Hugh Howey: Hiekka

hiekkaPalmer nyökäytti tervehdykseksi ja vastaukseksi. Hänellä oli hyvä olo. Hän oli valmis sukeltamaan syvälle. Hän tarkisti kaksi isoa ilmasäiliötä, jotka oli kiinnitetty selkätelineeseen ja hengitti nopeasti syvään useamman kerran, valmisti keuhkojaan koitokseen.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Mainion Siilon saagan jälkeen (vaikka viimeinen osa onkin vielä lukematta) odotin Hugh Howeyn uudelta teokselta Hiekka paljon. Howey onkin luonut taas kiehtovan dystopian: tällä kertaa vanha maailma on peittynyt satojen metrien korkuisen hiekkakerroksen alle. Suuri osa ihmisistä on köyhää ja asuu slummeissa. Hiekkaa on jatkuvasti kannettava pois, jotta se ei hautaisi kaikkea alleen.

Kirjan päähenkilöitä ovat yhden perheen jäsenet: sisarukset Victoria, Palmer, Conner ja Rob. Vic ja Palmer ovat hiekkasukeltajia, jotka kykenevät erityisten pukujen avulla liikuttamaan hiekkaa ympärillään ja sukeltamaan siihen samoin kuin veteen. Heidän tehtävänään on etsiä aarteita ja käyttökelpoista tavaraa hiekkaan hautautuneista kaupungeista. Vic pystyy sukeltamaan syvemmälle kuin kukaan muu.

Tarinan alkaessa kaikki sisarukset ovat tahoillaan: Palmer on pestattu sukelluskeikalle keskelle aavikkoa, tavoitteenaan löytää tarunhohtoinen Danvarin kaupunki. Vic asuu kaukana toisessa kaupungissa. Conner ja Rob valmistautuvat jokavuotiseen telttaretkeen autiomaan reunalle, muistellakseen isää joka jätti perheensä 12 vuotta sitten. Tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin, kun Palmer todella löytää kadonneen kaupungin ja toisaalla Connerin ja Robin retken keskeyttää odottamaton vieras autiomaasta.

Howey kuvaa kirjassaan hiekkaa todella elävästi, ja monet ovatkin sanoneet tuntevansa suorastaan kuinka se rouskuu hampaissa. Kirjan henkilöt käyttävät hiekalle useita erilaisia nimiä, jotka on selitetty alaviitteissä. Erityisesti hiekkasukellus on kiinnostava konsepti, ja sukelluskuvauksia lukiessaan sitä melkein tuntee itsekin olevansa hiekan sisällä.

Kirjaa tulee pakostakin verrattua Siiloon, eikä Hiekan dystopinen maailma ole aivan yhtä mielenkiintoinen. Pääosassa ovat henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa, eikä ympäröivää yhteiskuntaa kuvailla mitenkään erityisesti. Lähinnä joka paikassa on vain hiekkaa. Howey pääsee kuitenkin yllättämään taas muutamalla odottamattomalla juonenkäänteellä, ja hieman junnaavan alun jälkeen kirja pitää otteessaan. Koin mukavan oivalluksen tunteen, kun tunnistin kirjassa kuvatut vanhan maailman tapahtumapaikat, joita kirjan hahmot kutsuvat eri nimillä.

Loppuratkaisu kuitattiin varsin nopeasti ja siitä tuli hieman hätäinen fiilis. Vaikka perheen isän olinpaikka paljastuu kirjan edetessä, siitä tai kirjan ”pahisten” motiiveista ei sen jälkeen selviä paljoakaan. Pääpainona ovat perheen sisäiset ihmissuhteet ja se, löytävätkö lapset yhteyden toisiinsa ja äitiinsä uudelleen. Tarina toimii kuitenkin hyvin sellaisenaankin, ja saa minulta vähän vajaa neljä tähteä sujuvasta lukukokemuksesta.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Hugh Howey
Hiekka
Suom. Einari Aaltonen

Like 2016
352 sivua

Timo Leppänen: Merkilliset nimet

merkillisetnimetMoni automerkki on saanut nimensä perustajansa mukaan. Esimerkiksi Enzo Ferrari, André-Gustave Citroën, Walter P. Chrysler, Henry Ford, Ferdinand Porsche, Adam Opel ja Soichiro Honda nimesivät yrityksensä ja autonsa sukunimiensä mukaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Merkilliset nimet on tietokirja, joka kertoo tarinat monien suomalaisten ja ulkomaisten yritysten tai tuotteiden nimien taustalla. Kävin alun perin kommentoimassa erään toisen kirjablogin arviota kirjasta, ja SKS:ltä otettiin yhteyttä haluaisinko kirjan luettavaksi. Mikä ettei!

Monien nimien tarinat ovat tuttuja: Google tulee googolista (luku jossa on ykkönen ja sata nollaa), IKEA ja ABBA perustajiensa nimikirjaimista, ABLOY Ab Lukko Oy:stä. Kirja on kuitenkin täynnä myös tuntemattomampia nimitarinoita. Miten syntyivät Marimekko, Lumene tai Prisma?

Jotkut tavaramerkit yleistyivät kuvaamaan koko tuoteryhmää – olet varmaan kuullut esimerkiksi Monosta, Moposta tai Kännykästä. Frisbeekin on oikeastaan rekisteröity tuotemerkki, vaikka sanaa viljellään aika vapaasti milloin missäkin. Erityisen tarkasti kirjassa kuvataan surullisenkuuluisa Postin muuttuminen Itellaksi ja taas takaisin Postiksi.

Kun tarinoita lukee ison läjän peräkkäin, niissä alkaa huomata kaavamaisuutta. Useimmat yritysten nimet on saatu omistajien nimistä, toimialaan liittyviä sanoja yhdistelemällä tai yllättävän usein myös nimikilpailuista, joiden voittaja on saanut esimerkiksi maailmanympärimatkan.

Hauskin tarina on ehkä ABC-huoltoasemaketjulla: kun ei keksitty muutakaan, aseman luonnoksiin laitettiin logoksi kirjamet ABC. Ja sehän siitä sitten tuli. Applen tapauksessa yrityksen nimi tarkoittaa tietenkin omenaa, mutta enpäs tiennyt että myös Macintosh-tietokone (myöhemmin Mac) nimettiin omenalajikkeen mukaan. Enkä ole koskaan varsinaisesti tajunnut että Microsoft tulee sanoista microcomputer ja software.

Merkilliset nimet on helppolukuinen ja viihdyttävä tietokirja, johon on varmasti tehty valtava määrä taustatyötä. Jokainen nimi on oma lyhyt lukunsa, joten 400 sivua on nopeasti luettu. Nyt voikin sitten alkaa päteä valtavalla määrällä knoppitietoa aina tilaisuuden tullen. Nimitarinoiden lisäksi kirja tarjoilee myös aimo annoksen kotimaista yrityshistoriaa.

Subjektiivinen tuomio: **** 

Timo Leppänen
Merkilliset nimet – tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2016
432 sivua

J. R. R. Tolkien: Hobitti

hobittiHän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi
kulkuaan.

Sain vihdoin tänä vuonna luettua Hobitin! Kirja on ollut lukulistallani jo iät ja ajat. Lainasin sen aikoinaan ekalla tai tokalla luokalla koulun pikkukirjastosta, mutta jätin tylsän alun takia hyvin nopeasti kesken. Taru sormusten herrasta -kirjoista en ollut silloin kuullutkaan. Ne on tullut myöhemmin luettua pariinkin otteeseen ja Hobitti-elokuvatkin kävin katsomassa, ennen kuin sain tartuttua tähän kirjaan.

Hobitti sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herran tapahtumia, ja kertoo Bilbo Reppulin seikkailuista. Eräänä päivänä velho Gandalf ilmaantuu Kontuun ja tuo pian mukanaan revohkan kääpiöitä. Pian selviää, että kääpiöt ovat suorittamassa retkeä Yksinäiselle vuorelle palauttamaan ryöstetyn aarteen itselleen.

Vuorta vartioi pelätty lohikäärme Smaug, ja kääpiöjoukko tarvitsee mukaansa varkaan. Tähän Gandalf oli jostain käsittämättömästä syystä suositellut nimenomaan Bilboa, joka olisi mieluiten kiertänyt kaikki seikkailut kaukaa. Matkalle lähdetään, ja monien juonenkäänteiden myötä Bilbo löytää myös valtasormuksen.

Kirjan tyyli on aika erilainen kuin sormustrilogian, ja Hobitti onkin selvästi enemmän lastenkirja. Kertoja on kaikkitietävä ja vie tarinaa eteenpäin suorastaan jutustelevaan tyyliin. Bilbo pelastaa kääpiöt monesta eri pinteestä ja yleensä sattuman kautta. Kaksi kertaa kuvaan ilmestyvät kotkat-ex-machina ja kerran ratkaisevassa juonenkäänteessä auttaa muuan rastas. Ilmeisesti lintujen tuominen kuvaan on Tolkienin lempikeino selvitä ikävistä tilanteista.

Puolustukseksi on sanottava, että toisin kuin elokuvissa, kotkien käyttäytyminen ja motiivit selitetään kirjassa paremmin. Pelkät leffat nähneenä voi vain miettiä, mikseivät kotkat vieneet matkalaisia suoraan vuorelle vaan tiputtivat jonnekin sadan kilometrin päähän niin että tyyppien tarpomista joutui seuraamaan vielä tuntikausia. Kirjan lukeminen saa elokuvat näyttämään entistäkin naurettavammilta, kun tajuaa miten lyhyitä kohtauksia tynnyripako tai kokonaiseksi leffaksi venytetty viiden armeijan taistelu ovat kirjassa.

Kuten Taru sormusten herrasta, myös Hobitti on selkeästi miesten kirja. Koko kirjassa ei taida olla yhtä ainutta naishahmoa jolla olisi joku repliikki. Tämän takia alan ymmärtää, miksi elokuviin piti keksiä uusi haltiahahmo Tauriel (vaikka mukaan ympätty haltia-kääpiö-romanssi oli silti aika pöhkö). Bilbon lisäksi hahmoista jäivät mieleen lähinnä Gandalf, Thorin Tammikilpi, Smaug ja Klonkku. Kolmentoista kääpiön nimistä muistan ehkä neljä. Heidän kohtalonsa kiinnostanut paljoakaan kun ei heitä erottanut toisistaan (paitsi että Fili ja Kili olivat nuoria ja Bombur lihava).

Kävin Wikipediassa vilkaisemassa, mitä Hobitista siellä sanottiin, ja oli pakko nauraa vähäsen:

Hobitin ensimmäisessä suomennoksessa (Lohikäärmevuori, 1973) englannin hobbit on käännetty ”hoppeliksi”.

Lisäksi rakkaan päähenkilömme nimi oli ekassa suomennoksessa Kalpa Kassinen. En ehkä selviä tästä. :D Puutteistaan huolimatta Hobitti on kuitenkin helppolukuinen klassikko, ja saa neljä tähteä. Bilbo käy tarinan edetessä läpi kunnon kasvutarinan, ja lopussa hän on kaukana siitä tärisevästä ja mukavuudenhaluisesta hobitista, jollaisena lähti matkalle.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Matkakertomus. Kirja kuuluu myös BBC:n 100 kirjan listaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

J. R. R. Tolkien
Hobitti
Suom. Kersti Juva

WSOY 2006
328 sivua