Kirjavuosi 2016: 7 parasta lukemaani kirjaa

Kirjavuosi alkaa taas olla paketissa. Tämä on 53. postaus vuonna 2016, eli keskimäärin olen blogannut kerran viikossa. Yhteensä olen blogannut 31 kirjasta, minkä lisäksi olen esimerkiksi kirjoitellut haastatteluja, messupostauksia, järjestänyt pari messulippuarvontaa ja testaillut e-kirjanlukulaitetta. Olen toki lukenut vuoden aikana paljon enemmänkin, kaikkea sekalaista ja vanhoja suosikkikirjoja uudelleen, mutta kaikki lukutuokiot eivät ole päätyneet blogiin asti.

Vuoden 2016 Helmet-lukuhaasteeseen sain koottua 22/50 kirjaa eri kategorioihin, mikä on viisi kirjaa enemmän kuin vuonna 2015 (17/50). Tuntui silti että tämän vuoden haaste oli vaikeampi täyttää, koska monet haasteen kohdat olivat yksityiskohtaisempia kuin ensimmäisenä haastevuonna.

Päätin tehdä tämän vuoden lukukoosteen TOP-listan muotoon, eli keräsin bloggauksistani subjektiiviset seitsemän parasta lukemaani kirjaa tältä vuodelta. Jos luet jotain, lue nämä!

Parhaat vuonna 2016 lukemani kirjat:

  1. Hugh Howey: Siilo
  2. Giulia Enders: Suoliston salaisuus
  3. Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
  4. Walter Isaacson: Steve Jobs
  5. Elina Pitkäkangas: Kuura
  6. Harry Potter and the Cursed Child
  7. Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko

Mitä sinulle jäi päällimmäisenä mieleen kirjavuodesta 2016? Mitkä ovat vuoden parhaat kirjat?

Kuva: Pixabay

Elina Pitkäkangas: Kuura

kuuraEn katunut mitään. Olin toiminut oikein alusta asti. Olin selviytyjä. Kaikki tekemäni oli sen arvoista.

Kuura sai kunnian olla ensimmäinen kirjaston e-kirja, jonka kokeilin lainata lukulaitteelle. Lainasin sen alun perin vain testiksi, mutta koska kirja on ollut jo pitkään lukulistallani, ajattelin sitten lukea ainakin alkua. Kuura osoittautui isoksi yllättäjäksi minun kohdallani.

Minulla oli jonkin verran epäluuloja kirjaa kohtaan, koska aiemmin olin lukenut vain yhden Myllylahden kustantaman kirjan, ja se olisi kaivannut vielä toimituskierroksen tai pari. Upeasta kannesta huolimatta (graafikkona Karin Niemi) odotin Kuuran olevan ihan ookoo nuorisokirja. Yllätys oli suuri, kun tarina veikin ihan täysillä mukanaan.

Kuura sijoittuu vaihtoehtoiseen vuoteen 2014 ja kuvitteelliseen Kuurankeron kylään, joka sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Turusta.  Ihmisyhteisöjä terrorisoivat hukat, sairastuneet ihmiset jotka muuttuvat täydenkuun aikaan ihmissusiksi. Ihmissudet kantavat veressään lykantropiavirusta, johon ei ole parannuskeinoa. Aina kun Jahti saa hukan kiinni ihmisenä tai suden muodossa, luvassa on varma kuolemantuomio. Nyt hukat on saatu eristettyä kaupunkien muurien ulkopuolelle erämaahan, eikä Kuurankerossakaan ole ollut niitä kymmeniin vuosiin – ainakaan julkisesti.

Päähenkilöinä ja kertojina vuorottelevat lukion tokaluokkalaiset ystävykset Inka ja Aaron. Inka on itsekäs ja itsepäinen tyttö, joka on tottunut olemaan huomion keskipiste ja saamaan tahtonsa läpi. Ymmärrän vihdoin, miksi niin monessa arviossa kommentoidaan nimen omaan Inkan hahmoa. Kaikessa itsekkyydessään ja naiiviudessaan hän on varsin herkullinen tyyppi! Aaron on miellyttävämpi ja ajattelevaisempi hahmo, vaikka tyttöjä pyörittelevä pelimies hänkin.

Inkan ainoita heikkoja kohtia on pikkuveli Tuukka, joka joutuu heti kirjan alussa onnettomuuteen. Inka on valmis tekemään mitä tahansa pelastaakseen veljensä, ja alkaa punoa suunnitelmaa. Samaan aikaan päähenkilöiden elämään ilmestyy uusia tuttavuuksia: Inkaa kiehtoo muurin vartija Leo, jolla on synkkä salaisuus. Päältäpäin tavanomainen mutta pedolta tuoksuva Matleena saa puolestaan Aaronin sydämen sykkimään.

Kirjan kieli on hyvää ja vaikka hahmojen käyttämä puhekieli ärsyttikin alkuun (niin kuin aina), loppua kohden se tuntui varsin luontevalta valinnalta 18-vuotiaiden teinien suuhun. Pitkäkangas on keksinyt oivaltavia nimiä asioille, kuten kaunis Kuurankero kaupungin nimenä tai Kuutamokka-kahvila.

Arkiset tapahtumat sekoittuvat luontevasti yliluonnollisiin elementteihin – täydenkuun yönä Maikkarilta pauhaa hyvän mielen elokuva, jonka tarkoituksena on pitää hukat poissa mielestä. Ihmissusimytologia uppoaa sujuvasti henkilöiden maailmaan ja kieleen. Olisin voinut lukea lisääkin maailman lainalaisuuksista.

Kannen perusteella voisi odottaa synkkäsävyistä fantasiakirjaa, mutta tarinan pääpaino on ihmissuhteissa ja romantiikassa. Ihmisuhdedraama + ihmissudet = ihmissusidraama? Molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia tarinassa, joten lukija pääsee hyvin sisälle heidän ajatusmaailmaansa. Tunteet räiskyvät vahvoina vähän joka suuntaan niin hyvässä kuin pahassa. Henkilöt tuntuivat aidoilta, ja heistä alkoi myös välittää.

Juoni on ehyt kokonaisuus ja piti ainakin minut tiukasti otteessaan loppuun saakka. Arvailin kyllä tarinan etenevän eri suuntiin, mutta yleensä olin väärässä. Kun tapahtumat alkoivat vyöryä hallitsemattomasti päälle, luin viimeiset sata sivua mumisten suurin piirtein koko ajan ”voieivoievoiei älä tee sitä argh” itsekseni. Kirjan henkilöt saavat oppia, että pienilläkin teoilla voi olla valtavat seuraukset. Loppu veti tapahtumat hyvin yhteen, mutta jätti paljon avoimeksi myös jatko-osia varten.

Trilogian toinen osa Kajo ilmestyy keväällä 2017. Sitä odotellessa!

Subjektiivinen tuomio: ****+

Elina Pitkäkangas
Kuura
Myllylahti 2016
309 sivua

Kirjailijoita, scifiä ja inspiraatiota Finnconissa 2016

tammerkoski

Finncon 2016 järjestettiin Tampereella ja se oli minulle elämäni ensimmäinen con. Sain kaverin mukaan ja majoituimme Summer Hostel Joutsenessa, jota täytyy näin sivumennen sanoen suositella. Jostain syystä sitä ei löytynyt Finnconin sivujen hotellilistauksessa, vaikka paikka sijaitsi aivan yliopiston nurkalla ja oli todella siisti ja edullinen.

Olimme paikan päällä perjantai-illan ja lauantain. Perjantain ohjelmasta mieleen jäi parhaiten Vaihtoehtoinen Tampere -paneeli, jossa olivat keskustelemassa Salla Simukka, Anni Nupponen, Johanna Sinisalo, Samuli Antila ja J. S. Meresmaa. Olen lukenut Meresmaalta yhden kirjan ja suunnitelmissa on lukea Sinisalon ja Simukan tuotantoa, joten oli hauskaa nähdä kirjailijat livenä heittämässä läppää keskenään.

esikoiskirjailijat estradilla

Lauantaina suuntasimme avajaisten sijaan seuraamaan Esikoiskirjailijat estradilla -paneelia, jossa keskustelivat Dare Talvitie (Epäsoinnun periaatteet, Myllylahti), Jaakko Markus Seppälä (Lemen, Like Kustannus), Elina Pitkäkangas (Kuura, Myllylahti) ja Liliana Lento (Dionnen tytöt, Torni Kustannus). Näistä olin kuullut ainoastaan Kuurasta, pitkälti kiitos kirjan näkyvyyden muissa kirjablogeissa. Haastattelijana toimi itsekin pari kirjaa kirjoittanut Shimo Suntila.

esikoiskirjat

Paneeli oli mielenkiintoista kuultavaa ja Suntilan kysymykset hyviä. Kuulimme muun muassa, että käsikirjoitukseen saattaa joutua tekemään isojakin muutoksia saadakseen sopimuksen: Kuurassa Pitkäkangas oli joutunut vaihtamaan kustantajan ehdotuksesta esimerkiksi toisen päähenkilön sukupuolen, mikä on melkoinen muutos. Lemenin tapauksessa Seppälä oli ilmeisesti tarjonnut alun perin novellikokoelmaa, ja Like oli kiinnostunut yhdestä tietystä novellista. Tästä Seppälä venytti sitten kokonaisen romaanin ja sai sopimuksen.

Kävimme kuuntelemassa myös erittäin viihdyttävän luennon Disney: Parasta mitä Star Warsille saattoi tapahtua?, joka keräsikin ison luentosalin aivan täyteen. Loppupäätelmä oli, että surkeiden prequel-elokuvien jälkeen Disneyn omistus saattaa tehdä Star Wars -leffoille varsin hyvää. (Itse ainakin tykkäsin kovasti episodi seiskasta.)

Myös Petri Hiltusen, Vesa Sisätön ja Veikko Laeslehdon paneelikeskustelu Scifin uudet tuulet – Kumpi on parempi: Heinlein vai Asimov? nauratti yleisöä useampaan kertaan. Kovin uusia tuulia paneelissa ei käsitelty, vaan miehet kertailivat nuoruuttaan 70-80-luvuilla, elämää lähikirjaston minimaalisen scifivalikoiman kanssa ja omia suosikkejaan siltä ajalta. En ole lukenut vanhaa scifiä juuri lainkaan (Burroughsin Mars-sarjaa lukuun ottamatta), joten piti luennon aikana googlailla että mitä ne Heinlein, Asimov ja Clarke ovat oikein kirjoittaneet. Tavoite: lukea ainakin yksi teos jokaiselta. (Niin, ja kuulemma Asimov on parempi.)

scifikirjat

Rosebudin kirjapöydältä löytyi paljon kiinnostavaa lukulistalle, vaikka en mitään ostanutkaan. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-sarja kiinnostelisi erityisesti, ja täysin uusi tuttavuus Peter Wattsin Sokeanäkö vaikutti takakansitekstin perusteella varsin mielenkiintoiselta. Siilo-saagan viimeinen osa Kohtalo on tietenkin lukujonossa, olenhan jännännyt jo ensimmäisen ja toisen osan läpi. Mielettömän hyvä idea oli myös Liikkuva kirjasto eli pöydällinen Tampereen kirjaston aiheeseen sopivia kirjoja, joita olisi voinut lainata lennosta.

Viimeiseksi kävimme kuuntelemassa lauantain akateemisen session Emotions and the reader. Odotettavasti kolme englanninkielistä akateemista luentopätkää menivät hieman ohi kun en jaksanut keskittyä, mutta jotain jäi käteenkin.

Ensimmäisellä akateemisella luennolla käsiteltiin Ted Chiangin novellia Story of Your Life. Tutustuin siihen pikaisesti ennen luentoa ja totesin, että se täytyy oikeasti lukea. Novelli liikkuu eri aikatasoilla, ja kun ihmiskertoja oppii avaruusolentojen kielen, se muuttaa hänen käsitystään ajasta. Kieltä kirjoitettaessa kirjoittaja tietää jo miten lause päättyy, joten päähenkilö voi kirjoittaa tyttärelleen kirjeen kertoen tämän elämästä ja kuolemasta ennen kuin tytär on edes syntynyt.

Toisen luennon ajan räpelsin vain kännykkää, koska luennoitsija luki esitelmänsä suoraan paperista enkä jaksanut keskittyä. Kolmas luento herätti sen sijaan taas kiinnostuksen, kun käsiteltiin Harry Potter-sarjaa ja siinä esiintyvää rasismia. Vaikka kirjoissa käsitellään paljon esimerkiksi jästisyntyisten ja puhdasveristen velhojen suhdetta ja todetaan ettei heillä ole mitään eroa, taikamaailmassa esiintyy silti valtavasti eri hierarkioita esimerkiksi velhojen ja jästien tai muiden taikaolentojen (kotitontut, kentaurit, jättiläiset…) välillä.

gameofthronesmonopoly

Näytteilleasettajien joukossa  oli myös elokuussa avattava lautapelikahvila Taverna, jonka pöydiltä löytyi muun muassa yllä näkyvä Monopoly-peli Game of Thrones-versiona. Täytyy myöntää että tässä on tyyliä! Ja muutenkin lautapelikahvila kuulostaa oikein mukavalta idealta.

Kokonaisuudessaan Finncon oli ehkä hieman epätasainen ohjelmakokonaisuus (mikä on ihan ymmärrettävää kun hommaa puuhataan vapaaehtoisvoimin) mutta ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma. Ensi vuonna sitä ei sitten järjestetäkään, vaan Helsinkiin tulee Worldcon. Täytyy katsoa jos pääsisi paikalle, nyt odotan seuraavaksi Helsingin Kirjamessuja!