Tietokirjallisuus

Tiina Raevaara (toim.): Voiko se olla totta?

”Olisipa maailma niin yksinkertainen, että väärästä tiedosta pääsisi eroon levittämällä oikeaa.”

Toimittaja ja tietokirjailija Tiina Raevaaran toimittama Voiko se olla totta? valikoitui välipalalukemiseksi kirjastosta. Skepsis ry:n julkaisema ja Ursan kustantama kirja koostuu tunnettujen tieteilijöiden, toimittajien ja kirjailijoiden tiedeartikkeleista. Asioita käsitellään skeptisestä näkökulmasta ja laajalla skaalalla aina vaihtoehtohoidoista mentalismiin ja taikauskosta uskonnon opetukseen kouluissa.

Mielenkiintoisimmiksi artikkeleiksi nousivat Anja Nysténin kemikaalikeskustelua koskeva Rasvasodasta sitruunahappotaisteiluihin, Markku Myllykankaan uskomushoitoja käsittelevä Lääketiedekään ei aina vaikuta, Vesa Linja-ahon Humpuukitekniikka terveydenhoidon apuna ja Raimo Puustisen Mistä puhumme, kun puhumme vaihtoehtohoidoista?.

Teos on mielenkiintoista luettavaa, mutta jää hieman epätasaiseksi kokonaisuudeksi. Kaksi viimeistä lukua eroavat varsin paljon aiemmista: Toiseksi viimeisessä artikkelissa pohditaan yleisellä tasolla ihmisen uskoa yliluonnolliseen. Viimeinen teksti on omistettu pelkästään Skepsis ry:n haasteelle, johon voi ilmoittautua jos kokee pystyvänsä suorittamaan ”paranormaalin teon” valvotuissa olosuhteissa. Luvussa nostetaan esiin yksittäisiä haasteeseen tarttuneita nimeltä ja vinoillaan heille.

Kirja vertautuu muutaman vuoden takaiseen, mediakritiikkiä käsittelevään kirjaan Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia, joka sisältää samalla tavalla eri alojen asiantuntijoiden artikkeleita. Toki painotus oli erilainen, mutta Maito tappaa -kirjassa on runsaammin kiinnostavia käytännön esimerkkejä ja kirja oli muutenkin silmiä avaavampi. Kirjoittajat teoksissa ovat osittain samoja, joten kansantajuisen tiedeviestinnän piirit taitavat olla Suomessa aika pienet.

Voiko se olla totta? tarjoaa paljon perustietoa käsittelemistään aiheista, ja jää kokonaisuudessaan kolmen tähden ookooksi lukukokemukseksi.

Subjektiivinen tuomio: ***

Tiina Raevaara (toim.)
Voiko se olla totta? Skeptisiä näkökulmia nykymenoon
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry 2017
227 sivua

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit

”Tosielämän prinssit ja prinsessat – keitä he ovat, millaista on heidän elämänsä? Onko se kuin prinsessasaduissa kuvataan usein; tanssiaisia, hienoja asuja ja hauskoja seikkailuja? Ja elävätkö he onnellisina elämänsä loppuun saakka?”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lapsille suunnattu tietokirja Ihan oikeat prinsessat ja prinssit oli osa kesälukumaratonin lukemistoa ja sopii myös hyvin viime aikojen kuninkaallisbuumiin. Kirjassa kerrotaan aikajärjestyksessä viidentoista eurooppalaisen kruunupään elämästä, aina vuonna 1157 syntyneestä Rikhard I Leijonamielestä vuonna 2013 syntyneeseen prinssi Georgeen. Oikeiden kuninkaallisten elämä on paljon jännittävämpää kuin prinsessasaduissa, ja onnellisia loppujakin löytyy.

Suoniemi kirjoittaa lapsille sopivaan tyyliin, todenmukaisesti mutta niin että pahimmat kauheudet on karsittu. Kirja vertautuu mainioon Iltasatuja kapinallisille tytöille, mutta Suoniemen kirjassa on mukana ilahduttavan tasaisesti miehiä ja naisia. Naisista on onneksi nostettu esiin muitakin luonteenpiirteitä kuin kauneus ja kiltteys – he ovat myös viisaita, älykkäitä, itsenäisiä, taitavia puhujia ja merkittäviä hallitsijoita. Naisten huonompi asema menneinä vuosisatoina tuodaan esille osoittelematta.

”Elisabetista tuli Englannin kuningatar 25-vuotiaana. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka yleensä kuningattaren oletettiin menevän. Ajateltiin, että kuningattaren ja ylipäätään kaikkien naisten tärkein asia elämässä olisi lapsien synnyttäminen.”

Kirja on kauniisti taitettu – ulkoasu on ehkä hieman tyttömäinen, mutta tarinat sopivat luettavaksi kaikille. Tarinoiden välissä on myös kivoja tehtäväsivuja lapsille. Ainoa miinus tulee vanhahtavan mustavalkoisesta etukannesta, joka ei välttämättä houkuta lukemaan.

Mielestäni parhaat lasten tietokirjat ovat sellaisia joista aikuinenkin saa jotain, ja tämä kuuluu siihen sarjaan. Ihan oikeat prinsessat ja prinssit tarjoaa kiehtovan katsauksen eurooppalaiseen historiaan, ja parhaimmillaan innostaa hakemaan kuvatuista henkilöistä lisää tietoa. Minä olin ainakin selailemassa Wikipediaa noin joka kolmannen kuninkaallisen kohdalla.

Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjan arviossa huomautin, että aviomiehen vangitseminen ”koska tästä ei tykkää” esitettiin turhankin ihailtavassa valossa – enää en ihmettele yhtään, että tässäkin kirjassa esitelty Katariina Suuri kaappasi vallan miekkoseltaan ja pisti asiat kuntoon.

Subjektiivinen tuomio: ****

Karoliina Suoniemi
Ihan oikeat prinsessat ja prinssit
Avain 2018
112 sivua

Terhi Upola: Livenä ja läsnä – Verkon uudet juttutyypit

”Tämä kirja pyrkii vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten verkko muuttaa journalistista kerrontaa? Miten se muuttaa toimittajan roolia? Pyrin ensinnäkin tuomaan näkyväksi ja ymmärrettäväksi median muutosta, jonka keskellä elämme ja joka etenee käsittämätöntä vauhtia. Toisekseen käsittelen teemaa mahdollisimman paljon yksittäisen tekijän näkökulmasta. Sekä kouluttajana että tuottajana näen usein sen ristiriidan, jonka keskellä toimittajat elävät: toisaalta pitäisi kehittää uusia muotoja, toisaalta aina on kiire.”

E-kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Toimittaja Terhi Upolan verkkokirjoittamiseen keskittyvä kirja herätti heti kiinnostukseni, kun tiedote kolahti postilaatikkoon. Pyysin ja sainkin arvostelukappaleen, mutta koska kirjan kohderyhmänä ovat toimittajat, teoksen sai vain PDF:nä. Aikani tuherrettuani PDF-tiedostoa lukulaitteelta varasin fyysisen niteen  kirjastosta, ja sain sen onneksi käsiini ensimmäisten joukossa. Verkon monista mahdollisuuksista huolimatta vanha kunnon paperikirja pitää pintansa!

Livenä ja läsnä on käytännönläheinen käsikirja verkkotoimittajille uusien juttutyyppien maailmaan. Mitä toimittaja voi oppia tubettajalta? Miten verkkojuttu eroaa lehtitekstistä? Miten journalismia tehdään yhdessä yleisön kanssa? Kirjassa käsitellään esimerkiksi tarinallistamista, yleisön osallistamista, toimittajan persoonan esiintuomista, videoiden hyödyntämistä, kuvajournalismia ja pelillistämistä. Jokaisesta aiheesta on sujuva teoriaosio ja lopuksi onnistuneita hankkeita  kotimaasta ja ulkomailta, sekä niiden tekijöiden haastatteluja.

Kirjan taitto on mukavan raikas ja pirteä väritys plussaa. Case-osiot on nostettu esille muusta tekstistä oranssilla tehostevärillä. Teoksesta löytyy myös kunnon lähdeviitteet ja lähdeluettelosta aimo kasa materiaalia ja artikkeleita selattavaksi.

Oli hauskaa huomata, että suuri osa kirjassa esitetyistä esimerkeistä oli minulle tuttuja, eli olen seurannut jotakuinkin oikeita asioita ja kanavia. Kirjaan olivat pääseet esimerkiksi Norppalive, Jenny ja läskimyytinmurtajat, HS:n interaktiiviset testit ja koneet, Project Mama -blogi, Tampereen kaupunginvaltuuston liveseuranta ratikkaan liittyen, Westerosin kirjeenvaihtaja -blogi ja hauskana kirja-alan yllätyksenä Sivumennen-kirjallisuuspodcast.

Opin uutta ja sain myös inspiraatiota omaan blogiin liittyen. Onhan tämäkin verkkokirjoittamista omassa mediassa, ja parhaimmillaan vielä yleisön kanssa yhdessä. Suosittelen kirjaa lämpimästi muillekin verkkotekstejä kirjoittaville ja toimittajan työstä kiinnostuneille.

Subjektiivinen tuomio: ****

Terhi Upola
Livenä ja läsnä – Verkon uudet juttutyypit
Art House 2018
272 sivua