”Toisin kuin elokuvista ja jännityskirjallisuudesta kaikille tuttu CIA, NSA:n agentit eivät hiiviskele kujilla ase kourassa… – – Todellisuudessa sen työntekijät puurtavat ilmastoiduissa huoneissa, konesaleissa, fläppitaulun ääressä tai istuvat luurit korvilla jossain kaukaisessa kuuntelupisteessä. He urkkivat tietoliikennettä, murtavat salauksia, analysoivat keräämäänsä tietoa ja kirjoittavat niistä raportteja.”’
NSA – Näin meitä seurataan osui sattumalta silmiini lähikirjastossa ja tarttui hyllyltä mukaan. Seuraamisesta, urkinnasta ja yksityisyyden murenemisesta näkee ja kuulee jatkuvasti juttuja, mutta en ole perehtynyt aiheeseen kovin tarkkaan, vaikka asia sinänsä kiinnostaakin. Ajattelin että Petteri Järvisen tuore tietokirja valottaisi perusasioita ja kohutun NSA:n taustaa. Arvaus oli oikea, sillä kirja osoittautui kattavaksi tietopaketiksi ja vielä erittäin kiinnostavaksi sellaiseksi.
Kirjassa vilisee tietoteknisiä termejä, nimiä ja käsitteitä, mutta pääosin Järvinen onnistuu esittämään asian selkokielellä. Kirjassa kerrotaan ihan ensimmäiseksi Edward Snowdenin tarina, josta NSA-kohu lähti alun perin liikkeelle. Sitten käsitellään NSA:n historiaa, tapauksia joissa se on ollut mukana ja ylipäätään sitä, mikä se on. Seuraavissa luvuissa kerrotaan muiden maiden tiedustelusta.
Teorian jälkeen keskitytään siihen, miten urkinnalta voi ylipäätään suojautua. Täysin mahdollista se ei ole, ellei palaa aikaan ennen tietokoneita ja kännyköitä, mutta Järvinen esittelee kuitenkin eri vaihtoehtoja. Vähän nörtimmälle puolelle mennään, kun kirjassa ohjeistetaan vaiheittain esimerkiksi salaamaan oma sähköpostiliikenne tai kerrotaan Tor-verkon toimintaperiaatteista.
Myös jokapäiväiseen nettisurffailuun kuuluvia juttuja, kuten SSL-salaus, käydään läpi. Kiinnostavaa sekin, koska itselle ei ole ikinä tullut mieleen selvittää miten se toimii. Myös tavalliselle talliaiselle löytyy netinkäyttöniksejä ja vinkkejä vaikka turvallisempaan matkustukseen sekä matkapuhelimen käyttöön, vaikka ei lähtisi varmennetta omien meilien salaukseen hankkimaankaan.
”Sosiaalinen media perustuu henkilökohtaisten tietojen ja verkostojen jakamiseen. Ei ole mitään tapaa, jolla voisi käyttää Facebookia, Twitteriä ja muita sosiaalisen median palveluita, ja silti säilyttää yksityisyytensä.”
NSA – Näin meitä seurataan imaisi ainakin minut mukaansa ja luin kirjan parissa päivässä. Ainoana miinuspuolena täytyy mainita, että edellinen lainaaja oli ilmeisesti sauhutellut kirjaa lukiessaan, koska se haisi niin vahvasti tupakalta että haju tarttui käsiinkin. Hyh. Mutta joka tapauksessa, suosittelen kirjaa kaikille, joita vähääkään kiinnostaa tietoliikenne ja oma yksityisyys netissä.
Otin tämänkin kirjan mukaan Lukuhaasteeseen, jossa kaikkein sopivin kategoria oli Kirja, joka pelottaa sinua. Eihän kirja mikään pelottava ole, mutta aihe itsessään saa kyllä oikeasti miettimään, mitä kaikkea omia juttujakin päätyy urkintaan. Aika karmivaa. (Minun piti alun perin lukea pelottavana kirjana Hohto, josta mainitsin Twitterissäkin, mutta alkusivut tuntuivat niin masentavilta että jätin sen kesken.)
Subjektiivinen tuomio: ****½
Petteri Järvinen
NSA – Näin meitä seurataan
Docendo 2014
323 sivua