Jerry Brotton: Ainutlaatuiset kartat

ainutlaatuiset-kartatAinutlaatuiset kartat on isokokoinen ja visuaalisesti näyttävä tietokirja karttojen historiasta antiikista nykypäivään. Karttoja esitellään aikajärjestyksessä ja erilaisiin teemoihin luokiteltuna. Useimmista on tietoa kahden aukeaman verran: ensimmäisellä esitellään kokonaiskuva ja yleistietoa, toisella pureudutaan tiettyihin yksityiskohtiin.

Olen aina tykännyt maantiedosta ja erityisesti kartat ovat kiinnostavia. Niinpä tämä oli minulle oikea unelmatietokirja. Jokaisesta kartasta on hyvälaatuinen kokonaiskuva ja suurennoksia tietyistä yksityiskohdista. Lisäksi kerrotaan tietoa kartan koosta ja sijainnista, taustatietoa kartan tekijästä ja kartasta lausuttuja sitaatteja tutkimuksista tai kirjoista. Mielenkiintoisena yksityiskohtana löytyy myös havainnollistava kuva kartan koosta suhteessa ihmiseen – jotkut kartat ovat pikkiriikkisiä ja toiset valtavia, mikä ei välttämättä tulisi muuten esille.

Fra Mauron maailmankartta noin vuodelta 1450.

Yksi kirjan opeista on se, että kartta on aina tekijänsä tulkinta. Esimerkiksi maailmankuva ja uskonto ovat vaikuttaneet paljon kartan tekemiseen ammoisina aikoina. Monissa kartoissa esiintyy epätarkkuuksia ja suoranaisia virheitä, myös uudemmissa kartoissa. Minut yllättivät esimerkiksi koulun maantiedon tunneilta tutun Petersin projektion (1973) virheet – jotkut maat kuvataan tuplasti liian suurina.

Blaeu teki vuosisatojen munauksen piirtämällä Kalifornian suurena saarena. Tätä uskomusta ei kyseenalaistettu seuraavaan 50 vuoteen.” (Uusi maailmankartta vuodelta 1648)

Karttoihin liittyy myös vallankäyttöä: tulkinnan lisäksi niillä voidaan valehdella tietoisesti. Kartan perusteella voitiin väittää vaikkapa saariryhmän kuuluvan tietylle valtiolle sijainnin perusteella, vaikka oikeasti saaret sijaitsevat vähän eri paikassa.

Kokonaisten maailmankarttojen lisäksi kirjassa esitellään runsaasti myös muunlaisia karttoja: merikarttoja, kaupankäyntiin liittyviä portolaanikarttoja, tähtikartta, kuukartta, kaupunkien karttoja, lähetystyökarttoja, jokikartta, kuvitteellinen kartta sekä erilaisia temaattisia karttoja, kuten Lontoon deskriptiivinen köyhyyskartta vuosilta 1898-1899. Monet kartat ovat olleet merkittäviä tapauksia aikanaan, kuten Lontoon metrokartta graafisena esityksenä ja kolerakartta, jonka ansiosta ymmärrettiin koleratartuntojen yhteys kaupungissa sijainneeseen saastuneen vesipisteeseen.

Eri aikakausien lisäksi kirjassa on monipuolisesti karttoja eri kulttuureista, muualtakin kuin länsimaista siis. Lukija pääsee tutustumaan muun muassa atsteekkien pääkaupungin karttaan, kiinalaiseen joki- ja tähtikarttaan sekä intialaiseen maailmankarttaan. Monet kartat ovat yksinkertaisesti käsittämättömän hienoja ja myös yllättävän todenmukaisia siihen nähden, kuinka monta sataa vuotta sitten ne on tehty.

Ainutlaatuiset kartat on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja, jos aihe kiinnostaa! Ainoana miinuksena mainittakoon pieni fontti yksityiskohtia kuvaavilla aukeamilla, sitä oli hankalaa lukea varsinkin hämärässä.

Subjektiivinen tuomio: *****

Jerry Brotton
Ainutlaatuiset kartat – maailma kartantekijöiden silmin
Suom. Heidi Jouttijärvi, Mika Oksanen, Sirpa Vuento

Readme.fi 2015
256 sivua

Hugh Howey: Hiekka

hiekkaPalmer nyökäytti tervehdykseksi ja vastaukseksi. Hänellä oli hyvä olo. Hän oli valmis sukeltamaan syvälle. Hän tarkisti kaksi isoa ilmasäiliötä, jotka oli kiinnitetty selkätelineeseen ja hengitti nopeasti syvään useamman kerran, valmisti keuhkojaan koitokseen.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Mainion Siilon saagan jälkeen (vaikka viimeinen osa onkin vielä lukematta) odotin Hugh Howeyn uudelta teokselta Hiekka paljon. Howey onkin luonut taas kiehtovan dystopian: tällä kertaa vanha maailma on peittynyt satojen metrien korkuisen hiekkakerroksen alle. Suuri osa ihmisistä on köyhää ja asuu slummeissa. Hiekkaa on jatkuvasti kannettava pois, jotta se ei hautaisi kaikkea alleen.

Kirjan päähenkilöitä ovat yhden perheen jäsenet: sisarukset Victoria, Palmer, Conner ja Rob. Vic ja Palmer ovat hiekkasukeltajia, jotka kykenevät erityisten pukujen avulla liikuttamaan hiekkaa ympärillään ja sukeltamaan siihen samoin kuin veteen. Heidän tehtävänään on etsiä aarteita ja käyttökelpoista tavaraa hiekkaan hautautuneista kaupungeista. Vic pystyy sukeltamaan syvemmälle kuin kukaan muu.

Tarinan alkaessa kaikki sisarukset ovat tahoillaan: Palmer on pestattu sukelluskeikalle keskelle aavikkoa, tavoitteenaan löytää tarunhohtoinen Danvarin kaupunki. Vic asuu kaukana toisessa kaupungissa. Conner ja Rob valmistautuvat jokavuotiseen telttaretkeen autiomaan reunalle, muistellakseen isää joka jätti perheensä 12 vuotta sitten. Tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin, kun Palmer todella löytää kadonneen kaupungin ja toisaalla Connerin ja Robin retken keskeyttää odottamaton vieras autiomaasta.

Howey kuvaa kirjassaan hiekkaa todella elävästi, ja monet ovatkin sanoneet tuntevansa suorastaan kuinka se rouskuu hampaissa. Kirjan henkilöt käyttävät hiekalle useita erilaisia nimiä, jotka on selitetty alaviitteissä. Erityisesti hiekkasukellus on kiinnostava konsepti, ja sukelluskuvauksia lukiessaan sitä melkein tuntee itsekin olevansa hiekan sisällä.

Kirjaa tulee pakostakin verrattua Siiloon, eikä Hiekan dystopinen maailma ole aivan yhtä mielenkiintoinen. Pääosassa ovat henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa, eikä ympäröivää yhteiskuntaa kuvailla mitenkään erityisesti. Lähinnä joka paikassa on vain hiekkaa. Howey pääsee kuitenkin yllättämään taas muutamalla odottamattomalla juonenkäänteellä, ja hieman junnaavan alun jälkeen kirja pitää otteessaan. Koin mukavan oivalluksen tunteen, kun tunnistin kirjassa kuvatut vanhan maailman tapahtumapaikat, joita kirjan hahmot kutsuvat eri nimillä.

Loppuratkaisu kuitattiin varsin nopeasti ja siitä tuli hieman hätäinen fiilis. Vaikka perheen isän olinpaikka paljastuu kirjan edetessä, siitä tai kirjan ”pahisten” motiiveista ei sen jälkeen selviä paljoakaan. Pääpainona ovat perheen sisäiset ihmissuhteet ja se, löytävätkö lapset yhteyden toisiinsa ja äitiinsä uudelleen. Tarina toimii kuitenkin hyvin sellaisenaankin, ja saa minulta vähän vajaa neljä tähteä sujuvasta lukukokemuksesta.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Hugh Howey
Hiekka
Suom. Einari Aaltonen

Like 2016
352 sivua

Giulia Enders: Suoliston salaisuus

suoliston-salaisuusOhutsuoli kiemurtelee seitsemän metrin pituudeltaan päämäärättömästi edestakaisin oikealta vasemmalle, kunnes muuttuu lopulta paksusuoleksi. Siinä taas roikkuu näennäisesti tarpeeton umpisuoli, joka ei kai muuta osaa kuin tulehtua. Lisäksi paksusuolessa on selkeitä pullistumia. Se näyttää siltä kuin se yrittäisi matkia helminauhaa mutta epäonnistuisi surkeasti. Kaukaa katsottuna maha-suolikanava on ruma, epäkiinnostava, epäsymmetrinen letku.

Harvoin tulee luettua tietokirjaa, joka samaan aikaan on järeä tietopaketti ja naurattaa ääneen. Giulia Endersin teos Suoliston salaisuus on kuitenkin sellainen. Vuonna 1990 syntynyt saksalainen tutkija ponnahti julkisuuteen pidettyään suolistoaiheisen esitelmän, josta tuli Youtube-hitti. Nyt hän valmistelee Saksassa väitöskirjaansa, ja kirjoittaa suurelle yleisölle hykerryttävän hauskaa tekstiä suolistosta ja mikrobeista. Kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, mutta ilmeisesti mistä tahansa aiheesta saa kirjoitettua kiinnostavaa tekstiä, kun osaa tehdä sen oikein.

Heti kun ensimmäiset pikkumuruset ovat saapuneet ohutsuoleen, alkaa varsinainen ruoansulatus. Monenkirjava kakkumössö häviää matkallaan tämän putken läpi lähes täysin sen seinämiin, vähän niin kuin Harry Potter laiturilla 9¾. Ohutsuoli tarttuu kakkuun päättäväisesti.”

Kirjan alkuosa keskittyy ruoansulatuselimistön rakenteeseen sekä erilaisiin allergioihin ja intoleransseihin. Sitten Enders käy suoliston toiminnan ja ruoansulatuksen huolellisesti läpi aina ruoan näkemisestä ja sen nielemisestä kakkaamiseen. Omat alalukunsa saavat myös ummetus ja oksentaminen. Oksentaminenkin on niin monimutkainen prosessi, että Enders kuvaa sitä suorastaan mestarisuoritukseksi. Kolmannessa osiossa päästään Endersin erikoisalaan eli mikrobeihin. Kirjassa kuvataan suolistoflooraa yleisesti ja hyviä ja pahoja bakteereja erikseen, sekä pohditaan niiden merkitystä ihmisen terveyteen.

Jos emme todellakaan ole onnistuneet kypsentämään kana-ateriaa riittävästi, syömme kanan lihassolujen lisäksi pari salmonellasolua. Näitä yksisoluisia pitää olla kymmenestätuhannesta miljoonaan, jotta meidät saatettaisiin taistelukyvyttömiksi. Miljoonan salmonellabakteerin joukko vastaa kooltaan suolakiteen viidesosaa. Miten niin pieni armeija pystyy lähettämään vessanpytylle ihmisen, joka vastaa valtavan suurta 600 miljoonan suolakiteen kolonnaa? Se on sama kuin yksi yksittäinen Obaman hius hallitsisi kaikkia amerikkalaisia.

Opin kirjasta muun muassa:

  • Että suolisto on mahdottoman monimutkainen ja hienosyinen järjestelmä, jota pitäisi arvostaa enemmän
  • Miksi oliiviöljy on oikeasti parempaa rasvaa kuin se mitä saa McDonald’sin purilaisista
  • Miksi ruoan jälkeen tekee mieli jälkkäriä
  • Miten bakteerit voivat vaikuttaa lihomiseen
  • Miksi on tärkeää, ettei yritetä jatkuvasti desinfioida kaikkia bakteereja pois
  • Mitä ovat probiootit ja prebiootit ja miksi niitä on jugurteissa
  • Miksi antibioottien liiallinen syöminen on aika hasardia hommaa
  • Miksi kreivi Draculalla oli todennäköisesti geneettinen häiriö

Sekä paljon muuta enemmän ja vähemmän tärkeää! Suoliston salaisuus tarjoaa tuhdin tietopaketin ihmisruumiista taatusti mielenkiintoisemmassa muodossa kuin koulun biologian kirjat. Erityismaininnan saa kirjan tyyliin sopiva hupaisa kuvitus, jonka on tehnyt Giulian sisko Jill Enders.

Subjektiivinen tuomio: *****

Giulia Enders
Suoliston salaisuus – kaikki kehomme keskeisestä elimestä
Suom. Elina Lustig

Otava 2015
303 sivua

Esimakua saa Giulia Endersin palkitusta esitelmästä: (saksankielinen, tekstit englanniksi)