Kaunokirjallisuus

Roope Lipasti: Virtasen historia

virtasenhistoria”Maapallon alkuliemessä eräänä tiistaina noin miljardi vuotta sitten eläneellä pienellä alkueläimellä oli selässään sininen risti, ja se uiskenteli määrätietoisemmin kuin muut, suuremmat alkueläimet sen ympärillä. Se ei tietenkään ymmärtänyt mistään mitään, vaan kulki minne virta sitä milloinkin vei, mikä olikin ominaisuus, joka tuli jäämään sille määrääväksi vuosimiljoonien ajaksi. – – Kyseisen alkueläimen nimi oli Virtanen, ja sitä voidaan pitää suomalaisten kantaisänä.”

Virtasen historia on humoristisen romaanin muotoon puettu historiankirja. Olen aina tykännyt historiasta, joten tämä kirja oli sopivaa luettavaa. Varsinkinkin kun lukiosta on sen verran aikaa, että Suomen historian yksityiskohdat alkavat olla hyvin unohtuneet. Kirja alkaa maailmanhistorian alkuhämäristä ja kertoo kuinka Virtanen, silloin vielä pieni alkueläin, päätyi Suomeen. Siitä eteenpäin Roope Lipasti kuljettaa Virtasen tarinaa läpi Suomen historian.

Virtanen on mukana useimmissa kotimaamme historian käännekohdissa ja usein vaikuttaa asioihin tahtomattaan tai saa aikaan suuria mullistuksia vahingossa. Hän muun muassa käy ristiretkillä, rakentaa Turun, keksii kirjapainon, puhdistaa uskon, perustaa rautatien, menee yleislakkoon, on vanhin seitsemästä veljeksestä, osallistuu olympialaisiin ja on mukana useammassakin sodassa. Kaiken aikaa Virtasta ajaa eteenpäin sinnikkyys, jääräpäisyys ja rakkaus ihastuttavaan Korhoseen.

Tarina on alun perin ilmestynyt radiokuunnelmana, jota en ole kuunnellut. Se toimii kuitenkin kirjanakin ja itse ainakin tykkäsin sopivan lyhyistä luvuista. Usean kerran nauroin ääneen (muun muassa päästyäni kaikkien Virtasen kommelluksien jälkeen lukuun nimeltä A. I. Virtanen). Ylipäätään idea kuvata historiaa yhden henkilön kautta on hauska, ja Virtanen on erittäin sympaattinen ja huvittava henkilö. Ja onneksi loppukin on onnellinen. Suosittelen!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä.

Roope Lipasti
Virtasen historia
Karisto 2012
326 sivua

E. L. James: Fifty Shades – Sidottu

50shades”Miten sinä löysit minut?”
”Jäljitin puhelimesi.”
Niinpä tietenkin. Miten se muka on mahdollista? Onko se ylipäätään laillista? Stalkkeri, alitajuntani kuiskaa minulle aivoissa yhä leijuvan tequilapilven lävitse. Koska kyseessä on Christian Grey, annan asian olla.

Uteliaisuus voitti sitten viimein, ja kävin hakemassa kirjastosta kohutun eroottisen kirjasarjan ensimmäisen osan. Luin vähän yli sata sivua ja selailin loppukirjan hyppien pari sivua kerrallaan yli. Kahden seuraavan osan juonet katsastin sitten Wikipediasta, ettei tarvitse lukea niitä. No niin.

Nuori, kokematon opiskelijatyttö tapaa järjettömän komean ja järjettömän rikkaan miehen. He kiinnostuvat toisistaan, ja mies pyytää naisen kahville, ostelee kalliita lahjoja sekä pelastaa tämän baarista ystävämiehen lähentelyiltä. Mies on mustasukkainen, kontrolloiva ja pelottava stalkkeri, mutta se ei haittaa koska hän näyttää niin hyvältä ja on rikas. Nainen haluaa suhteen, mutta mies kertoo ettei harrasta tyttöystäviä. Paljastuu, että hän harrastaa sen sijaan sadomasokistisia suhteita ja tykkää alistaa naisia. Syyksi kerrotaan miehen traaginen menneisyys. Nainen allekirjoittaa salassapitosopimuksen sekä sopimuksen miehen (”herran”) palvelemisesta kaikilla elämänalueilla.

Suunnilleen viiden sivun välein kirjassa tapahtuu yksityiskohtaisesti kuvailtu seksikohtaus, jonka aikana kumpikin saa vähintään kaksi tajunnanräjäyttävää orgasmia. (Tässä kohtaa aloin hyppiä sivuja yli.) Erinäisten tapahtumien jälkeen nainen pyytää miestä ”rankaisemaan” häntä mahdollisimman kovaa jotta hän tietää miltä se tuntuu. Mies piiskaa hänet nahkavyöllä. Nainen päättää, että tämä ei sittenkään ole hyvä juttu ja jättää miehen. Jatko-osissa he palaavat taas yhteen.

Siinäpä Fifty Shadesin ensimmäinen osa pääosin olikin. Kirja oli alun perin kirjoitettu Twilight-kirjojen fanifiktioksi (katso myös postaukseni 7 kamalinta asiaa Twilight-saagassa), ja sen huomaa. Kirjasta on helppo bongata vastineet esimerkiksi kokemattomalle ja kömpelölle Bellalle, rikkaalle ja jumalaisen komealle Edwardille ja ystävälle-joka-haluaa-enemmän eli Jacobille. Twilight on kuitenkin paljon mukavampaa ja laadukkaampaa luettavaa. Enpä olisi uskonut että sanon tuota :D

Christian Greyn paras puoli on ulkonäkö. Hän on kyllä salaperäinen, mutta myös tyly, kontrolloiva, omistushailuinen ja väkivaltainen. Anastasia on yksinkertaisesti raivostuttava päähenkilö. Hän on avuton, kömpelö ja säälittävä tapaus, ja useassa kohtaa tekisi mieli heittää kirja seinään kun tyttö kaatuu ja pyörtyilee milloin minnekin. Niin ja puree huultaan, pyörittelee silmiään ja punastelee. Kaiken kaikkiaan näiden kahden juttu ei ole nähnytkään tervettä ihmissuhdetta. Monet varmasti tykkäävät kirjasta kevyenä viihteenä (päätellen trilogian myyntiluvuista), mutta minä taidan suosiolla lukea edelleen mieluummin Austenia.

Fifty Shades pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua. Kirja saa yhden tähden viihdyttävyydestä ja muutamasta epäuskoisesta naurahduksesta, jotka sen lukeminen aiheutti.

Subjektiivinen tuomio: * 

Päivitys: Luin tarinan myöhemmin Christian Greyn näkökulmasta – katso kirjaraivovideo:

E L James
Fifty Shades of Grey – Sidottu
Suom. Riie Heikkilä
Otava 2016
585 sivua

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

mifongin perintöSuomalainen fantasiasarja? Kyllä kiitos! Olin lukenut J. S. Meresmaan Mifonki-kirjasarjasta paljon positiivisia arvioita, kun löysin ensimmäisen osan lähikirjaston nuorenosastolta.

Mifongin perintö on genreltään historiallista fantasiaa. Kirjassa kerrotaan eri hahmojen edesottamuksista monella mantereella, mutta pääosissa ovat Merontesin kuninkaan tytär Ardis ja idästä kotoisin oleva Dante Rondestani, jonka perhe pyörittää antikvariaattia. Dante saa tehtäväkseen lähteä etsimään myyttistä Keisarien kirjaa, ja päätyy sen vuoksi Keskimantereelle, vain pelastaakseen sattumalta jokeen pudonneen Ardisin. Pikku hiljaa pari rakastuu (arvasin :D).

Yhdessä he eivät kuitenkaan saa olla, sillä Ardis naitetaan toiseen kuningaskuntaan kuningas Landisin vaimoksi, syyksi väitetään politiikkaa. Aluksi mukavalta vanhalta veikolta vaikuttavasta Landisista paljastuu tarinan edetessä ikävämpiä piirteitä. Ardis huomaa myös odottavansa kuninkaalle lasta. Samaan aikaan kaukana lännessä asusteleva pariskunta juonii syntymättömän lapsen ja Ardisin pään menoksi. Kaiken taustalla ovat kauan sitten eläneet myyttiset mifongit ja heihin kiinteästi liittyvä marmosiinikansa, joiden verenperinnössä oli epätavallisia voimia.

Oli yllättävän vaikeaa uppoutua kokonaiseen uuteen fantasiasarjaan. Edellinen uusi tuttavuus minulla on ollut Tulen ja jään laulu, jota varten olen saanut opetella kymmeniä henkilöhahmoja ja tankata päähäni juonenkäänteitä. Nyt hyppäys täysin uuteen maailmaan ja uusiin hahmoihin oli aluksi hämmentävää. Hahmojen muistamista ei helpottanut niiden vaikeat, varsin fantasiatyyliset nimet, tyyliin Ardis Elena Adafir Isvergal, Elingmar Bereski ja Agautr Capimont. Maruaanit ja marmosiinit ovat myös terminä niin samanlaisia että minulla ne menivät iloisesti sekaisin.

Mifongin perintö on varsin juonivetoinen kirja. Tapahtumat etenevät suorastaan huimaavaa vauhtia verrattuna esimerkiksi Taru sormusten herrasta  -saagaan, jossa tarvottiin sivukaupalla pitkin maita ja mantuja. Toisaalta se on piristävää, mutta joskus mennään vähän liiankin vauhdikkaasti. Välillä juonessa tapahtuu ihan yllättäviä hyppäyksiäkin, kun joku hahmo ilmaantuu kuvioihin tietäen kaiken toisen historiasta (mistä hän sen oikein selvitti?).

Henkilöt olivat ihan hyviä tyyppejä, eniten pidin Dantesta ja hänen siskostaan Linnistä. Ardis on alussa melko ärsyttävä nirppanokkainen tyttö, mutta onneksi tarinan edetessä hänkin kasvaa henkilönä. Olisin ehdottomasti halunnut tietää joistain asioista lisää, kuten Danten mukana kulkevasta puumasta, Reusta. Kirjan alussa mainittiin vain jotakin sebuiasta ja sielujenliitosta, mutta sitä ei sen jälkeen selitetty. Ardisin avioliiton alkuvaiheista olisi ollut hauskaa lukea, nyt tarina hyppäsi suoraan parin kuukauden yli.

Danten ja Ardisin rakkaustarina olisi myös ehkä kaivannut sitä jotain. Se tuntui suurimmaksi osaksi olevan sellaista ”haluan tuntea kätesi vartalollani, oh” -meininkiä. Ikäeroakin pariskunnalla on ilmeisesti parikymmentä vuotta. Mikä sai heidät rakastumaan niin, että he olivat valmiita matkustamaan maailman ääriin?

Kaiken kaikkiaan Mifongin perintö oli kuitenkin oikein mukiinmenevä fantasiaromaani, ja aion lukea jatko-osatkin. Kirja pääsee Lukuhaasteeseen 2015 kategoriassa Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kirjasta on muuten tehty YouTubeen myös varsin hieno kirjatraileri, kannattaa vilkaista! Ylipäätään kirjatrailerit ovat hauska konsepti, tykkään :D

J. S. Meresmaa
Mifongin perintö (Mifonki-sarja #1)
Karisto 2012
470 sivua