Minna Eväsoja: Melkein geisha

Japanilainen mies pelkää eniten vaimoa, sitten ukkosta ja kolmanneksi vieraita täti-ihmisiä.

Minna Eväsojan tuore muistelmateos Melkein geisha avaa hauskalla tavalla Japanin kulttuuria ja tapoja. Eväsoja kävi 1990-luvun alussa japanilaisen teekoulun ja on sen jälkeen opiskellut Japanissa ja asunut siellä useita vuosia. Kirjan kertomukset ovat peräisin ajalta, jolloin hän opiskeli perinteisiä taidemuotoja ja estetiikkaa Koben yliopistossa.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista päiväkirjamaisista kertomuksista. Käsitellyksi tulevat muun muassa vuodenkierto, arvovaltaisen Sensein johdolla opiskelu, erilaiset naistyypit aina kiltistä tytöstä pelottavaan täti-ihmiseen, sairastaminen Japanissa (flunssa ei ole sairaus), tohvelikulttuuri, teeopinnot, sumo ja järjestetyt avioliitot.

Teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa, ja luinkin kirjan melkein yhteen menoon. Melkein geishan mukana pääsee sukeltamaan sisälle vieraaseen kulttuuriin, ja Japanin voi melkein tuntea ympärillään vaikka ei ole siellä koskaan käynyt.

Japanin kulttuurin tuntevana mutta kuitenkin ulkopuolisena Eväsoja on voinut tehdä paljon havaintoja ja viihdyttäviä huomioita. Hän kirjoittaa asioista kauniisti ja hyvällä fiiliksellä, mutta ei säästele kritiikkiäkään silloin kun siihen on aihetta. Monet japanilaiset kummallisuudet herättävät suomalaisesta näkökulmasta lähinnä hilpeyttä.

Japanissa vallitsee tohvelikulttuuri. Tohveleihin törmää joka paikassa ja niiden käyttöä koskevat tarkat säännöt. – – Astuessa tatamihuoneeseen jätetään tohvelit oven eteen, niin että tohveleiden kantaosa on kynnystä päin. Näin lähtö huoneesta sujuu tyylikkäästi, sillä tohvelit ovat jo valmiiksi menosuuntaan. – – Vessatohveleissa ei kävellä missään muualla kuin vessassa, paitsi ulkomaalainen, joka on unohtanut ne epähuomiossa jalkaansa. – – Keittiössä luonnollisesti käytetään keittiötohveleita.”

Muissa kirjablogeissa on jonkin verran huomauteltu kirjan sirpalemaisuudesta tai havaintojen yleistämisestä kaikkiin japanilaisiin, mutta itse en kokenut sitä häiritseväksi. Melkein geisha ei kuitenkaan ole kaiken kattava tietokirja, vaan yhden ihmisen kokemus maasta.

Melkein geisha pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2016 julkaistu kirja. Lopputuloksena kirjan luettuani haluaisin päästä käymään Japanissa, mutta en todellakaan muuttaisi itse sinne asumaan. :D

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Eväsoja
Melkein geisha
Gummerus 2016
239 sivua

Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko

viisaan-miehen-pelko

”On kolme asiaa, joita kaikki viisaat miehet pelkäävät: Myrskyisää merta, kuutonta yötä ja lempeän miehen vihaa.”

Viisaan miehen pelko on Kuninkaansurmaajan kronikka -trilogian toinen osa. Olen kirjoittanut aikaisemmin myös ensimmäisestä osasta, Tuulen nimestä. Tämä arvio saattaa sisältää juonipaljastuksia ensimmäisestä kirjasta.

Viisaan miehen pelko jatkaa nuoren Kvothen tarinaa. Kehyskertomuksessa majatalon isäntä jatkaa kolmipäiväisen tarinansa kertomista Kronikoitsijalle. Muistelmissaan Kvothe jatkaa edelleen opintojaan Yliopistolla, mutta aiheuttamiensa ongelmien vuoksi hän saa neuvon pitää välivuoden.

Hän matkaakin kauas Vintasiin, jossa päätyy paikallisen ruhtinaan palvelukseen ja auttaa tätä paitsi saamaan vaimon, myös jäljittämään rosvojoukkoja. Erinäisten juonenkäänteiden myötä Kvothe tapaa tarunhohtoisen keijun Felurianin, jonka luota ei niin vain lähdetäkään.

Kirjassa kohtaa myös uusia mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, kuten ademilainen palkkasoturi, jolle Rothfuss on luonut kiinnostavan kulttuurin ja erikoisen käsikielen, johon Kvothe pääsee perehtymään. Musiikki ja tarinointi ovat edelleen keskeisessä osassa kirjaa, ja ne Rothfuss kuvaa upeasti. Kaiken yläpuolella kulkee punaisena lankana Kvothen halu saada tietoa myyttisestä Chandrianista ja löytää vanhempiensa surmaajat.

Mielestäni Viisaan miehen pelko on erinomaista fantasiaa, mutta ei aivan yllä sarjan ensimmäisen osan tasolle. Kvothen toilailuja on edelleen kiinnostavaa lukea, erityisesti Yliopiston miljöössä, mutta jotkut kohdat (kuten Feluriania koskevat luvut) olivat auttamatta liian pitkiä. Kirja ei koukuttanut samaan tapaan kuin edeltäjänsä, ja luinkin sitä sitkeästi pienissä paloissa monen viikon aikana. 955-sivuisessa tiiliskivessä onkin luettavaa ihan riittämiin, vaikka lyhyet luvut jaksottavat lukemista mukavasti.

Kvothe on kirjojen mittaan kehittynyt henkilönä. Harmillisesti osa hahmon aikaisemmasta hurmaavasta luonteesta tuntuu kadonneen, kun hänestä tulee kovempi ja laskelmoivampi. Odotan kuitenkin jännityksellä viimeistä kirjaa, jossa selviää, kuinka elävästä legendasta tuli pikkukylässä piilotteleva majatalon isäntä.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee vuoden 2016 lukuhaasteeseen mukaan kategoriassa Kirja, jossa on yli 500 sivua.

Patrick Rothfuss
Viisaan miehen pelko (Kuninkaansurmaajan kronikka #2)
Suom. Satu Hlinovsky

Kirjava 2015
955 sivua

Petteri Järvinen: NSA – Näin meitä seurataan

nsakirjaToisin kuin elokuvista ja jännityskirjallisuudesta kaikille tuttu CIA, NSA:n agentit eivät hiiviskele kujilla ase kourassa… – – Todellisuudessa sen työntekijät puurtavat ilmastoiduissa huoneissa, konesaleissa, fläppitaulun ääressä tai istuvat luurit korvilla jossain kaukaisessa kuuntelupisteessä. He urkkivat tietoliikennettä, murtavat salauksia, analysoivat keräämäänsä tietoa ja kirjoittavat niistä raportteja.”’

NSA – Näin meitä seurataan osui sattumalta silmiini lähikirjastossa ja tarttui hyllyltä mukaan. Seuraamisesta, urkinnasta ja yksityisyyden murenemisesta näkee ja kuulee jatkuvasti juttuja, mutta en ole perehtynyt aiheeseen kovin tarkkaan, vaikka asia sinänsä kiinnostaakin. Ajattelin että Petteri Järvisen tuore tietokirja valottaisi perusasioita ja kohutun NSA:n taustaa. Arvaus oli oikea, sillä kirja osoittautui kattavaksi tietopaketiksi ja vielä erittäin kiinnostavaksi sellaiseksi.

Kirjassa vilisee tietoteknisiä termejä, nimiä ja käsitteitä, mutta pääosin Järvinen onnistuu esittämään asian selkokielellä. Kirjassa kerrotaan ihan ensimmäiseksi Edward Snowdenin tarina, josta NSA-kohu lähti alun perin liikkeelle. Sitten käsitellään NSA:n historiaa, tapauksia joissa se on ollut mukana ja ylipäätään sitä, mikä se on. Seuraavissa luvuissa kerrotaan muiden maiden tiedustelusta.

Teorian jälkeen keskitytään siihen, miten urkinnalta voi ylipäätään suojautua. Täysin mahdollista se ei ole, ellei palaa aikaan ennen tietokoneita ja kännyköitä, mutta Järvinen esittelee kuitenkin eri vaihtoehtoja. Vähän nörtimmälle puolelle mennään, kun kirjassa ohjeistetaan vaiheittain esimerkiksi salaamaan oma sähköpostiliikenne tai kerrotaan Tor-verkon toimintaperiaatteista.

Myös jokapäiväiseen nettisurffailuun kuuluvia juttuja, kuten SSL-salaus, käydään läpi. Kiinnostavaa sekin, koska itselle ei ole ikinä tullut mieleen selvittää miten se toimii. Myös tavalliselle talliaiselle löytyy netinkäyttöniksejä ja vinkkejä vaikka turvallisempaan matkustukseen sekä matkapuhelimen käyttöön, vaikka ei lähtisi varmennetta omien meilien salaukseen hankkimaankaan.

Sosiaalinen media perustuu henkilökohtaisten tietojen ja verkostojen jakamiseen. Ei ole mitään tapaa, jolla voisi käyttää Facebookia, Twitteriä ja muita sosiaalisen median palveluita, ja silti säilyttää yksityisyytensä.

NSA – Näin meitä seurataan imaisi ainakin minut mukaansa ja luin kirjan parissa päivässä. Ainoana miinuspuolena täytyy mainita, että edellinen lainaaja oli ilmeisesti sauhutellut kirjaa lukiessaan, koska se haisi niin vahvasti tupakalta että haju tarttui käsiinkin. Hyh. Mutta joka tapauksessa, suosittelen kirjaa kaikille, joita vähääkään kiinnostaa tietoliikenne ja oma yksityisyys netissä.

Otin tämänkin kirjan mukaan Lukuhaasteeseen, jossa kaikkein sopivin kategoria oli Kirja, joka pelottaa sinua. Eihän kirja mikään pelottava ole, mutta aihe itsessään saa kyllä oikeasti miettimään, mitä kaikkea omia juttujakin päätyy urkintaan. Aika karmivaa. (Minun piti alun perin lukea pelottavana kirjana Hohto, josta mainitsin Twitterissäkin, mutta alkusivut tuntuivat niin masentavilta että jätin sen kesken.)

Subjektiivinen tuomio: ****½

Petteri Järvinen
NSA – Näin meitä seurataan
Docendo 2014
323 sivua