P. D. James: Syystanssiaiset

syystanssiaisetMerytonin naisväen keskuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että Longbournin herra ja rouva Bennetillä oli ollut onnea, kun he olivat saaneet neljä viidestä tyttärestään naimisiin.

P. D. Jamesin dekkari Syystanssiaiset (alkuperäinen nimi Death Comes to Pemberley) kuuluu samaan kategoriaan aikaisemmin lukemani Longbournin talossa kanssa. Molemmissa esiintyvät Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tutut hahmot uusissa seikkailuissa.

Siinä missä Longbournin talossa oli suorastaan inhorealistinen kuvaus Bennetin perheen palvelijoiden elämästä säätyläistilalla, Jamesin Syystanssiaiset noudattaa uskollisemmin Austenin tyyliä (ja hyvä niin, koska kirjaa on paljon miellyttävämpää lukea). Elizabethin ja herra Darcyn naimisiinmenosta on kuusi vuotta, ja he ovat asettuneet mukavasti elämään Pemberleyn kartanoon. Kaksi poikaakin on siunaantunut ja elämä on mallillaan.

Vuosittaisten syystanssiaisten aattona tilan rauha kuitenkin järkkyy, kun Elizabethin sisar Lydia ajaa vaunuillaan pihaan täysin hysteerisenä huutaen, että herra Wickham on murhattu. Miehet lähtevät metsään etsimään tätä, mutta löytävätkin kapteeni Dennyn kuolleena ja Wickhamin tämän vieressä yltä päältä veressä.

Seuraa kuolemansyyntutkimus ja oikeudenkäynti, ennen kuin mysteeri pikku hiljaa keriytyy auki. Murhasiko Wickham parhaan ystävänsä? Entä kuka on mystinen nainen, jonka palvelustytöt näkivät metsässä ja väittivät aikoja sitten eläneen rouva Reillyn haamuksi?

Kirja alkaa prologilla, jossa kerrataan pikaisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat. Näin ollen Syystanssiaiset voi lukea myös ilman alkuperäisen kirjan tuntemista, mutta kyllä suosittelisin kirjaa ehdottomasti Y&E:n lukeneille. Austen-faneille kirja on varmasti etupäässä suunnatukin.

Itse pidin kirjasta kovasti. Ylpeys ja ennakkoluulo kuuluu suosikkeihini, ja Syystanssiaisissa pääsi sukeltamaan takaisin kirjan maailmaan ja lukemaan, millaista päähenkilöiden elämä olisi voinut olla myöhemmin. Henkilöhahmot on kuvattu hyvin samanlaiseksi kuin alkuperäisessäkin teoksessa, ja on helppo kuvitella että juuri Wickham joutuisi syytetyksi murhasta ja uhkaisi jälleen kerran tahrata Pemberleyn maineen. Eniten kirjassa seurataan herra Darcyn ajatuksia, ja James kuvaakin niitä uskottavasti.

Murhamysteerin lisäksi tarinasta löytyy myös reilusti draamaa ja ripaus romantiikkaa: Darcyn sisarella Georgianalla on kaksikin kilpakosijaa joista valita. James on kehitellyt myös muille sivuhahmoille tyydyttäviä jatkoja: Bennetien epäsuosituin sisar Marykin on päätynyt avioliittoon, ja jopa itse lady Catherine de Bourgh on pehmentynyt ja alkanut toipua Pemberleyn metsiä kohdanneesta häväistyksestä. Riemastuin lopun pienestä yksityiskohdasta, kun huomasin että James oli ujuttanut tarinaan myös toisen Austenin kirjan henkilöitä pieneen sivuosaan.

Innostuin alun perin lukemaan kirjan katsottuani YLE:ltä siihen perustuvan minisarjan Pemberleyn kartanon tragedia. Sarja oli laadukkaasti toteutettu, mutta oli jännä huomata kuinka paljon muutoksia siihen oli tehty verrattuna kirjaan. Esimerkiksi Elizabethin osuus mysteerin selvittämisessä oli sarjassa paljon isompi – kirjassa hän oikeastaan vain istui muualla odottelemassa.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan. 

Subjektiivinen tuomio: *****

P. D. James
Syystanssiaiset
Suom. Maija Kauhanen

Otava 2012
348 sivua

Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

ekovuosimanhattanillaKirjassa Ekovuosi Manhattanilla Colin Beavan kuvaa omaa projektiaan elää mahdollisimman ekologisesti vuoden ajan New Yorkissa, ja sitä kuinka hän sitten vuoden aikana muuttui välinpitämättömästä tyypistä supersankariksi, Ekomieheksi.

Kirja amerikkalaisen kirjoittama, joten myös sisältö on hyvin amerikkalaista. Projektin lähtökohdat kuulostavat aika kaukaisilta omaan arkeen verrattuna: Beavanin perhe (hän, vaimo Michelle ja parivuotias tytär Isabella) eli kerrostaloasunnossa Manhattanilla, söi lähes pelkkää noutoruokaa kertakäyttöastioista, kulki ympäriinsä takseilla, lensi säännöllisesti, tuotti kolme jätesäkillistä roskaa vain neljässä päivässä ja sitä rataa.

Pikku hiljaa Beavan alkaa toteuttaa projektiaan: he muun muassa lopettavat kertakäyttövaippojen käytön Isabellalle, alkavat syödä vain lähellä tuotettua ruokaa, kulkevat rappusia hissien sijaan (poikkeuksena työpaikka 43. kerroksessa), pyöräilevät ja kävelevät taksin tai julkisen liikenteen sijaan (koska siitäkin tulee hiilipäästöjä), heivaavat television mäkeen, lopettavat vessapaperin käytön ja lopulta kääntävät kämpästään jopa sähköt pois ja vähentävät reilusti myös veden käyttöä.

Beavan kuvaa tarinaansa hykerryttävän hauskasti ja sympaattisesti. Elämänmuutokset eivät olleet helppoja, eikä hänen vaimonsa esimerkiksi ollut läheskään aina innoissaan kulutustottumusten muutoksista (en yhtään ihmettele). Toisaalta tämä yllätti monesti suhtautumalla asioihin paljon positiivisemmin kuin Beavan itse.

Perhe huomaa ilokseen, että televisiosta luopumisen jälkeen heillä on paljon enemmän laatuaikaa keskenään, ja kun pyöräilee taksiajelun sijaan, pääsee oikeasti ”sisälle” maisemaan ja voi viettää monia hienoja hetkiä jotka muuten jäisivät kokematta. Ystävät tulevat heille nauttimaan illallista, ja he oikeasti syövät yhdessä hyvää ruokaa kiinalaisen noutosapuskan sijaan.

Täytyy sanoa, että kirja oli jotain aivan muuta kuin odotin. Raikas ulkoasu piristää, ja sisältä löytyykin raskaan romaanin sijaan helposti luettavaa tekstiä, joka sekoittaa humoristista arkielämän kuvausta painaviin faktoihin ilmastonmuutoksesta. Aika usein Beavan alkaa potea myös eksistentiaalista kriisiä, kun hän miettii mikä onkaan elämän tarkoitus jos se ei ole tavaran haaliminen. Kirjaan on ripoteltu paljon helposti pureskeltavaa tietoa ilmastonmuutoksesta, saasteista ja muista ympäristöongelmista, ja niihin liittyvää kirjailijan omaa pohdintaa.

Jos olisin toivonut kirjaan jotain, niin enemmän käytännön tarinoita arkielämästä ja kaikista ekoteoista joita Beavanin perhe toteutti, ja vähemmän filosofista mietiskelyä elämän merkityksestä. Kaiken kaikkiaan Beavan kirjoittaa kuitenkin kiinnostavasti, ja kirjaan koukuttuu helposti. Oleellista on, kuten hän tajuaa kirjan alkupuolella, että ihmisille saarnaamista tehokkaampaa on tehdä itse asioita ja pistää itsensä likoon. Sellainen saa ihmiset kiinnostumaan ja ehkä sitä kautta muuttamaan myös omaa käyttäytymistään

Subjektiivinen tuomio: ****½

Colin Beavan
Ekovuosi Manhattanilla
Suom. Soili Takkala

Otava 2010
317 sivua

Kirjailijoita, scifiä ja inspiraatiota Finnconissa 2016

tammerkoski

Finncon 2016 järjestettiin Tampereella ja se oli minulle elämäni ensimmäinen con. Sain kaverin mukaan ja majoituimme Summer Hostel Joutsenessa, jota täytyy näin sivumennen sanoen suositella. Jostain syystä sitä ei löytynyt Finnconin sivujen hotellilistauksessa, vaikka paikka sijaitsi aivan yliopiston nurkalla ja oli todella siisti ja edullinen.

Olimme paikan päällä perjantai-illan ja lauantain. Perjantain ohjelmasta mieleen jäi parhaiten Vaihtoehtoinen Tampere -paneeli, jossa olivat keskustelemassa Salla Simukka, Anni Nupponen, Johanna Sinisalo, Samuli Antila ja J. S. Meresmaa. Olen lukenut Meresmaalta yhden kirjan ja suunnitelmissa on lukea Sinisalon ja Simukan tuotantoa, joten oli hauskaa nähdä kirjailijat livenä heittämässä läppää keskenään.

esikoiskirjailijat estradilla

Lauantaina suuntasimme avajaisten sijaan seuraamaan Esikoiskirjailijat estradilla -paneelia, jossa keskustelivat Dare Talvitie (Epäsoinnun periaatteet, Myllylahti), Jaakko Markus Seppälä (Lemen, Like Kustannus), Elina Pitkäkangas (Kuura, Myllylahti) ja Liliana Lento (Dionnen tytöt, Torni Kustannus). Näistä olin kuullut ainoastaan Kuurasta, pitkälti kiitos kirjan näkyvyyden muissa kirjablogeissa. Haastattelijana toimi itsekin pari kirjaa kirjoittanut Shimo Suntila.

esikoiskirjat

Paneeli oli mielenkiintoista kuultavaa ja Suntilan kysymykset hyviä. Kuulimme muun muassa, että käsikirjoitukseen saattaa joutua tekemään isojakin muutoksia saadakseen sopimuksen: Kuurassa Pitkäkangas oli joutunut vaihtamaan kustantajan ehdotuksesta esimerkiksi toisen päähenkilön sukupuolen, mikä on melkoinen muutos. Lemenin tapauksessa Seppälä oli ilmeisesti tarjonnut alun perin novellikokoelmaa, ja Like oli kiinnostunut yhdestä tietystä novellista. Tästä Seppälä venytti sitten kokonaisen romaanin ja sai sopimuksen.

Kävimme kuuntelemassa myös erittäin viihdyttävän luennon Disney: Parasta mitä Star Warsille saattoi tapahtua?, joka keräsikin ison luentosalin aivan täyteen. Loppupäätelmä oli, että surkeiden prequel-elokuvien jälkeen Disneyn omistus saattaa tehdä Star Wars -leffoille varsin hyvää. (Itse ainakin tykkäsin kovasti episodi seiskasta.)

Myös Petri Hiltusen, Vesa Sisätön ja Veikko Laeslehdon paneelikeskustelu Scifin uudet tuulet – Kumpi on parempi: Heinlein vai Asimov? nauratti yleisöä useampaan kertaan. Kovin uusia tuulia paneelissa ei käsitelty, vaan miehet kertailivat nuoruuttaan 70-80-luvuilla, elämää lähikirjaston minimaalisen scifivalikoiman kanssa ja omia suosikkejaan siltä ajalta. En ole lukenut vanhaa scifiä juuri lainkaan (Burroughsin Mars-sarjaa lukuun ottamatta), joten piti luennon aikana googlailla että mitä ne Heinlein, Asimov ja Clarke ovat oikein kirjoittaneet. Tavoite: lukea ainakin yksi teos jokaiselta. (Niin, ja kuulemma Asimov on parempi.)

scifikirjat

Rosebudin kirjapöydältä löytyi paljon kiinnostavaa lukulistalle, vaikka en mitään ostanutkaan. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-sarja kiinnostelisi erityisesti, ja täysin uusi tuttavuus Peter Wattsin Sokeanäkö vaikutti takakansitekstin perusteella varsin mielenkiintoiselta. Siilo-saagan viimeinen osa Kohtalo on tietenkin lukujonossa, olenhan jännännyt jo ensimmäisen ja toisen osan läpi. Mielettömän hyvä idea oli myös Liikkuva kirjasto eli pöydällinen Tampereen kirjaston aiheeseen sopivia kirjoja, joita olisi voinut lainata lennosta.

Viimeiseksi kävimme kuuntelemassa lauantain akateemisen session Emotions and the reader. Odotettavasti kolme englanninkielistä akateemista luentopätkää menivät hieman ohi kun en jaksanut keskittyä, mutta jotain jäi käteenkin.

Ensimmäisellä akateemisella luennolla käsiteltiin Ted Chiangin novellia Story of Your Life. Tutustuin siihen pikaisesti ennen luentoa ja totesin, että se täytyy oikeasti lukea. Novelli liikkuu eri aikatasoilla, ja kun ihmiskertoja oppii avaruusolentojen kielen, se muuttaa hänen käsitystään ajasta. Kieltä kirjoitettaessa kirjoittaja tietää jo miten lause päättyy, joten päähenkilö voi kirjoittaa tyttärelleen kirjeen kertoen tämän elämästä ja kuolemasta ennen kuin tytär on edes syntynyt.

Toisen luennon ajan räpelsin vain kännykkää, koska luennoitsija luki esitelmänsä suoraan paperista enkä jaksanut keskittyä. Kolmas luento herätti sen sijaan taas kiinnostuksen, kun käsiteltiin Harry Potter-sarjaa ja siinä esiintyvää rasismia. Vaikka kirjoissa käsitellään paljon esimerkiksi jästisyntyisten ja puhdasveristen velhojen suhdetta ja todetaan ettei heillä ole mitään eroa, taikamaailmassa esiintyy silti valtavasti eri hierarkioita esimerkiksi velhojen ja jästien tai muiden taikaolentojen (kotitontut, kentaurit, jättiläiset…) välillä.

gameofthronesmonopoly

Näytteilleasettajien joukossa  oli myös elokuussa avattava lautapelikahvila Taverna, jonka pöydiltä löytyi muun muassa yllä näkyvä Monopoly-peli Game of Thrones-versiona. Täytyy myöntää että tässä on tyyliä! Ja muutenkin lautapelikahvila kuulostaa oikein mukavalta idealta.

Kokonaisuudessaan Finncon oli ehkä hieman epätasainen ohjelmakokonaisuus (mikä on ihan ymmärrettävää kun hommaa puuhataan vapaaehtoisvoimin) mutta ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma. Ensi vuonna sitä ei sitten järjestetäkään, vaan Helsinkiin tulee Worldcon. Täytyy katsoa jos pääsisi paikalle, nyt odotan seuraavaksi Helsingin Kirjamessuja!