Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riippumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa.

E-kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Törmäsin Kaikki kaikessa -teokseen ensin leffateatterissa, jossa näin siitä tehdyn elokuvan trailerin. Sitten Niina kehui kirjaa niin vuolaasti Twitterissä ja blogissaan, että oli pakko pyytää opuksesta arvostelukappale.

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Madelinesta, joka sairastaa harvinaista tautia, jonka takia hän ei voi oleskella kotinsa ulkopuolella. Hän on allerginen maailmalle: niinpä hän asuu kahdestaan äitinsä kanssa tahrattomassa kodissa, jossa ilma suodatetaan, tulevat vierailijat ja tavarat puhdistetaan perusteellisesti ja ruoka on tarkkaan valittua.

Vaikka Madeline kipuileekin sairautensa takia saamatta jääviä kokemuksia, hän on yllättävän tyytyväinen elämäänsä. Arkeen kuuluu koulua Skypen kautta, koti-iltoja äidin kanssa, surffailua internetissä ja paljon, paljon kirjoja. Yhtäkkiä Maddyn elämä kuitenkin muuttuu – naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen teini-ikäinen poika Olly kiinnittää Madelineen huomiota ikkunan läpi. Maddyn hoitaja päästää Ollyn vierailulle Madelinen kotiin tämän äidin tietämättä, ja se on menoa.

Sanon itselleni, että äidille valehteleminen ei haittaa. Sanon itselleni, että en sairastu. Sanon itselleni, että kaveruudessa ei ole mitään pahaa.
Että Carla on oikeassa, eikä rakkaus vie minulta henkeä.

Odotukseni olivat todella korkealla, ja kirja olikin hyvä. Maddyn ja Ollyn suhteen kehittymisestä oli mukava lukea. Teksti soljui helppolukuisena ja Madelinen kerronta oli kepeää ja mukaansatempaavaa. Maddyn sairauteen ei pureuduta kovin syvällisesti, mutta toisaalta kun kyse on 18-vuotiaan päiväkirjamaisesta tekstistä, ehkä sairauskertomukset eivät kuulukaan siihen.

Välillä luetaan Maddyn ajatuksia, välillä on virkistäviä piirroksia ja välillä Maddyn ja Ollyn sähköposteja tai viihdyttäviä chattailuja. Erilaiset kirjaviittaukset piristivät tekstiä mukavasti ja viittaukset herra Darcyyn naurattivat. Kaiken kaikkiaan nautin lukemisesta ja odotin kovasti loppua – miten Maddy voi yhdistää Ollyn ja elämäntilanteensa? Viekö rakkaus hengen?

Mutta. Kirjan loppu oli valitettavasti minulle pettymys. Teksti oli edelleen hyvää, mutta en pitänyt lainkaan loppupuolen käänteestä. Harmitti, että kirjassa päädyttiin aika helppoon ratkaisuun.

Lopusta huolimatta annan kuitenkin neljä miinus tähteä kirjalle helposti ahmaistavasta YA-lukukokemuksesta, ja ajattelin mennä katsomaan tämän myös elokuvana. Kirjasta tulee muuten kaiken kaikkiaan vahvasti mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe – jos pidit siitä, pidät todennäköisesti myös tästä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
Suom. Helene Bützow

319 sivua
Tammi 2017

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Pollomuhku ja Posityyhtynen, Kapari-Jatta Jaana, kansi: Launis MikaAloitellessani J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen suomentamista en todellakaan osannut arvata millainen kysymystulva minua odotti. Olisin säikähtänyt pahanpäiväisesti, jos olisin tiennyt, että vielä jonain päivänä Suomen Tietotoimistosta soitetaan suomennoksen ilmestymispäivänä ja kysytään: ’Miltä nyt tuntuu?’ Niin kuin hiihtäjältä tai seiväshyppääjältä.”

Olen fanittanut Pottereita kaikki nämä vuodet, mutta en ollut kuullut Jaana Kapari-Jatan suomennostyöstä kertovasta kirjasta ennen kuin heinäkuisen pottermaratonin yhteydessä. Pollomuhku ja Posityyhtynen on ilmestynyt vuonna 2008 viimeisen Potterin suomennoksen aikoihin.

Arvostan mielettömästi Jaana Kapari-Jatan työtä, ja hän onkin ensimmäinen suomentaja jonka nimen olen oppinut muistamaan. Luen Pottereita edelleen paljon mieluummin suomeksi kuin alkukielellä. Kieli on oivaltavaa, ja Kapari-Jatta on tehnyt valtavan duunin keksiessään uskottavia taikamaailmaan sijoittuvia sanoja.

Monet kirjabloggaajat ovat kuvailleet, että kirjaa lukiessa tuntuu kuin istuisi teekupposella Kapari-Jatan kanssa. Tyyli on tosiaan mukavaa ja jutustelevaa. Pienestä sivumäärästä huolimatta Kapari-Jatta ehtii käsitellä kattavasti kääntäjän työhön ja erityisesti Potterien kääntämiseen liittyviä asioita. Useimpien lukujen nimet ovat kysymyksiä, joita hänelle on esitetty. Oman lukunsa on saanut myös suomalaisten Potter-kansien tekijä Mika Launis, joka on tehnyt hauskan teemaan sopivaan kannen myös tähän kirjaan.

Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä käsitellään yleisesti kääntäjän työtä, miten alkukielinen kirja kääntyy asteittain suomeksi, yllättävää julkisuutta Potterien suosion myötä sekä hauskimpia ja tylsimpiä puolia työstä. Käy selväksi, että kirjojen kääntäminen on pääosin yksin suoritettavaa istumatyötä, ja on osattava ottaa itseään niskasta kiinni. Aikataulu on yleensä tiukka, kuten nyt pian ilmestyvän Cursed Childin käännöstyössä on ollut.

Kirjan loppupuolisko on pyhitetty yksittäisille teemoille ja sille, miten erilaiset sanat, nimet ja loitsut on käännetty. Lukija pääsee tutustumaan muun muassa Tylypahkan, hevoskotkan, huispauksen ja Tom Valedron nimen alkuperään. Nämä luvut ovat kirjan ehdottomasti mielenkiintoisinta antia.

Ensin Tylypahka: Hogwarts muodostuu selvästi kahdesta sanasta, on kaikessa lyhykäisyydessään yhdyssana. Hog tarkoittaa sikaa, eli on yksi englannin monista sikasanoista, lihotussika, syöttökarju. (Tarkoittaa se sivumennen sanoen muitakin asioita, kuten amerikanrautaa, nuorta lammasta tai tavaraveturia; se on myös osana useassa sanaliitossa.) Wart taas tarkoittaa monenmoista pahkaa, pattia, syylää, känsää, pakkulaa. Näillä eväillä olisin voinut tehdä koulusta jos en sentään Tavaraveturipakkulan, niin kuitenkin esimerkiksi Sikasyylän tai Röyhkeäkänsän koulun.

Kapari-Jatta kuvailee myös elävästi kuumotusta joidenkin sanojen tai nimien suomentamisessa, kun ei voi tietää miten ne esiintyvät tulevissa kirjoissa ja tuleeko niihin uusia merkityksiä. Suomentaja kun ei saa tietää sarjasta sen enempää etukäteen kuin tavallinen lukijakaan.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille Potter-faneille, jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua tähän. Vaikka kirja on ilmestynyt viimeisen Potterin jälkeen, Kapari-Jatta varoo spoilaamasta juonenkäänteitä, joten kirjaa voi lukea vaikka ei kaikkia Pottereitaan tuntisi vielä. Kirjan lukee nopeasti, sillä sivuja ei ole kuin reilut 150 ja luvut ovat lyhyitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi. (Ei käännöstyö nyt ehkä se lopullinen unelma-ammattini ole, mutta olen minä kerran hakenut yliopistoon opiskelemaan englannin kääntämistä. Harmi ettei tämä ollut pääsykoekirjana, olisin kyllä päässyt heittämällä sisään.)

Osallistun tällä postauksella myös Hyllytontun Okklumeus-haasteeseen! Sain vuoden aikana luettua yhteensä 5 potterversumiin kuuluvaa kirjaa. Kolme ensimmäistä Potteria luin pottermaratonissa heinäkuussa, sen jälkeen erikseen Liekehtivän pikarin ja nyt tämän Kapari-Jatan kirjan. Haastearvonimeni on siis aurori!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jaana Kapari-Jatta
Pollomuhku ja Posityyhtynen
Tammi 2008
164 sivua

Lappalainen & Rönns: Nakki lautasella

nakkilautasella

”Aleksi huomaa pari sikaa, jotka ovat muista erillään omassa karsinassaan. Niiden selkään on maalattu violetit viivat.
’Hei, joku on maalannut noihin graffitit’, hän hihkuu.
’Ne ovat vain vähän kipeänä, ja merkistä ne on helppo tunnistaa’, Emilian isä kertoo. — Isä lääkitsee siat. 
’Kyllä se siitä.'”

Nakki lautasella – Mistä ruoka tulee on tietokirjailija Elina Lappalaisen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama lastenkirja, joka kertoo tavallisesta suomalaisesta maataloustuotannosta. Tiedättehän ne söpöt lastenkirjat, joissa korkeintaan kolme kanaa kotkottaa maatilan pihalla ja yksi possu löhöää onnellisesti mudassa? Nakki lautasella ei ole sellainen, onneksi.

Kirjassa seikkailevat Emilia ja Aleksi, jotka pääsevät eräänä päivänä Emilian eläinlääkäri-isän mukaan tarkastuskierrokselle. He käyvät luomumaitotilalla, sikatilalla, häkkikanalassa ja broileritilalla. Tutuiksi tulevat niin lypsyrobotti, vasikan nupouttaminen kuin emakkohäkitkin. Tarinan välissä on tietosivuja eri eläimistä ja niiden elämästä ja oloista. Kirjassa korostetaan eläinten hyvän kohtelun tärkeyttä. Lopussa lapset pohtivat, pitäisikö heidän nyt ryhtyä kasvissyöjiksi.

’Jotkut tekevät niin’, isä vastaa. ’Sinunkin luokallasi on varmaan monta kasvissyöjää. Mutta lihaa voi syödä myös vähemmän. Ja kaupassa on hyvä pysähtyä miettimään, millaista lihaa, munia ja maitoa ostaa’, hän jatkaa.

nakki lautasella aukeama
Kananmunia ja niiden anatomiaa.

Lappalainen onnistuu tekemään saman kuin palkitun Syötäväksi kasvatetut -kirjankin kanssa: hän kirjoittaa suomalaisten maatilojen arjesta realistisesti ja kiihkottomasti. Nakki lautasella -kirjassa hän tekee sen vielä lapsille sopivalla tavalla. Eläinten tappamisella ei mässäillä, mutta sitä ei myöskään peitellä. Mielestäni on hienoa, että vihdoin tällainen tietopaketti ruoantuotannosta on tehty lapsillekin. Kirjan kruunaa Christel Rönnsin sympaattinen kuvitus.

nakki lautasella aukeama
Emakkohäkki ja söpöjä pikkupossuja.

Kirjasta oppi itsekin uusia asioita. Nytpä tiedän senkin, miten kana pissaa vai pissaako se lainkaan :D (Miten olen voinutkaan elää ilman tätä tietoa.) Jos itsellä olisi lapsia tai kummilapsia, Nakki lautasella lähtisi varmasti ostoskoriin. Nyt sain sen mukavasti lainattua kirjastosta ihan ensimmäisten joukossa.

Nakki lautasella pääsee mukaan myös Lukuhaasteeseen 2015 kategoriassa Vuonna 2015 ilmestynyt kirja. Varsin tuore se onkin, sillä julkkarit olivat vasta viime viikolla.

Subjektiivinen tuomio: *****

Elina Lappalainen: Nakki lautasella
Kuvitus Christel Rönns
Tammi 2015
48 sivua