”Yhtäkkiä Eva tajusi, ettei ollut vähään aikaan kuullut Vilman ääntä.
– Vilma! hän huusi kohti ulko-ovea.
Vastausta ei kuulunut.
– Vilma, tule tänne! Hän tunsi huolen äänessään. Ei tytöllä varmaankaan ollut mitään hätää, mutta miksi tämä ei vastannut?
– Vilma! Tule, kun äiti huutaa!
Ei vieläkään ääntäkään.”
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Mari Jungstedtin Gotlanti-sarjaan kuuluva dekkari Joka yksin kulkee alkaa, kun kauneushoitolan edustalta katoaa kolmevuotias tyttö. Katoamista alkaa selvittää komisario Karin Jacobsson, jolle se on samaan aikaan ensimmäinen juttu päävastuussa. Karinilla on orastava suhde toisen komisarion, Anders Knutaksen, kanssa, joka on sairastunut eräiden aikaisempien tapahtumien jäljiltä masennukseen.
Samaan aikaan toisaalla David Forss miettii, mitä ihmettä hänen vaimonsa touhuaa puhelimessa yöt läpeensä. Näistä henkilöistä kertovien lukujen välillä kerrotaan myös mysteerisestä ”hänestä”, josta piirtyy kuva vanhempiensa luona asuvana, tunneongelmaisena vanhanapiikana. Sitten kolmevuotias Vilma löytyy samasta paikasta kuin missä hänet vietiin, ja toisaalla katoaa toinen tyttö.
Joka yksin kulkee muistuttaa mahdottoman paljon aikaisemmin lukemaani suomalaista dekkaria Rakennus 31. Tämäkin on osa sarjaa, jonka aiempia osia en ole lukenut (vaikuttaa siis varmasti lukukokemukseeni). Tämäkin on juonivetoinen teos, jossa henkilöhahmot ovat aika ohuita yhden luonteenpiirteen tyyppejä. Ja siinä missä Rakennus 31:ssä kerrottiin mystisestä Mestarista, tässä kirjassa on salaperäinen hän joka ei alussa tunnu liittyvän mitenkään itse tarinaan. Plussaa tulee siitä, ettei tässä ollut Rakennus 31:n tyyliin puhekielisiä repliikkejä. Luvut ovat myös miellyttävän lyhyitä, vain pari sivua jokainen.
Vaikka Jungstedin kirjasarja on supersuosittu ja takakannesta löytyy monta ylistävää arviota, täytyy todeta että pohjoismaiset dekkarit eivät kai vain ole minun genreni. Kirjassa selitettiin kaikki, alkaen Karinin nuoruuden traumoista Knutaksen masennukseen. Knutas käyttää masennuslääkkeitä koska on masentunut, ja masennuksen takia hän ei saa myöskään nukuttua ja sen takia hän käyttää nukahtamislääkkeitä. Selvä. Henkilöihinkään en oikeastaan kiintynyt. Luin samaan aikaan Nälkäpeliä ja totesin että Buttercup-kissallakin on enemmän luonnetta kuin monella dekkarihahmolla :D
Edelleenkin muuten ihmettelen poliisin toimintaa kirjan alussa: jos lapsi on ollut kadoksissa kaksi tuntia, eristääkö poliisi kaupungista kokonaisen kadun? Poliisitutkimus junnaa paikallaan, kunnes viimeisten neljänkymmenen sivun aikana alkaa tapahtua ja rytinällä. Siinä vaiheessa oikeasti tartuin kirjaan ja luin sen innolla loppuun. Loppuratkaisun kuitenkin arvasi jo hyvissä ajoin, ja lopusta tulee melkein hätäinen fiilis.
Maalaa allaoleva teksti niin näet kommentin loppuratkaisusta:
[Juonipaljastus alkaa]
Mystinen ”hän” paljastui siis syylliseksi, ja hän olikin yllättäen sama empaattinen ja ihmisläheinen kanttori, jolle David Forss oli aiemmin avautunut vaimostaan. Muutama luku aiemmin ”hän” oli tappanut kissanpentuja kotonaan koska oli kateellinen kissaemon huomiosta. Ei ollut nyt oikein uskottava tämä henkilö. Kirja loppuu ”hirveän jännästi”, Knutas meinaa jäädä auton alle. Epäilen että hänelle kävisi mitään, koska sarja mitä ilmeisemmin jatkuu vielä.
[Paljastelu päättyy]
Mutta mutta. Ehkä kokeilen seuraavaksi lukea Stieg Larssonin Millennium-trilogian, ne ovat ymmärtääkseni vähän erityylisiä ruotsalaisia dekkareita. Joka yksin kulkee pääsee joka tapauksessa mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Jännitysromaani tai dekkari.
Su
bjektiivinen tuomio: **½
Mari Jungsted
Joka yksin kulkee
Suom. Emmi Jäkkö
Otava 2015
262 sivua
Satu Koiviston kirjoittama Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin on mahdottoman inspiroiva ja kaunis keittokirja. Kirja ei nimestään huolimatta varsinaisesti käsittele rippeistä tehtyä ruokaa. Ekologinen näkökulma on Gastronaatissa kuitenkin mukana: porkkanoista käytetään myös naatit ja kesäkurpitsan kukatkin paahdetaan.
”Miksi minä ikinä ryhdyin tähän? Minun on täytynyt olla hullu! Olisin voinut valita minkä tahansa muun uran: valokuvamallin, lentoemännän tai laivan tarjoilijan ammatin. Pääni kuhisee ajatuksia erilaisista loistokkaista, hyväpalkkaisista ammateista. Vain idiootti valitsee sairaanhoitajan uran. Ja nyt olin sitten kätilö…”