Blogi sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkattu tähdellä (*).

Jerry Brotton: Ainutlaatuiset kartat

ainutlaatuiset-kartatAinutlaatuiset kartat on isokokoinen ja visuaalisesti näyttävä tietokirja karttojen historiasta antiikista nykypäivään. Karttoja esitellään aikajärjestyksessä ja erilaisiin teemoihin luokiteltuna. Useimmista on tietoa kahden aukeaman verran: ensimmäisellä esitellään kokonaiskuva ja yleistietoa, toisella pureudutaan tiettyihin yksityiskohtiin.

Olen aina tykännyt maantiedosta ja erityisesti kartat ovat kiinnostavia. Niinpä tämä oli minulle oikea unelmatietokirja. Jokaisesta kartasta on hyvälaatuinen kokonaiskuva ja suurennoksia tietyistä yksityiskohdista. Lisäksi kerrotaan tietoa kartan koosta ja sijainnista, taustatietoa kartan tekijästä ja kartasta lausuttuja sitaatteja tutkimuksista tai kirjoista. Mielenkiintoisena yksityiskohtana löytyy myös havainnollistava kuva kartan koosta suhteessa ihmiseen – jotkut kartat ovat pikkiriikkisiä ja toiset valtavia, mikä ei välttämättä tulisi muuten esille.

Fra Mauron maailmankartta noin vuodelta 1450.

Yksi kirjan opeista on se, että kartta on aina tekijänsä tulkinta. Esimerkiksi maailmankuva ja uskonto ovat vaikuttaneet paljon kartan tekemiseen ammoisina aikoina. Monissa kartoissa esiintyy epätarkkuuksia ja suoranaisia virheitä, myös uudemmissa kartoissa. Minut yllättivät esimerkiksi koulun maantiedon tunneilta tutun Petersin projektion (1973) virheet – jotkut maat kuvataan tuplasti liian suurina.

Blaeu teki vuosisatojen munauksen piirtämällä Kalifornian suurena saarena. Tätä uskomusta ei kyseenalaistettu seuraavaan 50 vuoteen.” (Uusi maailmankartta vuodelta 1648)

Karttoihin liittyy myös vallankäyttöä: tulkinnan lisäksi niillä voidaan valehdella tietoisesti. Kartan perusteella voitiin väittää vaikkapa saariryhmän kuuluvan tietylle valtiolle sijainnin perusteella, vaikka oikeasti saaret sijaitsevat vähän eri paikassa.

Kokonaisten maailmankarttojen lisäksi kirjassa esitellään runsaasti myös muunlaisia karttoja: merikarttoja, kaupankäyntiin liittyviä portolaanikarttoja, tähtikartta, kuukartta, kaupunkien karttoja, lähetystyökarttoja, jokikartta, kuvitteellinen kartta sekä erilaisia temaattisia karttoja, kuten Lontoon deskriptiivinen köyhyyskartta vuosilta 1898-1899. Monet kartat ovat olleet merkittäviä tapauksia aikanaan, kuten Lontoon metrokartta graafisena esityksenä ja kolerakartta, jonka ansiosta ymmärrettiin koleratartuntojen yhteys kaupungissa sijainneeseen saastuneen vesipisteeseen.

Eri aikakausien lisäksi kirjassa on monipuolisesti karttoja eri kulttuureista, muualtakin kuin länsimaista siis. Lukija pääsee tutustumaan muun muassa atsteekkien pääkaupungin karttaan, kiinalaiseen joki- ja tähtikarttaan sekä intialaiseen maailmankarttaan. Monet kartat ovat yksinkertaisesti käsittämättömän hienoja ja myös yllättävän todenmukaisia siihen nähden, kuinka monta sataa vuotta sitten ne on tehty.

Ainutlaatuiset kartat on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja, jos aihe kiinnostaa! Ainoana miinuksena mainittakoon pieni fontti yksityiskohtia kuvaavilla aukeamilla, sitä oli hankalaa lukea varsinkin hämärässä.

Subjektiivinen tuomio: *****

Jerry Brotton
Ainutlaatuiset kartat – maailma kartantekijöiden silmin
Suom. Heidi Jouttijärvi, Mika Oksanen, Sirpa Vuento

Readme.fi 2015
256 sivua

Jaa postaus:

Jätä kommentti