”Tämä yö on toisenlainen. Uni on ohutta talossa, sillä aukion kivillä kuivuu vieras veri. Hiekka valuu tiimalaseissa hitaana. Yskähdykset, askeleet ja salaa vaihdetut sanat vaimenevat vähitellen. Näen tytön edessäni joka kerta, kun silmäni sulkeutuvat. Vaikka tiedän, että hyökkääjän täytyy olla kaukana, jokainen varjo seinillä on tavallista tummempi.”
Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki kuului kesämaratonin luku-urakkaan, ja postaus on pyörinyt blogin luonnoksissa siitä saakka. Kirja herätti paljonkin ajatuksia, mutta niitä on ollut vaikeaa koota järkeväksi tekstiksi.
Kirja sijoittuu meren keskellä olevalle saarelle, jota piinaavat toistuvat tulvat. Saarta hallitsee kivisessä tornissa majaileva neuvosto, ja kaikkien asukkaiden on muun muassa käytävä vuosittain Musteellamerkinnässä hankkimassa ikätatuointi. Unien näkeminen on kiellettyä, ja kaikkein pahinta on, jos nukkujan luona vierailee yöllä painaja. Kirjan päähenkilö on Eliana, joka elää ja työskentelee kutojana Seittien Talossa. Hänellä on kaksikin salaisuutta: toisin kuin muut naiset, hän osaa lukea ja kirjoittaa, ja sen lisäksi hän näkee unia.
Eliana yrittää piilotella unennäköään nukkumalla mahdollisimman vähän, ja eräällä yöllisellä vartiovuorolla hän löytää meren rannasta pahoinpidellyn nuoren naisen. Nainen ei voi kertoa tarinaansa, sillä hänen kielensä on leikattu irti. Mistä nainen on tullut ja miksi hänen kämmeneensä on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi? Vesi, muste, rakkaus ja kuolema ovat vahvasti kirjan teemoja.
Itärannan kieli on unenomaista, hurjan kaunista ja soljuvaa. Hän on luonut jälleen kiehtovan fantasiamaailman, eikä selittele asioita sen kummemmin. Yhteiskunnan lainalaisuudet selviävät pikku hiljaa tarinan edetessä, ja lukijan pitää ymmärtää lukea myös rivien välistä. Lukumaraton ei ehkä ollut otollisin aika lukea Kudottujen kujien kaupunkia, kun tavoitteena oli lukea mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa.
Useimmat muut ovat ylistäneet kirjaa loistavaksi, mutta minulle kirja jätti melkein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nautin todella paljon runollisesta kielestä, mutta ehkä juuri sen takia juoni jäi minulle etäiseksi. Monet asiat verhottiin niin hyvin kielikuviin, että ne jäivät hämäriksi. Saaren salaisuudet ovat monimutkaisella solmulla.
Lopussa luin kirjan viimeisen luvun kolme kertaa, enkä siltikään ymmärtänyt mitä siinä tapahtui. Mikä oli lopulta hahmojen kohtalo? Vai kuuluiko lopun ollakin unenomaisen hämärä ja lukijan itse tulkittavissa? Pidän kirjoista, joissa kaikkea ei selitetä, mutta jos tapahtumat esitetään liian viitteellisesti, tuntee olevansa vain vähän tyhmä.
Tuntuu hassulta antaa ulkonaisesti näin hyvälle kirjalle vain kolme tähteä, mutta se olkoon subjektiivinen arvio kunnes luen kirjan uudestaan. Harmillisesti kukaan ei ole vielä kirjoittanut kirjasta Wikipedia-artikkelia ja tiivistänyt juonta sinne kivasti. Opetus: Keskity lukumaratonissa yksinkertaisempiin ja juoneltaan helppolukuisiin romaaneihin.
Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjassa on myrsky.
Subjektiivinen tuomio: ***½
Emmi Itäranta
Kudottujen kujien kaupunki
Teos 2015
335 sivua
