6 kommenttia

"Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riippumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa."

Törmäsin Kaikki kaikessa -teokseen ensin leffateatterissa, jossa näin siitä tehdyn elokuvan trailerin. Sitten Niina kehui kirjaa niin vuolaasti Twitterissä ja blogissaan, että oli pakko pyytää opuksesta arvostelukappale.

Olen muutenkin aika nopea lukija, mutta jostain syystä e-kirjanlukulaitteella lukeminen sujuu vielä tavallistakin nopeammin, varsinkin jos kirja on hyvä. Latasin Kaikki kaikessa Lettooni, ja ahmaisin sen kerralla vajaassa kolmessa tunnissa.

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Madelinesta, joka sairastaa harvinaista tautia, jonka takia hän ei voi oleskella kotinsa ulkopuolella. Hän on allerginen maailmalle: niinpä hän asuu kahdestaan äitinsä kanssa tahrattomassa kodissa, jossa ilma suodatetaan, tulevat vierailijat ja tavarat puhdistetaan perusteellisesti ja ruoka on tarkkaan valittua.

Vaikka Madeline kipuileekin sairautensa takia saamatta jääviä kokemuksia, hän on yllättävän tyytyväinen elämäänsä. Arkeen kuuluu koulua Skypen kautta, koti-iltoja äidin kanssa, surffailua internetissä ja paljon, paljon kirjoja. Yhtäkkiä Maddyn elämä kuitenkin muuttuu - naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen teini-ikäinen poika Olly kiinnittää Madelineen huomiota ikkunan läpi. Maddyn hoitaja päästää Ollyn vierailulle Madelinen kotiin tämän äidin tietämättä, ja se on menoa.

"Sanon itselleni, että äidille valehteleminen ei haittaa. Sanon itselleni, että en sairastu. Sanon itselleni, että kaveruudessa ei ole mitään pahaa.
Että Carla on oikeassa, eikä rakkaus vie minulta henkeä."

Odotukseni olivat todella korkealla, ja kirja olikin hyvä. Maddyn ja Ollyn suhteen kehittymisestä oli mukava lukea. Teksti soljui helppolukuisena ja Madelinen kerronta oli kepeää ja mukaansatempaavaa. Maddyn sairauteen ei pureuduta kovin syvällisesti, mutta toisaalta kun kyse on 18-vuotiaan päiväkirjamaisesta tekstistä, ehkä sairauskertomukset eivät kuulukaan siihen.

Välillä luetaan Maddyn ajatuksia, välillä on virkistäviä piirroksia ja välillä Maddyn ja Ollyn sähköposteja tai viihdyttäviä chattailuja. Erilaiset kirjaviittaukset piristivät tekstiä mukavasti ja viittaukset herra Darcyyn naurattivat. Kaiken kaikkiaan nautin lukemisesta ja odotin kovasti loppua - miten Maddy voi yhdistää Ollyn ja elämäntilanteensa? Viekö rakkaus hengen?

Mutta. Kirjan loppu oli valitettavasti minulle pettymys. Teksti oli edelleen hyvää eikä loppu töksähtänyt, mutta en pitänyt lainkaan loppupuolen käänteestä. Harmitti, että niin hienon jännitteen rakentamisen jälkeen kirjassa päädyttiin loppujen lopuksi aika helppoon ratkaisuun.

Yllättävän epätyydyttävästä lopusta huolimatta annan kuitenkin neljä miinus tähteä kirjalle helposti ahmaistavasta YA-lukukokemuksesta, ja ajattelin mennä katsomaan tämän myös elokuvana. Kirjasta tulee muuten kaiken kaikkiaan vahvasti mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe - jos pidit siitä, pidät todennäköisesti myös tästä.

Millaisia ajatuksia kirja herätti teissä, tuliko lopusta hyvä vai huono fiilis?

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
319 sivua
Tammi 2017

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

6 kommenttia

7 kommenttia

"Ratkaistaksesi miten sinun parhaiten on hyödyttävä siitä, sinun on kysyttävä millä tavoin Vihollinen aikoo menetellä ja sitten tehtävä päinvastoin."

Narnia-sarjan lisäksi C. S. Lewis on tunnettu myös kristillisestä kirjallisuudestaan. Olen aiemmin lukenut hänen teoksensa Tätä on kristinusko, ja se oli niin ajatuksia herättävä että päätin tutustua myös Lewisin muihin teoksiin.

Paholaisen kirjeopiston kansi (vanha suomennosversio) ei varsinaisesti houkuttele lukemaan, mutta onneksi sisältö korjasi ulkoasun puutteet.

Kirjaa kuvataan takakannessa "nurinkäännetyksi hartauskirjaksi", ja Lewis onkin kääntänyt tavallisen asetelman päälaelleen. Kirja koostuu kirjeistä, joita kokenut piru, Pora, lähettää veljenpojalleen Malille. Mali on saanut "potilaakseen" opiskelijamiehen, josta on kaikeksi onnettomuudeksi tullut kristitty. Pora neuvoo kokematonta veljenpoikaansa, kuinka saada potilas mahdollisimman kauas Vihollisesta, ts. Jumalasta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Paholaisen kirjeopisto on asetelmaltaan nerokas. Kirja käsittelee satiirilla ja huumorilla vakavia ja syvällisiä asioita, ja herättelee lukijan itsekin pohtimaan. Poran kirjeiden kautta Lewis tekee teräviä huomioita ihmisluonnosta, kristinuskosta sekä Jumalasta. Pora neuvoo nuorempaansa käyttämään mahdollisimman ovelia taktiikoita: tekemään potilaan ylpeäksi nöyryydestään, aikaansaamaan riitoja perheenjäsenten välille, laittamaan potilas kiertämään kaikki mahdolliset kirkot läpi jos kirkossa käymistä ei voida lopettaa.

"Mutta muista, että merkitystä on vain sillä, miten etäälle Vihollisesta saat tuon ihmisen johdetuksi. Syntien pienuus ei tee mitään, kunhan ne vain kaikki yhdessä houkuttelevat ihmiset valosta tyhtyyjeen. Murha ei ole parempi kuin kortinpeluu, jos kortit tehoavat."

Loppua kohti tultaessa saa hieman jännittää, miten lopulta käy potilaan sielun. Itse sain paljon oivalluksia lukiessani, ja muutamaa kohtaa jäi pureskelemaan pitempäänkin.  Vaikka kirja on kirjoitettu 40-luvulla, se tuntuu ajankohtaiselta myös nykymaailmaa katsoessa. Kirja oli myös mukavan lyhyt, reilut sata sivua tuli hotkaistua helposti. Malia kävi pakostakin hieman sääliksi, sen verran tumpelo hän tuntui olevan tehtävässään.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.

Subjektiivinen tuomio: ****½

C. S. Lewis
Paholaisen kirjeopisto
Kirjaneliö 1992 (Suomennos Tyyni Tuulio)
134 sivua

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

7 kommenttia

2 kommenttia

"Suru vyöryy taas esiin kuin äkillinen hyökyaalto, rajuna, pakahduttavana. Ja juuri kun tunnen vajoavani siihen, ääni varjoista sanoo: 'En usko, että sinun kannattaa seisoa siinä.'"

Jos olisit tässä on jatkoa menestysromaanille Kerro minulle jotain hyvää, jonka lukaisin viime syksyn lomalla ja johon ihastuin. Lainasin heti sen jälkeen ystävältäni jatko-osan, joka on nököttänyt menestyksekkäästi pöydän reunalla viime päiviin asti. Tartuttuani siihen kirjaa olikin niin mukava lukea, että ahmaisin sen muutamassa illassa.

Puolitoista vuotta Willin kuoleman jälkeen Louisa Clark viettää hiljaista elämää. Hän työskentelee lentokentän kahvilassa katsomassa kun muut lähtevät pois, ja asuu asunnossa, jota ei ole sisustanut kodiksi. Loun elämä muuttuu radikaalisti, kun hän joutuu  onnettomuuteen ja hänen elämäänsä myllertämään ilmestyy nuori Lily, hahmo Willin menneisyydestä.

Siteeraan nyt itseäni, koska Kerro minulle jotain hyvää -kirjasta kirjoittamani kommentti pätee myös sen jatko-osaan: Kirjaa voisi kuvailla melko lailla täydelliseksi chick litiksi. Se on sopivan kevyttä ja sujuvaa luettavaa, mutta sisältöä riittää paljon harlekiinikirjoja enemmän.  Kaiken lisäksi Moyes onnistui yllättämään ainakin minut kirjan puolivälin tienoilla, mitä tulee Louisan löytämään uuteen orastavaan rakkauteen.

Kirjassa on reippaasti myös huumoria, ja hekottelin tarinan kanssa itsekseni ääneen. Varsinkin Loun vanhempien suhde on kuvattu loistavasti. Sekä lemppari- että ärsytyshahmokseni nousi teini-ikäinen Lily, joka on sanoinkuvaamattoman rasittava ja samalla todella aito.

Kerro minulle jotain hyvää oli tarinana parempi, mutta sen jatko-osa kannattaa lukea jos piti ensimmäisestä. Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Jojo Moyes
Jos olisit tässä
Gummerus 2016
450 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(1 ääntä)

2 kommenttia