Emily Esfahani Smith: Merkityksellisyyden voima

Silti onnellisuusvimmassa on yksi valtava ongelma: se on epäonnistunut täyttämään lupauksensa. Vaikka onnellisuusala jatkaa kasvuaan, voimme yhteiskuntana huonommin kuin koskaan. Yhteiskuntatieteilijät ovat paljastaneet surullisen ironian: onnellisuuden tavoitteleminen tekee ihmisistä itse asiassa onnettomia.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Merkityksellisyyden voima odotteli hyllyssäni kolme vuotta, mutta vihdoin sain sen luetuksi! Emily Esfahani Smith on koonnut yhteen kasan tutkimuksia ja ihmisten tarinoita pyrkien vastaamaan suureen kysymykseen: Mikä tekee elämästä elämisen arvoista?

Kirjassa tavataan esimerkiksi hyvinvointiyrittäjäksi ryhtynyt ex-huumekauppias, eläintarhanhoitaja, pienen yhteisöllisen saaren asukkaita, halvaantunut entinen urheilija ja keskiaikahenkisiä Luovan Anakronismin seuran jäseniä. Tutkimustulosten osalta viite- ja lähdeluettelo on vaikuttava, eli Smith on todella nähnyt vaivaa materiaalin keräämiseen.

Poimin kirjan alkuosasta monta hyvää ajatusta. Onnellisuus ja merkityksellisyys ovat lähtökohtaisesti kaksi eri asiaa (ja merkityksellisyys on näistä se olennainen juttu). Tarkoitus nousee siitä, että on jotain tekemistä. Ne, jotka näkevät työnsä tapana auttaa muita, arvioivat työnsä merkitykselliseksi. Kun näemme vaivaa johonkin, arvostamme sitä enemmän.

Emme kaikki löydä kutsumustamme, mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi löytää tarkoitusta.

Ehdin jo alkaa miettimään syvällisiä lukiessani kirjaa, mutta puolivälin jälkeen kadotin harmillisesti otteen ajatuksista. Kirja lähtee korkealentoisille urille, kun aletaan käsittelemään itsensä ylittämistä eli transsendenssiä. Myöskin osio traumojen kautta kasvamisesta jäi etäiseksi. Loppujen lopuksi tämä oli minulle kolmen tähden lukukokemus.

Subjektiivinen tuomio: ***

Emily Esfahani Smith
Merkityksellisyyden voima
Suom. Kaisa Koskela

Tuuma-kustannus 2018
315 sivua

Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki

Ebenezer Pinset oli kammottava mies, jolla oli ihmeellinen elämä. Hän ei ollut milloinkaan nälissään, koska kaikki hänen jääkaappinsa olivat pullollaan ruokaa. Hän ei jäänyt milloinkaan pohtimaan pitkiä sanoja, sellaisia kuin konstikkelsaatio tai pumppelirumpsis, koska hän luki hyvin harvoin kirjoja. Hänen elämässään ei ollut lapsia eikä ystäviä, joten häntä eivät milloinkaan kiusanneet epämiellyttävät äänet eivätkä harmilliset keskustelut.”

Ebenezer Pinset on nuorekas 511-vuotias mies, joka ei välitä kenestäkään paitsi itsestään. Ullakolla asuva hirviö toimittaa hänelle rajattomasti nuoruuseliksiiriä, mutta vaatii vastineeksi mitä erilaisempia ruokia. Aiemmin hirviö on syönyt vain tavaroita ja eläimiä, mutta eräänä päivänä se haluaa ruoakseen ihmislapsen.

Mikä siis ratkaisuksi? Ebenezer päättää adoptoida orpokodista mahdollisimman rasittavan muksun ja tutustuu paikalliseen kauhukakaraan, Helmikkiin. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan!

Hirviö ja Helmikki -kirjan tyylistä ja kuvituksesta tulevat mieleen Roald Dahlin teokset. Mukana on ihanan ärsyttäviä henkilöhahmoja ja mustaa huumoria. Alkupuolella on vaikeaa tykätä kenestäkään kirjan henkilöstä, mutta tarinan edetessä sympatiat kääntyvät Ebenezerin ja Helmikin puolelle. Hirviö ja Helmikki ei sovi jokaiseen makuun, mutta itse tykkäsin todella paljon. Aivan herkimmille en tätä suosittele, sillä kirjassa ahmaistaan ainakin yksi viaton puhuva eläin parempiin suihin.

Loppuratkaisun perusteella tälle olisi luvassa myös jatkoa!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jack Meggitt-Phillips
Hirviö ja Helmikki
Suom. Marja Helanen 

WSOY 2021
249 sivua

Panu Savolainen: Matkaopas 1700-luvun Turkuun

Ennen matkaa kannattaa hankkia mahdollisimman paljon tietoa matkakohteesta. Suomen ja Turun kohdalla tämä ei ole kovin helppoa, sillä Suomen alueesta on 1700-luvun loppuun mennessä julkaistu vain muutama painettu kartta ja kourallinen matkakuvauksia.”

Panu Savolaisen uutuuskirja yhdistää mukavasti kaksi lempiaihettani, historian ja matkailun. Nimensä mukaisesti teos on kirjoitettu matkaoppaan muotoon, mutta viekin lukijan aikamatkalle 1700-luvulle. Teemaan sopivasti ostin tämän itselleni tuliaisiksi museokaupasta Turusta ja päädyin lopulta lukaisemaan kirjan kerralla.

Kirja ei sijoitu mihinkään tarkkaan vuosilukuun, vaan pyrkii antamaan laajemman kokonaiskuvan Suomen Turusta 1700-luvun loistossaan. Kunnon matkaoppaan tavoin se tarjoaa tietoa muun muassa ravintoloista, majoituspaikoista, vaatetuksesta, valuutanvaihdosta, paikallisista tavoista ja laeista sekä kuuluisista turkulaisista.

Tykkään kovasti tällaisista tieteelliseen tutkimukseen ja kunnon lähteisiin perustuvista, mutta kuitenkin viihdyttävästi kirjoitetuista kirjoista. Myös kansi, kuvitus ja kirjan taitto ovat kivan pirteitä. Suosittelen lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille!

Jos aikamatkailu innostaa, kannattaa tsekata myös muutama vuosi sitten ilmestynyt Aikamatkaajan opas historiaan.

YLEn artikkelissa lisää tästä kirjasta: 1700-luvun Turussa kahvi oli kielletty huumeena ja tuomiokirkko aikansa Tinder

Subjektiivinen tuomio: ****

Panu Savolainen
Matkaopas 1700-luvun Turkuun
Sammakko 2021
344 sivua