Jenni Karjalainen: Setäkuiskaajan käsikirja

Olin iskenyt yhteiskunnalliseen ajan hermoon. Tietynlaisena haasteena oli, etten ollut juuri pohtinut, mitä muuta setäkuiskaaminen tarkoittaisi kuin normaaleja vuorovaikutustaitoja. Nyt oli aika ryhtyä miettimään. Kun ajattelin setää, oli päällimmäisenä mielessäni johtavassa asemassa oleva, osaava ja pätevä mies: tärkeä ja fiksu setämies. Heidän kanssaan tulee toimeen, kun on suora, selkeä ja avoin. Suurin osa arvostaa hyvää huumorintajua.

Bongasin Setäkuiskaajan käsikirjan kevään kirjakatalogeista ja kuvausteksti oli sen verran muikea, että oli pakko liittyä varausjonon jatkoksi. Tiivistettynä Jenni Karjalainen on kirjoittanut etupäässä naisille suunnatun kirjan siitä, kuinka selvitä miesvaltaisessa työpaikassa ja kuinka saada liike-elämän tärkeistä setämiehistä vastustajien sijaan kullanarvoisia yhteistyökumppaneita. Tätä taitoa hän kutsuu setäkuiskaamiseksi.

Setä ei saa haistaa pelkoa”, kuuluu yksi Karjalaisen ohjeista. Tärkeisiin setämiehiin puree yleensä parhaiten hyvä huumorintaju. Muitakin setätyyppejä luetellaan: on esimerkiksi mahtaileva setämies, jurottava setä ja hyvä jätkä -tyypin varhaissetämies. (Viimeksi mainittuun luokkaan menee tosiaan suurin osa töissä tapaamistani innokkaista myyntimiehistä.) Karjalainen antaa myös lyhyesti ohjeita jokaisen tyypin kanssa toimimiseen. Duuritori on kerännyt artikkeliinsa tiivistelmän setätyypeistä ja toimintaohjeista.

Hauskana yksityiskohtana jäi mieleen niin sanottu passiivis-empaattinen ahaa-strategia: Kun setä tulee töissä kertomaan kuinka sitä ja tätä ja tuota pitäisi tehdä, hyvä tapa reagoida asiaan on todeta myötätuntoisesti ”ahaa”. Tällä strategialla et päädy tekemään itse sedän töitä tämän puolesta (jos se ei kuulu vastuullesi), ja todistetusti sedät oppivat pikku hiljaa omatoimisemmiksi.

Sisällöltään kirja ei tuo kovin paljon uutta: avain kaikkeen on hyvät vuorovaikutustaidot ja se, että kohtaa tärkeätkin miehet ihmisinä. Ohjeet on kuitenkin kääritty niin herkulliseen pakettiin, ettei kirjaa voi lukea nauramatta. Vai mitä sanot kirjassa esiintyvistä termeistä setäisä, setäisyysaste, setänen, setäliini ja muinaisuudessa elävä käppäsetä? Myös kirjan luvut on nimetty oivaltavasti: Tanssii setien kanssa,  Setäilyn sietämätön keveys, Tähtien setä ja Setä ja rauha.

Kaiken kaikkiaan Karjalaisen suhtautuminen setiin on lämpimän humoristinen, ja hän toteaa saaneensa hyvää palautetta myös sediltä itseltään. Työelämän tasa-arvon ja vuorovaikutuksen pohtiminen hieman kieli poskessa toimii paljon paremmin kuin valittaminen tai syyllistäminen.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Kirja pääsee mukaan vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan kannessa on ihmiskasvot.

Jenni Karjalainen
Setäkuiskaajan käsikirja
Art House 2019
150 sivua

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Maailman kirjat -haaste: Marokko
Mistä lukujonoon: 
Kirjastosta, suosittelun kautta.

Ennakko-odotukset: Minulle suositeltiin kirjaa Instagramissa liittyen Maailman kirjat -projektiini. Myöhemmin luin siitä arvioita muualtakin, ja päätin tarttua kirjaan kun löysin sen kirjaston bestseller-hyllystä. Odotin synkkää mutta hyvin kirjoitettua kirjaa, onhan se kehuttu arvostelumenestys.

Juoni: ”Vauva on kuollut.” Ennakko-odotukset synkkyydestä osuvat oikeaan heti, kun lukee kirjan ensimmäisen luvun. Kehtolaulu kertoo Pariisissa asuvista Myriamista ja Paulista, jotka elävät rankkoja ruuhkavuosia ja palkkaavat avukseen lastenhoitajan. He löytävät Louisen, joka vaikuttaa oikealta unelmalta: lapset rakastavat häntä ja hän rakastaa lapsia. Lisäksi Louise vielä siivoaa ja kokkaakin. Aluksi kaikki on yhtä idylliä, mutta pikku hiljaa Massén perheen arki alkaa saada uhkaavia sävyjä, ja lastenhoitajasta paljastuu hirviö.

Mikä toimi:

  • Slimani sukeltaa ihmismielen syviin pohjamutiin. Henkilöhahmojen monitahoiset luonteet, mielen rikkinäisyys ja keskinäiset suhteet kuvattu hienosti. Louise ei ole pelkästään hyvä tai paha, vaan hänen traaginen taustansa on muovannut hänestä sellaisen kuin hän on.
  • Kirja on reilulla 230 sivullaan nopealukuinen ja koukuttava, luin sen kahdelta istumalta.
  • Tiiviydestään huolimatta kirjassa pystytään käsittelemään ansiokkaasti useita teemoja: vanhemmuuden nurja puoli, uran ja perheen yhteensovittaminen, eriarvoisuus ja köyhyys, riippuvuussuhteet ja vallankäyttö sekä yksinäisyys. Slimani ei selitä tai alleviivaa, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.
  • Aikamuotojen ja -tasojen taitava käyttö. Kammottavin osuus kuvataan heti alussa. Sen jälkeen tarinaa lähdetään kerimään hitaasti auki, kuinka tähän pisteeseen päädyttiin.  Välissä kerrontaa rytmitetään takaumilla, jotka valottavat Louisen taustaa. Vaikka lukija tietää miten tarina päättyy, jännite säilyy. Rakenteeltaan kirja vertautuu Ehdottomaan valtaan.

Mikä ei toiminut: 

  • Kirjassa on ahdistava pohjavire, eikä se aiheensa puolesta sovi herkimmille lukijoille.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Kirja pääsee vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia.

Leïla Slimani
Kehtolaulu
Suom. Lotta Toivanen

WSOY 2018
237 sivua

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Kirjailija: Jane Austen
Formaatti: Äänikirja
Suomentaja: Eila Pennanen
Lukija: Erja Manto
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2015

Ennakko-odotukset:
Innostuin kuuntelemaan äänikirjoja parin viikon ilmaisella Bookbeat-jaksolla. Neito vanhassa linnassa oli silloin ainoa suomenkielinen Austen-äänikirja koko palvelussa, joten päätin viihtyä sen parissa yhdeksän tuntia. Varmasti taattua laatua 1800-luvun alun romantiikkaa ja ihmissuhteita. Olin joskus aiemmin lainannut tämän äänikirjana kirjastosta, mutta jättänyt kesken.

Huomiot:
 17-vuotias Catherine Morland pääsee ystäväpariskunnan luokse Bathiin huvittelemaan. Siellä hän tapaakin nopeasti uusia ystäviä ja useita kosijaehdokkaita, joista mielenkiintoisin on nuoriherra Henry Tilney. Mikään ei kuitenkaan mene niinkuin Strömsössä, ja loppuratkaisua saadaan odotella aina viimeisille minuuteille saakka. Sitten kirja loppuu melkein kuin seinään – kyllä onnellisella lopulla voisi vähän pidempään mehustella.

Kirja täytti odotukset, vaikka ei parhaiden Austenin teosten joukkoon pääsekään. Puolessa välissä kirja alkoi muistuttaaa terävän ihmissuhderomaanin sijaan vähän liikaa Edgar Allan Poen novellia karmivine vanhoine linnoineen, kun Catherinen mielikuvitus laukkaa. Parasta on Austenin riemastuttava, kaikkea ja kaikkia kommentoiva kertojanääni sekä ajaton ihmisten kuvaus. Erja Mannon lukeminen on niin kivaa kuultavaa, että voisin valita äänikirjoja kuunneltavaksi pelkästään hänen perusteellaan.

Ihminen, joka ei pidä hyvästä romaanista, olkoonpa kyseessä mies tai nainen, on varmasti sietämättömän tyhmä.” – Catherine Morland

Subjektiivinen tuomio: ****