”Nähdessään Juhan tulevan oli Marja tuntenut, että hänen olisi pitänyt sanoa joku ystävällinen sana. Mutta se tarttui kurkkuun kuin kuiva, pettuinen pala. Ja sisu kirkui: tämmöistä tämä on… eikä tämä tästä enää muutu! Enkä minä voi sille mitään! Enkä minä jaksa olla toisin kuin olen! En, vaikka pitäisi minun muuten koskeen mennä!”
Kotimaisten klassikoiden kevät jatkuu! Nyt vuorossa on Juhani Ahon romaani Juha. Voin kertoa, etteivät romaanin nimi tai kansi erityisesti houkutelleet lukemaan. Lopulta kirja osoittautui kuitenkin yllättävän hyväksi traagiseksi kolmiodraamaksi, josta ei vauhtia puuttunut.
Lähtötilanteessa nimihenkilö Juha elää nuoren vaimonsa Marjan kanssa rauhallista elämää. Aiemmin toimiva suhde on ajautunut jonkinmoiseen kriisiin, kun Marjaa kyllästyttää yhteiselo vanhan ja rupsahtaneen Juhan kanssa. Tilanne muuttuu, kun rantaan saapuu rajan toiselta puolelta nuori ja solakka Shemeikka, joka hurmaa Marjan täysin.
Tarinassa on perinteisiä aineksia: ihminen kyllästyy tuttuun ja turvalliseen ja tekee mitä tahansa päästäkseen siitä pois. Ruoho ei kuitenkaan ole sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan, ja vanhaa elämäntilannetta alkaa arvostaa, kun sen menettää. Juhassa paluun mahdollisuutta ei ole, vaan olosuhteet, hahmojen keskinäiset jännitteet ja lausumattomat tunteet vievät tarinaa vääjäämättä kohti ikävää loppua.
Koska kirja on olevinaan kaikkien tuntema, olennainen juoni paljastetaan lukijaystävällisesti jo takakannessa: klassinen kolmiodraama, joka päättyy tuhoon. Minua ärsyttää myös tapa laittaa klassikkokirjoihin analysoivat esipuheet, jotka spoilaavat huolellisesti koko kirjan juonen. Eivät kaikki tunne klassikoita läpikotaisin. Siksihän minä tätä luen, duh.
Juhassa osasin jo hypätä johdannon yli, mutta muistan kuinka Kotiopettajattaren romaanin kanssa menin aikanaan lankaan ja spoilauduin ennen kirjan lukemista. Työmiehen vaimossa homma oli puolestaan hoidettu hienosti: teoksen tulkinta ja analyysi tulivat vasta jälkisanoissa, joita oli mukava pureskella kun kirjan oli lukenut loppuun.
Kaiken kaikkiaan annan kirjalle kolme subjektiivista tähteä. Juha ei ollut lukuelämys parhaasta päästä, mutta yllättävän mukiinmenevä kirja. Henkilöt ovat uskottavasti kuvattuja, ja kertoja päästää lukijan kurkkaamaan syvälle Juhan, Marjan ja toisinaan Shemeikankin ajatuksiin. Erityisesti vaimoaan rakastava ja puolustava Juha on sympaattinen hahmo, ja hänen kohtalonsa tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Tarina ei juutu jaaritteleviin ympäristön tai tilanteen kuvauksiin, vaan toiminta rullaa mukavalla vauhdilla eteenpäin.
Kirja ei solahda kovin luontevasti mihinkään Helmet-lukuhaasteen 2018 kohtaan, joten menköön kategoriaan Kirjassa muutetaan.
Subjektiivinen tuomio: ***
Juhani Aho
Juha
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2010
184 sivua
”Kummallinen kissa on ollut alusta saakka. Egyptissä sitä palvottiin jumalattarena. Roomassa sitä kunnioitettiin hiirten pyydystäjänä. Kristillisessä Länsi-Euroopassa kissan maine musteni sitä mukaa, kun mustia kissoja yhdistettiin paholaiseen ja noituuteen. Alusta lähtien kissa ja nainen on liitetty toisiinsa. Vasta valistuksen aikana kissan maine parani Euroopassa. Lopulta kaupungistuminen teki siitä länsimaissa monien suosikin.”
”Moni automerkki on saanut nimensä perustajansa mukaan. Esimerkiksi Enzo Ferrari, André-Gustave Citroën, Walter P. Chrysler, Henry Ford, Ferdinand Porsche, Adam Opel ja Soichiro Honda nimesivät yrityksensä ja autonsa sukunimiensä mukaan.”