WSOY

”Mut muuttuneena tulin ma,
miel’ oli toisenlainen:
’Luin Suomen viime sodasta,
olenhan suomalainen.
Mua lisää kuulla haluttais,
kentiesi teiltä sitä sais?’’”

Luin Vänrikki Stoolin tarinat osana kirjallisuuden opintojen Kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssia. Luemme viiden opintopisteen kurssiin lukupiirissä 11 suomalaista klassikkoa, joten ne tulevat näkymään täällä bloginkin puolella.

Vänrikki Stoolin tarinat ilmestyi kahdessa osassa vuonna 1848 ja 1860, alun perin ruotsiksi. Kirjasta on useita suomennoksia jotka eroavat toisistaan reippaasti. Minulla oli käytössä vanha, Paavo Cajanderin suomennos, joka on vuodelta 1889. Sen vastapainona lukemani versio oli sentään WSOY:n juhlapainos, joka on ruotsalaisen nykytaiteilija Ernst Billgrenin kuvittama. 

Vänrikki Stoolin tarinoiden aiheena on Venäjän ja Ruotsin välinen Suomen sota vuosina 1808-1809, jonka Ruotsi hävisi. Sen seurauksena Suomesta tuli Venäjän autonominen suurruhtinaskunta. Teos koostuu yhteensä 35 runosta, jotka kuvaavat sekä oikeita historiallisia henkilöitä  että Runebergin päästään keksimiä hahmoja (kuten Vänrikki Stool, Sven Dufva ja Lotta Svärd). Ensimmäisestä Maamme-runosta tuli sittemmin kansallislaulumme sanat, ja löytyypä teoksesta myös sanoitus Porilaisten marssille. 

Runot kertovat sodasta eri näkökulmista: itse taisteluista, niihin valmistautumisesta, kaatuneiden suremisesta taistelujen jälkeen ja vanhojen miesten sotamuisteloista. Tekstissä korostuu suomalaisten miesten sankaruus, ahkeruus ja urheus. Jotkut sotilaat tai upseerit olivat tyhmiä tai julmiakin, mutta yhtä kaikki rohkeita ja suurin osa kuolee kunniakkaasti maansa puolesta. Kuolema on miehille suorastaan loistokas tavoite, jota kohti riennetään innokkaasti.

Myös muutamia naisia esiintyy runojen päähenkilöinä, ja heidän tehtävänsä on lähinnä muonittaa tai surea miehiä. Pilven veikko -runon naisen rakastettu kaatui taistelussa, mutta nainen vaikuttaa surustaan huolimatta tyytyväiseltä. ”Kallein kaikesta, mit’ ompi maassa / olit sylihini suljettuna / kahta vertaa kalliimpi nyt vielä / olet mulle mullan sulhosena”, neitonen julistaa miehen ruumiin äärellä – olihan mies kokenut sankarikuoleman.

Vastaavasti pahin mahdollinen asia näyttää olevan miehen pelkuruus. Torpan tyttö -runossa tyttö huomaa, että hänen mielitiettynsä ei ole sodasta palaavien eikä kaatuneiden joukossa, eli mies on paennut. ”Tee hauta mulle, äitini, jo päättyy päivät multa / paennut taistelua on tuo kurja sulho-kulta”, tyttö valittaa. ”Viekkaassa tässä maailmass’ en viihdy kauempaa / kuolleissa kosk’ ei ollut hän, ma toivon kuolemaa.”

Luin kirjan aikataulusyistä yhteen putkeen, ja edellisistä lainauksista voi ehkä päätellä ettei lukukokemus ollut helpoimmasta päästä. Cajanderin suomennos näyttää olevan tehty runomitta edellä, niin että luettavuus kärsii. Sanoja on lyhennelty keinotekoisesti heittomerkein, ja yli sata vuotta vanha teksti on luonnollisesti melko kaukana omasta arkikielestä. Loppua kohden alkoi myös väsyttää riehakas sankarieetos, joka jokainen runo suorastaan tulvii.

On helppo ymmärtää, miten Vänrikki Stoolin tarinat on toiminut suomalaisen kansallishengen nostattajana menneinä vuosikymmeninä, ja se on varmasti tullut tarpeeseen. Omasta puolestani voin vain todeta, että vaikka runot ovat hyvä lisä yleissivistykseen, en juurikaan nauttinut niiden lukemisesta.

Kirja avaa vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen ja pääsee kohtaan kotimainen runokirja. Sain samalla täytettyä ensimmäisen kohdan myös Perkeet-lukuhaasteeseen! Kyseessä on siis kirja, jonka Goodreads-arvosana on alle 3, ja arvosteluja yli 10. Molemmat haasteet löytyvät Lukuhaasteet 2018-sivulta.

Subjektiivinen tuomio: **

J. L. Runeberg
Vänrikki Stoolin tarinat
Suomentanut Paavo Cajander, kuvittanut Ernst Billgren
WSOY 2003
151 sivua

Runebergin päivää vietetään Suomessa 5. helmikuuta – hyvää huomista Runebergin päivää siis! Minua kiinnostaisi seuraavaksi lukea Fredrika Runebergin teos Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä (1881). Fredrika jäi aika lailla miehensä varjoon, mutta kyseinen teos on ensimmäisiä suomalaisia historiallisia romaaneja.