Sarah Andersen: Adulthood is a Myth

”Is adulthood an exciting new challenge for which you feel fully prepared? Ugh. Please go away.”

Olen seurannut mainiota Sarah’s Scribbles -sarjakuvaa jo pitkään Facebookissa, ja nauranut välillä ääneen ihan vedet silmissä. Huomattuani arvion Yöpöydän kirjoissa päätin vihdoin ostaa albumin myös omaan hyllyyn.

Sarah Andersenin ”ei missään nimessä omaelämänkerralliset” sarjakuvat kuvailevat tavallisen nuoren naisen elämää, sellaisen joka elää ihan mukavaa arkea mutta ei ole aina ekstrovertti tai kuvauksellinen tai ylipäätään innostunut ihmisistä. Pienet tarinat ja arkipäivän sattumukset ovat toisaalta absurdeja ja huvittavia, ja toisaalta niin samaistuttavia.

Albumissa oli aika paljon jo netistä tuttuja strippejä, mutta onneksi myös uutta materiaalia. Kirja oli nopeasti luettu läpi, mutta siihen tulee varmasti palattua aina kun tarvitsee hieman piristystä tai vertaistukea arkeen. Suosittelen lämpimästi! Itseäni kutkuttelee kovasti jo Andersenin seuraava albumi Big Mushy Happy Lump.

Sivutiellä-blogin kommenttiosiossa käytiin myös hieman keskustelua kirjasta ja sen luomasta nais/ihmiskuvasta. Itse en osannut ongelmakohtia edes huomata kun keskityin hihittelemään Sarahin hahmon toilailuille ja mietelmille. Mielestäni sarjakuva tarjoaa sopivasti armollisuutta ja itselleen nauramista meille aikuisille ja ”aikuisille”.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja ”kertoo sinusta”. 

Subjektiivinen tuomio: *****

Sarah Andersen
Adulthood is a Myth – A ”Sarah’s Scribbles” collection
Andrews McMeel Publishing 2016
109 sivua

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

SuomalaistenPainajaisia

Tämä on Matti, tyypillinen suomalainen, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista etäisyyttä. Matti yrittää parhaansa kohdellakseen muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan: Hän antaa tilaa, eikä häiritse kanssaihmistä höpöttämällä turhia. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

Finnish Nightmares on someilmiö, joka on nyt Atenan kustantamana päätynyt kirjan muotoon. Suomalaisten sielunelämää avaava sarjakuva on kerännyt jo lähes 150 000 tykkääjää Facebookissa niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

Karoliina Korhosen hilpeissä sarjakuvissa seikkailee Matti, joka joutuu erilaisiin ujoa suomalaista ahdistaviin tilanteisiin – kuten tuntemattoman kanssa samaan hissiin, ”täyteen” bussiin jossa joutuu istumaan jonkun viereen tai liian innokkaan myyjän uhriksi kaupassa.

Itse olen tähän asti seurannut Matin kommelluksia lähinnä Facebookista ja muista somekanavista, mutta kirjassa on onneksi myös paljon netissä ennen julkaisematonta materiaalia. Noin satasivuinen kirja on selattu läpi kymmenessä minuutissa, mutta tarjoaa runsaasti viihdykettä ja monet naurut sinä aikana. Matti on sympaattinen hahmo, enkä usko että on olemassa yhtään suomalaista, joka ei voisi samaistua ainakin yhteen kirjassa kuvattuun tilanteeseen.

Joissakin kirjablogeissa kirjaa on moitittu kliseiseksi ja stereotypioita vahvistavaksi. Monet Matin kohtaamista tilanteista ovat kliseisiä, mutta ne ovat myös huvittavan totta. Kirja ei missään nimessä mollaa suomalaisia, mitä nyt käsittelee lempeän itseironisesti. Ihan hyväkin nauraa itselleen joskus. Suomalaisten lisäksi myös monet ulkomaalaiset ovat tunnustaneet löytäneensä itsestään pienen Matin.

Suomalaisten painajaisista on otettu jo ainakin kaksi painosta. Voisin kuvitella, että jatko-osakin on jossain vaiheessa tulossa. Esimerkiksi Matin vaimoa Ainoa, josta Korhonen järjesti netissä aikoinaan nimikilpailun, ei esitelty vielä lainkaan.

KunJoudutPitämäänPuheen

Kirja käykin loistavasti Lukuhaasteen 2016 kategoriaan Suomalaisesta miehestä kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Karoliina Korhonen
Suomalaisten painajaisia – vähäsanaista vertaistukea
Atena 2016
n. 100 sivua