä ja teksti napakkaa mutta innostavaa.

Bonuksena lopussa on osio kielenhuollosta. Luulin osaavani pilkkusäännöt, mutta täytyy myöntää että loppuluku sai minut hieman sekaisin sen suhteen. Joka tapauksessa kirjan ote on oikein kannustava.

Suosittelen tätä lämpimästi asiantuntijoille, johtajille ja muille, joiden työhön kuuluu kirjoittamista – eli käytännössä kaikille tietotyötä tekeville.

Subjektiivinen tuomio: *****

Urpu Strellman & Kimmo Sinhhufvud
Kupliva kirjoittaminen – iloa ja tehoa työelämän teksteihin
Art House 2020
304 sivua

*Kokeile BookBeatia kuukausi maksutta ja lue e-kirja

Emmi Lehtomaa: Somevaikuttajaksi!

Vaikuttajille TikTok on kiinnostava kanava sen vuoksi, että ammattitaitoisen sisällöntuottajan on mahdollista kasvaa TikTokissa tällä hetkellä nopeammin, kuin muilla tässäkin kirjassa mainituilla somealustoilla. Tämä ei luonnollisesti kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki TikTokia tekevät vaikuttajat automaattisesti kasvattavat isoja yleisömäärät vain räiskimällä jotain sisältöä alustalle. Mutta jos pystyt säännöllisesti tuottamaan yleisöä kiinnostavaa sisältöä, mahdollisuus kasvattaa suuri seuraajajoukko nopeastikin on huomattavasti parempi, kuin muissa somekanavissa toistaiseksi.”

Useita lehtijuttuja poikinut Somevaikuttajaksi! lupaa kertoa, miten luodaan menestyvä ura sosiaalisen median influensserina. Kirjoittaja Emmi Lehtomaa on yrittäjä ja työskentelee somevaikuttajien managerina ja somevalmentajana. Kirja on osa uutta Otavan digital first -kustannusohjelmaa, jossa kirja julkaistaan vain sähköisesti. Nappasin e-kirjan luettavaksi Bookbeatista, ja lyhyt teos oli nopeasti selattu läpi.

Kirjan järjestys tuntuu lähtökohtaisesti nurinkuriselta. Sen sijaan että pohdittaisiin mitä somessa tehdään ja miksi, aloitetaan kertomalla vaikuttajan jaksamisesta, töiden ulkoistamisesta ja vaikuttajien kohtaamasta häirinnästä. Teknisiä seikkoja ja työkaluja ei avata, ja vasta lopuksi käsitellään myyntiä ja sopimuksia. Verotuksesta mainitaan yhdessä lauseessa ja mainosten merkitseminen ohimennen. Kirjailija mainostaa useassa kohdassa omaa yritystään ja nettisivujaan: ”Jos kaipaat apua oman Instagram-sisältösi ja brändisi kehittämisessä, yritykseni tarjoaa tähän koulutusta.”

Instagramia, YouTubea ja TikTokia käsitellään paljon, kun taas LinkedIn, Twitch, Pinterest, Snapchat ja Facebook käsitellään yhdessä luvussa. Perinteinen media, oman tiedotteen lähettäminen ja haastatteluihin valmistautuminen saavat suhteettoman paljon tilaa.

Kirja tuntuu olevan suunnattu kapeasti vain hyvin tietyntyyppisille vaikuttajille, jotka tekevät viihdettä omalla persoonallaan. Sisältö jää kaiken kaikkiaan kevyeksi pintaraapaisuksi, ja lähdeluettelo on kasa linkkejä sekalaisessa järjestyksessä. Kunnon oikolukukierros ja toiston karsiminen olisi ollut tarpeen.

Subjektiivinen tuomio: **

Emmi Lehtomaa
Somevaikuttajaksi!
Otava 2020

Kokeile Bookbeatia kuukausi ilmaiseksi* (Vain uusille asiakkaille)