Elämäkerrat & muistelmat

Pia ja Mikko Pyhtilä: Chapu Chapu – Kotona maailmalla

”Hyvä Jumala, minulla on sinulle asiaa. —
Voisitko järjestää niin,
että ihmisille jotka asuvat slummeissa tuossa kalliolla
tulisi vettä edes vähän lähempää kuin laaksosta asti
(koska minua ahdistaa nähdä heidän kulkevan
janoisina ja pölyä niellen
ja ennen kaikkea kuulevan sadettimemme äänen,
kun se kastelee ihanaa vihreää nurmikkoamme). —
Kiitos.
Toivon muuten toisinaan, että omatuntoni
lakkaisi kolkuttamasta jatkuvalla sykkeellä.”

Chapu chapu tarttui mukaan kirjastoreissulta hauskan kantensa perusteella. Kirjassa lähetystyöntekijät Pia ja Mikko Pyhtilä kirjoittelevat kokemuksiaan Tansaniasta. Kirja koostuu lyhyistä luvuista ja arjen kuvauksista ja kommelluksista. Mikko kirjoittaa perinteistä tarinallisempaa tekstiä, ja välissä on aina Pian kirjoittamia lyhyitä, runomaisia tekstejä (joista näyte alussa).

Kirja ei pureudu kovin syvälle, mutta tarjoaa kiinnostavan katsauksen toiseen kulttuuriin. Pyhtilät kuvailevat hyvin perinteiseen tapaan afrikkalaista arkielämää, kuinka erilaista se on suomalaiseen verrattuna, ja kuinka omia mukavuuksia ei edes osaa arvostaa. Sähkökatkot ovat arkipäivää, ihmiset ovat köyhiä ja liikenteessä saa välillä pelätä henkensä puolesta. Jatkuva köyhyyden ja rikkauden törmääminen antaa ajattelemisen aihetta. Toisaalta olosuhteistaan huolimatta ihmiset ovat positiivisia ja toiveikkaita, ja ympäröivä luonto hurmaa kauneudellaan ja runsaalla lajistollaan.

Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän mitä Pyhtilät varsinaisesti tekivät työkseen. Nyt keskityttiin lähennä yksittäisiin muistoihin ja tapahtumiin. Kirjasta jäi parhaiten mieleen kirkon rakennusprojekti, jota he olivat seuranneet, sekä suomalaistenkin lähetysjärjestöjen tuella toteutettu nerokas kehitysapuprojekti, jossa perheille lahjoitettiin lehmä. Lehmän ensimmäisen vasikan sai pitää, mutta toinen annettiin eteenpäin lahjaksi jollekin toiselle perheelle. Onnistuneen kehityshankkeen edellytys on, että se lähtee kohdemaan ihmisten todellisista tarpeista eikä esimerkiksi suomalaisten toiveista.

Chapu chapu on ohut ja nopealukuinen kirja, joka toimii mukavana välipalana ja antaa myös ajatuksia pureskeltavaksi. Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa. 

Subjektiivinen tuomio: ***

Chapu Chapu – kotona maailmalla
Pia ja Mikko Pyhtilä
Suomen Lähetysseura 2016
168 sivua

Corrie ten Boom: Kätköpaikka

”Se oli muistojen päivä. Päivä, jolloin katsottiin menneisyyteen. Miten olisimme siinä istuessamme saattaneet arvata, että osaksemme tulisi tässä muistojen paikassa seikkailu, jollaisesta me, kaksi naimatonta keski-ikäistä naista ja vanha mies, emme osanneet edes uneksia. Seikkailu ja ahdistus, kauhu ja pelko olivat aivan nurkan takana, emmekä me tienneet mitään.
Voi isä! Betsie! Jos olisin tiennyt, olisinko jatkanut? Olisinko rohjennut tehdä sellaista mitä tein?”

Kätköpaikka kertoo hollantilaisen Corrie ten Boomin ja tämän perheen tositarinan, kuinka he piilottelivat juutalaisia talossaan ja joutuivat sen vuoksi keskitysleirille. Kirjaa pidetään kristillisenä klassikkona, ja tarinassa kulkevatkin vahvasti mukana usko ja pienet arjen ihmeet.

Alussa Corrie kuvailee sitä rauhallista elämää, jota hän ja Betsie, viisikymppiset naimattomat sisarukset, viettävät vanhan isänsä kanssa kellosepänliikkeessä 1940-luvun Hollannissa. Sodasta ja Saksasta kuullaan ikäviä huhuja, mutta he ajattelevat ettei se koske hollantilaisia.

Sota kuitenkin vyöryy Hollantiinkin, ja maa miehitetään. Paikallisia juutalaisia aletaan pikku hiljaa vainota ja vangita. Corrie ajautuu perheineen melkein vahingossa mukaan maanalaiseen toimintaan, joka järjestää ihmisille muun muassa varastettuja säännöstelykortteja ja turvapaikkoja muiden koteihin. Toimintaa hoidetaan kunnon agenttityyliin erilaisilla koodeilla ja merkeillä.

Lopulta ten Boomien omassa kodissakin majoitetaan jo useita juutalaisia ja vastarintaliikkeen jäseniä seinän taakse rakennetussa piilopaikassa. Perhe onnistuu elämään näin useita vuosia, mutta lopulta Gestapo ratsaa talon ja he paljastuvat. Perhe viedään ensin vankilaan ja myöhemmin Saksaan Ravensbrückin keskitysleirille. Corrie menettää kauheissa oloissa sekä isänsä että sisarensa, mutta pääsee lopulta itse vapaaksi – myöhemmin hän sai tietää, että kyseessä oli vain kirjurin virhe, ja viikkoa myöhemmin kaikki hänen ikäisensä naiset oli tapettu kaasukammioissa.

Corrien tarinassa keskeistä on jatkuva toivo sekä luottamus Jumalaan, jonka avulla hän selvisi kauhuista ja kurjista oloista ja kykeni myöhemmin myös antamaan vainoojilleen anteeksi. Erityisen tärkeää roolia tässä näyttelee sisar Betsie, joka pystyy näkemään keskitysleirin pahamaineiset vartijatkin pahuuden uhreina ja rukoilemaan heidän puolestaan. Naisten onnistui salakuljettaa keskitysleirille Raamattu ja julistaa muille vangeille Jumalasta. Vapauduttuaan 53-vuotiaana Corrie alkoi kiertämään maailmaa ja toimi julistajana vielä 33 vuotta.

Olin jo aikaisemmin lukenut Corrien myöhemmästä työstä kertovan Jumalan kulkuri, joten tiesin miten tarina jatkui keskitysleirikokemusten jälkeen, mutta oli kiinnostavaa lukea miten se oikeastaan alkoi. Lueskelin kirjaa pieninä pätkinä iltalukemisena, ja se oli kokonaisuudessaan vaikuttava lukukokemus.

Wikipedia tietää kertoa, että ten Boomin perheen toiminnan ansiosta arvioilta jopa 800 ihmistä säilytti henkensä. Sankarillisista teoista huolimatta käy selväksi, että Corrie oli vain tavallinen ihminen hänkin. Hän on monesti masentunut, vihainen, kateellinen ja itsekäs. Toivo auttaa häntä kuitenkin aina eteenpäin. Hän oppii kiittämään yllättävistäkin asioista, kuten keskitysleirillä kiusaavista kirpuista, jotka estivät vartijoita kiertelemässä makuusaleissa ja antoivat heidän pitää rauhassa hartaushetkiä muille vangeille. Corrie kertoo tarinansa tuttavallisesti, kuin jutustellen, ja kertomukseen on helppo imeytyä mukaan.

Lainasin samalla kirjastoreissulla viereiseltä hyllyltä myös Anne Frankin päiväkirjan, klassikon joka minulla on vielä lukematta. Kätköpaikan lukemisen jälkeen täytyy tutustua vielä myöhempään Corrie ten Boomin tuotantoon.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Corrie ten Boom (John ja Elizabeth Sherrillin kanssa)
Kätköpaikka
Suom. Rauno Luoto
Päivä Osakeyhtiö 2007 (7. painos)
255 sivua

James Essinger: Adan algoritmi

”— Ada oivaltaa sen ydinseikan, että analyyttinen kone ja Jacquard-kutomakone toimivat pohjimmiltaan samoin, ja niin hän tekee upean ja valtaisan käsitteellisen loikan, jonka perusteella hänet on katsottava tietokoneen esihistorian merkittäväksi hahmoksi – ja kiistatta sen johtavaksi naishahmoksi. Jakso osoittaa hänen ymmärtäneen täsmälleen, mikä tietokone on.”

Löysin Vastapainon tuoreen kirjan Adan algoritmi syksyn 2016 kirjakatalogista, ja kävin saman tien varaamassa sen kirjastosta itselleni. Ada Lovelacen tarina ei ollut tuttu, ja alkoi kiinnostaa, miten 1800-luvun alussa elänyt nainen vaikutti digiajan alkamiseen.

James Essingerin teos kertoo Ada Lovelacen elämänvaiheista ja työstä perusteellisesti, mutta huumorilla höystettynä. Samalla tutustutaan myös moniin Adan elämän tärkeisiin hahmoihin. Essinger maalailee värikkäät kuvat henkilöiden luonteista eikä epäröi kommentoida heidän tekemisiään. Kirjan tyylistä tulee monessa kohdassa mieleen Jane Austenin kepeän ironinen tyyli, vaikka nyt onkin kyse todellisista historian henkiöistä.

”Valitettavasti suurimmasta osasta asiakirjaa ei saa selvää: 1800-luvun alussa lukukelpoista käsialaa ei pidetty herrasmiehelle välttämättömänä ja Greig oli kaikin puolin herrasmies.”

Kirja pohjustaa Adan tarinaa kertomalla ensin hänen isovanhemmistaan ja vanhemmistaan. Ada Lovelacen isä oli kuuluisa runoilija lordi Byron, joka muun muassa petti vaimoaan siskopuolensa kanssa ja jätti jälkeensä raskaat velat. Äiti lady Annabelle oli alkuun arka nuori nainen, mutta tästä kasvoi Adan elämää vahvasti ohjaileva, määrätietoinen nainen. Estääkseen liiallisen mielikuvituksen (jota pahamaineinen runoilijaisä edusti), lady Byron ohjasi tyttärensä päättäväisesti matematiikan pariin. Ada saikin kattavan koulutuksen, mutta ei päässyt toteuttamaan taipumuksiaan koskaan kunnolla, koska sattui olemaan nainen.

”Hänen [Adan ystävän, matemaatikko Mary Somervillen] isänsä uskoi – tuohon aikaan tällainen ei ollut epätavallista – että ’abstraktin ajattelun aiheuttama rasitus vahingoittaisi naisen haurasta ruumiinrakennetta’.”

Parikymppisenä Ada tutustui kuitenkin matemaatikko Charles Babbageen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Heidän välilleen kehittyi ystävyys ja he tekivät paljon yhteistyötä. Kirja osoittaa, kuinka suuri vaikutus Adalla oli Babbagen työhön, vaikka Babbage itse suhtautuikin Adaan usein alentuvasti omana ”tulkitsijanaan”.

Ada muun muassa käänsi Babbagen suunnittelemasta analyyttisesta koneesta kirjoitetun artikkelin ranskasta englanniksi, ja lisäsi siihen omat huomautuksensa, jotka olivat kolme kertaa pidemmät kuin alkuperäinen artikkeli. Yksi huomautuksista on niin monimutkainen algoritmi, että sitä pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmana. Adan mukaan on myöhemmin nimetty ohjelmointikieli.

Adan algoritmi on kiinnostava ja nopealukuinen kirja, jonka luin yhdessä vuorokaudessa (olosuhteiden pakosta – varattua kirjaa ei saanut uusia). Essingerillä on ollut käytössään runsaasti lähdemateriaalia ja kirjeitä, ja välillä jopa ihmetyttää kuinka tarkasti hän pystyy kuvaamaan 150 vuotta sitten eläneen elämänvaiheet. Kirja on paitsi viihdyttävä tietokirja, myös kiinnostava katsaus varhaisen tietokoneen historiaan.

Luin kirjan vuoden 2016 puolella, joten tämä teos ei pääse lukuhaasteeseen 2017 mukaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

James Essinger
Adan algoritmi – Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan
Suom. Tapani Kilpeläinen
Vastapaino 2016
310 sivua