Vieraana kirjabloggaaja: Kirjapöllön huhuiluja

Ihmiset ovat aina kiinnostavia, varsinkin kirjoista pitävät ihmiset. Tässä sarjassa haastatellaan kirjabloggaajia ja kysellään kirjoista, lukemisesta ja tietenkin bloggaamisesta. Nyt vuorossa on Kirjapöllön huhuiluja-blogin Heidi! Aiemmin blogi tunnettiin nimellä Dysphoria. 

Hei! Kuka olet ja mitä teet?
Olen Heidi, 38-vuotias, filosofian maisteri (suomen kieli),  tällä hetkellä työtön kirjastoalan ihminen, kahden lapsen äiti, naimisissa ja kahden kissan palvelija Oulusta.

Esittele blogisi lyhyesti.
Kirjablogini perustin noin 3,5 vuotta sitten ystäväni innoittamana. Olin hurahtanut pari vuotta aiemmin nuorten aikuisten kirjoihin, kuten Twilight-sarjaan, ja koin tarvetta alkaa laittaa lukemani kirjat johonkin ylös ja kirjoittamaan ajatuksiani niistä ylös.

Yhä edelleen blogini pääpaino on YA-kirjallisuudessa, mutta jonkin verran luen myös aikuisten scifiä, kauhua ja psykologista jännitystä sekä lasteni kanssa lastenkirjoja. Lisäksi tykkään katsella kirjoihin perustuvia leffoja ja tv-sarjoja.

Blogillani on tällä hetkellä 99 lukijaa Bloggerissa, lisäksi Facebookissa blogini sivua seuraa 77 ihmistä, Twitterissä  237.

Miten päädyit perustamaan kirjablogin?
Ystäväni ehdotti minulle blogin perustamista jo vuosi ennen kuin itse viimein kypsyin ajatukseen.

Mistä sait idean blogin nimeen?
Halusin alun perin blogilleni nimen, joka erottuu lukuisista kirja- ja lukualkuisista nimistä. Ajattelin dysphorian sanaleikkinä: dystopia & euforia = dystopiaan liittyvä euforia (koska pidän erityisesti YA-dystopioista.) Myöhemmin nimi on hiukan harmittanut, kun on puhuttu paljon sukupuolidysforiasta, enkä haluaisi blogini nimeä yhdistettävän siihen  väärinkäsitysten takia.

Päätin pitkällisen harkinnan jälkeen muuttaa blogini nimen. Dysphoria-nimi ei oikein tuntunut enää kivalta, kun siinä on niin negatiivinen ja synkkä kaiku. Uusi nimi on Kirjapöllön huhuiluja, ja se tuntuu heti juuri sopivalta. Olen ollut pöllöfani parikymppisestä asti ja keräillyt siitä asti erilaisia pöllöjuttuja. Pöllöt ja kirjallisuus sopivat hyvin yhteen!

Mikä on parasta bloggaamisessa?
Lukemisesta saa paljon enemmän irti, kun analysoi sen teemoja blogissa. Lisäksi olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut tosi paljon hyviä lukuvinkkejä muilta bloggaajilta ja lukijoilta. Bloggaaminen on myös minulle arjen vastapainoa, keino irrottautua muista ajatuksista.

Mikä on vaikeinta bloggaamisessa?
Välillä tuntuu, ettei  jostain kirjasta ole mitään järkevää sanottavaa. Lukemistani arvostelukappaleista bloggaan kuitenkin aina, joten kirjoitettavaa on löydyttävä, vaikka lukukokemus olisi jäänyt laimeaksi. Rakentavan kritiikin antaminen on helpottunut bloggaamisen myötä.

Onko blogisi näkyvillä myös sosiaalisessa mediassa? Missä kanavissa?
Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Mikä on ollut suosituin postauksesi?
Kerstin Gier: Unien kirjat -sarja.

Onko bloggaaminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Tavallaan. Olen vahvistanut bloggaamisen myötä haluani tehdä lasten ja nuorten kirjastotyötä, eikä siitä varmasti ole ollut työnhaussakaan  haittaa. Olen saanut kutsuja messuille ja kustantajien tilaisuuksiin, joista kävin nyt Hel-Ya!-tapahtumassa Helsingissä.

Oletko kirjoittanut myös jotain muuta kuin kirjablogia?
Nuorempana kirjoitin novelleja pöytälaatikkoon. Lisäksi minulla on 3,5-vuotias harrasteblogi Cinnamonum, missä nykyään teen lähinnä käsityö- ja leivontakirjojen esittelybloggauksia.

Mitä vinkkejä antaisit tätä lukeville ihmisille, jotka haluaisivat perustaa oman kirjablogin?
Mieti, haluatko keskittyä vain tietynlaisiin kirjoihin, vai bloggaatko laajasti vähän kaikesta. Kirjoita juuri omannäköisiäsi postauksia, älä yritä kopioida muiden tyyliä. Ota some-kanavat heti käyttöön, etenkin Twitter tuo äkkiä lisää lukijoita. Käy lukemassa muiden kirjablogeja ja kommentoi ahkerasti, niin blogisi pääsee osaksi mahtavaa kirjabloggaajien yhteisöä.

Kuinka paljon luet?
Luen noin 50 sivua päivässä ja noin 10 kirjaa kuukaudessa (mukaan lasketaan lastenkirjat). Tämän vuoden tavoitteeni on lukea 120 kirjaa, ja se näyttää olevan hyvällä mallilla.

Oletko osallistunut joskus lukuhaasteisiin? Millaisiin?
Olen koko ajan mukana lukuhaasteissa. Olen osallistunut jokaiseen Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, ja olen osallistunut myös mm. runo-, novelli-, kauhu-, lastenkirja- ja luontokirjahaasteisiin.

Kuka on lempikirjailijasi?
En osaa oikein nimetä yhtä lempikirjailijaa, mutta mm. näiden kirjoitustyylistä pidän: Elina Rouhiainen, Siri Pettersen, Maggie Stiefvater, Stephenie Meyer, Holly Bourne, John  Green, Rainbow Rowell.

Kuka on kaikkien aikojen lempihenkilöhahmosi ja missä kirjassa hän esiintyy?
Tobias eli Neljä Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa.

Missä on paras paikka lukea?
Sängyllä puolimakaavassa asennossa tai uudessa pehmonojatuolissa.

Mikä on mielestäsi paras TV/elokuvasovitus kirjasta?
Twilight-elokuvat mukailevat minusta kirjasarjaa erittäin hyvin.

Mikä on huonoin kirja, jonka olet koskaan lukenut? Miksi?
Blogihistoriassani huonoimmat pojot annoin viime keväänä Scott Bergströmin The Cruelty – Et ole yksin –kirjalle, koska siitä puuttui ihan tyystin YA-kirjoille ominainen toiveikkuus.

Mitkä kolme kirjaa ottaisit autiolle saarelle matkalukemiseksi?

  • Veronica Roth: Outolintu
  • Stephenie Meyer: Vieras
  • Andy Weir: Yksin Marsissa

Kiitos vastauksista! 
Otan sarjaan jatkuvasti mukaan uusia haastateltavia. Haluatko mukaan? Heitä kommentti tai laita meiliä. 

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Vieraana kirjabloggaaja

Dan Brown: Da Vinci -koodi

Jacques Saunièren kalvakka ruumis makasi parkettilattialla täsmälleen samassa asennossa kuin valokuvassa. Kun Langdon seisoi sen vieressä siristellen silmiään räikeässä valossa, hän hämmästyi taas muistaessaan, että Saunière oli käyttänyt elämänsä viimeiset hetket tämän kummallisen ruumisasetelman järjestämiseen.”

Olen lukenut Da Vinci -koodin kerran kauan sitten ja katsonut siitä tehdyn leffan. Muistelin että kirja oli varsin vetävä trilleri, ja päätin tarttua teokseen uudestaan. En pettynyt, sillä Da Vinci -koodi oli edelleen viihdyttävä mysteeri viikonlopun ratoksi.

Kirjan päähenkilönä seikkailee uskonnollisen symbologian professori Robert Langdon, joka Pariisin vierailunsa aikana kutsutaan keskellä yötä Louvreen auttamaan murhatapauksen selvittelyssä. Louvren intendentti Jacques Saunière on ammuttu, ja ennen kuolemaansa mies on ehtinyt jättää kuolinpaikalleen salakirjoitetun viestin.

Avukseen Langdon saa kryptologi Sophie Neveun, ja pian hän huomaa olevansa Neveun kanssa pakomatkalla. Saunièren jättämä arvoitus osoittautuu olevan osa paljon suurempaa mysteeriä, joka ulottuu aina parin tuhannen vuoden taakse kristinuskon alkuhämäriin. Miten koodin saa murrettua, ja mitä siitä seuraa?

Mukaan on leivottu aimo annos jännitystä, salaseuroja ja salaliittoja, oikeaa historiaa, myyttejä, Brownin omasta päästään keksimää historiaa sekä oikeita taidehistoriallisia, arkkitehtonisia ja symbologisia yksityiskohtia. Voisi kuvitella että taustatiedon tunkeminen kirjaan tekee siitä takkuavaa, mutta ainakin minun mielenkiintoni pysyi yllä kirjassa kuvatuista Langdonin luennoista huolimatta.

Wikipedian sanoin ”Brownia on arvosteltu epätosien väitteiden esittämisestä kirjassa historiallisesti todellisina”, enkä yhtään ihmettele. Kirja sekoittelee faktaa ja fiktiota iloisesti, ja Brown on punonut niistä loistavan juonen. Välillä rupesin itsekin miettimään, mikä on totta ja mikä tarua. Toisaalta kirja on selkeästi romaani, ja sellaisena se toimii hienosti.

Kirja myös innosti tarkistamaan useammankin faktan ja historiallisen tapahtuman oikean laidan, mikä on trilleriltä aika hyvä aikaansaannos. Kuvitetun laitoksen lukeminen olisi varmaan ollut vieläkin antoisampaa, niin ei olisi tarvinnut googlailla kuvailtuja taideteoksia netistä lukemisen ohessa.

Langdon että Neveu jäävät aika ohuiksi henkilöhahmoiksi, mutta pääpaino onkin juonessa ja historiallisissa aineksissa.  Brownin teksti oli vetävää, eikä tylsiä hetkiä kirjan parissa tullut. Tykkään kaikenlaisista arvoituksista, joten koodin ratkaiseminen ja symbolien selvittäminen kutkuttivat mukavasti älynystyröitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Dan Brown
Da Vinci -koodi
WSOY 2004
520 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Trilleri

Kivistö & Riikonen: Mitä jokaisen tulee tietää antiikista

Eurooppalainen ja myös amerikkalainen kulttuuri on juutalais-kristillisen tradition ohessa suuressa määrin rakentunut antiikin Kreikan ja Rooman perinnön varaan. Niin kirjallisuus ja taide kuin politiikkakin ovat monessa suhteessa antiikista juontuvan aineksen kyllästämää ja läpitunkemaa. Usein antiikki on tullut niin kiinteäksi osaksi nykyisen kulttuurin ilmiöitä, että sen läsnäoloa ei välttämättä huomaa tai tule tarkemmin ajatelleeksi.”

Sari Kivistön ja H. K. Riikosen toimittama Mitä jokaisen tulee tietää antiikista kuuluu ensimmäisen kirjallisuuden kurssini lähdekirjallisuuteen. Se oli kahdesta antiikkia käsittelevästä kirjasta ohuempi ja mukavamman näköinen, joten päätin lukea sen aluksi ja kokonaan. Päätös oli oikea, sillä kirja opastaa lukijan antiikin Kreikan ja Rooman maailmaan helppotajuisesti ja kiinnostavasti.

Kirja alkaa 12 teesillä, miksi antiikista ylipäätään pitäisi tietää – käy selväksi että sen ajan ajatukset ja tavat vaikuttavat suurin piirtein kaikkeen mitä teemme nykyään, emmekä välttämättä edes tajua sitä. (Minun pitää seuraavassa oppimistehtävässä pohtia näitä teesejä kahden sivun verran. Ei vielä aavistustakaan, miten teen sen.)

Tämän jälkeen kirjassa on omat luvut klassisille kielille, kirjallisuudelle, taiteelle, uskonnolle, filosofialle, valtiolle ja antiikin perinnölle länsimaisessa humanismissa. Oman lukunsa saa myös antiikin ihannointi ja kritiikki. Minulle mielenkiintoisimpia osia olivat kreikasta ja latinasta kertovat luvut, kirjallisuusosio muinaisine sankareineen ja jumalat ja myytit.

Sain luettua kirjan suhteellisen nopeasti, eikä se tuntunut ollenkaan oppikirjalta. Sen sijaan sain jatkuvasti uusia ahaa-elämyksiä, kun luin, mistä mikäkin kreikkalais- tai latinalaisperäinen sana alun perin tulee. Analyysi, hypoteesi ja fobia ovat peruskamaa, mutta esimerkiksi amatööri tulee latinan rakastajaa tarkoittavasta sanasta. Siis jonkun asian intohimoinen harrastaja, aivan! Tai tiesitkö, että akatemia-sana tulee sen nimenomaisen lehdon nimestä, jossa Platon piti filosofikouluaan? Tai että skhole tarkoitti alun perin vapaa-aikaa? … *innostuu vähän liikaa*

Suosittelen kirjaa sellaisille, jotka haluavat kompaktissa muodossa annoksen kiinnostavaa antiikin kulttuurihistoriaa. Itse olisin voinut lukea tämän myös ilman niskaan hengittävää oppimistehtävää.

Päivitys 9.9. Kirja pääsee sittenkin mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa ”Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit”. Siinä on sekä eläin kannessa (41) että se kertoo ajasta, jota en ole elänyt (34). Kiitos vinkistä!

Subjektiivinen tuomio: ****

Sari Kivistö ja H. K. Riikonen (toim.)
Mitä jokaisen tulee tietää antiikista: Kreikka & Rooma
Avain 2013
230 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia

Kokemuksia kirjallisuuden opinnoista osa 1

Kirjallisuuden perusopinnot 25 op
Jyväskylän avoin yliopisto

Tein sen! Monen vuoden miettimisen jälkeen ilmoittauduin avoimeen yliopistoon lukemaan 25 opintopisteen suuruiset kirjallisuuden perusopinnot. Tilanne työn ja muun elämän kanssa on nyt ensimmäistä kertaa sellainen, että voin realistisesti kuvitella suorittavani ne. Ajattelin kirjoitella kokemuksia matkan varrelta tänne blogiin, koska jotakuta muutakin saattaa kiinnostaa aihe.

Jyväskylän valitsin siksi, että kaikki kurssit on mahdollista suorittaa etänä ja kurssit vaikuttivat kiinnostavammilta kuin Helsingin avoimen yliopiston kurssit. Lisäksi Jyväskylän yliopiston nettisivut ovat tarpeeksi selkeät että löysin tarvittavat tiedot ja osasin ilmoittautua. Se ei tunnu olevan ollenkaan itsestäänselvyys kun eri yliopistojen sivuja selailee…

Avoimet opinnot tietenkin maksavat, 25 opintopistettä irtosi 250 eurolla. Toisaalta aika kallista, mutta toisaalta käypä hinta uudesta harrastuksesta (maksaa se salilla käyminenkin). Opinnoilla on vuoden verran suoritusaikaa ja ne voi aloittaa milloin vain (vielä ehtii, siis). Itse olin kärppänä ilmoittautumassa heti elokuun toinen päivä.

Opiskelen ihan harrastuspohjalta kokopäiväisen työn ohessa, joten hommaa varmasti riittää. Mielenkiinnolla odotan, onko meikäläisellä keväällä enää yhtään sosiaalista elämää :D Haluaisin joskus tulevaisuudessa työskennellä kirja-alalla ja kirjallisuuden parissa, joten sivistyminen aiheesta ei ainakaan haittaa. Lisäksi kaikki aiheet ovat todella kiinnostavia! En usko että lähden kokonaista kirjallisuuden tutkintoa suorittamaan, mutta mistä sitä toisaalta tietää.

Perusopintoihin kuuluvat seuraavat kurssit:

  • Länsimaisen kulttuurin teemat ja kuvasto 5 op
  • Kirjallisuustieteen perusteet 5 op
  • Kirjallisuuden analyysi 5 op
  • Kotimaisen kirjallisuuden historia 2 op
  • Länsimaisen kirjallisuuden historia 3 op
  • Yleisen kirjallisuuden tuntemus 5 op

Suoritustapoja on monia – useimmista pystyy tekemään joko kirjatentin, itsenäisen oppimistehtävän tai suorittamaan verkkokurssin. Pariin kurssiin tarjotaan myös viikonlopun lähiopetussessiota Jyväskylässä. Ilmoittauduin yksille syksyn lähiopetuspäiville, ja toivon että minimiosallistujamäärä täyttyy.

Aloitin ensimmäisenä työstämään Länsimaisen kulttuurin teemoja ja kuvastoa, jonka kevyt kurssimateriaali näkyy postauksen pääkuvassa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse lukea, mutta aiheet olivat niin mielenkiintoisia että lukaisin kaksi ohuempaa opusta Mitä jokaisen tulee tietää antiikista ja Alussa oli Sana kokonaan. Teen kurssin itsenäisenä oppimistehtävänä, jota pääsi tarkastelemaan vasta ilmoittautumisen jälkeen. Vähän meinasi leuka tippua, kun tajusin että jostain on keksittävä 20 sivua sanomista, ja siinä on vasta ensimmäinen kurssi. Sain kuitenkin nyt viikonloppuna ensimmäisen 5-sivuisen esseen naputeltua, jee.

Ongelmana on lähinnä se, että aiheet ovat liian kiinnostavia ja aika rajallista. Yhdessä tehtävässä pitää kirjoittaa teoksesta, joka ammentaa aiheensa antiikista. Lainasin kirjastosta Margaret Atwoodin Penelopeian, mutta samalla otin myös Homeroksen Odysseian taustalukemiseksi. Toisessa tehtävässä pitää pohtia Kalevalan suhdetta suomalaisuuteen Kalevalan kulttuurihistoria -teoksen pohjalta, joten meikäläinen lainasi tietysti Lettoon myös originaalin Kalevalan paremman kokonaiskuvan saamiseksi...

Saa nähdä kuinka diippiin oheislukemistoon aika riittää, mutta nyt on ainakin harvinaisen hyvä tilaisuus lukea näitä klassikoita, jotka ovat vaikuttaneet kirjallisuuteen niin paljon. Jos ja kun näitä tulee luettua, kirjoittelen niistä tietysti arvioita myös blogiin. Kaiken kaikkiaan luulen, että tämä entinen ammattikorkeakoululainen tulee tekemään kiinnostavimmat mutta myös työläimmät 25 opintopistettään ikinä. Pysykää kanavalla!

Lue lisää Jyväskylän avoimista kirjallisuusopinnoista

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Opiskelu

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Tarkkailin heitä vaivihkaa. He vaikuttivat normaalilta perheeltä, vaikka en välttämättä tiennyt, minkälainen sellainen perhe oli. Tunsin jotain, jolle ei ole sanaa: nostalgiaa elämästä, jota en ollut koskaan elänyt.”

Minulla oli varsin korkeat odotukset Ben Kallandin ensimmäiselle aikuisten romaanille, kuten sitä kustantajan esitteessä kuvataan. Sain itse asiassa jo alkukesästä lukea maistiaisen kirjan dramaattisesta avauskohtauksesta, joka johtaa erään pojan kuolemaan ja tempaisee lukijan vauhdilla mukaansa. Lisäksi kirjaa kehutaan vuolaasti melkein joka paikassa.

Vien sinut kotiin ei ole aiheeltaan ihan tyypillisimpiä kirjoja joita yleensä luen. Se kertoo yhden perheen elämästä uskonlahkon varjossa, perhesuhteista ja niiden pirstaloitumisesta, huippulahjakkuudesta, vieraantumisesta ja sivullisuudesta. Tartuin kuitenkin kirjaan saman tien kun sain sen postitse, ja luin yhdessä illassa. Voin hyvin todeta, että kirja lunasti kaikki odotukseni sille.

Kertojana on perheen poika Markus, joka on muuttanut aikuistuttuaan Yhdysvaltoihin ja pyrkii etenemään urallaan Jehovan todistajien päämajassa – lahkon, jota ei itse asiassa mainita nimeltä kertaakaan kirjassa, mutta jonka säännöt ja tavat kietoutuvat tiukasti kaikkien henkilöiden elämään. Markus aloittaa tarinansa päivästä, jolloin hän saa kirjeen naiselta, joka väittää olevansa hänen tyttärensä. Siitä lähtee keriytymään auki perheen tarina, jossa vuorotellaan takaumien ja nykyisyyden välissä.

Vasta muiden arvioita luettuani havahduin huomioon, että Markus on tosiaan kertojana epäluotettava. Hän ei pyri piilottamaan huonoja puoliaan ja kertoo tarinaansa tunteilematta, mutta lukija ei tiedä, missä kohtaa hän vähättelee omaa vastuutaan tai kaunistelee osuuttaan tapahtumista. Hän on hahmona kuitenkin kiinnostava omine pyrkimyksineen, kipuineen ja virheineen.

Kirjan muista henkilöistä nousee erityisesti Markuksen kolmesta siskosta toiseksi nuorin, huippulahjakas Ellen, jolle viulunsoitto on elämä. Kalland kuvaa tytön musikaalisuuden ja musiikin hengästyttävän upeasti ja elävästi, niin että ainakin itse musiikkia harrastaneena nautin jokaisesta sanasta. Ellen erottuu muutenkin muista pikkuvanhalla luonteellaan, huumorillaan ja älyllään. Lukija saa tietää jo kirjan alkulehdillä että Ellen on kuollut, ja Markus-veli maalaa hänestä kuvan traagisena, lähes täydellisenä hahmona.

Näytti kuin Ellen ei olisi soittanut, vaan viulu soitti itse, Ellen vain seurasi viulun ehdottamaa polkua.

Ilman sen enempiä ylisanoja, tämä kirja osui ja upposi: tarina, henkilöt ja tunnelma muodostavat ehyen kokonaisuuden, jossa ei ole mitään liikaa ja joka kantaa viimeiselle sivulle asti. Vien sinut kotiin tekee jehovantodistajuudelle saman kuin Taivaslaulu teki lestadiolaisuudelle: Yhteisöön syntynyt ja sen tunteva kirjailija upottaa uskonnon elementit sujuvasti tarinaan ilman saarnaamisen makua, ja luo kokonaisuudesta samalla jotain todella kaunista, aitoa ja surullista. Lopussa on onneksi toivoa, kummassakin kirjassa.

Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta mutta jotka paljastavat totuuden.” – Ellen

Subjektiviinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

PS. Kirjan lopussa on tarinan ääniraita, jossa luetellaan kaikki kirjassa esiintyvät kappaleet ja konsertot. Jos olisin Ben tai Atenan markkinointi-ihminen, tekisin kappaleista Vien sinut kotiin -soittolistan Spotifyhyn tai YouTubeen. Itse kuuntelen tätä postausta kirjoittaessani Carmen-fantasiaa viululle.

Ben Kalland
Vien sinut kotiin
Atena 2017
284 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit