Kirjoihin perustuvia elokuvia ja sarjoja joita suosittelen

Avain pakoon, Yksin Marsissa, Liikkuva linna, Hidden Figures, Tähtisumua

Kumpi on parempi, kirja vai leffa? Usein sanotaan, että kirjat voittavat aina niistä tehdyt elokuvat. Oma suhteeni elokuvasovituksiin on kuitenkin joustava. Olen innostunut lukemaan monta kirjaa katsottuani siitä ensin loistavan elokuvan – ja toisin päin.

Tässä siis oma suosituslistani elokuvista ja tv-sarjoista, joihin kannattaa tutustua. Osan kirjat olen lukenut, mutta en kaikkia. Molempi parempi!


Fantasia- ja scifielokuvat

Taru sormusten herrasta – Sormuksen ritarit (2001), Kaksi tornia (2002), Kuninkaan paluu (2003)
Legendaariset elokuvat perustuvat J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -romaanitrilogiaan (1954–1955).

Nälkäpeli (2012)
Elokuvia on neljä, mutta ensimmäinen on paras. Perustuu Suzanne Collinsin romaaniin Nälkäpeli (2008).

Tähtisumua (2007)
Perustuu Neil Gaimanin romaaniin Tähtisumua (1998). Poikkeuksellisesti elokuva on paljon parempi.

Yksin Marsissa (2015)
Perustuu Andy Weirin romaaniin Yksin Marsissa (2011).

Dyyni (2021)
Perustuu Frank Herbertin romaaniin Dyyni (1965).

Ensimmäinen yhteys (1997)
Perustuu Carl Saganin romaaniin Ensimmäinen yhteys (1985).


Romanttiset leffat ja viihde

Sinulle on postia (1998)
Perustuu Miklós Lászlón näytelmään Parfumerie (1937).

Cinderella (2015)
Perustuu Charles Perrault’n satuun Cendrillon (1697).

P. S. Rakastan sinua (2007)
Perustuu Cecelia Ahernin romaaniin P. S. Rakastan sinua (2004).

Tähtiin kirjoitettu virhe (2014)
Perustuu John Greenin romaaniin Tähtiin kirjoitettu virhe (2012).

Paholainen pukeutuu Pradaan (2006)
Perustuu Lauren Weisbergerin romaaniin Paholainen pukeutuu Pradaan (2003).

Clueless (1995)
Perustuu löyhästi Jane Austenin romaaniin Emma (1815).


Jännityselokuvat ja trillerit

Rita Hayworth – Avain pakoon (1994)
Perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin Rita Hayworth ja Shawshankin vankila (1982).

V niin kuin verikosto (2005)
Perustuu Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuvaromaaniin V niin kuin verikosto (1982–1988).

Suljettu saari (2010)
Perustuu Dennis Lehanen romaaniin Suljettu saari (2003).

Memento (2000)
Perustuu Jonathan Nolanin novelliin Memento mori (2001).

The Prestige (2006)
Perustuu Christopher Priestin romaaniin The Prestige (1995).


Oopperan kummitus, Sovitus, Geishan muistelmat, Pikku naisia (2019), Ylpeys ja ennakkoluulo (1995)

Draamaelokuvat ja historialliset

Benjamin Buttonin uskomaton elämä (2008)
Perustuu F. Scott Fitzgeraldin novelliin Benjamin Buttonin uskomaton elämä (1922).

Sovitus (2007)
Perustuu Ian McEwanin romaaniin Sovitus (2001).

Geishan muistelmat (2005)
Perustuu Arthur Goldenin romaaniin Geishan muistelmat (1997).

Piin elämä (2012)
Perustuu Yann Martelin romaaniin Piin elämä (2001).

Ota kiinni jos saat (2002)
Perustuu Frank Abagnale Jr.:n elämäkertaan Catch me if you can (1984).

Hidden Figures – varjoon jääneet (2016)
Perustuu Margot Lee Shetterlyn tietokirjaan Hidden Figures: Varjoon jääneet (2016).

Kuin surmaisi satakielen (1962)
Perustuu Lee Harperin romaaniin Kuin surmaisi satakielen (1960).

Hamilton (2020)
Taltiointi Lin-Manuel Mirandan musikaalista, joka perustuu Ron Chernowin kirjoittamaan elämäkertaan Alexander Hamilton (2004).

The Phantom of the Opera at the Royal Albert Hall (2011)
Vuoden 2004 elokuvan sijaan suosittelen lämpimästi Andrew Lloyd Webberin musikaalista taltioitua 25-vuotisjuhlaesitystä. Perustuu Gaston Leroux’n romaaniin Oopperan kummitus (1922).


Klassikkoelokuvat ja minisarjat

Klassikoista on tehty paljon erilaisia sovituksia, joten vuosiluvuilla on väliä! Suosittelen tässä kohtaa katsomaan tekemäni Youtube-videon parhaista ja surkeista Jane Austen -adaptaatioista.

Ylpeys ja ennakkoluulo (minisarja 1995)
Perustuu Jane Austenin romaaniin Ylpeys ja ennakkoluulo (1813).

Järki ja tunteet (1995 & 2008)
Perustuvat Jane Austenin romaaniin Järki ja tunteet (1811).

Emma (minisarja 1996 & minisarja 2009)
Perustuvat Jane Austenin romaaniin Emma (1815).

Viisasteleva sydän (1995)
Perustuu Jane Austenin romaaniin Viisasteleva sydän (1817).

Northanger Abbey (2007)
Perustuu Jane Austenin romaaniin Neito vanhassa linnassa (1817).

Pikku naisia (1994 & 2019)
Perustuvat Louisa May Alcottin kaksiosaiseen romaaniin Pikku naisia (1868) ja Viimevuotiset ystävämme (1869).

Kotiopettajattaren romaani (minisarja 2006)
Perustuu Charlotte Brontën romaaniin Kotiopettajattaren romaani (1847).

Tuulen viemää (1939)
Perustuu Margaret Mitchellin romaaniin Tuulen viemää (1936).

Sota ja rauha (minisarja 2016)
Perustuu Leo Tolstoin romaaniin Sota ja rauha (1865–1869).


Poldark, Game of Thrones, Uusi Sherlock, Hakekaa kätilö, Poirot

Tv-sarjat

Poldark (2015–2019)
Perustuu Winston Grahamin kirjasarjaan Poldark (1945–1953 ja 1973–2002).

Hakekaa kätilö! (2012–)
Perustuu Jennifer Worthin muistelmateoksiin Hakekaa kätilö (2002), Hakekaa kätilö! – kaupungin varjoissa (2005) and Hakekaa kätilö! – jäähyväiset nunnille (2009).

Game of Thrones (2011–2019)
Upea sarja suurin piirtein kuudenteen kauteen saakka. Perustuu George R. R. Martinin kirjasarjaan Tulen ja jään laulu (1996–).

Uusi Sherlock (2010–2017)
Perustuu Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -romaaneihin ja novelleihin (1887–1927).

Poirot (1989–2013)
Perustuu Agatha Christien Poirot-romaaneihin ja novelleihin (1921–1975).

Gossip Girl (2007–2012)
Perustuu Cecily von Ziegesarin Gossip Girl -kirjasarjaan (2002–2007).

Musta kuningatar (2010)
Perustuu Walter Tevisin romaaniin Musta kuningatar (1983).

Death comes to Pemberley (minisarja 2011)
Perustuu P. D. Jamesin romaaniin Syystanssiaiset (2011), joka jatkaa Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa.

The Time Traveler’s Wife (2022)
Sarja oli lupaava kunnes se lopetettiin kesken tarinan puoliväliin. Perustuu Audrey Niffeneggerin romaaniin Aikamatkustajan vaimo (2003).


Animaatioelokuvat

Liikkuva linna (2004)
Perustuu Diana Wynne Jonesin romaaniin Liikkuva linna (1986).

Aladdin (1992)
Perustuu Tuhannen ja yhden yön tarinoihin.

Tarzan (1999)
Perustuu Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjasarjaan (1912–1965).

Shrek (2001)
Perustuu löyhästi William Steigin kuvakirjaan Shrek! (1990).

Egyptin prinssi (1998)
Perustuu Raamatun kertomuksiin.

Marnie – tyttö ikkunassa (2014)
Perustuu Joan G. Robinsonin romaaniin Tyttö ikkunassa (1967).

Muumipeikko ja pyrstötähti (1993)
Perustuu Tove Janssonin kirjaan Muumipeikko ja pyrstötähti (1946).

Syksyn 2018 kirjatärpit lukujonoon

Kävin läpi ison kasan kustantamoiden syyskatalogeja ja poimin kiinnostavimmat kirjatärpit. Jos kirjamakusi on samansuuntainen kuin minulla, listasta löytyy toivottavasti uutta kiinnostavaa syksyn lukujonoon!

Kaunokirjallisuuden puolella otin esille eniten sellaisten kirjailijoiden kirjoja, joilta olen jo aiemmin lukenut jotain hyvää, sekä koukuttavia sarjojen jatko-osia. Tietokirjapuolella on itselle tuntemattomampiakin tekijöitä. Lastenkirjallisuuden osalta aloin nostaa esille vahvoista tytöistä ja naisista kertovia kirjoja, ja niitä osoittautuikin olevan todella monta. Listasin siis kaikki löytämäni. Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjan menestys on selvästi innostanut iskemään samaan markkinarakoon.

Listauksestani tuli kaiken kaikkiaan aika naispainoitteinen sekä kirjailijoiden että päähenkilöiden osalta. Myös kotimaisuusprosentti on korkealla. Upeaa että meillä julkaistaan niin paljon kiinnostavia kirjoja!

Tue kirjabloggaajaa ja tilaa kirjoja mainoslinkkini kautta:
*Kirjaostoksille Adlibrikseen

Kuunteletko mieluummin äänikirjoja tai luetko e-kirjoja?
*Kokeile Bookbeatia ilmaiseksi 30 päivää! Tarjous koskee uusia asiakkaita.


Historiallista fiktiota

Johanna Valkama: KAUKOSAARTEN AINO
Otava 2018

Kun maailman laidalla purkautuva tulivuori uhkaa pimentää Pohjolan revontulitaivaan, tietäjä ja tutkimusmatkailija Iki-Kuura herää vieraalta rannalta haaksirikon ainoana selviytyjänä. Hänet pelastaa viikinki Erik Tuulihattu, joka on itsekin päätynyt kauas kotoaan Färsaarille. Erik kertoo Iki-Kuuralle luolissa asuvista hyljenaisista, jotka houkuttelevat miehiä aaltojen alle. Kohtalo johdattaa Iki-Kuuran tutkimaan hyljeihmisiin liittyvää salaisuutta. Entä kuka oli se punahiuksinen kaunotar, jonka hän näki rannalla haaksirikon jälkeen?

Johanna Valkaman esikoisteos Itämeren Auri vei niin hyvin mennessään, että sarjan kolmas osakin on syytä lukea, heti Linnavuoren Tuulin jälkeen. Mutta mitä kansikuvassa tekee Sansa Stark?

Minna Rytisalo: ROUVA C.
Gummerus 2018

Rouva C. kuvaa erään avioliiton tarinan ja näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär päätyy naimisiin opettajansa kanssa ja huomaa olevansa aina raskaana. Perhe kasvaa, mutta samalla kasvaa halu tehdä kodin ulkopuolella paljon enemmän. Rouva C. on rakkaustarina ja ystävyyden kuvaus. Vaikka aika on eri, kysymys on sama: missä kulkevat yksilön rajat? Romaani on myös voimakas, kaunokirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta.

Minna Rytisalon Lempi oli niin vaikuttava lukukokemus, että Rouva C:ltä on lupa odottaa paljon. Lisäksi Minna Canth hahmona kiinnostaa. Häneltä olen lukenut yhden teoksen, Työmiehen vaimon.

Winston Graham: POLDARK – NELJÄ JOUTSENTA
Suom. Lauri Sallamo, Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2018

Neljä joutsenta on tv-sarjanakin tunnetun, unohtumattoman Poldark-sarjan kuudes osa. Graham kuljettaa jälleen lukijansa Cornwallin karun kauneuden keskelle aikakauteen, jolloin maailma ympärillä muuttui kovaa tahtia. Sodasta, sukuriidoista, köyhyydestä, kulkutaudeista ja muista vitsauksista selvinnyt Ross Poldark joutuu aivan uudenlaiseen koettelemukseen, kun nuori merivoimien upseeri ihastuu hänen loputtoman pitkämieliseen mutta kiivaaseen vaimoonsa Demelzaan. Kaikki Rossille tärkeät naiset, neljä joutsenta, joutuvat kriisiin näinä vuosina.

Poldark-sarja kuuluu ehdottomiin lemppareihini televisiossa (lämpimät kiitokset Yle Areenalle), ja olen lukenut alkuperäisiä kirjojakin kaksi ensimmäistä osaa. Gummerus kääntää ja kustantaa sarjaa kiitettävään tahtiin, ja kuudeskin osa on lukujonossa sitten kun sinne asti pääsen.


Fantasiaa, scifiä & spefiä

Elina Pitkäkangas: RUSKA
Myllylahti 2018

Synkän romanttisessa, urbaanissa fantasiasarjassa ihmissusimyytit siirtyvät historiankirjoista tutuille ja turvallisille kotikaduille. Kun kaukainen uhka onkin lähellä ja kytee omassa yhteisössä, epätietoisuus ja pelko alkavat lietsoa vihaa. Vallanpitäjien vuosikymmeniä pitänyt järjestelmä uhkaa horjua, eivätkä kansalaiset koe oloaan turvatuksi kaupungin muurien sisällä. Täydenkuun lähestyessä susijahti kiristyy. Ruska on Kuura-trilogian päätösosa.

Elina Pitkäkankaan aikaisemmat teokset Kuura ja Kajo olivat sen verran koukuttavia, että trilogian päätösosa on ehdottomasti lukulistalla. Miten käy Inkan ja Aaronin?

Erika Vik: NEFRIN TYTÄR
Gummerus 2018

Kaksosauringot-trilogian fantastinen kertomus kahtia jakautuneesta maailmasta huipentuu kiihkeästi odotettuun, spektaakkelimaiseen päätösosaan. Kun Aleia kohtaa viimein etsijänsä, hän törmää toisenlaisiin totuuksiin, jotka pakottavat hänet kyseenalaistamaan kaiken seleesien keskuudessa kokemansa.  Kenen puoleen Aleian lojaliteetti kallistuu? Voiko hän hallita lumousta sisällään vai onko sillä oma tahtonsa? Entä miten käy Corildonin ja vainottujen seleesien?

Erika Vikin fantasiatrilogian toinen osa Seleesian näkijä sai minut niin vahvasti puolelleen, että todellakin odotan sarjan päätösosaa. Jee!

Hannu Rajaniemi: KESÄMAA
Suom. Tero Valkonen
Gummerus 2018

Häikäisevän scifi-illusionistin uudessa romaanissa suurvallat mittelöivät kuolemanjälkeisen elämän valjastamisessa. Vakoilujännäri Kesämaa vie keskelle vaihtoehtoista historiaa, jossa vakoojina on eläviä ja kuolleita. Eletään vuotta 1938, ja murhan ja kuoleman käsitteet ovat vanhentuneita. Kuolema on kuitenkin vasta alkua, ja tuonpuoleinen elämä jatkuu Kesämaan metropolissa – jos on sattunut ansaitsemaan pääsyn sinne.

Hannu Rajaniemen kirja Kvanttivaras odottelee vielä lukemattomana hyllyssäni, ja arvuuttelen mahtaakohan se olla liian korkealentoista scifiä minun makuuni. Joka tapauksessa kehutulta kirjailijalta ilmestyy syksyllä vähän erityyppinen kirja, joka ansaitsee tulla nostetuksi tärppilistalle.

Helena Waris: VEDENKEHRÄÄJÄ
Otava 2018

Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Paluu Linnunsitojan jännittävään tarinaan. Saz on päätynyt majakkasaarelta, konevastarinnan tukikohdasta meren taakse Ammabariin. Etsiessään ystäväänsä hän joutuu matkalle läpi sekasortoisen mantereen, jonka vesivarannot ovat ehtymässä. Hiekkaan hautautuvien kaupunkien ja pakolaisvirtojen keskellä Sazin täytyy valita tulevaisuus, jonka puolesta taistella.

En tiennyt lukiessani, että Linnunsitoja aloittaa sarjan. Vedenkehrääjä on sen tavoin tiivis ja lyhyt fantasiapaketti. Ehkä nyt saadaan hieman lisävalotusta kirjojen mielenkiintoiseen maailmaan?

Liu Cixin: KOLMEN KAPPALEEN PROBLEEMA
Muistoja planeetta Maasta, osa 1

Suom. Rauno Sainio
Aula & Co 2018

Vuonna 1967 Kiinassa roihuaa. Kun ihminen näyttää kulttuurivallankumouksen tuoksinassa nuorelle Ye Wenjielle pimeän puolensa, saa alkunsa tapahtumien sarja, joka suistaa raiteiltaan Maan ja koko ihmiskunnan kohtalon. Uudella vuosituhannella nanotutkija Wang Miaon verkkokalvolle ilmestyy lähtölaskenta, jonka lopussa häämöttää ahdistava arvoitus. Samaan aikaan tiedemiesten sarjaitsemurhaa tutkiva Pekingin poliisi pyytää häntä soluttautumaan epäilyttävän tiedeyhdistyksen riveihin. Tutkimukset johtavat salaperäiseen verkkopeliin, jonka virtuaalimaailma on kolmen ennalta arvaamattoman auringon armoilla.

Tämä menee listoille puhtaasti sen takia, että en ole koskaan lukenut kiinalaista scifiä, ja nyt sitä saa suomeksi. Harmittaa, että missasin Finnconissa esitelmän aiheesta! Liu Cixinin teos on voittanut Hugo-palkinnon vuonna 2015.

Magdalena Hai: KOLMAS SISAR
Otava 2018

Onko uusi suurnoita vihdoin syntynyt? Upea mangahenkinen seikkailu aloittaa sarjan. Lune, mustan noidan tytär, valmistautuu juhlimaan ystäväänsä Cieliä, joka on saamassa laulunsa, noitaluontonsa. Ciel paljastuu kuitenkin lauluttomaksi, sanchantiksi, ja kaikki ovat kauhuissaan. Edellinen sanchante oli tuhota valtakunnan. Tyttöjen on paettava kotoa. He päätyvät Maahan, missä heitä odottaa Rehtoriksi kutsutun olennon johtama koulu ja sen toismaailmalliset asukit.

Kolmas sisar on oikeastaan ilmestynyt jo heinäkuussa, mutta lisään sen silti listalle. Muissa kirjablogeissa tätä tiiliskiveä on hehkutettu kovasti, ja tarina vaikuttaa kiinnostavalta.

PS.
En ole vielä lukenut näiden sarjojen aikaisempia osia, mutta syksyn kiinnostaviin kotimaisiin uutuuksiin kuuluvat myös Elina Rouhiaisen Aistienvartija (Tammi) sekä Maria Turtschaninoffin Maresin voima (Tammi). Tsekkaa myös Taikakirjaimet-blogin tulevien kirjojen listaus ulkomaisen spefin osalta!


Romantiikkaa

Jojo Moyes: ELÄ ROHKEASTI
Suom. Heli Naski
Gummerus 2018

’Elä rohkeasti, Clark’, Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa. Nyt Louisa ”Lou” Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, pakkaa mehiläissukkahousunsa, levittää siipensä ja tekee viimein unelmista totta. Hän muuttaa New Yorkiin uuden työn ja elämän perässä mutta yrittää samaan aikaan pitää yllä etäsuhdetta poikaystävänsä kanssa. Tarinan optimistinen päätösosa Elä rohkeasti naurattaa, itkettää ja herättää halun matkustaa heti New Yorkiin.

Kerro minulle jotain hyvää oli täydellistä lomalukemista, ja sen jatko-osa Jos olisit tässä oli melkein yhtä hyvä. Kai sarjan kolmas osakin on jossain vaiheessa luettava.


Lastenkirjallisuutta

Elena Favilli & Francesca Cavallo: ILTASATUJA KAPINALLISILLE TYTÖILLE 2
Suom. Maija Kauhanen
S&S 2018

Valtavaan suosioon maailmalla ja Suomessa noussut, ainutlaatuinen Iltasatuja kapinallisille tytöille saa odotettua jatkoa! Luvassa on kokonaan uusi kokoelma, joka esittelee sata merkittävää naista inspiroivien tarinoiden välityksellä. Mukana kakkososassa on useita lukijoiden ehdottamia entuudestaan tuntemattomampia sankarittaria eri puolilta maailmaa mutta myös paljon tuttuja historian ja nykypäivän nimiä, kuten Beyoncé, Yeonmi Park, Angela Merkel, Madonna, Audrey Hepburn, Kristiina Suuri, Chimamanda Ngozi Adichie, Steffi Graf, J. K. Rowling, Mata Hari, Simone Weil ja Nefertiti.

Iltasatuja kapinallisille tytöille iski jonkinmoiseen kultasuoneen, ja jatko-osaa pukkaa. Sopii myös meille aikuisille! Samalla kaavalla on ilmestynyt myös enemmän pojille suunnattu teos Stories for Boys Who Dare to be Different, josta on kirjoitettu ainakin Bibobook-blogissa.

Sanna Mander & Anna Sarve: PRINSESSAKIRJA
S&S 2018

Leikkisässä ja visuaalisessa prinsessakirjassa kerrotaan kaikki mitä haluat ja kaikki mitä et tiennyt haluavasi tietää prinsessoista. Mitä prinsessat syövät, miksi he joskus pussailevat sammakoita, millaisia kenkiä heillä on ja ylipäätään mitä kaikkea mahtavilta prinsessoilta vaaditaan. Kirjassa tavataan Lumikki, Pocahontas, Marie Antoinette, Ozma, Leia, Wallis Simpson, Kleopatra ja muita ihan fantastisia prinsessoja.

Prinsessakirja vaikuttaa kiinnostavalta näin aikuisenkin näkökulmasta. Ehkä kirja tuo hieman uutta näkökulmaa perinteisiin prinsessasatuihin?

Satu Erra, Johannes Erra & Ilona Partanen: TODELLISTEN PRINSESSOJEN KIRJA
Tammi 2018

Todellisten prinsessojen kirja tuo uuden näkökulman lasten rakastamaan teemaan. Millaista prinsessojen elämä ihan oikeasti on? Mistä he ovat kiinnostuneita, kuinka he pukeutuvat, millaisen jäljen he ovat jättäneet maailmaan? Mukana ovat mm. Egyptin Hatšepsut, Englannin Elisabet I, Brasilian Isabella, Sokoton Nana Asma’u, ja piipahtaapa kirjan sivuilla Ruotsin Victoriakin. Prinsessa Ruusunen nukkui sata vuotta, mutta nämä kuninkaalliset naiset ovat muuttaneet maailmaa!

Vahvoja naisia pukkaa! Jos S&S julkaisi prinsessakirjan, Tammi aikoo pistää paremmaksi Todellisten prinsessojen kirjalla. Kansi on suoraan 1960-luvulta, mutta sisältö kuulostaa mielenkiintoiselta tässäkin.

Taru Anttonen & Milla Karppinen: SANKARITARINOITA TYTÖILLE
Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Into 2018

Sankaritarinoita tytöille on kirja rohkeista suomalaisista naisista eri vuosikymmeniltä. Se kertoo sankareista, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan ja saaneet siten aikaan jotain hienoa tai tärkeää. Osa on rikkonut lasikattoja, osa on tehnyt ennakkoluulottomia valintoja, osa on edennyt rohkeudellaan. He kaikki ovat erinomaisia esikuvia meille ­kaikille.

Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjan vanavedessä ilmestyy teoksia tiheään tahtiin. Alkuperäisteoksessa ei ollut yhtään suomalaista naista, mutta Anttosen ja Karppisen teos korjaa tämän puutteen. Kansi ei hirveästi houkuttele lukemaan, mutta toivottavasti sisältö on timanttista.


Tietokirjat

Elina Tuomi: ITSENÄISIÄ NAISIA
70 suomalaista esikuvaa
S&S 2018

Moderni suomalainen yhteiskunta on rakennettu rohkeiden, itsenäisten ja aktiivisten naisten voimin. He toimivat poliitikkoina, tieteilijöinä, opettajina ja yritysjohtajina, he ovat taiteilijoita, tutkijoita tai urheilijoita. Silti naisten roolia ja merkitystä yhteiskunnan rakentajina on vähätelty, ja naisten tarinat ovat jääneet marginaaliin, tai kokonaan kertomatta. On aika nostaa esiin heidät, jotka on jätetty varjoon!

No jopas. Onko tyttöjen voimaannuttaminen otettu yhteiseksi teemaksi kustantamojen syysohjelmissa? S&S iskee kapinallisten tyttöjen luomaan markkinarakoon myös vähän vanhemmille suunnatulla tietokirjalla suomalaisista vaikuttajanaisista. Ulkoasultaan tämä noudattelee esikuvaansa. Samassa rytäkässä S&S:ltä ilmestyy vielä yksi aiheeseen liittyvä kirja, Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa. Valinnanvaraa on siis runsaasti.

Juha Ketola, Katleena Kortesuo, Mikko Sairanen: ÄLÄ SYÖTÄ RUOKAHUKKAA
Näin käytät tähteet, säästät rahaa ja pelastat maapallon

Docendo 2018

”Ruokahävikki kuriin! Lensivätkö taas viimeviikkoiset kastikkeenjämät roskiin? Unohtuivatko eväät reppuun päivän ajaksi? Happaniko maito kaappiin ja homehtuiko juustonkannikka? Tämä kirja auttaa sinua säästämään ruokaa, rahaa ja resursseja – ja samalla pelastat maapallon.”

Ekologisuus aiheena kiinnostaa ja maailman tulevaisuus huolettaa, ja olenkin lukenut aiheesta paljon. Tämän kirjan yhtenä kirjoittajana on Katleena Kortesuo, joten se ei voi olla kovin tylsä.

Julia Thurén: KAIKKI RAHASTA
Näin säästin kymppitonnin vuodessa
Gummerus 2018

Kaikki rahasta -teos puhuu rahasta avoimesti ja humoristisesti, vailla ylenkatsetta ja tuomitsemista. Kirjassa sekä asiantuntijat että tavalliset ihmiset avaavat taloutta käytännönlähtöisesti. Vaurastuminen on mahdollista jo pienillä oman talouden viilauksilla: budjetoi, automatisoi, sijoita. Kun talousasiat ovat kunnossa, voit suunnata kohti vapaata ja laadukasta elämää, jossa kunnioitetaan sekä ympäristöä että muita ihmisiä.”

Näin säästin kymppitonnin vuodessa -alaotsikko on jo itsessään melko provosoiva. Vaaditaan jonkinmoiset tulotkin, että voi säästää 800 euroa kuukaudessa. Provosoitumisesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, innokkaana säästäjänä minua kiinnostaisi lukea Thurénin ajatuksia rahasta.

Jussi Alroth ja Mike Pohjola: WESTEROSIN KIRJEENVAIHTAJA
Salaisuuksia ja spekulaatiota

Otava 2018

Game of Thrones on maailman suosituin tv-sarja, jolla on jo yli 100 miljoonaa fania. Sarjan juonenkäänteet ja salaisuudet ovat vieneet mukanaan myös johtavat suomalaiset GoT-tuntijat: he sukeltavat teoksessaan sarjan tarinaan ja henkilöihin, tarjoavat kiehtovia analyyseja, kritiikkiä ja kutkuttavia spekulaatioita. Koukuttavaa luettavaa kaikille sarjan viimeistä tuotantokautta odottaville!

Lueskelin paljon Jussi Alrothin Westerosin kirjeenvaihtaja -tekstejä Hesarissa, ja spoilasin myös itseäni juoniarvioilla ennen kuin olin ehtinyt katsoa koko tv-sarjan. Nyt heiltä ilmestyy kirja, mahtavaa! Toisena tekijänä on mainion Sinä vuonna 1918 -peliromaanin kirjoittaja Mike Pohjola. Viimeistä GoT-tuotantokautta sekä loppuja kirjoja odotellessa tämä tarjoaa varmasti mukavaa lukemista.

Michelle Obama: MINUN TARINANI
Suom. Ilkka Rekiaro
Otava 2018

Vaikutusvaltansa ja saavutustensa johdosta Michelle Obamasta on tullut yksi aikamme ikonisimmista naisista. Yhdysvaltain presidentin puolisona – ensimmäisenä afroamerikkalaisena – hän kehitti Valkoista taloa aiempaa lämminhenkisemmäksi ja tasapuolisemmaksi paikaksi ja puhui vahvasti myös naisten ja tyttöjen puolesta. Pohdiskelevissa ja kiehtovissa muistelmissaan Michelle Obama avaa elämäänsä ja kertoo kehityksestään: lapsuudesta Chicagon eteläosassa, työskentelystään johtotehtävissä ja tasapainoilusta äitiyden ja työn asettamien vaatimusten välillä sekä vuosista maailman kuuluisimmassa talossa.

Tämä menee lukulistalle, koska Michelle Obama.

Mikko Saari: LÖYDÄ LAUTAPELIT
Avain 2018

Mitkä pelit ovat muovanneet käsityksiämme lautapeleistä eniten? Mitkä ovat menestyspelien rakennuspalikat? Löydä lautapelit esittelee ne pelit, jotka kaikkien peliharrastajien – niin aloittelijoiden kuin kokeneidenkin – olisi syytä tuntea. Vaikuttavien klassikoiden lisäksi kirja tarjoaa paljon vinkkejä tuoreimpien lautapelien pariin ja kertoo, millaista on lautapelien harrastaminen.

Kirjan kansi tuo mieleen lastenkirjan, mutta sisältö lienee täyttä asiaa. Olen vasta löytämässä ns. aikuisten ja harrastajien lautapelit, joten tästä voisi olla hyvä aloittaa. Kirjoittaja on ainakin pitkän linjan peliharrastaja ja asiantuntija.

Mari Manninen: KIINALAINEN JUTTU
33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista

Atena 2018

Kiina on kommunistinen, Kiinan talous on hyytynyt, kiinalaiskaupungeissa on maailman saastunein ilma, kiinalaiset ovat lyhyitä, Kiinan muuri näkyy Kuuhun, kiinalaiset ovat kohteliaita, Kiinassa on täydellinen sensuuri, kiinalainen laatu on huonoa, kiinalaiset eivät halua adoptoida tyttöjä… Kiinalaiseen juttuun on koottu yleisiä väärinkäsityksiä Kiinasta, ruuasta historiaan ja taloudesta ihmisoikeuksiin. Toimittaja Mari Manninen auttaa lukijaa näkemään Kiinaa uudessa, realistisemmassa valossa.

Mari Mannisen Tieto-Finlandialla palkittu kirja Yhden lapsen kansa sai minulta viisi tähteä, niinpä odotan tältäkin teokselta paljon.

Petteri Järvinen: KYBERUHKIA JA SOMESOTAA
Digiaikana sinäkin olet etulinjassa
Docendo 2018 

Petteri Järvinen esittelee kirjassaan kyberturvallisuuden kokonaiskuvan helppotajuisesti ja havainnollisesti. Hän kertoo, miten kyberhyökkäyksiä tehdään ja miten niihin voidaan varautua. Mitkä ovat lähitulevaisuuden suurimmat uhkakuvat? Miten Suomi on varautunut poikkeustilanteisiin ja niistä selviämiseen? Miten varmistaa oman kotiverkon ja älykkäiden kodinkoneiden turvallisuus? Miten jokaisen pitäisi tunnistaa valeuutiset, torjua trollaukset ja estää asiaton, ulkomailta tuleva vaikuttaminen?

Olen lukenut Petteri Järviseltä aiemmin mielenkiintoisen kirjan NSA – näin meitä seurataan. Aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan, joten tämä uusikin teos kiinnostaa.

Vesa Sisättö: 100 KLASSIKKOA TUNNISSA
Avain 2018

100 klassikkoa tunnissa esittelee kirjallisuuden klassikot näppärästi parin virkkeen tiivistelminä, antaa kustakin teoksesta muutaman lauseen mittaisen mielipiteen ja kertoo vielä joka kirjasta kiinnostavan faktan, jolla voit päteä sosiaalisessa mediassa! Lukeneisuuden osoittaminen ei tämän helpommaksi tule.

Hehehehe. Kuulostaa hyvältä! Kirjabloggaajatkaan eivät ehdi lukea aivan kaikkea mitä haluaisivat – kuten tästäkin postauksesta tai TBR-listastani voi ehkä päätellä.


Huumoria

Virpi Salmi: OTTAISIN MIELUUMMIN PONIN
ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä
Atena 2018

Kukapa ei olisi taideteoksen äärellä miettinyt, mitä maalaukset haluavat meille sanoa. Mistä supisevat Ruokolahden eukot? Mitä pohtii poika, joka tuijottaa varista? Miksi juuri ne tietyt metsot ovat kaikkien suosikit? Sosiaalisessa mediassa maailmantaiteen meemit ovat jo naurattaneet jo miljoonia ihmisiä. Onkin korkea aika tuoda myös Suomen taide nykyaikaan.

Tämä saattaa olla todella hauska, tai sitten valju kopio Facebookissa hauskuuttavasta Taidevandalismista. Yhtä kaikki, tämän voisi selata läpi.

Ines Lukkanen: TAIDEVANDALISMI
Avain 2018

Anarkiaa kirjahyllyyn! Taidevandalismi-teokseen on valittu sata hersyvintä meemikuvaa ja puettu ne arvokkaan taideopuksen vaatteisiin. Tämä kahvipöytäkirja tarjoilee lukijoilleen niin arkisiin tilanteisiin liittyvää huumoria kuin nasevaa yhteiskuntakritiikkiä ottaen menneen maailman ylevän estetiikan ja tuoden sen tekstitysten kautta tähän päivään.

Kas kun tulikin puheeksi – JES! Tämä menee heti lukulistalle. Mielenkiintoista, että taidemeemikirjoja ilmestyy syksyllä ihan kaksin kappalein. Kiinnostavaa verrata tätä sitten Virpi Salmen kirjaan.


Onko näistä mikään omalla lukulistallasi? Voitte myös linkata omia tärppilistojanne kommentteihin!

Winston Graham: Poldark – Kapinallinen

Ross saapui seurueen keskelle, joka ei ollut lainkaan valmistautunut hänen tuloonsa. Hänen saapuessaan ovelle pöydässä olijat päästelivät toinen toisensa jälkeen hämmästyneitä huudahduksia. Elizabeth, Francis, Verity ja tohtori Choake hypähtivät seisomaan, Charles istui mutisten ja shokin tyrmistyttämänä.

Olen pyrkinyt ostamaan omaan kirjahyllyyni vain teoksia, jotka olen lukenut ja hyviksi todennut. Viime aikoina olen kuitenkin lipsunut periaatteestani. Vuoden 2017 kirjamessuilta nappasin Gummeruksen pokkarihyllystä Poldark-kirjasarjan ensimmäisen osan.

Kirjoista tehty BBC:n hieno televisiosarja kuuluu suosikkeihini ja molemmat tuotantokaudet löytyvät jo elokuvahyllyni puolelta. Niinpä uskalsin satsata kirjaan viisi euroa, enkä joutunut pettymään. Asian huono puoli: nyt joudun todennäköisesti hankkimaan kaikki sarjan myöhemmätkin osat.

Kirja alkaa kapteeni Ross Poldarkin paluusta kotikonnuilleen Cornwalliin parin sodassa vietetyn vuoden jälkeen. Isä on kuollut ja suvun talo on ränsistynyt kelvottomien palvelijoiden hoidossa. Ensi töikseen Ross lähtee vierailulle setänsä luokse, vain löytääkseen sukulaiset juhlimassa kihlausta: Rossin nuoruuden rakastettu Elizabeth onkin menossa naimisiin Rossin serkun kanssa.

Masentavista lähtökohdista huolimatta Ross ei kuitenkaan lannistu, vaan alkaa kunnostaa taloaan ja elää elämäänsä. Eräällä kaupunkireissullaan hän pelastaa tappelusta nuoren Demelzan, jonka palkkaa taloonsa keittiöpiiaksi. Koska pokkarin sisäkannessa on isolla naisen kuva ja seuraavan osan nimi Demelzan laulu, ei liene liian suuri juonipaljastus että Rossin ja Demelzan suhde kehittyy ajan myötä läheiseksi. Vuosien kuluessa Ross lähtee mukaan myös uhkarohkeaan kaivoshankkeeseen, joka näyttelee ainakin sarjassa myöhemmin merkittävää osaa. Edelleen hän joutuu tasapainoilemaan suhteessaan Elizabethiin, jota kohtaan hänellä on yhä tunteita.

En osaa sanoa, millainen lukukokemus kirja olisi ”pelkästään”. Koska olin jo katsonut televisiosarjan, maailmaan oli helppo hypätä mukaan heti alusta saakka ja kaikki henkilöhahmot olivat vanhoja tuttuja. Kuvittelinkin hahmot lukiessani sarjan näyttelijöiden näköisiksi. Koska sarja on tehty varsin uskollisesti seuraten kirjaa, ne täydentävät hyvin toisiaan ja kirja toimii myös ”lisämateriaalina” sarjan tapahtumille, jos näin voi sanoa.

Säikähdin tosin kun luin kohdan, jossa Ross palkkasi Demelzan taloonsa 13-vuotiaana. Televisiosarjassa molemmat ovat nimittäin ihan aikuisia (Demelzaa esittää ihana Eleanor Tomlinson). Ei kai kyseessä ole Romeo ja Julia -tyyppinen eeppinen lasten rakkaustarina? Onneksi kirjasarjan aikajänne on paljon televisiosarjaa pidempi, ja kirjan ajassa kuluu vuosia ennen kuin mitään romanttiseen viittavaakaan tapahtuu.

Ajattelin, että alun perin 1940-luvulla ilmestynyt tuhti kirja saattaa olla hieman kuivaakin luettavaa, mutta viihdyinkin Grahamin tekstin parissa hyvin. Tapahtumat soljuivat omalla painollaan eteenpäin, teksti oli sujuvaa ja henkilöhahmot kiinnostavasti rakennettuja. Rossin ja Demelzan suhde ja sen kasvaminen vähitellen kuvataan hienosti. Ross on lähes täydellinen romanttinen sankari, mutta onneksi hänelläkin on puutteensa ja särmänsä.

Kaiken kaikkiaan kirja toimii sarjan tavoin erinomaisesti ajankuluna ja pakona arjesta, jos genrestä tykkää. Tätä lisää siis! Sarjassa on ainakin neljä suomennettua osaa ja lisää on näemmä tulossa tänä vuonna. Televisiosarjan ystäville tiedoksi: Kolmas kausi alkoi Ylellä tiistaina 23.1. ja näkyy myös Yle Areenassa. Jihuu!

Kirja pääsee vielä vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Sukutarina.

Subjektiivinen tuomio: *****

Winston Graham
Poldark – Kapinallinen
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2017
555 sivua