**

Emmi Lehtomaa: Somevaikuttajaksi!

”Vaikuttajille TikTok on kiinnostava kanava sen vuoksi, että ammattitaitoisen sisällöntuottajan on mahdollista kasvaa TikTokissa tällä hetkellä nopeammin, kuin muilla tässäkin kirjassa mainituilla somealustoilla. Tämä ei luonnollisesti kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki TikTokia tekevät vaikuttajat automaattisesti kasvattavat isoja yleisömäärät vain räiskimällä jotain sisältöä alustalle. Mutta jos pystyt säännöllisesti tuottamaan yleisöä kiinnostavaa sisältöä, mahdollisuus kasvattaa suuri seuraajajoukko nopeastikin on huomattavasti parempi, kuin muissa somekanavissa toistaiseksi.”

Useita lehtijuttuja poikinut Somevaikuttajaksi! lupaa kertoa, miten luodaan menestyvä ura sosiaalisen median influensserina. Kirjoittaja Emmi Lehtomaa on yrittäjä ja työskentelee somevaikuttajien managerina ja somevalmentajana. Kirja on osa uutta Otavan digital first -kustannusohjelmaa, jossa kirja julkaistaan vain sähköisesti. Nappasin e-kirjan luettavaksi Bookbeatista, ja lyhyt teos oli nopeasti selattu läpi.

Kirjan järjestys tuntuu lähtökohtaisesti nurinkuriselta. Sen sijaan että pohdittaisiin mitä somessa tehdään ja miksi, aloitetaan kertomalla vaikuttajan jaksamisesta, töiden ulkoistamisesta ja vaikuttajien kohtaamasta häirinnästä. Teknisiä seikkoja ja työkaluja ei avata, ja vasta lopuksi käsitellään myyntiä ja sopimuksia. Verotuksesta mainitaan yhdessä lauseessa ja mainosten merkitseminen ohimennen. Kirjailija mainostaa useassa kohdassa omaa yritystään ja nettisivujaan: ”Jos kaipaat apua oman Instagram-sisältösi ja brändisi kehittämisessä, yritykseni tarjoaa tähän koulutusta.”

Instagramia, YouTubea ja TikTokia käsitellään paljon, kun taas LinkedIn, Twitch, Pinterest, Snapchat ja Facebook käsitellään yhdessä luvussa. Perinteinen media, oman tiedotteen lähettäminen ja haastatteluihin valmistautuminen saavat suhteettoman paljon tilaa.

Kirja tuntuu olevan suunnattu kapeasti vain hyvin tietyntyyppisille vaikuttajille, jotka tekevät viihdettä omalla persoonallaan. Sisältö jää kaiken kaikkiaan kevyeksi pintaraapaisuksi, ja lähdeluettelo on kasa linkkejä sekalaisessa järjestyksessä. Kunnon oikolukukierros ja toiston karsiminen olisi ollut tarpeen.

Subjektiivinen tuomio: **

Emmi Lehtomaa
Somevaikuttajaksi!
Otava 2020

Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Suomeen

”Hei, olen Lenni! Rakastan retkeilyä ja seikkailemista. Haluatko lähteä minun kanssani matkalle? Näytän sinulle lempikohteitani Suomessa.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ihastuin Tittamari Marttisen edelliseen matkakirjaan Lasten matkaopas Eurooppaan, ja pyysin heti jatko-osastakin arvostelukappaleen. Edellisen kirjan kohdalla huomautin, että matkailun ympäristövaikutuksia ei juurikaan käsitelty. Kotimaan matkustamiseen keskittyvä kirja paikkaa mukavasti tuota aukkoa.

Kirja on lyhyiden kappaleiden ja runsaan kuvitusten ansiosta nopealukuinen. En kuitenkaan päässyt lukiessani ihan samanlaisiin tunnelmiin kuin Eurooppa-kirjan kanssa. Suomi-versio tuntui jotenkin turhan luettelomaiselta. Alun Helsinki-luvussa on uuvuttavan paljon paikkoja ilman ryhmittelyä (esimerkiksi alueiden mukaan), eikä oikein mikään noussut esiin. Mietin, luenko vain liian nopeasti.

Sivulla 141 piti hieraista silmiä ja lukea kappale uudelleen.

”Kymijoen varrella on hyviä kalastuspaikkoja ja se on eteläisin lohijoki. Siellä on ns. erityiskalastusalue, jossa lohta, taimenta ja kirjolohta voi kalastaa heitto- ja vetouistellen eri kohdista, joko vedestä tai rannalta käsin. Myös perhokalastusta voi harrastaa. Kesä-elokuussa himottu saalis on kirkaskylkinen nousulohi.”

Vähän jännä kappale lastenkirjassa. Kaivoin kännykän esiin ja tein opettajat eli googlasin pätkän tekstiä. Ja kuinkas ollakaan, löytyi nyt jo poistettu artikkeli:

”Kymijoki on eteläisen Suomen hienoimpia lohijokia. Nuorisokeskus Anjalan pihapiiristä alkaa Keski-Kymen erityiskalastusalue, jossa lohta, taimenta ja kirjolohta voi kalastaa heitto- tai vetouistellen eri kalastuspaikoista. – – Ankkapurhassa kalastus on mahdollista rannalta heitellen tai veneestä uistellen.”

Tämän jälkeen aloinkin lukea kirjaa vähän uudesta näkökulmasta.

Mikkeli

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 149: ”Suur-Savon pappilan seutu oli keskiajalla tärkeä pysähdyspaikka Vanhan Savontien reitillä. 1600-luvun alussa seutua alettiin kutsua Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin nimellä. Mikkeli-sana esiintyy ensi kertaa 1604 Ruotsin kuninkaallisessa kirjeenvaihtokokoelmassa.”

Mikkelin kaupungin sivut: ”Suur-Savon pappilan tienoo oli jo keskiajalla tärkeä etappi Vanhan Savontien varrella. 1600-luvun alussa syrjäytyi Suur-Savo-nimitys Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin tieltä. Ensimmäisen kerran Mikkelin nimi esiintyy nähtävästi vuonna 1604 Ruotsin kuninkaallisessa registratuurassa eli kirjeenvaihtokokoelmassa.”

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 149-150: ”Historiassa Mikkeli on tunnetuin sotiemme päämajakaupunkina. Keväällä 1918 kenraali Mannerheim siirsi sisällissodan päämajan Pohjanmaalta Mikkeliin. Marraskuussa 1939 alkoi talvisota ja Suomen armeijan päämaja siirrettiin sinne. Se oli johtopaikka myös jatkosodan aikana kesällä ja syksyllä 1944.”

Mikkelin kaupungin sivut: ”Historiassa Mikkeli on ehkä kaikkein tunnetuin sotiemme aikana päämajakaupunkina. Ensimmäisen kerran se toimi päämajakaupunkina sisällissodan loppuvaiheessa 11.4.–16.5.1918, jolloin hallituksen joukkoja johtanut kenraali Mannerheim siirsi päämajan Pohjanmaalta Mikkeliin rintaman siirtyessä Tampereen valtauksen jälkeen kohti Karjalaa. Marraskuussa 1939 alkanut talvisota merkitsi Mikkelille keskeistä asemaa, kun Suomen armeijan päämaja siirrettiin sinne. Mikkeli sopi sodan johdon kokonaisstrategian kannalta johtokaupungiksi. Sitä se oli myös jatkosodan aikana 25.6.1941–19.9.1944.”

Turun linna

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 62: ”Turun linna on perustettu Aurajoen suulle 1280-luvulla. Se toimi aluksi Ruotsin hallintolinnana, myöhemmin Kustaa Vaasan pojan, herttua Juhana III:n renessanssilinnana ja sen jälkeen kenraalikuvernöörin (joka oli korkein viranomainen silloin, kun Suomi oli osa Ruotsia ja myöhemmin Venäjää) virka-asuntona ja jopa vankilana. – – 1800-luvulta saakka (tarkalleen vuodesta 1881) se on toiminut Turun kaupungin historiallisena museona ja juhlatilana. Se tuhoutui osin pommituksissa vuonna 1941 mutta rakennettiin uudelleen alkuperäisen kaltaiseksi. Monet viettävät siellä nykyisinkin häitä, ristiäisiä ja muita perhejuhlia.”

Wikipedia: ”Turun linna on 1200-luvun lopussa Aurajoen suulle perustettu linna Turussa. Se perustettiin alun perin Ruotsin kruunun hallintolinnaksi, mutta myöhemmin siitä tuli muun muassa Juhana III:n herttua-ajan renessanssilinna, Suomen kenraalikuvernöörin virka-asunto ja vankila. 1800-luvun lopulta alkaen linna on toiminut museokäytössä, joskin se vaurioitui pahoin Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksessa kesällä 1941. Tämän seurauksena linnassa jouduttiin tekemään toisen maailmansodan jälkeen laajoja korjaus- ja restaurointitöitä. – – Linnan tiloissa toimii Turun museokeskuksen alainen Turun kaupungin historiallinen museo. Lisäksi Turun linnan kirkko on suosittu vihkipaikka, ja linnan renessanssisaleja voi vuokrata juhlakäyttöön.”

Myös Wikipedia: ”Suomen kenraalikuvernööri oli Ruotsin ja Venäjän vallan aikana Suomen korkein siviili- ja sotilasviranomainen.”

Koli

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 174: ”Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Lieksassa, Pielisen järven rannalla. Se on lähes kokonaan valkoista kvartsiittia (hieno tutkimuskohde kivien tutkijalle!). Sen huipulla eli laella on suuria paljaita, valkoisia kallionpintoja. Sen korkein huippu on Ukkokoli, vähän matalampi Akkakoli ja lisäksi siihen kuuluu jyrkkäseinämäinen Paha-Koli. Kolilla on kansallispuisto ja lomakeskus. Paikka on tunnettu upeista maisemistaan.”

Wikipedia: ”Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla Lieksassa. Koli on lähinnä valkoista kvartsiittia, ja sen laella on suuria puuttomia, paljaita valkoisia kalliopintoja. Kolin tärkeimmät huiput ovat Ukko- ja Akkakoli sekä Paha-Koli, jossa on jyrkkä seinämä. Kolin korkein kohta on Ukkokolilla. Kolin vaaran juurella on Kolin kylä. Alueella sijaitsee Kolin kansallispuisto. Koli on keskeinen kansallismaisema ja maisemanähtävyys.”

Ja niin edelleen. Kuvien lähteet on mainittu kirjan lopussa, mutta ei yhtään tekstilähdettä. Esimerkiksi Mikkeli-luvussa on lisäksi vedetty lähteiden mutkat suoriksi ja poistettu lieventäviä sanoja kuten ”ehkä” ja ”nähtävästi”.

Vaikka selkeät yhteneväisyydet unohdetaan, teksti on välilllä kaukana ikätasoisesta. Minkä ikäisille kirja on oikeastaan suunnattu? Edellisestä kirjasta tuttu tunnelmointi loistaa poissaolollaan, ja lapsen näkökulmasta kirjoitettu matkaopas on pelkistynyt pitkäksi listaksi vierailukohteita. Copy-paste -tekniikalla ja kuvapankkikuvilla ei pysty tuottamaan kovin paljoa lisäarvoa Googleen nähden. Harmi, sillä potentiaalia olisi.

Subjektiivinen tuomio: **

Tittamari Marttinen
Lasten matkaopas Suomeen
Avain 2019
247 sivua

Miettinen & Pelli: Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa

”Termiä vahvauskoinen käytetään kuvaamaan henkilöä, joka suhtautuu hengellisiin asioihin omakohtaisen vakavasti. Tavallisesti vahvauskoinen kokee olevansa enemmän kuin tavallinen kristitty. Tässä kirjassa tutkitaan, miten vahvauskoisia hallitaan ja mihin uskonnollisten hirmuhallitsijoiden valta perustuu.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Epätervettä uskonnollisuutta käsittelevä tietokirja Harhaanjohtajat jakautuu useaan osaan. Terho Miettinen on kerännyt suuren määrän lähdemateriaalia sekä haastatellut kertomansa mukaan yli 80 henkilöä.

Alkupuolella käsitellään 1900-luvun alun uskonlahkoja sekä nykypäivän yksittäisiä uskonnollisia johtajia ja heidän väärinkäytöksiään. Aivan omat lukunsa saavat esimerkiksi Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto, jotka ovat toisinaan nousseet lehtienkin otsikoihin. Tikunnokkaan on nostettu myös minua nuorempi Patrick Tiainen, jonka puheita ja blogikirjoituksia siteerataan pitkästi.

Terho Miettinen on itse taustaltaan helluntailainen, ja on onnistunut irrottautumaan sen ”ahtaista ympyröistä”. Raija Pelli on tunnettu toimittaja, joka on ollut julkisuudessa myös sen takia, että kertoo tulevansa näkijäsuvusta, näkevänsä yliluonnollisia näkyjä sekä saavansa viestejä tuonpuoleista. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että Harhaanjohtajat-kirjassa pyritään selittämään kaikki yliluonnollinen pelkästään psykologisiksi ilmiöiksi. Tueksi otetaan sopivalta kuulostavia yksittäisiä psykologian teorioita, jotka vaikuttavat kuitenkin riittämättömiltä selittämään sellaisenaan ihmisten yliluonnollisia kokemuksia.

Kirjoittajat pyrkivät tutkimukselliseen näkökulmaan, mutta kirja ei onnistu pysymään neutraalina. Kielteinen asenne karismaattisiin liikkeisiin, lahkoihin ja niihin liittyviin henkilöihin paistaa vahvasti läpi. Lähtökohtana käytetään Miettisen itse keksimää termiä vahvauskoinen, joka käytännössä kattaa kaikki tapakristittyjä vakavammin uskoon suhtautuvat (itseni mukaan lukien). Kertomalla mitä tällainen vahvauskoinen tekee ja kokee Miettinen ja Pelli sortuvat jatkuvasti rankkaan yleistykseen läpi teoksen.

”Joistakin vahvauskoisista voikin sanoa, että he suhtautuvat elämän haasteisiin poikkeuksellisen tyynesti. Mielenrauha lienee seurausta siitä, että Jumalan koetaan olevan apuna kaikessa ja lopulta päättävän asioista.
Toisaalta taas jotkut niistä, jotka kokevat päässeensä osalliseksi Jumalan rauhasta, ylentävät itsensä kaiken maallisen ja tavallisena pidetyn yläpuolelle. Mikään inhimillinen ei voi heitä koskettaa. Aito kohtaaminen hyvin vaikeaa [sic] tai jopa lähes mahdotonta, ja normaaliin puheeseen saatetaan vastata lauseilla Raamatusta. Usein tällainen ihminen levittää ympärilleen neuroottista torjuntaa ja pahaa oloa.” (s. 147)

”Toisaalta pahasta maailmasta ei juuri tarvitse välittää. Luonnonsuojelua ei tarvita, sillä aivan pian Jeesus tulee noutamaan omansa taivaan kirkkauteen. Luonnon suojeleminen on vahvauskoisen mielestä yhtä viisasta kuin olisi asetella uppoavan laivan tauluja parempaan järjestykseen.” (s. 150)

”Ei ihme, että vahvauskoinen pelkää jatkuvasti. – – Nykyhetkessä eläminen ja siitä nauttiminen jää vahvauskoiselle vieraaksi.” (s.153)

O_o

Kirjan rakenne on sekava ja teksti hyppii aiheesta toiseen. Alkupuolella rakenne vielä säilyy, mutta loppua kohden asia lähtee täysin lapasesta. Ensin puhutaan ylistysmusiikista, sitten seksuaalisuudesta, yhtäkkiä manipuloinnista ja sitten hypätäänkin arvioimaan Leo Mellerin yksittäistä saarnaa ufoista. On kuin kirjaan olisi haluttu sulloa mukaan kaikki mahdollinen paha kaikista. Kuinka olennainen tieto on, että Leo Meller ei ole maksanut tv-lupamaksuaan?

Uskonnollisissa yhteisöissä on varmasti aina heikkouksia ja väärinkäytöksiä, ihmisiä kun olemme. Näitä asioita pitääkin tutkia ja syylliset panna vastuuseen. En kuitenkaan tiedä, ketä tämä kirja palvelee nykymuodossaan. Se ei ole ”uskoa kunnioittava” niin kuin lehdistötiedotteessa kerrotaan, se ei tarjoa vertaistukea uskonnon uhreille, monet käsitteet eivät välttämättä aukea uskontoja tuntemattomille, ja monia kristittyjä kirja varmasti loukkaa. Jäljelle jää vain pitkäksi venähtänyt kohukirja.

Yllätyin, että laatukustantamona profiloitunut Docendo on päätynyt julkaisemaan näin epätasaiseksi jääneen teoksen. Harhaanjohtajat olisikin kaivannut rankasti tiivistystä, uudelleenjärjestelyä ja kustannustoimittajan työstöä. On surullista, jos tämä kirja jää jonkun ihmisen ainoaksi kosketuspinnaksi herätysliikkeisiin tai karismaattiseen kristillisyyteen.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on adjektiivi.

Subjektiivinen tuomio: **

Terho Miettinen & Raija Pelli
Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa
Docendo 2017
247 sivua