Tietokirjallisuus

Nigel Goodall: Benedict Cumberbatch

benedictcumberbatchhenkilökuva”Oltiinpa Uudesta Sherlockista tekemässä vielä neljäs kausi tai ei, The Imitation Game ja Viides valta olivat Benedictin uran tärkeimmät kehitysaskeleet. Hän osoitti olevansa vakavissaan ja raivaavansa kaikki esteet menestyksen tieltä. Nuorena poikana epävaruus oli saanut Benedictin kieltäytymään koe-esiintymisestä, mutta nyt hänestä oli tullut yksi ikäpolvensa pelottomimmista näyttelijöistä.”

Tänä vuonna olen sivistänyt itseäni jo kahdella elämäkerralla (ensimmäinen oli Steve Jobs). Benedict Cumberbatchin fanina oli pakko tarttua hänestä kertovaan kirjaan, kun sellaiseen törmäsi kirjastossa.

Kirja alkaa dramaattisella kertomuksella Etelä-Afrikkaan sijoittuneista kuvauksista, joiden aikana Benedict ystävineen kidnapattiin ja he todella olivat vaarassa. Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä. Kirja jatkaa kuvaamaan Benedictin lapsuutta näyttelijävanhempien poikana ja tämän teatterialan opiskeluja. Hän eteni vähitellen Lontoon teattereista elokuvarooleihin.

Benedictin läpimurto oli (aivan mahtava!) sarja Uusi Sherlock, jonka jälkeen hän nousi maailmanmaineeseen. Sen jälkeen Cumberbatch on näytellyt muun muassa lohikäärme Smaugia Hobitti-elokuvissa, pahista Star Trek-elokuvassa ja pääosaa Alan Turingista kertovassa The Imitation Game -elokuvassa. Kirja kertoo myös hänen roolissaan Julian Assangena Viides valta -elokuvassa, joka floppasi pahasti. Roolisuoritusten välissä kirjassa kerrotaan lyhyesti Benedictin yksityiselämästä (useiden fanien pettymykseksi hän meni naimisiin vuonna 2015).

Olen varmaan tottunut liian hyvään Steve Jobsin jälkeen, kun Benedictin henkilökuva ei herättänyt mitään sen kummempia wau-fiiliksiä. Kirja on sinänsä mielenkiintoinen ja sisältää uutta tietoa, mutta se on lopulta varsin peruskamaa. Kiinnostavaa knoppitietoa toki löytyy jonkin verran: Benedict meinasi uransa alkuvaiheessa vaihtaa nimensä Ben Carltoniksi, koska arveli että kukaan ei palkkaisi Cumberbatch-nimistä näyttelijää. Ihan hyvä ettei nimenvaihdos ollut pysyvä.

Itseäni ärsytti kirjoittajan jatkuva ylistävä suhtautuminen Benedictiin. Kaikki mitä mies tekee on upeaa, älykästä ja hienoa. Rooli täysin flopanneessa elokuvassakin oli mahtava. Ei siinä mitään, onhan Cumberbatch loistava näyttelijä (vaikka en itse cumberbitchiksi tunnustaudukaan), mutta ei kai tyyppi nyt sentään täydellinen ole. Tai ehkä tässäkin olin vain tottunut Steve Jobs-kirjasta tuttuun meininkiin, jossa elämäkerran kirjoittaja ei todellakaan kaunistele kohdettaan.

Tuhat ja yksi kirjaa -bloggaaja huomauttaa osuvasti, että on hassua lukea nelikymppisestä miehestä kirjoitettua elämäkertaa, mutta kirja on tosiaan ovelasti nimetty henkilökuvaksi. Sellaisena se on ihan viihdyttävä ja informatiivinen.

Subkjektiivinen tuomio: ***

Nigel Goodall
Benedict Cumberbatch – henkilökuva
Suom. Jere Saarainen
Minerva Kustannus 2016
283 sivua

Jalkanen & Pudas: Rivien välissä

rivien-valissa”Kirjablogi on blogi, jonka pääpaino on kirjoissa ja kirjallisuudessa.”

Vaikka olen blogannut kirjoista jo puolitoista vuotta, minulle tuli yllätyksenä että kotimaisista kirjablogeista on tehty kirja. Kirjainten virrassa -blogin Hanna ja Lumiomena-blogin Katja ovat haastatelleet kirjabloggaajia, kirjailijoita ja kustantajien edustajia ja koonneet oppaan kirjallisten blogien maailmaan.

Rivien välissä on kevyttä luettavaa 160 sivullaan, ja minulla se meni bussimatkaviihteenä. Kirjassa käsitellään kirjablogiskeneä yleisesti ja sivutaan tyypillistä bloggaajaa, blogin ulkoasua, minkälaisista kirjoista blogataan ja miten kirjoja saadaan luettavaksi. Keskimääräinen kirjabloggaaja on muuten 36-vuotias nainen, joka toimii myös työssään kirjojen tai tekstien parissa.

Kirjan loppupuolella keskitytään kirjablogien yhteisöllisyyteen, pohditaan blogien suhdetta ammattimaiseen kirjallisuuskritiikkiin ja esitellään erilaisia blogeissa esiintyneitä haasteita ja tempauksia. Tekstissä tuntuu olevan jonkin verran toistoa, mutta aiheita käsitellään kumminkin kattavasti. Internetin ihmeitä käsittelevät kirjat vanhentuvat nopeasti, joten kolme vuotta vanhaa teosta kannattaa lukea varauksella ainakin tilastotiedon ja sen sellaisen suhteen.

En saanut kirjasta juurikaan sen enempää irti kuin mitä olen oppinut pyörimällä Blogistaniassa itse, mutta Rivien välissä oli joka tapauksessa mielenkiintoista luettavaa. Minua olisi kiinnostanut lukea enemmänkin blogin perustamiseen, nimeämiseen, ulkoasun muokkaamiseen ja kaupalliseen yhteistyöhön liittyvistä aiheista, ja vielä enemmän bloggaajien kommentteja. Blogeissa kiertäneistä haasteista löytyi pari minulle uutta, ja niistä sai ideoita omaankin bloggaamiseen käytettäväksi.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirjan mukaan vuonna 2013 vain murto-osalla kirjabloggaajista oli Twitter-tili. Minä yllätyin ainakin ihan täysin, kuinka aktiivinen kirjablogiyhteisö Twitteristä löytyi, kun perustin vuonna 2014 @lukujonossa-tilin. Piskuisella blogillani on jostain kumman syystä kaksi kertaa enemmän seuraajia kuin henkilökohtaisella tililläni. Myös kustantamot, kirjailijat ja kirjastoalan ihmiset ovat kattavasti edustettuina Twitterissä, suosittelen tutustumaan!

Rivien välissä pääsee mukaan vuoden 2016 lukuhaasteeseen kategoriassa Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta.

Subjektiivinen tuomio: ***

Katja Jalkanen & Hanna Pudas
Rivien välissä. Kirjablogikirja.
Avain 2013
160 sivua

Minna Eväsoja: Melkein geisha

”Japanilainen mies pelkää eniten vaimoa, sitten ukkosta ja kolmanneksi vieraita täti-ihmisiä.”

Minna Eväsojan tuore muistelmateos Melkein geisha avaa hauskalla tavalla Japanin kulttuuria ja tapoja. Eväsoja kävi 1990-luvun alussa japanilaisen teekoulun ja on sen jälkeen opiskellut Japanissa ja asunut siellä useita vuosia. Kirjan kertomukset ovat peräisin ajalta, jolloin hän opiskeli perinteisiä taidemuotoja ja estetiikkaa Koben yliopistossa.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista päiväkirjamaisista kertomuksista. Käsitellyksi tulevat muun muassa vuodenkierto, arvovaltaisen Sensein johdolla opiskelu, erilaiset naistyypit aina kiltistä tytöstä pelottavaan täti-ihmiseen, sairastaminen Japanissa (flunssa ei ole sairaus), tohvelikulttuuri, teeopinnot, sumo ja järjestetyt avioliitot.

Teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa, ja luinkin kirjan melkein yhteen menoon. Melkein geishan mukana pääsee sukeltamaan sisälle vieraaseen kulttuuriin, ja Japanin voi melkein tuntea ympärillään vaikka ei ole siellä koskaan käynyt.

Japanin kulttuurin tuntevana mutta kuitenkin ulkopuolisena Eväsoja on voinut tehdä paljon havaintoja ja viihdyttäviä huomioita. Hän kirjoittaa asioista kauniisti ja hyvällä fiiliksellä, mutta ei säästele kritiikkiäkään silloin kun siihen on aihetta. Monet japanilaiset kummallisuudet herättävät suomalaisesta näkökulmasta lähinnä hilpeyttä.

”Japanissa vallitsee tohvelikulttuuri. Tohveleihin törmää joka paikassa ja niiden käyttöä koskevat tarkat säännöt. – – Astuessa tatamihuoneeseen jätetään tohvelit oven eteen, niin että tohveleiden kantaosa on kynnystä päin. Näin lähtö huoneesta sujuu tyylikkäästi, sillä tohvelit ovat jo valmiiksi menosuuntaan. – – Vessatohveleissa ei kävellä missään muualla kuin vessassa, paitsi ulkomaalainen, joka on unohtanut ne epähuomiossa jalkaansa. – – Keittiössä luonnollisesti käytetään keittiötohveleita.”

Muissa kirjablogeissa on jonkin verran huomauteltu kirjan sirpalemaisuudesta tai havaintojen yleistämisestä kaikkiin japanilaisiin, mutta itse en kokenut sitä häiritseväksi. Melkein geisha ei kuitenkaan ole kaiken kattava tietokirja, vaan yhden ihmisen kokemus maasta.

Melkein geisha pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2016 julkaistu kirja. Lopputuloksena kirjan luettuani haluaisin päästä käymään Japanissa, mutta en todellakaan muuttaisi itse sinne asumaan. :D

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Eväsoja
Melkein geisha
Gummerus 2016
239 sivua