Tutustu kääntäjien työhön Suomentajat lukijoiden luo -videoilla!

Suomentajien videokeskustelut syksyltä 2021 ovat katsottavissa Kirjastokaistalla.

Suomentajat lukijoiden luo -sarjassa julkaistiin 12 osaa, joissa käsitellään suomentajan työtä, eri kielien ja genrejen piirteitä ja laadukkaan suomennoksen merkitystä.

Ohjelmilla halutaan tehdä näkyväksi varjoon jäävän ammattikunnan työtä. Harvoin muistetaan, että suomenkielisestä kirjallisuudesta puolet on käännettyä. Täytyy myöntää, että myös näin kirjabloggaajana suomentajat usein unohtuvat! Katsoin suurimman osan keskusteluista ja poimin tähän postaukseen kiinnostavimmat.


Poimintoja keskusteluista


Kun suomentaja tarttuu kenkälusikkaan (32 min)
Arabiasta suomentava Sampsa Peltonen ja kiinasta suomentava Riina Vuokko keskustelevat tilanteista, joissa alkutekstin kulttuuria tunnetaan Suomessa huonosti. Kuinka paljon kaunokirjallisen tekstin suomentaja voi ”avata” tekstin maailmaa, ja miten se tehdään?

Rikollisten ja poliisien nahoissa, yhteiskunnallisten ongelmien tulkkina (33 min)
Sari Kumpulainen, Oona Nyström ja Sirkka-Liisa Sjöblom keskustelevat dekkareiden suomentamisesta.

Proosaa, draamaa, dialogia! (32 min)
Kristiina Drews ja Reita Lounatvuori keskustelevat dialogin suomentamisesta. Onko se samanlaista näytelmissä ja proosassa? Onko puhuttavaksi käännetty kieli aina puhekieltä? Entä murteet?

Klassikot kääntäjien käsissä (32 min)
Kersti Juva ja Juhani Lindholm keskustelevat klassikoiden kääntämisestä. Mitä tarkoittaa klassikko ja miksi niiden suomentaminen on erilaista kuin muun kirjallisuuden? Entä miksi jo suomennettuja teoksia käännetään uudelleen?

Katso kaikki videot Kirjastokaistalla

Nuortenkirjallisuuden suomentaja herättelee rakkautta kieleen ja kirjallisuuteen
Keskustelemassa Maija Heikinheimo, Outi Järvinen ja Kaisa Kattelus

Runouden suomentaminen on heittäytymistä merkitysavaruuksiin
Keskustelemassa Einari Aaltonen, Hannimari Heino ja Tapio Koivukari

Barcelonasta Brasiliaan ja paperille
Keskustelemassa Satu Ekman ja Tarja Härkönen

Suomentajan tuntosarvet ajan hermolla
Keskustelemassa Maria Lyytinen ja Jaana Nikula

Kirjoittava suomentaja vai suomentava kirjailija?
Keskustelemassa Hannimari Heino, Maija Kauhanen ja Tapio Koivukari

Sarjakuvien suomentajan sanat elävät kuvassa
Keskustelemassa Saara Pääkkönen, Pekka Tuomisto ja Mirka Ulanto

Yhteistuumin mittojen ja riimien kimppuun!
Keskustelemassa Sirkka-Liisa Sjöblom, Riina Vuokko ja Laura Jänisniemi

Kustannustoimittaja – suomentajan paras ystävä
Keskustelemassa Maria Lyytinen ja Saara Pääkkönen

Lue lisää sarjasta

Artikkelikuva: Sam McGhee / Unsplash

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Miksi hänestä tuntui, että nyt oli astuttu rajan yli, otettu peruuttamaton askel? Kuinka paljon on liikaa, kuinka pitkälle pitää mennä että ollaan liian pitkällä?

En ollut aikaisemmin kuullutkaan Margaret Atwoodin kirjasta Oryx ja Crake, mutta valitsin sen keväällä luettavaksi kirjallisuuden analyysin kurssin lukulistasta. Vajaa viisisataasivuinen romaani meinasi lannistaa ulkonäöllään ja mystisellä nimellään, mutta palkitsi onneksi lopussa. Oryx ja Crake on hieno ja älykkäästi rakennettu scifi-dystopia, joka kertoo, miten meille voi käydä jos emme pidä varaamme.

Oryx ja Crake sijoittuu määrittelemättömään aikaan, jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, joka ei välttämättä ole kovin kaukana meidän ajastamme.  Tarina kulkee vuorotellen kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä päähenkilö Lumimies elää meren rannalla ainoana henkiin jääneenä ihmisenä ja pitää huolta Craken lapsiksi kutsutusta geenimanipulaation avulla luotujen kloonien yhteisöstä. Toinen tarinalinja kulkee Lumimiehen, entiseltä nimeltään Jimmyn, menneisyydessä ja selittää keitä ovat Crake ja Oryx ja mikä oli heidän osansa ihmiskunnan kohtalossa.

Paljon takakansitekstiä enempää juonesta ei viitsikään paljastaa, jotta palaset saavat loksahdella kohdalleen vasta lukiessa. Oryx ja Crake on toisaalta kirja geeniteknologian vaaroista, mutta toisaalta kertomus kolmen ihmisen välisistä suhteista ja vaikutusvallasta. Tarina avautuu lukijalle hienosti pala palalta ja pitää otteessaan. Kirjan alkupuolisko on melko hidastempoinen, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyy niin, että sivut kääntyivät kuin itsestään. Jos Orjattaresi oli mielestäsi hyvä, voisit pitää myös tästä.

Selkeimmin esiin nouseva teema on geeniteknologian kokeilut ja niiden etiikka. Kammottavien kokeiden vertauskuvaksi teoksessa nousee NaposTipu, geenimanipuloitu kananpoika, jossa kasvaa merivuokkomaisessa rakenteessa pelkkiä kananrintoja. ”Eivätkä eläinten oikeuksien puolustajat mahda mitään, koska eliö ei tunne kipua.” Aluksi eläinten näkeminen kuvottaa Jimmyä, mutta pian hän kippaa kuitenkin kitaansa iloisesti NaposTipu-pikaruokaa. Pienillä harppauksilla voidaan päätyä lopulta tilanteeseen, josta ei ole enää paluuta.

Kirja aloittaa MaddAddam-trilogian, jossa on ilmestynyt suomeksi myös Herran tarhurit (2009) ja Uusi maa (2013).

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa palkitun kääntäjän kääntämä kirja.

Kääntäjä Kristiina Drews on saanut valtion kääntäjäpalkinnon vuonna 1989, vuonna 1998 Mikael Agricola -palkinnon ja vuonna 2015 Gummeruksen Kaarlen päivän tunnustuksen.

Margaret Atwood
Oryx ja Crake
Suom. Kristiina Drews

Otava 2010
487 sivua

Margaret Atwood: Penelopeia

Enkö minä sentään ollut uskollinen? Enkö ollut odottanut odottamasta päästyäni, vaikka olin tuntenut suurta kiusausta – joskus pakkoa – tehdä toisin? Ja kun kertomuksen virallinen versio pääsi levitykseen, mikä minusta tehtiin? Opettavainen legenda. Keppi, jolla lyödään muita naisia.

Margaret Atwoodin Penelopeia oli lukulistallani kirjallisuuden perusopintojen takia, ja sitä ennen luin taustalukemiseksi Homeroksen Odysseian. Onneksi tein sen, koska muuten Penelopeian viittaukset ja idea olisivat menneet ihan sivu suun.

Tilaustyönä tehty romaani tulkitsee tosiaan uudelleen Homeroksen nimiin pantuja Iliasta ja Odysseiaa. Ilias kertoo kymmenvuotisesta Troijan sodasta. Odysseia taas kertoo sankari Odysseuksen kotiinpaluusta kyseisen sodan jälkeen. Paluussa vierähtää toiset kymmenen vuotta, ja Odysseus kohtaa monenlaisia vaaroja ja haasteita matkallaan. Näiden 20 vuoden ajan kotona Ithakassa odottaa hänen vaimonsa Penelope, jota innokkaat kosijat ahdistelevat ja houkuttelevat naimisiin kanssaan.

Margaret Atwoodin Penelopeia puolestaan on Penelopen näkökulmasta kirjoitettu tarina Odysseian tapahtumista. Siinä Penelope ei vain odottele paikallaan miehensä paluuta, vaan alkaa kartuttaa miehensä omaisuutta ja liittoutuu palvelusväkensä kanssa saadakseen sisäpiirin tietoja kosijoista.

Penelopen lisäksi tarina nostaa esille erityisesti ne kaksitoista palvelustyttöä, jotka joutuvat hirtetyiksi, kun Odysseus palaa kotiin ja surmaa kosijat. Odysseiassa heidät vain mainitaan lyhyesti, mutta Penelopeiassa he ovat tärkeitä sivuhenkilöitä. He muodostavat myös antiikin satyyrinäytelmien tyylisen kuoron, joka kommentoi juonta aina Penelopen lukujen välissä. Kirjassa kysellään, miksi heidän piti kuolla.

Penelopeian tarina alkaa manalasta, jossa jo kuollut Penelope alkaa kertomaan tarinaansa. Hän kertoo lapsuudestaan, perheestään, avioliitostaan, Odysseuksen odottamisesta ja Odysseuksen paluusta, sekä kuolemanjälkeisestä elämästä manalassa.

Atwood on käyttänyt Homeroksen eeposten lisäksi lähteinä myös muita myyttejä ja antiikin tarinoita, ja kutonut niitä juoneen mukaan. Monet viittaukset selvisivät vasta kun aloin kaivella niitä tarkemmin kirjallisuuden oppimistehtävää varten. Muutamia hauskoja viittauksia myöhempäänkin historiaan löytyy.

Atwood on käyttänyt esimerkiksi muualta löytynyttä tietoa, että Troijan Helena on Penelopen serkku. Helena onkin nostettu viihdyttävän piikikkääksi sivuhahmoksi Penelopen rinnalle. Penelopen mielestä turhamainen ja jatkuvasti flirttaileva Helena pilasi hänen elämänsä, mikä tavallaan onkin totta. Ylipäätään Penelope on hyvin samastuttava hahmo kirjassa, kun hän kommentoi sarkastisesti antiikin henkilöiden tekemisiä ja tapahtumia omasta näkökulmastaan.

Odysseus oli melkoinen tarinaveikko omassa eepoksessaan, mutta Penelopekaan ei ole sen luotettavampi kertoja. ”Mutta me uskoimme. Niin me ainakin sanoimme toinen toisillemme.” Piikatyttöjen kuoro herättelee myös kysymyksiä, pysyikö viisas uskollinen ovela Penelope sittenkään niin uskollisena kahtakymmentä vuotta, vai pitikö hän omaa kivaa kosijoiden seurassa.

Lyhyt romaani oli nopeasti luettu ja viihdyin sen parissa hyvin. Atwood tekee taitavasti pilaa antiikin mytologiasta ja sai ainakin minut naurahtelemaan monessa kohtaa. Ainoastaan loppuun tuotu nykyaikainen oikeussalikohtaus oli hieman hämmentävä lisäys kirjaan. Ehkä senkin olisi voinut jotenkin hienosti tulkita, mutta en nyt tässä kohtaa kyennyt moiseen. Kaiken kaikkiaan suosittelen kirjaa lämpimästi, mutta Odysseia kannattaa lukaista ensin pohjatiedoiksi.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa mennään naimisiin.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Margaret Atwood
Penelopeia. Penelopen ja Odysseuksen myytti.
Suom. Kristiina Drews

Tammi 2005

Kirjasta on kirjoittanut hyvän tekstin aikoinaan myös Taikakirjaimet.