Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta (Usvasyntyinen #1)

Se oli siinä kuin mahtava kulta-aarre. Niin uskomaton voimanlähde, että se venytti hänen ymmärryksensä rajoja. Aina tätä ennen hänen oli pitänyt pihtailla Onneaan, säilyttää sitä varastossa, käyttää sitä säästeliäästi pikku annoksina. Nyt hän tunsi olevansa kuin nälkiintynyt nainen ylhäisaatelisen juhlissa. Hän istui tyrmääntyneenä ja tunnusteli sisällään olevaa suunnatonta rikkautta.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Jihuu, sainpas tämän luettua! Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta on ollut hyllyssäni vuodesta 2017 ja sen lukemiseenkin meni puoli vuotta. Kirja ei ollut missään nimessä huono, päin vastoin. Tarina vain käynnistyy verkkaisesti ja kuvailu on runsasta, onhan tämä(kin) trilogian ensimmäinen osa.

Hitaasta alusta huolimatta jaksoin jatkaa, koska katsoin keväällä Sandersonin luentotallenteita, ja kaikki hänen kirjansa ovat saaneet loistavia arvioita. Esimerkiksi The Way of Kings on saanut Goodreadsissa lähes 300 000 arviota, joista 73 % täydet viisi tähteä.

Usvasyntyinen-trilogiaan Sanderson on luonut synkän fantasiamaailman, jonka ehdottomasti kiehtovin osa on magiajärjestelmä. Allomantiaa osaavat henkilöt voivat liikuttaa itseään ja esineitä sekä vaikuttaa muiden tunteisiin metallien avulla. Tarina on pohjimmiltaan Ocean’s Eleven -tyyppinen juoni, jossa joukko taitavia tyyppejä lyöttäytyy yhteen suorittamaan mahdottomalta tuntuvaa tehtävää, tässä tapauksessa vallankumousta.

Mielenkiintoisin hahmo on Kelsier, taitava allomantikko, joka on koonnut koplan yhteen ja johtaa sitä erikoisella tyylillään. Varsinainen päähenkilö on katutyttö Vin, jonka kanssa lukija saa tutustua magian lainalaisuuksiin. Muuten henkilökaarti on varsin miespainotteinen, ja minun oli välillä vaikea erottaa koplan jäseniä toisistaan, niin hilpeitä kuin he olivatkin.

Ripaus romantiikkaakin löytyy, ja sain aina lukemiseeni vauhtia kun nuori aatelismies Elend ilmestyi näyttämölle. Varsinainen rakkaustarina tämä ei kuitenkaan ole, vaan pääpaino on juonittelussa ja ympäröivän maailman politiikassa. Hitaasti lämpeävä tarina palkitsee, kun siihen jaksaa syventyä. Lopussa tunnelma tiivistyy, ja ahmaisin viimeiset pari sataa sivua päivässä. Täytyy jossain vaiheessa jatkaa myös suomennettuihin jatko-osiin Ylenemisen kaivo ja Ajan sankari.

Subjektiivinen tuomio: ****

Brandon Sanderson
Viimeinen valtakunta
Jalava 2017
608 sivua

Vacklin & Parhamaa: Glitch (Sensored Reality #2)

Tänä aamuna ei ole varaa lintsata. On ensimmäinen koulupäiväni Kansainvälisessä videopeliakatemiassa. SolarWind, koulun rehtori Olivia, ei varmaankaan olisi tyytyväinen, jos ensi töikseni jättäisin tulematta lukukauden avajaisseremoniaan.”

Glitch jatkaa nopeatempoista peliaiheista nuortenkirjasarjaa, joka sijoittuu 2100-luvulle. Lue myös arvio sarjan ensimmäisestä osasta. On hypertalvi, ja Helsinki on jään peitossa. Päähenkilö Minako ”Bug” Takeda on juhlittu Henkien päivän sankari, ja hänet on hyväksytty opiskelemaan Suomenlinnassa sijaitsevaan kansainväliseen peliakatemiaan. Akatemiaan jatkavat myös muutamat ensimmäisestä osasta tutut ystävät, Jade ja Cosmo.

Lukuvuosi alkaa vauhdikkaasti, kun kaikki opiskelijat laitetaan osallistumaan karsintapeliin, jossa voi voittaa paikan koko aurinkokunnan laajuisiin videopeliolympialaisiin. Karsintapeli The Last Viking King vie pelaajat sotimaan 1000-luvun Eurooppaan. Yllättäen rehtori ilmoittaa koulun avajaisissa, että erään pelifirman toimitusjohtaja ja kuuluisa videopelaaja Wilma Avanto on löydetty kuolleena.

Bug tovereineen elää sisäoppilaitoselämää, osallistuu karsintapeliin, selvittää aiemmin tapahtunutta äitinsä katoamista ja isänsä murhaa ja siinä sivussa myös Wilma Avannon tapausta, joka näyttää liittyvän jotenkin kaikkeen. Bug joutuu ratkomaan myös omia ajatuksiaan ja ihmissuhdesotkuja.

Oma arvio kirjasta

Minulle Glitch oli ristiriitainen kokemus. Tarina etenee sutjakkaasti ja sivut kääntyivät kun halusin tietää miten juoni ratkeaa, mutta kerronnalliset seikat häiritsivät lukukokemusta. Luin ensimmäisen osan kaksi vuotta sitten, joten pieni tapahtumien kertaus olisi ollut paikallaan. En muistanut esimerkiksi ollenkaan, missä olosuhteissa Minakon äiti oli kadonnut.

Viikinkipeli on tärkeä osa kirjan juonta. Ensimmäisen kiihkeän pelisession jälkeen peliin viitataan ohimennen dialogissa, ja puolivälissä kirjaa tajusin, että hahmot pelaavat peliä jatkuvasti taustalla. Muutamaan kohtaukseen ja loppuhuipennukseen onneksi sukelletaan ihan livenäkin. Monta sataa tuntia kestävän battle royale -moninpelin logiikka jäi vähän epäselväksi. Pelaavatko kaikki Helsingin kaupunkisaarella sitä tiettyinä aikoina?

Kirjaa voisi kuvailla elokuvamaiseksi. Hahmojen siirtymiä on kuitenkin joskus vaikea hahmottaa ja kuvitella kohtauksia päässään. Yksi lukemani arvio puhui osuvasti elokuvatermein ”klaffivirheistä” eli jatkuvuusvirheistä. Kuvailu on välillä ähkyyn asti täynnä runsaita yksityiskohtia, pelialan termejä ja englanninkielisiä nimiä. Tämä saa tekstin tuntumaan paikoitellen fiktiiviseltä tuotesijoittelulta. Historiaan sijoittuvat pelisessiot on höystetty infodumpeilla esimerkiksi viikinkien tarustosta. Mistä Bug tietää tämän kaiken?

Esirippu avautuu lavan reunoille asti ja paljastaa koulun orkesterin, joka on vetänyt ylleen jonkinlaiset 7Sense-digiasut. He ovat hahmoja viikinkitaruista: Fenrir-susi, viikinkijumala Loki, Thor Mjölner-vasaroineen sekä Odin, siniviittainen shamaani. Odinilta puuttuu toinen silmä, jonka hän antoi juodakseen viisauden lähteestä. Hän pitelee kourassaan saarnipuukeihästään Gungniria, jonka on vuollut maailmanpuu Yggdrasilista. Hänen yllään kaartelee kaksi korppia, Hugin ja Munin, Ajatus ja muisti.

Tapahtumat ovat toisinaan epäuskottavia. Miksi videopeliakatemian rehtori ilmoittaisi koulun avajaisissa, että hänen ystävänsä on löydetty murhattuna? Minakon kimppuun hyökätään ja häntä jahdataan pitkin kaupunkia. Sitten kohtaus loppuu, eli hän vain jatkaa kuin ei mitään? Koulumenestys tipahtaa Bugin syliin kuin tupapisteet Harry Potterille konsanaan, kun rehtori sattuu tykkäämään hänestä.

Kirjoitin ensimmäisen osan arviossa Bugin ”sukupuolettomuudesta”. Hänet on kirjoitettu tytöksi, mutta useimmiten hahmo tuntuu pojalta. Sama jatkuu edelleen. Orastavat romanssit eivät vieneet minua mukaaan, ja repliikit ovat välillä hassuja.

”Bug, sun pitää nyt rauhoittua”, Jade käskee. ”Ihan kuin sä oikein urakalla kampanjoisit ollaksesi narttujen valtakunnan presidentti.”

Suurin osa Glitchistä lukemistani arvioista on ikäisiltäni tai vanhemmilta naisilta. Kiinnostaisikin tietää, mitä vaikkapa 13-vuotias poika sanoisi tästä kirjasta. Uskon, että vauhdikas tarina ja peliteema uppoavat kohderyhmään juonen ”glitcheistä” huolimatta. Aion joka tapauksessa lukea kolmannen osan Replican, sillä haluan tietää miten Minakon tarina päättyy.

Subjektiivinen tuomio: **½

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Glitch – Sensored Reality 2
Tammi 2019
411 sivua

Hytönen & Revonkorpi: Pikku-Matelin laulu

Pikku-Mateli oli pyöreäposkinen tyttö, aivan punatulkun tai muun pihalinnun näköinen. Pikku-Matelilla oli poppelipuun värinen tukka ja vihreät silmät. Ja hän lauloi noilla oksilla, istui ja lauloi. Sanottiin, että tällä tuntemallamme pienellä tytöllä oli maailman kaunein ääni.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Enostone lähetti minulle maisteltavaksi muutaman lasten- ja nuortenkirjan. Pikku-Matelin laulu on lyhyt kertomus pienestä tytöstä, joka asuu suuren puun oksalla ja pitää luonnon kiertokulkua yllä laulullaan. Mutta kun Mateli nukahtaa kesken laulunsa, maailma alkaa suistua raiteiltaan. Onneksi hän saa lopulta huomata, ettei hänen tarvitse pärjätä yksin.

Kirjan kieli on mukavasti soljuvaa ja runollista, mutta parasta on ehdottomasti lumoava kuvitus. Keskivaiheen tummanpuhuvat kuvat luonnonmullistuksista saattavat tosin olla vähän pelottaviakin (minäkin melkein pelkäsin yhdellä aukeamalla olevaa hurjaa mummoa).

Tarinassa viljellään runsaasti erikoista luontosanastoa aina hämyvuokoista kaukasianpitkäpalkoon ja mätästuhkasta ruotsinpihlajaan. Ihmettelin päähenkilön omituista nimeä, mutta analyyttisemmat arviot osaavat kertoa, että nimi viittaa Mateli Kuivattareen, merkittävään Kalevalan runonlaulajaan.

Aikuislukijalle kirja herättää paljon kysymyksiä. Oliko maailmassa kaikki hyvin, ennen kun Pikku-Mateli alkoi laulaa? Miten aiemmin pärjättiin, kun hän piti taukoa? Miksi kaikki alkoi mennä pieleen vasta nyt? Miksi mummo odotti niin kauan, ennen kuin liittyi lauluun mukaan? Miksi muut eivät auttaneet aiemmin? Mikä kaikki oli unta?

Onneksi lopussa kaikki on kuitenkin hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ***

Ville Hytönen & Peten Revonkorpi
Pikku-Matelin laulu
Enostone kustannus 2020
32 sivua