Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit

Tosielämän prinssit ja prinsessat – keitä he ovat, millaista on heidän elämänsä? Onko se kuin prinsessasaduissa kuvataan usein; tanssiaisia, hienoja asuja ja hauskoja seikkailuja? Ja elävätkö he onnellisina elämänsä loppuun saakka?

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lapsille suunnattu tietokirja Ihan oikeat prinsessat ja prinssit oli osa kesälukumaratonin lukemistoa ja sopii myös hyvin viime aikojen kuninkaallisbuumiin. Kirjassa kerrotaan aikajärjestyksessä viidentoista eurooppalaisen kruunupään elämästä, aina vuonna 1157 syntyneestä Rikhard I Leijonamielestä vuonna 2013 syntyneeseen prinssi Georgeen. Oikeiden kuninkaallisten elämä on paljon jännittävämpää kuin prinsessasaduissa, ja onnellisia loppujakin löytyy.

Suoniemi kirjoittaa lapsille sopivaan tyyliin, todenmukaisesti mutta niin että pahimmat kauheudet on karsittu. Kirja vertautuu mainioon Iltasatuja kapinallisille tytöille, mutta Suoniemen kirjassa on mukana ilahduttavan tasaisesti miehiä ja naisia. Naisista on onneksi nostettu esiin muitakin luonteenpiirteitä kuin kauneus ja kiltteys – he ovat myös viisaita, älykkäitä, itsenäisiä, taitavia puhujia ja merkittäviä hallitsijoita. Naisten huonompi asema menneinä vuosisatoina tuodaan esille osoittelematta.

Elisabetista tuli Englannin kuningatar 25-vuotiaana. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka yleensä kuningattaren oletettiin menevän. Ajateltiin, että kuningattaren ja ylipäätään kaikkien naisten tärkein asia elämässä olisi lapsien synnyttäminen.

Kirja on kauniisti taitettu – ulkoasu on ehkä hieman tyttömäinen, mutta tarinat sopivat luettavaksi kaikille. Tarinoiden välissä on myös kivoja tehtäväsivuja lapsille. Ainoa miinus tulee vanhahtavan mustavalkoisesta etukannesta, joka ei välttämättä houkuta lukemaan.

Mielestäni parhaat lasten tietokirjat ovat sellaisia joista aikuinenkin saa jotain, ja tämä kuuluu siihen sarjaan. Ihan oikeat prinsessat ja prinssit tarjoaa kiehtovan katsauksen eurooppalaiseen historiaan, ja parhaimmillaan innostaa hakemaan kuvatuista henkilöistä lisää tietoa. Minä olin ainakin selailemassa Wikipediaa noin joka kolmannen kuninkaallisen kohdalla.

Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjan arviossa huomautin, että aviomiehen vangitseminen ”koska tästä ei tykkää” esitettiin turhankin ihailtavassa valossa – enää en ihmettele yhtään, että tässäkin kirjassa esitelty Katariina Suuri kaappasi vallan miekkoseltaan ja pisti asiat kuntoon.

Subjektiivinen tuomio: ****

Karoliina Suoniemi
Ihan oikeat prinsessat ja prinssit
Avain 2018
112 sivua

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

On yleisesti tunnettu tosiseikka, että kolmekymmentäyhdeksänvuotias naimaton, hyvähipiäinen nainen haluaa ehdottomasti aviomiehen. Ja lapsen. Siis kaikki muut paitsi minä.

Nimen ja kannen perusteella Avioliitto Jane Austenin tapaan -romaanilta voi odottaa vain ja ainoastaan kevyttä kesähömppää, ja sitä lukija myös saa. Päähenkilö Katherine ”Kate” Shaw elää mukavaa elämää kauneuslehden toimittajana ja ystävien ja perheen ympäröimänä. Neljäkymmentä täyttävällä uranaisella ei ole miestä, ja hän yrittää parhaansa mukaan vältellä ystävien vauvanhuuruista lapsiperhearkea.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Kate jää työttömäksi, läheinen isoäiti sairastuu ja äiti on pelannut kaikki rahansa niin että perheen asunto menee myyntiin. Nyt free-toimittajana Kate saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun: pitäisikö nykyajan naisen hankkia Austenin romaanien tyyliin varakas aviomies talouden turvaamiseksi, ja miten se onnistuu? Kirjoittamisen ohella hän todella alkaa elää tarinaansa, sillä rikas mies tuntuu ainoalta ratkaisulta tukalaan tilanteeseen.

Kun ystävät antavat Katelle vielä vitsinä syntymäpäivälahjaksi pikku palasen skotlantilaista maata, jonka mukana hän saa aatelisarvon, soppa on valmis. Katherine hyödyntää mediasuhteitaan hulppeiden matkojen hankkimiseen, alkaa esiintyä lady Katena ja pääseekin pian mukaan eliitin elämään. Kulissia on kuitenkin jatkuvasti pidettävä yllä, ja hän ajautuu yhä syvemmälle huijaukseensa. Miesehdokkaitakin pyörii mukana ihan kiitettävästi, mutta löytyykö rikkaudesta rakkaus?

Kate on päähenkilönä toisaalta hauska ja itseironiaan kykenevä, toisaalta todella rasittava. Kaikki muut henkilöt sekä lukija tietävät mitä hän todella tarvitsee, mutta hän kieltäytyy jääräpäisesti näkemästä tosiseikkoja ja mennä posottaa oman pakkomielteensä perässä. Kirjan loppuratkaisun arvaa 99-prosentin varmuudella suurin piirtein neljänkymmenen sivun jälkeen, mutta tarinassa on silti omanlaisensa vetovoima ja liimauduin siihen kiinni ihan loppusivuille saakka. Olennaista on tässäkin, miten loppuratkaisuun päästään ja kuinka pahasti Kate ehtii sotkea elämänsä ennen sitä. Teksti kulkee sujuvasti ja kirjaa maustavat hyvät sivuhahmot.

Jane Austenin kirjat mainitaan Katen suurena intohimona, ja jokaisen luvun alussa on pieni lainaus jostain Austenin romaanista, mutta tarinan alkusysäyksen jälkeen kirjat unohtuvat tarinasta kokonaan. Eipä sillä, Katen toilailut ovat aika kaukana Austenin hillittyjen sankaritarten elämästä. Austen-faneille kirja ei siis tarjoa mitään mullistavaa, mutta kevyenä lomalukemisena se toimii hyvinkin neljän tähden arvoisesti.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kim Izzo
Avioliitto Jane Austenin tapaan
Suom. Sari Luhtanen

Schildts & Söderströms 2015
327 sivua

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

”Kiitos hyvä Jumala 
illasta, ja siitä 
että maailman piina 
on päivän verran vähennyt.” 

Keskitysleireiltä selvinnyt 93-vuotias Hédi Fried on kiertänyt vuosia kouluissa kertomassa kokemuksistaan. Hän uskoo, että holokaustista kertominen on tärkeää, jotta samat kauheudet eivät toistu. Nyt hän on koonnut koululaisten ja opiskelijoiden esittämiä kysymyksiä kirjaksi. Jokainen kysymys on oma lyhyt lukunsa, jossa Fried vastaa parhaansa mukaan.

Mikä on pahinta, mitä olet kokenut? Miksi ette tehneet vastarintaa? Millaista oli elää leireissä? Milloin ymmärsit, että meneillään oli kansanmurha? Mikä oli paras asia? Voitko antaa anteeksi?

Olen lukenut jonkin verran keskitysleireistä kertovaa kirjallisuutta (mm. Corrie ten Boomin kokemuksia), joten kirja ei siinä mielessä tuo paljoa uutta. Fried kuvaa kamalia oloja suoraan ja asiallisesti. Nuorten esittämät kysymykset ovat suoria, sellaisia joita ei itse välttämättä kehtaisi kysyä: Raiskattiinko teidät? Entä kun teillä oli kuukautiset? Miten käsittelit traumojasi? Typeriä tai kiellettyjä kysymyksiä ei ole, mutta kaikkiin kysymyksiin ei Friedilläkään ole vastausta.

Reilulla sadalla sivulla kirja on nopealukuinen, ja sopiikin hyvin nuorelle tai aikuiselle ajatuksia herättäväksi tietopaketiksi elämästä keskitysleireillä. Kirjassa käsitellään myös elämää leirien jälkeen ja julmuuksista selviämistä. Fried tuli pakolaisena kesällä 1945 Ruotsiin, kun maahan otettiin 10 000 ihmistä keskitysleireiltä. Hän on sopeutunut nykyiseen kotimaahansa, mutta ei vieläkään ole aivan kotonaan.

”Kun katson vavahduttavia kuvia huteroista, täpötäyteen ahdetuista laivoista ja veneistä Välimerellä, näen itseni istumassa niissä. Minäkin olisin kavunnut siihen kyytiin, vaikka se ei olisikaan tarjonnut suurta toivoa henkiin jäämisestä. Nämä ihmiset tietävät, etteivät he ole tervetulleita minnekään, aivan kuten me tiesimme vuonna 1938, etteivät juutalaiset ole tervetulleita. Se asia ei ole muuttunut paremmaksi edes vuoden 1945 jälkeen, ennakkoluulot ovat sitkeitä.

Esipuheen suomenkieliseen laitokseen on kirjoittanut Sofi Oksanen.

Kirja pääsee vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirja on maahanmuuttajan kirjoittama. Kirjailija tuli vapauduttuaan pakolaisena Ruotsiin ja jäi sinne asumaan. 

Subjektiivinen tuomio: ****

Hédi Fried
Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Nemo 2018
144 sivua