Kaunokirjallisuus

Elina Pitkäkangas: Kajo

”Laite piippasi kolme terävää hälytystä ja sen pää vilkutti punaista.
Suuni jäi auki.
Jääkärit, Samu ja Duke tuijottivat kaikki mustaa laitetta. Meni muutama sekunti, ennen kuin kukaan tajusi mitä tulos tarkoitti. Minun testini.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kajo jatkaa Elina Pitkäkankaan urbaania fantasiatrilogiaa. Ensimmäinen osa ylitti odotukseni ja vei täysillä mukanaan (lue postaukseni Kuurasta). Kajo jatkaa melkein suoraan siitä, mihin Kuuran lopussa jäätiin.

Lukija pääsee seuraamaan tarinaa edelleen kuurankerolaisten nuorten Inkan ja Aaronin näkökulmista. Inka on maksanut kovan hinnan pikkuveljensä hengestä, ja he yrittävät pitää matalaa profiilia Kuurankeron muurien sisällä. Aaron ja Matleena puolestaan samoilevat pakosalla metsän keskellä ja yrittävät vältellä Jahdin kynsiin joutumista. Alkuasetelmasta seuraa yllättäviä kohtaamisia, tiukkoja käänteitä ja tukku uusia henkilöitä.

Inka on kasvanut henkilöhahmona niin, ettei hän ollut oikeastaan enää lainkaan ärsyttävä. Tässä kirjassa taitaakin olla Aaronin vuoro olla hieman rasittava, kun hän vatvoo asioita ja on varsin dramaattinen. Eniten pidin ehkäpä Matleenasta.

Ensimmäisessä kirjassa juoni huipentui loppua kohden, kunnes kaikki kosahti paremman kerran. Toisessa osassa asiat menevät hurjaa vauhtia eteenpäin, ja hyvistä aikeista huolimatta kahta kauheammin solmuun. Juoni meni sen verran kovilla kierroksilla, että toimintaleffamaiset pelastus- ja pakokohtaukset olivat paikoitellen uskottavuuden rajoilla tavallisten suomalaisteinien seikkailuiksi. (Kyllä, mielestäni uskottavuudesta voidaan puhua vaikka kirjassa seikkailevatkin ihmissudet.)

Teksti soljui kuitenkin sujuvana ja tämäkin tuli luettua parissa päivässä. Kuuran kohdalla valitin puhekielisistä dialogista, mutta eipä sekään enää häiritse kun siihen on tottunut. Muutamia kirjoitusvirheitä bongasin – englanninkielisissä lyriikoissa laulettiin esimerkiksi rikkomisen sijaan jarruttamisesta ”They’re never gonna brake me.” Ekan osan tapaan Kajo saa pisteet kauniista kannesta.

Kajo on siinä mielessä tyypillinen trilogian toinen osa, että se alkaa keskeltä ja päättyy kesken kaiken. Odotukset kolmannen osan suhteen ovat siis korkealla, kun tapahtumat huipentuvat päätökseen. Sekä Inkalla että Aaronilla on suuria haasteita edessään tahoillaan.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

Subjektiivinen tuomio: ****

Elina Pitkäkangas
Kajo
Myllylahti 2017
343 sivua

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

”Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riippumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa.”

E-kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Törmäsin Kaikki kaikessa -teokseen ensin leffateatterissa, jossa näin siitä tehdyn elokuvan trailerin. Sitten Niina kehui kirjaa niin vuolaasti Twitterissä ja blogissaan, että oli pakko pyytää opuksesta arvostelukappale.

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Madelinesta, joka sairastaa harvinaista tautia, jonka takia hän ei voi oleskella kotinsa ulkopuolella. Hän on allerginen maailmalle: niinpä hän asuu kahdestaan äitinsä kanssa tahrattomassa kodissa, jossa ilma suodatetaan, tulevat vierailijat ja tavarat puhdistetaan perusteellisesti ja ruoka on tarkkaan valittua.

Vaikka Madeline kipuileekin sairautensa takia saamatta jääviä kokemuksia, hän on yllättävän tyytyväinen elämäänsä. Arkeen kuuluu koulua Skypen kautta, koti-iltoja äidin kanssa, surffailua internetissä ja paljon, paljon kirjoja. Yhtäkkiä Maddyn elämä kuitenkin muuttuu – naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen teini-ikäinen poika Olly kiinnittää Madelineen huomiota ikkunan läpi. Maddyn hoitaja päästää Ollyn vierailulle Madelinen kotiin tämän äidin tietämättä, ja se on menoa.

”Sanon itselleni, että äidille valehteleminen ei haittaa. Sanon itselleni, että en sairastu. Sanon itselleni, että kaveruudessa ei ole mitään pahaa.
Että Carla on oikeassa, eikä rakkaus vie minulta henkeä.”

Odotukseni olivat todella korkealla, ja kirja olikin hyvä. Maddyn ja Ollyn suhteen kehittymisestä oli mukava lukea. Teksti soljui helppolukuisena ja Madelinen kerronta oli kepeää ja mukaansatempaavaa. Maddyn sairauteen ei pureuduta kovin syvällisesti, mutta toisaalta kun kyse on 18-vuotiaan päiväkirjamaisesta tekstistä, ehkä sairauskertomukset eivät kuulukaan siihen.

Välillä luetaan Maddyn ajatuksia, välillä on virkistäviä piirroksia ja välillä Maddyn ja Ollyn sähköposteja tai viihdyttäviä chattailuja. Erilaiset kirjaviittaukset piristivät tekstiä mukavasti ja viittaukset herra Darcyyn naurattivat. Kaiken kaikkiaan nautin lukemisesta ja odotin kovasti loppua – miten Maddy voi yhdistää Ollyn ja elämäntilanteensa? Viekö rakkaus hengen?

Mutta. Kirjan loppu oli valitettavasti minulle pettymys. Teksti oli edelleen hyvää, mutta en pitänyt lainkaan loppupuolen käänteestä. Harmitti, että kirjassa päädyttiin aika helppoon ratkaisuun.

Lopusta huolimatta annan kuitenkin neljä miinus tähteä kirjalle helposti ahmaistavasta YA-lukukokemuksesta, ja ajattelin mennä katsomaan tämän myös elokuvana. Kirjasta tulee muuten kaiken kaikkiaan vahvasti mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe – jos pidit siitä, pidät todennäköisesti myös tästä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
Suom. Helene Bützow
319 sivua
Tammi 2017

C. S. Lewis: Paholaisen kirjeopisto

”Ratkaistaksesi miten sinun parhaiten on hyödyttävä siitä, sinun on kysyttävä millä tavoin Vihollinen aikoo menetellä ja sitten tehtävä päinvastoin.”

Narnia-sarjan lisäksi C. S. Lewis on tunnettu myös kristillisestä kirjallisuudestaan. Olen aiemmin lukenut hänen teoksensa Tätä on kristinusko, ja se oli niin ajatuksia herättävä että päätin tutustua myös Lewisin muihin teoksiin.

Paholaisen kirjeopiston kansi (vanha suomennos) ei varsinaisesti houkuttele lukemaan, mutta onneksi sisältö korjasi ulkoasun puutteet.

Kirjaa kuvataan takakannessa ”nurinkäännetyksi hartauskirjaksi”, ja Lewis onkin kääntänyt tavallisen asetelman päälaelleen. Kirja koostuu kirjeistä, joita kokenut piru, Pora, lähettää veljenpojalleen Malille. Mali on saanut ”potilaakseen” opiskelijamiehen, josta on kaikeksi onnettomuudeksi tullut kristitty. Pora neuvoo kokematonta veljenpoikaansa, kuinka saada potilas mahdollisimman kauas Vihollisesta, ts. Jumalasta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Paholaisen kirjeopisto on asetelmaltaan nerokas. Kirja käsittelee satiirilla ja huumorilla vakavia ja syvällisiä asioita, ja herättelee lukijan itsekin pohtimaan. Poran kirjeiden kautta Lewis tekee teräviä huomioita ihmisluonnosta, kristinuskosta sekä Jumalasta. Pora neuvoo nuorempaansa käyttämään mahdollisimman ovelia taktiikoita: tekemään potilaan ylpeäksi nöyryydestään, aikaansaamaan riitoja perheenjäsenten välille, laittamaan potilas kiertämään kaikki mahdolliset kirkot läpi jos kirkossa käymistä ei voida lopettaa.

”Mutta muista, että merkitystä on vain sillä, miten etäälle Vihollisesta saat tuon ihmisen johdetuksi. Syntien pienuus ei tee mitään, kunhan ne vain kaikki yhdessä houkuttelevat ihmiset valosta tyhtyyjeen. Murha ei ole parempi kuin kortinpeluu, jos kortit tehoavat.”

Loppua kohti tultaessa saa hieman jännittää, miten lopulta käy potilaan sielun. Itse sain paljon oivalluksia lukiessani, ja muutamaa kohtaa jäi pureskelemaan pitempäänkin.  Vaikka kirja on kirjoitettu 40-luvulla, se tuntuu ajankohtaiselta myös nykymaailmaa katsoessa. Kirja oli myös mukavan lyhyt, reilut sata sivua tuli hotkaistua helposti. Malia kävi pakostakin hieman sääliksi, sen verran tumpelo hän tuntui olevan tehtävässään.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.

Subjektiivinen tuomio: ****½

C. S. Lewis
Paholaisen kirjeopisto
Kirjaneliö 1992 (Suomennos Tyyni Tuulio)
134 sivua