”Merytonin naisväen keskuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että Longbournin herra ja rouva Bennetillä oli ollut onnea, kun he olivat saaneet neljä viidestä tyttärestään naimisiin.”
P. D. Jamesin dekkari Syystanssiaiset (alkuperäinen nimi Death Comes to Pemberley) kuuluu samaan kategoriaan aikaisemmin lukemani Longbournin talossa kanssa. Molemmissa esiintyvät Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tutut hahmot uusissa seikkailuissa.
Siinä missä Longbournin talossa oli suorastaan inhorealistinen kuvaus Bennetin perheen palvelijoiden elämästä säätyläistilalla, Jamesin Syystanssiaiset noudattaa uskollisemmin Austenin tyyliä (ja hyvä niin, koska kirjaa on paljon miellyttävämpää lukea). Elizabethin ja herra Darcyn naimisiinmenosta on kuusi vuotta, ja he ovat asettuneet mukavasti elämään Pemberleyn kartanoon. Kaksi poikaakin on siunaantunut ja elämä on mallillaan.
Vuosittaisten syystanssiaisten aattona tilan rauha kuitenkin järkkyy, kun Elizabethin sisar Lydia ajaa vaunuillaan pihaan täysin hysteerisenä huutaen, että herra Wickham on murhattu. Miehet lähtevät metsään etsimään tätä, mutta löytävätkin kapteeni Dennyn kuolleena ja Wickhamin tämän vieressä yltä päältä veressä.
Seuraa kuolemansyyntutkimus ja oikeudenkäynti, ennen kuin mysteeri pikku hiljaa keriytyy auki. Murhasiko Wickham parhaan ystävänsä? Entä kuka on mystinen nainen, jonka palvelustytöt näkivät metsässä ja väittivät aikoja sitten eläneen rouva Reillyn haamuksi?
Kirja alkaa prologilla, jossa kerrataan pikaisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat. Näin ollen Syystanssiaiset voi lukea myös ilman alkuperäisen kirjan tuntemista, mutta kyllä suosittelisin kirjaa ehdottomasti Y&E:n lukeneille. Austen-faneille kirja on varmasti etupäässä suunnatukin.
Itse pidin kirjasta kovasti. Ylpeys ja ennakkoluulo kuuluu suosikkeihini, ja Syystanssiaisissa pääsi sukeltamaan takaisin kirjan maailmaan ja lukemaan, millaista päähenkilöiden elämä olisi voinut olla myöhemmin. Henkilöhahmot on kuvattu hyvin samanlaiseksi kuin alkuperäisessäkin teoksessa, ja on helppo kuvitella että juuri Wickham joutuisi syytetyksi murhasta ja uhkaisi jälleen kerran tahrata Pemberleyn maineen. Eniten kirjassa seurataan herra Darcyn ajatuksia, ja James kuvaakin niitä uskottavasti.
Murhamysteerin lisäksi tarinasta löytyy myös reilusti draamaa ja ripaus romantiikkaa: Darcyn sisarella Georgianalla on kaksikin kilpakosijaa joista valita. James on kehitellyt myös muille sivuhahmoille tyydyttäviä jatkoja: Bennetien epäsuosituin sisar Marykin on päätynyt avioliittoon, ja jopa itse lady Catherine de Bourgh on pehmentynyt ja alkanut toipua Pemberleyn metsiä kohdanneesta häväistyksestä. Riemastuin lopun pienestä yksityiskohdasta, kun huomasin että James oli ujuttanut tarinaan myös toisen Austenin kirjan henkilöitä pieneen sivuosaan.
Innostuin alun perin lukemaan kirjan katsottuani YLE:ltä siihen perustuvan minisarjan Pemberleyn kartanon tragedia. Sarja oli laadukkaasti toteutettu, mutta oli jännä huomata kuinka paljon muutoksia siihen oli tehty verrattuna kirjaan. Esimerkiksi Elizabethin osuus mysteerin selvittämisessä oli sarjassa paljon isompi – kirjassa hän oikeastaan vain istui muualla odottelemassa.
Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan.
Subjektiivinen tuomio: *****
P. D. James
Syystanssiaiset
Suom. Maija Kauhanen
Otava 2012
348 sivua
”Edellä esitetty saattaa kuulostaa Paulo Coelhon kirjasta lainatulta (emme tunnusta niitä lukeneemme), mutta mitä sitten? Maailma on täynnä downshiftaamista, mutta me naiset tarvitsemme upliftausta. Meidän pitää haluta enemmän. Naiset eivät voi jättäytyä syrjään yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta päätöksenteosta.”