Videolla käyn läpi kaikki juhannukseen mennessä lukemani 50 kirjaa ja kerron, mitä pidin niistä. Kiinnostaisi tietää, kuinka monta näistä sinä olet lukenut!
“Tämä yö on toisenlainen. Uni on ohutta talossa, sillä aukion kivillä kuivuu vieras veri. Hiekka valuu tiimalaseissa hitaana. Yskähdykset, askeleet ja salaa vaihdetut sanat vaimenevat vähitellen. Näen tytön edessäni joka kerta, kun silmäni sulkeutuvat. Vaikka tiedän, että hyökkääjän täytyy olla kaukana, jokainen varjo seinillä on tavallista tummempi.”
Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki kuului kesämaratonin luku-urakkaan, ja postaus on pyörinyt blogin luonnoksissa siitä saakka. Kirja herätti paljonkin ajatuksia, mutta niitä on ollut vaikeaa koota järkeväksi tekstiksi.
Kirja sijoittuu meren keskellä olevalle saarelle, jota piinaavat toistuvat tulvat. Saarta hallitsee kivisessä tornissa majaileva neuvosto, ja kaikkien asukkaiden on muun muassa käytävä vuosittain Musteellamerkinnässä hankkimassa ikätatuointi. Unien näkeminen on kiellettyä, ja kaikkein pahinta on, jos nukkujan luona vierailee yöllä painaja. Kirjan päähenkilö on Eliana, joka elää ja työskentelee kutojana Seittien Talossa. Hänellä on kaksikin salaisuutta: toisin kuin muut naiset, hän osaa lukea ja kirjoittaa, ja sen lisäksi hän näkee unia.
Eliana yrittää piilotella unennäköään nukkumalla mahdollisimman vähän, ja eräällä yöllisellä vartiovuorolla hän löytää meren rannasta pahoinpidellyn nuoren naisen. Nainen ei voi kertoa tarinaansa, sillä hänen kielensä on leikattu irti. Mistä nainen on tullut ja miksi hänen kämmeneensä on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi? Vesi, muste, rakkaus ja kuolema ovat vahvasti kirjan teemoja.
Itärannan kieli on unenomaista, hurjan kaunista ja soljuvaa. Hän on luonut jälleen kiehtovan fantasiamaailman, eikä selittele asioita sen kummemmin. Yhteiskunnan lainalaisuudet selviävät pikku hiljaa tarinan edetessä, ja lukijan pitää ymmärtää lukea myös rivien välistä. Lukumaraton ei ehkä ollut otollisin aika lukea Kudottujen kujien kaupunkia, kun tavoitteena oli lukea mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa.
Useimmat muut ovat ylistäneet kirjaa loistavaksi, mutta minulle kirja jätti melkein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nautin todella paljon runollisesta kielestä, mutta ehkä juuri sen takia juoni jäi minulle etäiseksi. Monet asiat verhottiin niin hyvin kielikuviin, että ne jäivät hämäriksi. Saaren salaisuudet ovat monimutkaisella solmulla.
Lopussa luin kirjan viimeisen luvun kolme kertaa, enkä siltikään ymmärtänyt mitä siinä tapahtui. Mikä oli lopulta hahmojen kohtalo? Vai kuuluiko lopun ollakin unenomaisen hämärä ja lukijan itse tulkittavissa? Pidän kirjoista, joissa kaikkea ei selitetä, mutta jos tapahtumat esitetään liian viitteellisesti, tuntee olevansa vain vähän tyhmä.
Tuntuu hassulta antaa ulkonaisesti näin hyvälle kirjalle vain kolme tähteä, mutta se olkoon subjektiivinen arvio kunnes luen kirjan uudestaan. Harmillisesti kukaan ei ole vielä kirjoittanut kirjasta Wikipedia-artikkelia ja tiivistänyt juonta sinne kivasti. Opetus: Keskity lukumaratonissa yksinkertaisempiin ja juoneltaan helppolukuisiin romaaneihin.
Ajattelin aluksi, ettei Finlandia-voittaja Jää ole oikein minun makuuni. Kirja näytti mielestäni tylsältä, eikä takakansitekstin kauniit maalailutkaan antaneet kuvaa kiinnostavasta juonesta. Minulle suositeltiin tätä kirjaa kuitenkin niin sinnikkäästi, että kun näin Jään kirjaston palautuskärryssä, nappasin sen mukaani.
Jää kertoo Ahvenanmaan saaristossa sijaitsevista Luodoista, jonka seurakuntaan saapuu uusi pappi perheineen. Kirja sijoittuu aikaan sodan jälkeen, ja elämä saaristossa on karua. Kesällä paikasta toiseen pääsee liikkumaan veneellä, mutta talvella saaria ympäröi jää.
“Kun meri on jäätynyt, jää lepää saarten välissä kuin lattia. Ikuinen tuuli pyyhkii lumen pois, ja ranta-aittojen luistimet ja potkukelkat heräävät eloon. Myös pappi kaivaa aitasta ruosteisen potkurin, vaihtaa istuimen pari katkennutta listaa ja ruuvaa ohjaustangon tiukemmin kiinni. Hän poistaa kovasimella jalaksista pahimman ruosteen. Ajoneuvo on kelvollinen, ja pian hän kiitää vesimaailman yllä kuin komeetta.”
Odotuksieni mukaisesti kirjasta ei löytynyt vauhdikasta tai koukuttavaa juonta, mutta kieli on kaunista ja kerronta verkkaista. Lundberg kuvaa kirjansa henkilöitä todella hyvin, ja heihin kiintyy nopeasti. Sivuhenkilöilläkin on omanlaisensa luonne ja tarina. Erityisen sympaattisesti hän kirjoittaa lapsihahmot: lempihenkilöni kirjassa olikin parivuotias papin tytär Sanna, eikä vain sen takia että olemme kaimoja (vaikka olikin outoa lukea kirjaa jossa vähän väliä kerrottiin Sannan touhuilua. Aika harvoin sellainen tulee vastaan).
“Lillus pelkää heitä. Äiti on opettanut tytöt sanomaan hyvää päivää ja jatkamaan matkaa, mutta Lillus ei pysty siihen. “Byäää”, hän ulvoo, kun Portman vain katsookin häneen. — Sanna on kärsivän näköinen, niiaa, sanoo päivää ja samalla “Hiljaa Lillus!” ja raahaa pikkusiskon mukanaan pois ja ulkoportaille. Siellä voi elää, jos pysyy poissa teiltä joilla Portmanit kulkevat. — On helpotus päästä talosta, mutta vaikka Sanna on ikäisekseen viisas, hänen on vaikea ennakoida Portmanien liikkeitä ja estää heitä katsomasta Lillusta. Silloin Lillus ulvoo ja äiti tulee vihaiseksi.”
Kirjan ensimmäinen puolikas maalailee papin ja pastorskan asettumisesta saaristoon kauniisti, mutta sen jälkeen tummiakin sävyjä alkaa tulla mukaan. Olin jo aiemmin kuullut, että moni on ruvennut lopussa suorastaan itkemään, joten osasin odottaa koskettavaa loppua. Sieltä se myös tuli, ja kirjan loputtua suorastaan masennuin hetkeksi. Kirja on kaikesta huolimatta todella hyvä, ja jaksoi kiinnostaa myös meikäläistä loppuun saakka. Kyllä tämä on Finlandia-palkintonsa ansainnut!
Jää on Lukuhaasteen viides kirja kategoriassa Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon.
Ehdota yhteistyöprojektia, tarjoa lukemista tai heitä teemapostausidea! Otan luettavaksi arvostelukappaleita valikoiden, enkä voi luvata arvioille tiettyä aikataulua.
“Tämä yö on toisenlainen. Uni on ohutta talossa, sillä aukion kivillä kuivuu vieras veri. Hiekka valuu tiimalaseissa hitaana. Yskähdykset, askeleet ja salaa vaihdetut sanat vaimenevat vähitellen. Näen tytön edessäni joka kerta, kun silmäni sulkeutuvat. Vaikka tiedän, että hyökkääjän täytyy olla kaukana, jokainen varjo seinillä on tavallista tummempi.”
Ajattelin aluksi, ettei Finlandia-voittaja Jää ole oikein minun makuuni. Kirja näytti mielestäni tylsältä, eikä takakansitekstin kauniit maalailutkaan antaneet kuvaa kiinnostavasta juonesta. Minulle suositeltiin tätä kirjaa kuitenkin niin sinnikkäästi, että kun näin Jään kirjaston palautuskärryssä, nappasin sen mukaani.