Historia

”Usko minua: kun ihminen on ollut puolitoista vuotta suljettuna sisään, joinakin päivinä hänestä tuntuu kaikki ylivoimaiselta, kaikesta oikeudenmukaisuudesta tai kiittämättömyydestä huolimatta. Tunteita ei voi tukahduttaa, haluaisin pyöräillä, tanssia, viheltää, nähdä maailmaa, tuntea olevani nuori, tietää että olen vapaa, kaipaan sitä kaikkea suunnattomasti, ja kuitenkaan en saa näyttää muille kaipaustani.”

Anne Frankin Päiväkirja on ollut lukulistallani jo vuosia, ja jostain syystä se on kummitellut mielessäni kuivakkana historiateoksena. Avasin vihdoin kirjan (kun olin uusinut sen viisi kertaa kirjastosta) ja huomasin, että mielikuvani on kaukana todellisuudesta. Annen 13-15-vuotiaana kirjoittamat päiväkirjatekstit ovat mukaansatempaavia, eloisia ja huumorilla höystettyjä, vaikka ne kuvaavatkin kurjia oloja.

Anne aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen saatuaan sen lahjaksi 13-vuotissyntymäpäivänään. Alkusivut täyttyvät kepeästä pohdinnasta ja tyttöystävien sekä ihailijoiden luonteenlaadun ruotimisesta. Kesällä 1942 koko perhe joutuu kuitenkin menemään maan alle sodan ja juutalaisvainojen takia. Mukaan erääseen toimistorakennukseen tehtyyn ”salaiseen siipeen” tulee myös van Daanin kolmihenkinen perhe sekä myöhemmin hammaslääkäri herra Dussel.

Koko kaksivuotisen piiloutumisjakson ajan Anne kirjoittaa päiväkirjaansa. Kirjaan tallentuu kuvauksia perheen sisäisistä ja perheiden välisistä ristiriidoista, päivärytmistä piilossa, syödystä ruoasta, opiskelusta, syntymäpäivistä ja lahjoista, rakennukseen tehdyistä murroista ja pelosta, pommituksista ja ulkoa kuuluvista ampumisista.

Anne kuvaa tekstissä paljon tunteitaan ja tuulettaa turhaumiaan. Hän pohtii paljon myös rakkautta ja seksuaalisuutta. Alkuvaiheessa van Daanin perheen poika Peter ärsyttää Annea valtavasti, mutta ajan kuluessa hän ihastuu tähän ja saa pojalta myös ensisuudelmansa. Päiväkirjassa näkyy hyvin Annen kasvu parissa vuodessa itsepäisestä ja hieman nenäkkäästä tytöstä ajattelevaiseksi nuoreksi naiseksi, joka tunnistaa myös omat virheensä.

Kauheista olosuhteista huolimatta Anne on usein onnellinen, ja kirjoittaa etenkin luonnosta ylistävään sävyyn. Hän toistaa moneen kertaan, että monilla muilla asiat ovat huonommin. Mädät perunat eivät ole herkullista syötävää, mutta parempi sekin kuin kiinni jääminen. Asenteesta voisi ottaa itsekin oppia! Tekstistä paistaa luotto tulevaisuuteen ja toivo paremmasta. Anne kirjoittaa paljon tulevaisuudensuunnitelmistaan, opinnoista ja pohtii naimisinmenoa.

Pidin kirjasta kovasti. Anne tekee paljon teräviä huomioita, viisaita havaintoja ja teksti on älykästä. Annen ajatuksiin on monessa kohtaa helppo samaistua, ja hän käy läpi paljon samanlaisia tunteita kuin itsekin nuorempana. Teksti koskettaa, kun ajattelee Annen perheen myöhempiä vaiheita. Kirja on myös autenttinen kurkistus 1940-luvun ajan juutalaisten elämään, eikä ihmisten julmuutta voi kuin ihmetellä. On myös ihmeellistä, miten perhe selvisi niinkin hyvin kaksi vuotta piilossa katseilta. Se vaati rutkasti kekseliäisyyttä, sopeutumista ja monta luotettavaa ja uskollista ihmistä, jotka avustivat perhettä.

Elokuun 4. päivänä vuonna 1944 piiloutuneiden joukko vangittiin, todennäköisesti joku oli ilmiantanut heidät. Kahdeksasta hengestä ainoana selviytyi Annen isä Otto Frank, joka toimitti myöhemmin tyttärensä päiväkirjasta julkaisukelpoisen version. Anne ja hänen siskonsa Margot kuolivat lavantautiin Bergen-Belsenin keskitysleirillä keväällä 1945.

”Nyt jostakin muusta: olet jo kauan tiennyt, että minun rakkain toiveeni on tulla sanomalehtinaiseksi ja myöhemmin kuuluisaksi kirjailijattareksi. Jää vielä nähtäväksi, voinko joskus toteuttaa nämä suureelliset (hullut) toiveeni, mutta nyt minulla on kyllä aiheita tarpeeksi. Sodan jälkeen haluan joka tapauksessa julkaista kirjan nimeltä Salainen siipi, onnistuuko se, en tiedä, mutta päiväkirjani on tarkoitettu sitä varten.”

Subjektiivinen tuomio: *****

Päiväkirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja on inspiroinut muuta taidetta.

Anne Frank (toim. Otto H. Frank ja Mirjam Pressler)
Päiväkirja
Suom. Anita Odé
Tammi 2011
421 sivua