Havia, Lappalainen & Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen

erilainenoteomaantalouteenkansiEnnakko-odotukset:
Löysin Erilainen ote omaan talouteen -opuksen sattumalta kirjaston Bestseller-hyllystä. Kansikuva antaa ymmärtää, että kirjan opeilla voi saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden – tämä on luettava! Odotin helppotajuista ja käytännönläheistä talousopasta, jossa olisi esimerkiksi säästövinkkejä. Kirja vaikutti olevan suunnattu ennemmin työikäisille kuin opiskelijoille, mutta nappasin sen silti mukaani. Sen on pakko olla hyvä, jos muutkin ovat lainanneet sitä innokkaasti.

”Jossakin vaiheessa se sitten iskee. Teatteriverho avautuu ja paljastaa todellisuuden, joka on rakennettu illuusioilla: meillä on massoittain velkaa, kuluja ja niiden myötä stressiä työstä, joka ei tarjoa henkisesti yhtään mitään. Edessämme on 40 vuoden pakkotyörupeama, vain jotta voisimme maksaa velkamme. Kärsimme repaleisista parisuhteista, kun puoliso ei ole koskaan kotona, ja lapsetkin on samasta syystä kasvattanut kollektiivin palkkaama kerhotäti. Säästöissä ei ole juuri mitään. – – Miten ihmeessä oikein päädyin tähän tilanteeseen?”

Arvio:
Erilainen ote omaan talouteen
maalailee ruusuisia näkymiä heti ensimmäisestä luvusta alkaen… tai sitten ei. Kirja erosi odotuksistani siten, että se onkin suurimmaksi osaksi sijoitusopas eikä säästövinkkikokoelma. Alussa pohditaan yleisesti nykyistä kulutusyhteiskuntaa, yllä olevassa lainauksessa kuvattua ”suomalaista unelmaa” ja sen ongelmia. Kirjoittajat haluavat ravistella piintyneitä käsityksiä: miksi pitäisi välttämättä ottaa asuntolaina vuosikymmenien maksuajalla? Omistusasunto ei ole sijoitus sen enempää kuin himokallis luksuslaukkukaan.

Kirjan kiinnostavin osuus oli mielestäni luvut 2-4, joissa käsitellään muun muassa ihmisten tarpeita ja ostoskäyttäytymistä, kuluttamista, velkaantumista, talouden teoriaa, tuotteiden brändejä ja markkinointia. Opimme muun muassa, että kaupan omat merkit ovat usein täysin samaa tavaraa kuin kalliit brändituotteetkin, tehtaalla vain lyödään eri leimat. Tavaroita kannattaa myös ostaa käytettynä monistakin syistä. Näissä luvuissa oli eniten niitä kaipaamiani käytännön neuvoja.

Luvussa 5 tehdään kartoituksia omasta taloudesta eli lasketaan muun muassa ”varaston arvoa” (kuinka paljon rahaa on sidottu turhiin tavaroihin kotonasi) sekä varallisuutta ja velkaa. Siitä eteenpäin kirja keskittyy itse vaurastumiseen eli suurimmaksi osaksi sijoittamiseen. Kirjoittajat käyvät käpi kaikkea koron korosta talouden kausivaihteluihin ja ohjaavat kädestä pitäen sijoittamisen alkuun.

Eniten itseäni kosketti kohta, jossa puhuttiin onnellisen elämän saavuttamisesta. Kirjoittajat toteavat, että useimmilla opiskeluajat muistuvat mieleen yhtenä onnellisimmista elämän jaksoista, vaikka silloin oltiinkin köyhiä ja elintaso oli mitä oli. Sen tilalla oli kuitenkin tarkoituksellisuus (valmistuminen), omaan elintasoon tyytyminen hyvällä omallatunnolla (kukaan ei odota opiskelijan luksustelevan), samanhenkinen yhteisö ympärillä sekä vapaus.

”Onkin tultava osittain siihen tulokseen, että senkailtainen elämä, jota oikeasti haluaisimme, elettiin jo niinä muutamana vuotena.”

Tämä ei kovin paljoa lohduta, kun pitäisi valmistua ensi vuonna :D Kirja herätti tosiaan ajattelemaan, miten opiskeluista voisi siirtyä sujuvasti työelämään ilman että vapaus tai muut positiiviset asiat häviävät.

Kaiken kaikkiaan Erilainen ote omaan talouteen oli hyvä ja ajatuksia herättävä teos, mutta ei ihan sellainen kuin odotin. Sijoitusneuvonta ei kosketa opiskelijan elämää, kun ei ole vielä mitään sijoitettavaa. Tämä kirja on kuitenkin hyvää luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oman talouden kunnostamisessa ja joille sijoittaminen on vielä vierasta: kirja tarjoaa siihen hyvän lähtökohdan ja jakelee paljon vinkkejä esimerkiksi hyvistä rahastoista.

Subjektiivinen tuomio: ***

Pasi Havia, Ville Lappalainen, Antti Rinta-Loppi:
Erilainen ote omaan talouteen – vapaus, onni ja hyvä elämä

Talentum 2014
266 sivua

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut

syötäväksikasvatetut”Näin [pihattosikalassa] tuotettu liha maksaa hieman tavallista enemmän, mutta niin sen kuuluukin maksaa! Onko meidän pakko syödä aina vain enemmän lihaa ja vaatia, että se ei saisi edes maksaa mitään? Pidän irvokkaana ajatusta, että eläinten pitäisi rypeä omassa sonnassaan ja elää kurjuudessa vain siksi, että kuluttaja säästäisi pari euroa. Jos vaatii halpaa lihaa, ummistaa silmänsä eläinten oloilta.”

Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä oli silmiä avaava lukukokemus. Koska olin lukenut jo kirjan Eläinten syömisestä, en järkyttynyt tästä enää niin suuresti, mutta mielessä kyllä heräsi moninaisia ajatuksia.

Lappalainen kuvaa kirjassaan suomalaista lihantuotantoa juuri niin kuin takakansitekstissä luvataankin: kaunistelematta mutta myös kauhistelematta. Faktaat lyödään pöytään, asioita pohditaan monelta kantilta, parannusehdotuksia esitetään. Kirjassa on omat luvut munijakanoille, broilerille, naudalle ja sioille.

Päällimmäiseksi kirjasta jää mieleen ajatus, että Suomen eläintentuotanto on loppujen lopuksi todella säädeltyä verrattuna muihin maihin – kotimainen liha on joka tapauksessa parempi valinta kuin ulkomainen. Toisaalta vaihtelua tuottajien välillä esiintyy paljon: parhaat tavalliset tilat voivat olla parempia kuin huonoimmat luomutilat. Parannettavaa on paljon. Kuluttaja ei voi mitenkään tietää, millaiselta tilalta hänen ostamansa liha tulee.

Pystyn monessa kohtaa samastumaan Lappalaiseen: hänkin on lihansyöjä, mutta eläinten tuotanto-olot vaivaavat. Toisaalta hän kokee tarpeettomaksi maksaa luomulihasta superkorkeaa hintaa vain sen takia että eläimet syövät kallista luomurehua – miksei kehitetä muita laatumerkkejä, kuten ”vapaan naudan lihaa” tai ”vapaan lehmän maitoa”? Minullekin eläinten kohtelu ja pitopaikka merkitsevät paljon enemmän kuin sen mahdollinen luomuruokavalio. Toisaalta tällä hetkellä luomuliha on ainoa vaihtoehto, joka takaa paremman eläinten kohtelun.

Kirjassa on paljon kiinnostavia huomioita, joista seuraavassa pari esimerkkiä.

  • Lemmikit ja tuotantoeläimet asetetaan ristiriitaiseen asemaan, suhtaudumme koiraan aivan eri tavalla kuin sikaan.
  • Olen aina ajatellut, että lattiakanalan munat ovat ehdottomasti parempia kuin häkkikanalasta tulevat. Lappalainen ottaa kuitenkin esille sen, että kanat stressaantuvat valtavissa laumoissa, joita lattiakanaloissa pidetään, kun taas yhdessä häkissä kanoja on vain pieni ryhmä. Valinnat eivät todellakaan ole helppoja.
  • Vaikka kaupassa voisikin valita haluamansa lihatuotteen, ravintolassa se muuttuu jo melkein mahdottomaksi. Esimerkiksi broileria tuodaan ravintoloihin paljon Thaimaasta ja Brasiliasta.
  • Luomulihan kyseenalainen kriteeri, homeopatia eläinten hoitomuotona. Lappalainen pitää tätä luomutuotannon suurimpana uskottavuusongelmana, ja olen siinä ihan samaa mieltä.
  • Tuomiot eläinsuojelurikoksista Suomessa. Kirjassa esitellään tapaus, jossa eräällä tilalla navetassa oli lantaa niin paljon, että lehmien utareet uivat siinä. Vettä ei ollut tarpeeksi, ja lehmät joivat virtsaista nestettä lattialta. Tätä oli jatkunut jo useita vuosia. Tuomio: 240 € sakkoa, ei eläintenpitokieltoa, koska tilalliset vetosivat siihen että bisnekset menee jos lehmät otetaan pois.
  • Lihatuotteiden mainonnan antaman mielikuvan valtava ero tuotantoeläinten todellisiin olosuhteisiin, eli harhaan johtava mainonta.

Jos miettii lihantuotantoa kokonaisuudessaan, paras vaihtoehto tällä hetkellä lienee vähentää lihansyöntiä sekä ostaa lihaa ja kananmunia mahdollisuuksien mukaan suoraan sellaisilta tuottajilta, jotka kohtelevat eläimiään hyvin.

Syötäväksi kasvatetut on Tieto-Finlandiansa ansainnut! Se antoi paljon ajattelemisen aihetta – kannattaa lukea ihan vaikka vain yleissivistyksen vuoksi.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Elina Lappalainen
Syötäväksi kasvatetut

Atena 2012
327 sivua