Tapahtumat

Haluatko kirjailijaksi? Lue kirjailijoiden ja kustantajien vinkit Kirjamessuilta

Haastattelussa Anja Snellman.

Kiinnostaako kirjailijan työ? Haluatko saada tekstisi kustannettavaksi? Lue ammattilaisten vinkit alkuun pääsyyn!

Helsingin Kirjamessujen lauantaipäivä koostui minulla paitsi osastoilla haahuilusta, myös kolmen kustantamon järjestämästä bloggaaja-aamiaisesta sekä iltapäivän paneelikeskustelusta, jossa oli mukana neljän kustantajan edustajia.

Kirjailijoiden vinkit kirjoittamiseen

Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan bloggaajatilaisuudessa oli haastateltavana viisi erilaista kirjailijaa, jotka kertoivat uusimmista teoksistaan. Kaikki pääsivät (tai joutuivat) antamaan lopuksi vinkkejä myös kirjailijan ammatista haaveileville. Kirjailijoiden vastauksissa korostuivat kirjoittamisen aloittaminen: älä jää odottamaan mystistä inspiraatiota, sillä sitä ei välttämättä koskaan tule.

Veera Nieminen (uusi romaani Ei muisteta pahalla)
”Kirjoita, kirjoita, kirjoita. Lakkaa odottamasta inspiraatiota. Anna jonkun lukea tekstejä, vaikka se on pelottavin vaihe. Ota siitä turpaan ja kirjoita sitten lisää.”

Liina Putkonen (esikoisromaani Jäätynyt tyttö)
”Älä mieti kirjaprojektin kokoa, lähde vain kirjoittamaan. Kirjoittaminen lisää kirjoittamista. Se ei toimi niin, että vaan istuu ja odottaa että tarina tulee.”

Satu Vasantola (esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen)
”Etsi joku oma tapa, mikä tekee sinulle kirjoittamisesta kivaa. Itse jätän aina illalla lauseen kesken, niin siitä on helppo jatkaa. Kirjoita kohti häpeää – ne asiat joista et kehtaa kirjoittaa, koskettavat usein muitakin.”

Antti Heikkinen (uusi romaani Kehveli)
”Työssä on tärkeintä oma tyyli ja soundi, koska toisen perseellä ei kannata mäkeä laskea. Oman tyylin takana on sitten helppo seistä. Tyyliä voi myös kehittää. Jostain syystä on helpompi kirjoittaa nälkäisenä, ja lopetan semmoiseen kohtaan josta on helppo aloittaa. Kirjoittaminen on helppo ja halpa terapian muoto. Älä kirjoita kustannussopimusta ja rikkauksia kohti.”

Anja Snellman (uusi romaani Kaikkien toiveiden kylä)
”Kirjoita, lue, kirjoita. Ei tule kirjailijaa kirjoittamatta tai lukematta. Ole utelias. Minulla on työhuoneessa Hemingwayn lause ’Write about what hurts most’, kirjoita siitä mikä sattuu eniten.

Kustantajien vinkit – näin saat tekstisi kustannettua

Kirjoittaminen selvästi kiinnostaa! Iltapäivän Haluatko kirjailijaksi?  -paneelikeskustelu keräsi ison yleisön Töölö-lavan edustalle, ja jouduin itsekin seisomaan koko tunnin. Se ei kuitenkaan haitannut, koska aihe oli niin mielenkiintoinen. Keskustelemassa olivat kustantaja Ville Rauvola (Atena), kustannuspäällikkö Mari Mikkola (Otava) ja kustannustoimittaja Jussi Tiihonen (Teos), ja keskustelun vetäjänä Reetta Miettinen (Bonnier).

Kokosin muistiinpanoihin keskustelun antia.

  • Lue paljon! Niin et sorru pastisseihin tai pyörän keksimiseen uudestaan.
  • Sitten jossain vaiheessa sinun pitää aloittaa kirjoittaminen.
  • Opi lukemaan omaa tekstiä, kriittisesti ja editoiden. Kirjoittajan pitää kovettaa nahkansa, että voi ottaa palautetta vastaan. Jos palautetta ei ota vastaan, viimeistään kustantaja sanoo sitten ei kiitos – silloin ei auta sanoa ”Mutta kun äitini kehui tätä niin kovin”.
  • Tietokirjallisuuden lajeja ovat asiantuntijakirjat, omakohtaiset tietokirjat ja nyt erityisesti nousussa oleva narrative non-fiction (esimerkkinä Keisari Aarnio). Kustantaja katsoo kerrontaa myös tietokirjoissa, ei vain kaunokirjallisuudessa. Kerronnan lisäksi tietysti myös tiedon pitää olla hallussa. Aihe on tärkeä, kun mietitään kuka kirjan haluaa ostaa. Moni asiantuntija pystyy kirjoittamaan aiheestaan yhden kirjan, mutta paljon harvempi pystyy kirjoittamaan monta.
  • Jos huomaat, ettei osaaminen riitä, Suomessa on kattava määrä kirjoittamisen koulutusta. Niissä saa palautetta ja pääsee myös itse antamaan palautetta. Nykyään on vallalla kummallinen myytti pystymetsästä suoraan kustantajan ovelle tulevasta kirjailijasta – kuvataiteessa ja musiikissakin on erilaisia tekniikoita joita opetellaan, miksi ei siis kirjallisuudessa? Voit myös hankkia joukon hyviä hovilukijoita, jotka uskaltavat sanoa suoraan mitä ajattelevat tekstistäsi (eikä vain ”Voi Ilmo, tämä on niin sinua!”).
  • Ei kannata ajatella, että oma käsikirjoitus on valmis, täydellinen, hiottu timantti. Tekstejä editoidaan aina. Käsikirjoitukset ovat usein tosi raakileita, mutta kustantannusalan ihmisillä on asiantuntemusta nähdä taito tekstin takana.
  • Tutustu kustantamoihin ennen käsikirjoituksen lähettämistä – jokaisella on vähän erilainen profiili.
  • Mieti, kenelle kirjoitat. Kuka on yleisösi? Tämä on tärkeää erityisesti tietokirjoissa, ja se ohjaa myös kirjoittamista oikeaan suuntaan. Ja oikea vastaus ei ole ”ihan kaikille”, koska sellaista kirjaa ei olekaan. Omat muistot tekevät harvoin verevää kirjaa. Kustantamoihin tarjotaan paljon erityisesti ihmisten omia tai sukujen kertomuksia, mutta sellaiset eivät yleensä ole kaunokirjallisesti kiinnostavia. Ammattilukija osaa aika nopeasti erottaa onko tekstin taustalla oma tarina, vaikka kirjailija olisi tuntematon.
  • Kun käsikirjoituksen lähettää kustantamoon, vastauksessa voi mennä mitä tahansa yhden tunnin ja alle vuoden välillä. Yleisin aika lienee kuitenkin 1-3 kuukautta, johon kannattaa varautua.
  • Kun tarjoat tietokirjaa, siitä riittää synopsis, suunnitelma ja parinkymmenen sivun näyteluku. Kustantaja ei toivokaan koko käsikirjoitusta. Mieti myös vetävä työnimi – sellainen joka mahtuu sähköpostin aihekenttään. Laita meiliin selkeä saatekirje, joka kertoo kuka olet ja mistä kertoo. Mieti kirjalle hyvä, parin lauseen hissipuhe. ”Monesti olen nähnyt kirjeitä, joista en tajua yhtään mitään – se herättää epäilyksen. Jos kirjailija ei osaa kertoa mistä kirja kertoo, se on vaikeaa ostajallekin.”
  • Kaunokirjoista lähetetään kustantajalle kokonainen käsikirjoitus. Laita mukaan lyhyt ingressi tai saatekirje, joka kertoo kuka olet ja mistä kirjasi kertoo. ”Mutta ÄLKÄÄ kaikkien jumalien tähden lähettäkö ’valmista takakansitekstiä’.”
  • Jos sinulla on lastenkirjaidea mutta ei kuvitusta, älä lähde itse miettimään sitä. Kustantajalla on kyllä ammattitaito etsiä kuvittaja kirjalle.
  • Kaikille kustantajille tulee noin tuhat käsikirjoitusta vuodessa. Teos pyytää niitä paperisena, mutta meilinäkin tulee – lue siis ohjeet kustantajien verkkosivuilta ennen lähettämistä.
  • On ok tarjota käsikirjoitusta useammalle kustantajalle samanaikaisesti, mutta jos saat sopimuksen, ilmoita lopuille että kirja ei ole enää tarjolla. ”Se saa ärtyneeksi, kun löytää hyvän käsikirjoituksen, ja kirjailija vastaa että se on mennyt muualle jo kaksi kuukautta sitten. Ilmoita siitä! Muuten se vie työaikaa turhaan.”
  • Edelliseen liittyen: ”Älä ärsytä kustantajaa.”
  • Kaikkia saapuneita käsikirjoituksia luetaan, mutta vain potentiaaliset luetaan kokonaan. Jos julkaisuprosentti vastaanotetuista kässäreistä on puoli prosenttia, ehkä noin 5 prosenttia luetaan loppuun saakka. Suurimmasta osasta tekstejä näkee varsin nopeasti, ettei niistä tule kirjaa – joko aiheen, markkinan tai kaunokirjallisten ansioiden takia.
  • ”On niin ihana fiilis, kun löytyy hyvä käsikirjoitus.” Kirjailijan kontaktointia ja kustannussopimusta pidetään prosessin parhaana vaiheena. Sen jälkeen alkaa raaka työ, paitsi kirjailijalla myös kustantajan puolella.
  • Aikajänne käsikirjoituksen löytymisestä siihen kun kirja on kaupoissa, on usein noin vuosi. Esikoiskaunokirjojen kanssa vuosi harvoin edes riittää. Sesonkien kirjat on päätetty hyvissä ajoin etukäteen – nytkin monella kustantajalla on jo valmiina kevään 2019 katalogit. ”Tekisin karhunpalveluksen esikoiskirjailijalle, jos sanoisin että hei tää on valmis ja julkkarit on puolen vuoden päästä.” Tästä syystä kirjan aiheen tulee olla sen verran universaali, että sitä voi lukea vielä puolentoista vuoden päästä kun se vihdoin päätyy kauppoihin.
  • Kirjoituskilpailuja järjestetään jonkin verran, ja sellaisia on nytkin isoilla kustantamoilla käynnissä. Pienet kustantamot kokevat ne kuitenkin työllistäviksi. Hyvät käsikirjoitukset löydetään kyllä joukosta, vaikka ne lähettäisi ilman kilpailuakin.
Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjoittaminen, Tapahtumat

SUURI KIRJAMESSUBINGO

Helsingin Kirjamessut ovat kohta täällä! Jokainen messuilla käynyt tunnistaa varmasti tietyt tilanteet. Kuinka monta riviä saat kerättyä bingoruutuun?

Perinteisiä Kirjamessujen ohjelmatärppipostauksia on ehtinyt ilmestyä jo niin monta, ettei kannattanut enää lähteä kasaamaan omaa listaa. Niinpä saanen esitellä Lukujonossa-blogin Kirjamessubingon vuosimallia 2018, olkaa hyvät!

Kirjamessubingon säännöt

  1. Tulosta bingoruudukko (tästä saat sen PDF:nä) tai tallenna kuva puhelimeesi.
  2. Rastita ruutuja messukäyntisi aikana.
  3. Kun sinulla on rasteja niin, että rivi yltää ruudukon reunasta reunaan tai kulmasta kulmaan, olet saanut bingon!
  4. Huuda BINGO esimerkiksi Twitterissä (voit tägätä meikäläisen @lukujonossa tai käyttää tunnistetta #kirjamessubingo) tai Instagramissa (@sannaruoho ja #kirjamessubingo) tai säikäytä kiljaisulla messuseuralaisesi.
  5. Vietä hauska messupäivä ja muista nesteytys sekä lepotauot!

Hyviä kirjoja on ihan LIIKAA - Ruoan hinta kirpaisee - "Kirjojen myynti laskee jatkuvasti" - Alat haaveilla kirjailijan urasta - Törmäät yllättäen tuttuun - Näytteilleasettaja joka ei liity mitenkään kirjoihin - Lavan luona kaikki istumapaikat täynnä - Pokkarit 5 e kpl tai 3 kpl 15 e - Heräteostos! - "Lapset / nuoret lukevat liian vähän" - METRILAKUA - Kiinnostavalla osastolla on jäätävä tungos - Jalkoihin alkaa sattua - Löydät juuri ostamasi kirjan halvemmalla - Löydät mielenkiintoisen kirjan - Sinulle tuntematon kirjailija messulavalla

Lataa Kirjamessubingo PDF:nä

PS. Tsekkaa myös Bibbidi Bobbidi Book -blogin toiminnallisempi kirjamessubingo!

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Huumori, Tapahtumat

Historiallisia romaaneja ja omaelämäkerrallista kirjoittamista Tammen juhlaseminaarissa

Essi Kummu, Märta Tikkanen, Saara Turunen, Kristiina Vuori, Kaari Utrio ja Anna Kortelainen.

En olisi sunnuntaina varsinaisesti jaksanut lähteä minnekään, mutta kiinnostavat kirjailijanimet vetivät minut kuitenkin Töölön kirjastolle kuuntelemaan Tammen 75-vuotisjuhlaseminaaria. Otsikkona tapahtumalla oli Kaunokirjallisuuden suuret naiset. Aiheina olivat historiallinen romaani, josta kirjailija Anna Kortelaisen kanssa keskustelivat Kaari Utrio ja Kristiina Vuori, sekä omaelämäkerrallinen kirjoittaminen, josta olivat keskustelemassa Märta Tikkanen, Saara Turunen ja Essi Kummu.

Tilaisuuden avasi presidentti Tarja Halonen, joka piti lyhyen mutta vauhdikkaan puheen ja sai yleisön naurahtelemaan useaan kertaan. Halonen puhui historiasta ja tasa-arvosta ja viittasi tapahtuman otsikossakin viljeltyyn termiin ”naiskirjailijat”, johon pitää hänen mukaansa suhtautua vain kärsivällisyydellä. Ehkäpä 10-20 vuoden päästä järjestetään juhlaseminaareja, joissa nostetaan esiin ”mieskirjailijoita”?

Presidentti Tarja Halonen avasi seminaarin.

Kaari Utrion ja Kristiina Vuoren keskustelu historiallisesta romaanista

Kaari Utrio aloitti kertomalla lapsuudestaan kustannusmaailmassa. Hänen piti alun perin ryhtyä historiantutkijaksi, mutta hän päätti ”välivaiheena” kirjoittaa kirjan jotta sai rahaa. Esikoisteos ilmestyi Utrion ollessa 26-vuotias (mikä sai minut mietiskelemään että täytän itse ihan kohta 26). Utrio olisi itse halunnut kirjan nimeksi Loistava Horn, mutta kustantamon mukaan sellaisella nimellä ei myyty mitään. Kirjan nimeksi tuli siis Kartanonherra ja kaunis Kirstin, joka on vieläkin kova pala kirjailijalle. Nyt teoksesta on otettu uusi painos nimellä Kirstin.

Vaikka Utrio ei itse tuolloin identifioitunut kirjailijaksi, muut alkoivat pitää häntä esikoisteoksen myötä kirjailijana – nimenomaan naiskirjailijana. Ystävällistä kohtelua sai lähinnä naistenlehtien toimittajilta, jotka kirjoittivat juttuja Utrion tavoin naisista naisille ja olivat silloin ”yhteiskunnan pohjasakkaa”. Akateeminen loppututkinto toi kuitenkin varmuutta, vaikka kirjamaailmaa hallitsivatkin nuoret miehet.

Kristiina Vuori taas päätyi historian pariin viihderomaanien, romantiikan ja seikkailuiden (kuten minulle aiemmin tuntemattoman Angelika-romaanisarjan) kautta. Koulussa hän ei pitänyt historiasta lainkaan, mikä oli mielestäni yllättävää. Yhtenä suurena innoittajistaan Vuori mainitsee vieressä istuvan Kaari Utrion, jolta on myös pyytänyt apua joissain käsikirjoituksen ongelmissa.

Miksi historiallinen romaani niputetaan naisviihteeksi?

”Naisten kirjoissa on harvoin keski-ikäisiä miehiä, jotka tutkivat omaa napaansa”, Kaari Utrio totesi ja sai yleisön hekottamaan. Kirjallisuuden historiassa mies on ollut aina päähenkilö, tekijä. Naista katsottiin miehen näkökulmasta, ja vaikka mies olisi kuinka rakastunut, näkökulma on silti alaspäin. Uudet sukupolvet ajattelevat onneksi eri tavalla.

Kristiina Vuori totesi, että kuten kaikkea muutakin, viihdettä voi tehdä hyvin tai huonosti. Historiallisessa romaanissa on tiettyjä asioita, joita lukijat odottavat. Toisaalta jos kaikkea noudattaa, kirja tulee täyteen kliseitä. Hän itse pyrkii rikkomaan genren rajoja: pääpari ei aina saa toisiaan, naispäähenkilö onkin moraaliton tai vaikka ikääntyvä leski jolla on jo lapsia.

Mikä on faktan ja fiktion suhde historiallisessa kirjoittamisessa?

Tutkijoiden täytyy kirjoittaa mitä on tehty ja koettu, mutta kirjailija täyttää aukot. Näin faktan ja fiktion suhdetta kuvasi Kristiina Vuori. Historiallisen romaanin pitää olla vakavasti otettavaa, eli lähteitä tulee käyttää ja tutkimusta tehdä. ”Fiktiossa faktojen on oltava kohdallaan.” Lähteiden pitää kuitenkin löytyä kirjasta huomaamattomasti, eikä valtavina infopläjäyksinä. Vuori kertoi rakastavansa lähteisiin tutustumista ja tutkimusvaihetta, mutta aina on pakko karsia.

Kaari Utrio siteerasi professori Jaakko Suolahtea, joka on todennut että ”historiallisen romaanin ei tarvitse olla totta, mutta sen pitää olla mahdollinen”. Utriokin pitää nimenomaan tutkimusvaiheesta ja on kahlannut läpi mielettömät määrät lähteitä. 2000-luvun aikana Utrio on siirtynyt keskiajasta epookkiromaaneihin, joihin liittyy aikaisempaan verrattuna varsin erilaisia lähteitä, kuten kirjeitä.

Puheeksi tuli myös historiallisessa romaanissa olevien virheiden oikaiseminen. Utrio toivoi, että jos alan tutkija huomaa kirjassa virheen, hän ottaisi yhteyttä suoraan kirjailijaan. Esimerkiksi aikaisemmin Utrion keskiajalle sijoittuvissa kirjoissa vilisi torakoita. Eipä vilissyt enää, kun hänelle kerrottiin etteivät torakat olleet rantautuneet Suomeen vielä silloin. Monet asiat otetaan itsestäänselvyyksinä, ja humanistin virheet koskevat Utrion mukaan useimmiten luonnontiedettä. ”Joka hemmetin lokki täytyy tarkistaa!” Kukaanhan ei oikeasti tiedä, millaista historian aikakausilla on ollut. Kirjailija voi kuitenkin tuoda esiin olosuhteita ja miten ne vaikuttivat ihmisten valintoihin.

Mitä kerrottavan vuosisadan valinta kertoo kirjailijasta?

Kristiina Vuori kertoi aloittaneensa kirjoittamisen keskiajasta. Naisen rooli oli ahdas, ja vastakohdista sai hyviä juonenkuljetuksia. Hän rakasti myös monimutkaisia pukuja, hiuslaitteita ja ritareita… Vuori kuvaili lapsellisena alkaneen kiinnostuksen syvenneen vuosien varrella. Tällä hetkellä häntä kiinnostavat nimenomaan ihmiset ja sellaiset ihmiskohtalot, joista ei ole vielä kirjoitettu kaunokirjallisuutta.

Kaari Utrio kirjoitti vuosia keskiajasta, mutta julkaisi vuonna 2000 ”yllättäen” 1000-luvulle sijoittuvan kirjan Yksisarvinen, joka kertoi ensimmäisestä ristiretkestä. Hän käytti pelkkään tutkimukseen kaksi vuotta. Kirjan valmistuttua hän tuntee aina surua kun joutuu jättämään hyvästejä päähenkilöille, mutta Yksisarvisen kanssa se oli erityistä. Utrio oli jo suunnitellut siinä vaiheessa uutta romaania, kunnes tajusi ”etten piittaa hittojakaan keskiajasta. Se on loppu!” (huikea nainen :D).  Hän päätti kirjoittavansa loppuelämänsä viihteellisiä epookkiromaaneja, ja erityisesti autonomian aika kiinnosti. Hän kuvaa aikakauden vaihtamista samanlaiseksi ”kuin aivot vaihtaisi”.

Historiallista kirjoittamista seurasi Märta Tikkasen, Saara Turusen ja Essi Kummun keskustelu omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta. Keskustelu siirtyi kirjoista ja kirjoittamisesta enemmän teosten vastaanottoon ja julkisuuteen, mutta heidänkin kokemuksistaan oli kiinnostavaa kuulla.

Omalämäkerrallisuus – päähenkilö ei ole kirjailija itse

Omaelämäkerrallista fiktiota kirjoittava kirjailija samastetaan usein kirjansa henkilöön, vaikka kyseessä on kaksi eri asiaa. Tämän olen oppinut kirjallisuuden kursseillakin, ja nykyään osaan varoa ansaa. ”Kirjassa voi valehdella niin paljon kuin haluaa!” Märta Tikkanen totesi useampaan kertaan. Vaikka kirjailija kirjoittaa omista kokemuksistaan ja tunteistaan, hän valikoi, muuttaa ja parantelee. Omaelämäkerrallisen teoksen ruotiminen kritiikeissä tuntuu erityisen raa’alta. ”On kiusallista, kun oma henkilö sekoitetaan kirjailijahenkilöön”, Saara Turunen totesi. Kirja-arviot saattavatkin keskittyä hänen persoonaansa. ”Haluan että puhutaan yhteiskunnasta!”

Mikä sitten on yhteiskunnallista? Turunen totesi, että vaikka kirjoittaisi meikkauksesta tai siivouksesta, sekin kuuluu yhteiskunnan piiriin. Usein yhteiskunnallisena nähdään kuitenkin vain sellaiset aiheet kuten sota. Naisen ja miehen kirjoittamiseen suhtaudutaan myös eri tavalla: miehen omaelämäkerrallisuus (esimerkkinä käytettiin Knausgårdia) nähdään suurempana ja yhteiskuntaan kytkeytyvänä, kun taas naisen kirjoittama kirja kuuluu yksityisen piiriin, pieniä henkilökohtaisia asioita.

Kirjailija on julkinen ammatti, ja siihen liittyy myös häpeää. ”Kirjailija ei ole ammatti, johon kannattaa nojauttaa koko persoonaa”, Essi Kummu totesi. Elämässä pitää olla jotain muitakin asioita joihin tukeutua.

Sisältö toimi ahtaasta tilasta huolimatta

Kaiken kaikkiaan seminaarin sisältö oli oikein kiinnostavaa, mutta puitteet olisivat voineet olla paremmat. Vaikka kirjasto on luonteva (ja edullinen) paikka järjestää kirja-alan tapahtumia, olisin itse pitänyt juhlaseminaarin kunnollisessa luentosalissa, jossa katsojilla on reilusti istumatilaa ja esiintyjät ovat korokkeella. Istuin nyt kirjastosalin puolivälissä enkä nähnyt istuvia panelisteja lainkaan. Tilaisuuden lopuksi samalla ahtaalla käytävällä uloskäynnin ja vessojen edessä myytiin panelistien kirjoja ja tarjoiltiin kahvia ja korvapuusteja kertakäyttölautasilta. Tilavammassa seminaaripaikassa olisi mielellään kuunnellut vaikka yhden keskustelun vielä lisääkin.

On jännä, miten eri tavalla kirjailijaan alkaa suhtautua sen jälkeen kun on nähnyt ja kuullut häntä jossain. Kirjailija ”konkretisoituu” ja kirjoihin tekee mieli tarttua ihan eri tavalla, vaikka ei olisi tuntia aiemmin edes kuullut niistä. Historiallisen romaanin suhteen minulla on kyllä ammottava aukko sivistyksessä, koska en ole lukenut mitään Kaari Utriolta! Minulla on hyllyssä hänen historiateoksensa Eevan tyttäret, jota aloitin aikanaan. Se jäi kuitenkin kesken vaikka mielenkiintoinen olikin. Kristiina Vuorelta minulta löytyy sentään pokkari Kaarnatuuli, vaikka sekin on vielä lukujonossa.

Asiaa paremmin tuntevat, suositelkaas mistä Utrion romaanista kannattaa aloittaa!

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Tapahtumat