Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Mutta onneksi meille kaikille annetaan syntymässä yksi työkalu kaiken korjaamiseen, ja se on mielikuvituspoikaystävä. Se ei ole täydellinen eikä se ole haave siitä, että joku olisi oikeasti sellainen. Mutta yksinäisyyden tai tylsistymisen hetkillä se ymmärtää ja tukee. Se nauraa vitseille ja on erinomainen rakastaja tai ainakin se tykkää katsella, kun masturboit.”

Erityisesti Atena on kunnostautunut viime vuosina suosittujen bloggaajien kirjojen julkaisijana. Sinkkublogi-nimistä blogia pitävän Henriikka Rönkkösen esikoiskirjasta Mielikuvituspoikaystävästä on puhuttu paljon ja äskettäin sille ilmestyi jatko-osakin, joten nappasin kirjan mukaan kirjaston esittelyhyllystä.

Alussa todetaan, että kirja on täyttä faktaa ja fiktiota: osa tapahtumista on tapahtunut Rönkköselle itselleen ja loput tutuille tai mielikuvituskavereille. Minämuotoista, henkilökohtaista tekstiä on kuitenkin vaikeaa irrottaa kirjailijasta, joten luin kirjaa pakostakin Rönkkösen omina kokemuksina ja ajatuksina.

Kirja lupaa ytimekkäästi kertoa kaiken, mitä haluan tietää sinkkuelämästä, ja paljon sellaistakin, mitä en halua tietää. Ainakin jälkimmäinen lupaus toteutuu. Mielikuvituspoikaystävän perusteella sinkkuudessa on ennen kaikkea kyse seksistä ja sen saamisesta (tai saamattomuudesta) eri muodoissa, samalla kun etsii sitä oikeaa, jonka kanssa sitoutua.

En löytänyt kirjasta kovinkaan paljon samaistumispintaa, mutta se tarjosi kuitenkin mielenkiintoisen kurkistuksen toisenlaiseen ajatusmaailmaan. Sitä ei voi kieltää, että Rönkkönen on erinomainen kirjoittaja. Hän kertoo tarinoita lennokkaasti ja keksii hauskoja kielikuvia.

Vaikka paikoitellen kirjan inhorealistinen (”hervottoman ronski”) kielenkäyttö ja alapäähuumori kyllästyttivät, nauroin useampaan kertaan tekstiä lukiessani. Ja kyllähän monia Rönkkösen läpikäymiä sinkkuuteen liittyviä tunteita ja tilanteita tunnistaa myös omasta elämästä. Välillä rakkautta epätoivoisesti etsivää kertojaa käy sääliksi, mutta loppupuolella tämä onneksi itsekin ymmärtää, ettei onni löydy miehistä. Elämä jatkuu, sinkkuna tai ei.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. (Ainakin painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana.)

Subjektiivinen tuomio: ***

Henriikka Rönkkönen
Mielikuvituspoikaystävä – ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena 2016
203 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Viihde

Helena Waris: Linnunsitoja

Tuntuu turvattomalta nähdä kauas ympärilleen. Maisema on hallitsematon ja siinä on liikaa aukkoja. Kuilussa horisontti ulottuu aina vain seuraavaan kortteliin, ja näkymä päättyy joko Kuilun seinämään tai Koneeseen. Kuilussa taivasta on vain ohut kaistale suojaverhon takana. Täällä taivas on kaikkialla ympärillämme eikä välissä ole mitään.”

Helena Waris on suhteellisen pitkän linjan suomalainen fantasiakirjoittaja, mutta Linnunsitoja on ensimmäinen teos, jonka luen häneltä. Kirja on YA-fantasiagenreen solahtava dystopia, jonka päähenkilönä on nuori Zemi.

Zemi pakenee Koneiden hallitsemasta Kuilusta ja päätyy kauas myrskyävän meren ympäröimälle majakkasaarelle kapinallisten tukikohtaan. Ainoana viestintäkeinona ovat linnut, joiden kanssa Zemi huomaa tulevansa hyvin toimeen. Vähitellen taustalta alkaa hahmottua suurempi suunnitelma, eikä hän enää tiedä, keneen voi luottaa.

Linnunsitoja rikkoo fantasiagenren tuttua kaavaa, sillä se on 171 sivullaan varsin lyhyt. Sivumäärästä johtuen kerronta on tiivistä ja tiukan toimintavetoista: maailmaa ei selitetä, vaan lukija pudotetaan suoraan sen keskelle. Tylsiä hetkiä ei tule. Waris onnistuu maalaamaan muutamilla lauseilla elävän kuvan synkästä maailmasta, ja lukijana tuntee itsekin olevansa mukana kalsean kostealla saarella meren pauhatessa taustalla. Henkilöitä on sopiva määrä, mutta kukaan ei nouse joukosta erityisen kiinnostavaksi tapaukseksi.

Kirja toimii kyllä näinkin, mutta minä jäin kaipaamaan vielä syvempää maailman kuvausta ja henkilöhahmojen rakentamista. Haluaisin tietää lisää Koneiden hallitsemasta maailmasta ja sen säännöistä ja historiasta. Nyt Linnunsitojan tarina voisi hyvin olla osa suurempaa kokonaisuutta. Loppukliimaksi ja ratkaisu tuntuivat hieman hätäisiltä.

Tätä voi kuitenkin suositella fantasian ja dystopioiden ystäville tummasävyiseksi välipalaksi. Jos paksut tiiliskivikirjat ahdistavat, voi olla helpompaa aloittaa tiiviistä teoksesta, jonka saa varmasti luettua loppuun. Sen verran kirjassa on väkivaltaa ja sadismia, kun kuvataan esimerkiksi Zemin menneisyyttä kylpyläorjana, ettei kirjaa kannata välttämättä tyrkätä ihan nuorimmille lukijoille.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on mukana meri.

Subjektiivinen tuomio: ***

Helena Waris
Linnunsitoja
Otava 2017
171 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia

Kirjailijavieras: Heidi Viherjuuri

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Heidi Viherjuuri. Kirjailijanurani alkoi viime syksynä, kun Hilja-lastenromaanisarjani ensimmäinen osa ilmestyi.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Olen äidinkielenopettaja. Opiskelin aikoinaan Turun yliopistossa ja kahmin sivuaineiksi niin yleistä kirjallisuustiedettä, historiaa kuin mediatutkimustakin. Silloin en vielä rohjennut aloittaa luovan kirjoittamisen opintoja.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Muutin Saksaan vuonna 2010, minkä jälkeen minulla oli enemmän vapaa-aikaa kuin lukion äidinkielenopettajana Suomessa. Aloin tehdä juttuja suomalaisiin sanomalehtiin, kirjoittaa blogia ja kirja-arvosteluja ja tehdä luovan kirjoittamisen verkkokursseja. Vuonna 2015 päivätyöni muuttui puolipäiväiseksi, mikä avasi mahdollisuuden alkaa panostaa kirjoittamiseen kunnolla.

Mistä saat ideat kirjoihisi?
Hilja-sarja peilautuu omaan lapsuuteeni hämäläisellä maaseudulla. Se oli turvallinen ja idyllinenkin maailma, sillä lapset saivat kulkea vapaasti, kunhan joku tiesi, missä menimme. Olen myöhemmin ymmärtänyt, miten onnellinen lapsuus minulla oli, ja halusin työstää iloisen lastenkirjan tuon mielenmaiseman pohjalta.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Kirjoitin ensimmäistä osaa noin vuoden. Aloitin sen kirjoittamisen verkkokurssilla, mutta ensin tein vain yksittäisiä tarinoita enkä edes ajatellut kirjaa. Jossain vaiheessa löin luvut yhteen ja aloin työstää kokonaisuutta. Lähetin käsikirjoituksen kustantamoon vuosi sen aloittamisen jälkeen, ja itse kustannusprosessissa kului vielä toinen vuosi. Sarjan toinen osa syntyi ensimmäisen osan julkaisua odotellessa.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Lähetin käsikirjoitukseni kahdeksaan kustantamoon, joista kaksi ilmoitti kiinnostuksestaan heti. Minulle tarjottiin kustannussopimusta vain kuusi viikkoa tekstin lähettämisen jälkeen, ja melkein hävetti, että kaikki sujui niin nopeasti ja ”helposti”, sillä huhut kertovat, että kustannussopimusten saaminen on todella vaikeaa. Kustannussopimus on lopulta monen asian summa, sillä hyvätkään tekstit eivät välttämättä päädy julkaisuun. Kyseiselle käsikirjoitukselle täytyy olla kustantamossa tarve ja tilausta, ja tietysti sen pitää miellyttää ihmisiä, jotka sopimuksista päättävät. Tarvitaan myös oikea ajoitus ja paljon tuuria.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Pidän sarjani päähenkilöstä, joka on reipas ja suorasukainen 7-vuotias poikatyttö. Hän on eräänlainen alter egoni, vaikka onkin paljon rohkeampi kuin minä. Suosikkejani ovat myös kolme naapurinrouvaa, jotka laittavat tuulemaan ja saavat asiat rullaamaan.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Se, että uppoaa johonkin niin, ettei huomaa, kun aika kuluu ja päivänvalo vaihtuu ikkunan takana. Parasta on keksimisen riemu, sanoilla leikittely ja se, kun tarina nytkähtää eteenpäin.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Huhut inspiraatiosta voi unohtaa: kirjoittaminen on työtä, joka vaatii paljon niin istumalihaksilta kuin keskittymiskyvyltäkin. Sosiaalista elämää on rajoitettava, jotta ajatuksilla on tilaa kulkea. Sekin on hyväksyttävä, että joinain päivinä ei vain kulje, vaikka miten yrittäisi.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
Erittäin kannustavasti. Mieheni ei valitettavasti ymmärrä tarpeeksi suomea voidakseen lukea kirjojani, mutta on hyvää vastapainoa, että vierellä on ihminen, joka tukee mutta on etäällä kirjoittamisesta. Pikkusiskoni on kuvataiteilija, joten lähipiirini on tottunut seuraamaan taiteilijaelämää siihen kuuluvine iloineen ja suruineen.

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Kirjan julkaiseminen on avannut elämään aivan uusia perspektiivejä. Aina välillä kriiseilen sitä, että minun on lähes mahdotonta saada koulutustaustaani vastaavaa vakinaista virkaa täällä Saksassa. Tällä hetkellä se tuntuu täysin tarpeettomalta, koska nykyinen elämäntilanteeni mahdollistaa kirjoittamisen täydellisesti.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Vähän aikaa sitten kuulin, että Seikkailu kutsuu Hilja -kirjaa oli luettu iltasaduksi 6-vuotiaalle. Hän oli saanut lukiessa sellaisen naurukohtauksen, että oli rauhoituttuaan pyytänyt vaihtamaan kirjaa, koska tarina oli liian hauska iltasaduksi. Olen saanut piirustuksia lapsilta ja kommentteja aikuisilta, miten Hiljan tarina piristää sellaisina päivinä, kun mikään ei suju.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Kyllä. Hiljan kolmas osa julkaistaan helmikuussa 2019 ja käsikirjoituksen ensimmäinen versio alkaa olla loppusuoralla.

Kuka on lempikirjailijasi?
Heitä on monia, sillä yksi ihastuttaa soljuvan kielen, toinen tarinan ja kolmas mielenkiintoisen romaanirakenteen takia.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Virginia Woolfin Majakka, John Irwingin Kaikki isäni hotellit ja Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ovat teoksia, joihin palaan aina uudelleen.

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Uskalla unelmoida ja työskentele tavoitteellisesti mutta muista, että elämässä on muutakin. Kirjoittajan polut ja kustannussopimukseen johtavat reitit ovat harvoin suoria ja mutkattomia eikä julkaisemaan päätyminen aukaise taivaanportteja. Kirjoittamisen synnyttämä ilo ja sisäinen rauha ovat tärkeintä, ja niihin sisältyy kirjoittamisen suurin merkitys, sillä julkaiseminen on lopulta jopa toissijainen asia. Olisin ollut iloinen, jos joku olisi varoittanut minua etukäteen niistä tunteiden vuoristoradoista, joita julkaisemiseen ja kirjailijanuraan liittyy ja joille olen itseni nyt altistanut. Helpommallakin voisi elämässä päästä.

Jos palo julkaisemiseen on kuitenkin kova, omaan työhön on syytä asennoitua realistisesti ja kurinalaisesti. Kursseista ja erilaisista kirjoittajayhteisöistä on apua niin palautteen kuin kannustuksenkin kannalta. Oma kunnioitukseni kirjailijoita ja heidän synnyttämäänsä hienoa tekstiä kohtaan on vain kasvanut, mitä syvemmälle kirjoittamisen maailmaan uppoan ja mitä paremmin ymmärrän sen vaatiman työmäärän ja tunnelatauksen.

Kiitos vastauksista!
Mikäli olet kirjailija, kirjabloggaaja tai kirja-alan ammattilainen ja haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjailijavieras