Elina Pitkäkangas: Kuura

kuura”En katunut mitään. Olin toiminut oikein alusta asti. Olin selviytyjä. Kaikki tekemäni oli sen arvoista.”

Kuura sai kunnian olla ensimmäinen kirjaston e-kirja, jonka kokeilin lainata lukulaitteelle. Lainasin sen alun perin vain testiksi, mutta koska kirja on ollut jo pitkään lukulistallani, ajattelin sitten lukea ainakin alkua. Kuura osoittautui isoksi yllättäjäksi minun kohdallani.

Minulla oli jonkin verran epäluuloja kirjaa kohtaan, koska aiemmin olin lukenut vain yhden Myllylahden kustantaman kirjan, ja se olisi kaivannut vielä toimituskierroksen tai pari. Upeasta kannesta huolimatta (graafikkona Karin Niemi) odotin Kuuran olevan ihan ookoo nuorisokirja. Yllätys oli suuri, kun tarina veikin ihan täysillä mukanaan.

Kuura sijoittuu vaihtoehtoiseen vuoteen 2014 ja kuvitteelliseen Kuurankeron kylään, joka sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Turusta.  Ihmisyhteisöjä terrorisoivat hukat, sairastuneet ihmiset jotka muuttuvat täydenkuun aikaan ihmissusiksi. Ihmissudet kantavat veressään lykantropiavirusta, johon ei ole parannuskeinoa. Aina kun Jahti saa hukan kiinni ihmisenä tai suden muodossa, luvassa on varma kuolemantuomio. Nyt hukat on saatu eristettyä kaupunkien muurien ulkopuolelle erämaahan, eikä Kuurankerossakaan ole ollut niitä kymmeniin vuosiin – ainakaan julkisesti.

Päähenkilöinä ja kertojina vuorottelevat lukion tokaluokkalaiset ystävykset Inka ja Aaron. Inka on itsekäs ja itsepäinen tyttö, joka on tottunut olemaan huomion keskipiste ja saamaan tahtonsa läpi. Ymmärrän vihdoin, miksi niin monessa arviossa kommentoidaan nimen omaan Inkan hahmoa. Kaikessa itsekkyydessään ja naiiviudessaan hän on varsin herkullinen tyyppi! Aaron on miellyttävämpi ja ajattelevaisempi hahmo, vaikka tyttöjä pyörittelevä pelimies hänkin.

Inkan ainoita heikkoja kohtia on pikkuveli Tuukka, joka joutuu heti kirjan alussa onnettomuuteen. Inka on valmis tekemään mitä tahansa pelastaakseen veljensä, ja alkaa punoa suunnitelmaa. Samaan aikaan päähenkilöiden elämään ilmestyy uusia tuttavuuksia: Inkaa kiehtoo muurin vartija Leo, jolla on synkkä salaisuus. Päältäpäin tavanomainen mutta pedolta tuoksuva Matleena saa puolestaan Aaronin sydämen sykkimään.

Kirjan kieli on hyvää ja vaikka hahmojen käyttämä puhekieli ärsyttikin alkuun (niin kuin aina), loppua kohden se tuntui varsin luontevalta valinnalta 18-vuotiaiden teinien suuhun. Pitkäkangas on keksinyt oivaltavia nimiä asioille, kuten kaunis Kuurankero kaupungin nimenä tai Kuutamokka-kahvila.

Arkiset tapahtumat sekoittuvat luontevasti yliluonnollisiin elementteihin – täydenkuun yönä Maikkarilta pauhaa hyvän mielen elokuva, jonka tarkoituksena on pitää hukat poissa mielestä. Ihmissusimytologia uppoaa sujuvasti henkilöiden maailmaan ja kieleen. Olisin voinut lukea lisääkin maailman lainalaisuuksista.

Kannen perusteella voisi odottaa synkkäsävyistä fantasiakirjaa, mutta tarinan pääpaino on ihmissuhteissa ja romantiikassa. Ihmisuhdedraama + ihmissudet = ihmissusidraama? Molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia tarinassa, joten lukija pääsee hyvin sisälle heidän ajatusmaailmaansa. Tunteet räiskyvät vahvoina vähän joka suuntaan niin hyvässä kuin pahassa. Henkilöt tuntuivat aidoilta, ja heistä alkoi myös välittää.

Juoni on ehyt kokonaisuus ja piti ainakin minut tiukasti otteessaan loppuun saakka. Arvailin kyllä tarinan etenevän eri suuntiin, mutta yleensä olin väärässä. Kun tapahtumat alkoivat vyöryä hallitsemattomasti päälle, luin viimeiset sata sivua mumisten suurin piirtein koko ajan ”voieivoievoiei älä tee sitä argh” itsekseni. Kirjan henkilöt saavat oppia, että pienilläkin teoilla voi olla valtavat seuraukset. Loppu veti tapahtumat hyvin yhteen, mutta jätti paljon avoimeksi myös jatko-osia varten.

Trilogian toinen osa Kajo ilmestyy keväällä 2017. Sitä odotellessa!

Subjektiivinen tuomio: ****+

Elina Pitkäkangas
Kuura
Myllylahti 2016
309 sivua

Hugh Howey: Kohtalo

kohtalo”No, mikä kestää ikuisesti? Juliette kysyi, koska vaistosi, että Lukas odotti hänen tiedustelevan sitä. 
”Päätöksemme”, mies vastasi. —
”Anteeksi kuinka – ’päätöksemme’?” Hän ei ymmärtänyt.
Lukas kääntyi häneen päin. ”Niin. Se mitä teemme, vai mitä? Päätöksemme ovat ikuisia. Emme voi peruuttaa sitä, mitä ikinä päädymmekin tekemään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.”

Lue myös arviot sarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta. 

Kohtalon myötä Siilon saaga huipentuu viimein päätökseensä. Koska kahden aikaisemman osan lukemisesta oli aikaa ja juoni on suhteellisen monimutkainen, minun piti käydä ensin tankkaamassa aikaisemmat juonitiivistelmät Wikipediasta että pääsin kärryille Kohtalon alusta. Trilogia olisikin varmasti parasta lukea aika lailla peräkkäin.

Kolmannessa osassa Juliette on palannut omaan siiloonsa, ja hänet on ylennetty pormestariksi. Hän on ottanut tavoitteeksi kaivausprojektin, jolla kaksi siiloa yhdistetään toisiinsa ja hän pääsisi pelastamaan ystävänsä siilosta 17. Ihmiset suhtautuvat ulkomaailmassa käyneeseen pormestariin kuitenkin epäluuloisesti, eikä monikaan usko että kotisiilon ulkopuolella olisi elämää.

Samaan aikaan siilossa numero 1 kytee hiljainen kapina, kun vanhasta maailmasta kotoisin olevat Donald ja hänen sisarensa Charlotte piilottelevat ja yrittävät punoa suunnitelmaa. Ykkössiilon johtajat saavat vihiä petoksesta ja päättävät tuhota Julietten kotisiilon. Ympärillä nakuttaa koko ajan alkuperäinen suurempi suunnitelma, jossa vain harvojen on tarkoitus säästyä.

Kirjan alkuosa keskittyy pitkälti aiempien juonenpätkien kokoamiseen ja loppuratkaisun valmisteluun, ja tarina imaisee tiukasti mukaansa vasta keskivaiheilla. Kohtalo ei pääse sarjan ensimmäisen osan tasolle yllättävissä juonenkäänteissä, mutta kirjan maailmasta paljastuvat vihdoin kaikki loputkin tiedot. Henkilöt kokevat tahoillaan kovia, eikä Howey edelleenkään pelkää tappaa keskeisiäkään hahmoja. Kirjan loppu nivoo kuitenkin kaiken hienosti yhteen, ja tarinan kantavana teemana on toivo.

Kohtalo ei ole tajunnanräjäyttävä kirja, mutta yhtä kaikki tarpeeksi koukuttava että luin sen kahdessa päivässä. Kun sarjan on aloittanut, se on pakko lukea loppuun saakka, eikä Kohtalo tuota pettymystä.

Subjektiivinen tuomio: ****

Hugh Howey
Kohtalo
Suom. Einari Aaltonen
Like 2015
392 sivua

Jerry Brotton: Ainutlaatuiset kartat

ainutlaatuiset-kartatAinutlaatuiset kartat on isokokoinen ja visuaalisesti näyttävä tietokirja karttojen historiasta antiikista nykypäivään. Karttoja esitellään aikajärjestyksessä ja erilaisiin teemoihin luokiteltuna. Useimmista on tietoa kahden aukeaman verran: ensimmäisellä esitellään kokonaiskuva ja yleistietoa, toisella pureudutaan tiettyihin yksityiskohtiin.

Olen aina tykännyt maantiedosta ja erityisesti kartat ovat kiinnostavia. Niinpä tämä oli minulle oikea unelmatietokirja. Jokaisesta kartasta on hyvälaatuinen kokonaiskuva ja suurennoksia tietyistä yksityiskohdista. Lisäksi kerrotaan tietoa kartan koosta ja sijainnista, taustatietoa kartan tekijästä ja kartasta lausuttuja sitaatteja tutkimuksista tai kirjoista. Mielenkiintoisena yksityiskohtana löytyy myös havainnollistava kuva kartan koosta suhteessa ihmiseen – jotkut kartat ovat pikkiriikkisiä ja toiset valtavia, mikä ei välttämättä tulisi muuten esille.

Fra Mauron maailmankartta noin vuodelta 1450.

Yksi kirjan opeista on se, että kartta on aina tekijänsä tulkinta. Esimerkiksi maailmankuva ja uskonto ovat vaikuttaneet paljon kartan tekemiseen ammoisina aikoina. Monissa kartoissa esiintyy epätarkkuuksia ja suoranaisia virheitä, myös uudemmissa kartoissa. Minut yllättivät esimerkiksi koulun maantiedon tunneilta tutun Petersin projektion (1973) virheet – jotkut maat kuvataan tuplasti liian suurina.

Blaeu teki vuosisatojen munauksen piirtämällä Kalifornian suurena saarena. Tätä uskomusta ei kyseenalaistettu seuraavaan 50 vuoteen.” (Uusi maailmankartta vuodelta 1648)

Karttoihin liittyy myös vallankäyttöä: tulkinnan lisäksi niillä voidaan valehdella tietoisesti. Kartan perusteella voitiin väittää vaikkapa saariryhmän kuuluvan tietylle valtiolle sijainnin perusteella, vaikka oikeasti saaret sijaitsevat vähän eri paikassa.

Kokonaisten maailmankarttojen lisäksi kirjassa esitellään runsaasti myös muunlaisia karttoja: merikarttoja, kaupankäyntiin liittyviä portolaanikarttoja, tähtikartta, kuukartta, kaupunkien karttoja, lähetystyökarttoja, jokikartta, kuvitteellinen kartta sekä erilaisia temaattisia karttoja, kuten Lontoon deskriptiivinen köyhyyskartta vuosilta 1898-1899. Monet kartat ovat olleet merkittäviä tapauksia aikanaan, kuten Lontoon metrokartta graafisena esityksenä ja kolerakartta, jonka ansiosta ymmärrettiin koleratartuntojen yhteys kaupungissa sijainneeseen saastuneen vesipisteeseen.

Eri aikakausien lisäksi kirjassa on monipuolisesti karttoja eri kulttuureista, muualtakin kuin länsimaista siis. Lukija pääsee tutustumaan muun muassa atsteekkien pääkaupungin karttaan, kiinalaiseen joki- ja tähtikarttaan sekä intialaiseen maailmankarttaan. Monet kartat ovat yksinkertaisesti käsittämättömän hienoja ja myös yllättävän todenmukaisia siihen nähden, kuinka monta sataa vuotta sitten ne on tehty.

Ainutlaatuiset kartat on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja, jos aihe kiinnostaa! Ainoana miinuksena mainittakoon pieni fontti yksityiskohtia kuvaavilla aukeamilla, sitä oli hankalaa lukea varsinkin hämärässä.

Subjektiivinen tuomio: *****

Jerry Brotton
Ainutlaatuiset kartat – maailma kartantekijöiden silmin
Suom. Heidi Jouttijärvi, Mika Oksanen, Sirpa Vuento
Readme.fi 2015
256 sivua