Julia Thurén: Kaikki rahasta

Kuten olen kertonut, rahan säästämisessä minua motivoi säästöjen tuoma vapaus tehdä nyt ja tulevaisuudessa mitä huvittaa, halu tarjota lapselleni taloudellisesti turvallinen elämä ja – tämä saattaa kuulostaa hurskastelulta – se, ettei omatuntoni kestä epäekologista ja mielivaltaista shoppailua. Yksi oivallus on auttanut minua säästämään kymppitonnin vuodesta toiseen: Älä osta mitään turhaa paskaa.

Olen lukenut useita omaan talouteen liittyviä kirjoja, ja nostin Julia Thurénin Kaikki rahasta -teoksen myös tämän syksyn tärppilistalle. ”Kaikki jostain” on iso lupaus, ja provosoiduin myös hieman kirjan alaotsikosta Näin säästin kymppitonnin vuodessa. Itselleni se olisi fyysisesti mahdollista jos esim. luopuisin kämpästäni tai lakkaisin syömästä.

Luettuani kirjan voin todeta, että kyseessä oli kuin olikin perinteinen klikkiotsikko. Kirja on varsin asiallinen talousopas, ja mainostettu kymppitonnin säästäminen käydään läpi muutamassa lyhyessä kappaleessa. Thurén kertoo avoimesti nettopalkkansa olleen tuolloin noin 2000 euroa.

Totuus on, että mielestäni kymppitonnin säästäminen ei vaatinut kovinkaan suuria ponnisteluja tai uhrauksia.

Tarina alkaa tutun kuuloisesti: Hän jätti kahvilassa pullan ostamatta, ei ostanut uusia vaatteita ja pyöräili bussimatkojen sijaan. Toisaalta hän myös jakoi asumiskustannukset miehensä kanssa (too bad, sinkut maksaa enemmän) ja pysyi terveenä. Hänellä on vain yksi lapsi eikä ollenkaan autoa, ja hänellä on energiaa suunnitella rahankäyttöään. Nämä ainekset yhdistämällä kymppitonnin säästäminen on siis hyvinkin mahdollista.

Muuten Kaikki rahasta on erinomainen opas oman talouden hallintaan. Se käsittelee monipuolisesti ja kiihkottomasti tärkeitä aiheita: velat, perinnän ja luottotiedot, avioehdon ja perinnön, asunnon ostamisen ja asuntolainan, luottokortit sekä sijoittamisen osakkeisiin, rahastoihin ja asuntoihin. Esimerkiksi velkojen perintäprosessi on hyödyllistä tietää, ja kirja sisältää myös ohjeet, mitä tehdä ja mistä saada apua jos on korviaan myöten veloissa.

Yksi kirjan ansio on, että Thurén tunnistaa rahaan ja elintasoon liittyvät etuoikeutensa, ja ottaa ne huolellisesti huomioon kirjoittaessaan (välillä turhankin korostetusti). Tästä kirjasta ei siis löydy ”köyhät poimikoot marjoja, oma vika” -tyylistä retoriikkaa. Kaiken kaikkiaan minulle välittyi varsin asiallinen ja fiksu mielikuva neuvoista. Säästäminen on hauskaa, ja kirja innostaa myös sijoittamaan. Jos et pysty säästämään kymppitonnia, kymppikin on jo alku.

Thurén pitää myös suosittua Juliaihminen-blogia ja Melkein kaikki rahasta -podcastia.

Subjektiivinen tuomio: *****

Julia Thurén
Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa
Gummerus 2018
325 sivua

Petteri Järvinen: Kyberuhkia ja somesotaa

Kyberturvallisuus tarkoittaa tietoturvan ulottamista yhteiskunnan peruspalveluihin, kuten sähkön ja veden jakeluun sekä tietoliikenneyhteyksien toimimiseen koko Suomen mittakaavassa. Kaikki peruspalvelut toimivat nykyään tietotekniikan ohjaamina, joten pienilläkin häiriöillä voi olla vakavia kerrannaisvaikutuksia.

Petteri Järvisen uusin tietokirja Kyberuhkia ja somesotaa pääsi syksyn tärppilistalle, ja ihan ansaitusti. Se osoittautui kattavaksi ja mielenkiintoiseksi tietopaketiksi kyberturvallisuudesta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista aiheista.

Kyberuhkia ja somesotaa alkaa ihan alusta, eli kyber-sanan taustasta ja erilaisten termien, kuten tietoturvan, kyberturvallisuuden ja hybridiuhkien määrittelystä.  Jo kyber-sanan etymologia on mielenkiintoinen. Sana tulee kreikan sanasta cybernetice, ohjaus tai hallinta, ja erinäisten sattumusten kautta se on alkanut tarkoittaa kaikenlaista verkkoon liittyvää. Täytyy myöntää, että suuriin yllättäjiin kuului myös Bluetooth-sanan alkuperä: se on saanut nimensä 900-luvulla eläneen viikinkikuninkaan Harald Sinihampaan mukaan.

Perusasioiden jälkeen alkaa kirjan pihvi: Järvinen käy läpi useita ajankohtaisia kyberuhkiin liittyviä tapauksia, jotka muistaa hyvin mediasta. Sen jälkeen hän spekuloi luvun verran pelottavia uhkakuvia, kuinka Suomi pysäytetään. Mitä tapahtuisi, jos joku saisi katkaistua maasta sähköt moneksi vuorokaudeksi? Lisäksi lukijan eteen läjäytetään konkreettisia esimerkkejä pieleen menneestä kriisiviestinnästä. Jotain hyvääkin sentään löytyy, nimittäin Suomen huoltovarmuuskeskus.

Oman osionsa saavat myös verkkovakoilu, tiedustelu, informaatiovaikuttaminen ja niihin kiinteästi liittyvät some ja valeuutisointi. Järvinen pureutuu erilaisiin vääristymiin aina median tasapainoharhasta (esitellään mediassa kaksi vastakkaista näkökulmaa samanarvoisina, esimerkiksi tutkija ja kokemusasiantuntija) lukijaa vaaniviin havaintovääristymiin. Hän ottaa myös itse reippaasti kantaa asioihin.

Keskustelun tasa-arvosta tuli myös netin suurin vitsaus. Kaikki pääsevät ääneen samalla tavalla, vaikka kaikki kirjoitukset eivät ole samanarvoisia. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta asiaan perehtyneiden mielipiteet ovat painavampia kuin niiden, jotka kuulivat aiheesta vasta äskettäin. Valitettavasti jälkimmäisillä on usein suurempi itseluottamus ja polttavampi sanomisen tarve (ns. ylivertaisuusharha).

Kaiken kaikkiaan nämä luvut toimivat äärimmäisen hyvänä oppaana medialukutaidon ja -kriittisyyden maailmaan. Yhden luvun verran käydään läpi myös lähimenneisyyden vaaleja (erityisesti Yhdysvalloissa) ja niissä havaittua informaatiovaikuttamista.

Lopuksi Järvinen esittelee käytännön ohjeita kyberturvallisuuden parantamiseen töissä ja kotioloissa. Esimerkki wifi-yhteydellä varustetusta silitysraudasta, josta valmistajamaa voisi tarvittaessa valjastaa kyberaseen, tuntuu absurdilta, mutta esineiden internetin maailmaan sisältyy monia kyberturvallisuuden kannalta huolestuttavia asioita.

Lähes 400-sivuinen kirja sisältää melko paljon teknistä sanastoa ja saattaa olla aihetta tuntemattomalle hetkittäin raskasta luettavaa, mutta suosittelen tätä silti niille, jotka ovat tekemisissä tietotekniikan kanssa kotona tai työelämässä. Eli suurin piirtein kaikille. Erityisen hyvin tämä sopisi tietoturvan ja mediakritiikin oppikirjaksi nykyajan diginatiiveille.

Tietoturvasta huolehtiminen on jokaisen kansalaisvelvollisuus.

Subjektiivinen tuomio: *****

Petteri Järvinen
Kyberuhkia ja somesotaa – Digiaikana sinäkin olet etulinjassa
Docendo 2018
380 sivua

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Kaikki alkoi siitä, kun leikkasin hiukset tallissa mohmanharjasaksilla ilman äidin lupaa.

En ole aiemmin lukenut Siiri Enorannan kirjoja, mutta tänä vuonna ilmestynyt nuortenkirja Tuhatkuolevan kirous houkutteli tarttumaan hienolla kannellaan. Monet bloggaajat ovat jo kirjoittaneet kirjasta, ja luku-urakkani jälkeen kirja voitti myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sanoisin, että ihan aiheesta!

Kirja kertoo nuoresta Pausta, joka elää rauhallista elämää Sisintrassa perheensä kanssa. Kun tyttö leikkaa vuosia kasvattamansa tukan, hänen äitinsä kauhistuu enemmän kuin olisi normaalia. 14-vuotiaana Pau saakin sitten kutsun Magia-akatemiaan, ja saa tietää että hänellä on taikavoimia isoveljensä tapaan. Letin leikkaaminen osoittautuu isoksi virheeksi, sillä tässä taikamaailmassa noidat taikovat hyödyntäen omasta kehosta saatavaa materiaalia kuten hiuksia ja ihokarvoja.

Magia-akatemia ei ole ainoa asia, jota Paun vanhemmat salaavat, ja aika pian alkaakin tapahtua.  Sen enempää juonesta ei viitsikään paljastaa. Minut kirja onnistui yllättämään monta kertaa, kun kuvittelin juonen kulkevat tiettyyn suuntaan. Vaikka tarina kulkee vääjäämättä kohti ”suurta lopputaistelua”, mikään ihan perinteinen maailmanpelastuskirja ei ole kyseessä.

Enorannan luoma fantasiamaailma on virkistävän erilainen verrattuna miekka & magia -tyylisiin keskiaikasaagoihin. Magia-akatemiassa professoreineen ja taikuuden periaatteessa on tiettyjä pottermaisia piirteitä, mutta erojakin on runsaasti. Esimerkkinä vaikkapa tuo aiemmin mainittu ruumiinosien käyttö taikomismateriaalina – karvojen lisäksi esimerkiksi kuukautisveri käy tarkoitukseen. Harvoin tulee vastaan nuortenkirjan päähenkilöä, joka kadehtii toisen tytön tuuheita säärikarvoja, tai poikaa joka onnittelee tyttöä kuukautisten alkamisesta! Hahmot suhtautuvat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen luontevasti, ja kirja sisältää myös taitavasti ja sopivan herkästi kirjoitetun seksikohtauksen.

Kirjan henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heihin on helppo kiintyä tarinan aikana. Erityisen kiinnostavia hahmoja ovat Paun taidemaalariäiti, josta paljastuu kirjan edetessä yllättävä puolia, sekä mystinen Nubya tuhatkuoleva, jonka mukaan kirja on nimettykin. Ainoa hämmennykseni koskee päähenkilö Pauta, joka tuntuu jostain syystä 14 vuoden ikäänsä nuoremmalta (heräävästä seksuaalisuudesta huolimatta). Paikoitellen ajatuspuheen tason perusteella tuli mieleen melkeinpä Kiepaus-romaanin kahdeksanvuotias päähenkilö.

Kaiken kaikkiaan Tuhatkuolevan kirous on kuitenkin ehjä ja yllättävä kokonaisuus ja kiinnostava tapaus, johon kannattaa tutustua. Viisi tähteä täältä!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY 2018
443 sivua