Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

jalijasuklaatehdasvanhasuosikki"Hän himoitsi aina ihan kauheasti jotakin sellaista, joka olisi ollut ravitsevampaa ja täyttävämpää kuin kaali tai kaalikeitto. Ja kaikkein eniten hänen mielensä teki SUKLAATA."

Luin Roald Dahlin tunnetuimpiin kuuluvan lastenkirjan Jali ja suklaatehdas osana kesän lukumaratonia. Muistan kuinka luin kirjaa lapsena ihan fiiliksissä ja ihmettelin, miten kukaan voi kirjottaa noin herkullisesti suklaasta ja karkista. Lempparini on tietenkin Vonkan erikoismurea kuohukermainen herkkusuklaa.

Nyt yli 10 vuotta myöhemmin pelkäsin, että lumous haihtuu lopullisesti kun luen kirjan taas. Paras tapa pilata lapsuuden suosikit kun on yleensä lukea tai katsoa ne uudelleen aikuisena. Onneksi niin ei käynyt! Väljän taiton ja Quentin Blaken mainion kuvituksen takia kirjan 187 lukaisi tunnissa läpi, ja se olikin mukava laskeutuminen 24 tunnin lukumaratoniin.

Kirja alkaa köyhän Jalin perheen esittelyllä. Vanhemmat, kaksi paria isovanhempia ja Jali asuvat kaikki pienessä tönössä kaupungin laidalla. Heillä on hyvin vähän rahaa edes ruokaan. Samassa kaupungissa on asuu erikoinen suklaatehtailija Villi Vonka, joka järjestää suuren kilpailun lapsille. Vonkan suklaalevyihin piilotetaan viisi kultaista pääsylippua, ja sellaisen löytäneet pääsevät kierrokselle suklaatehtaaseen ja saavat karkkia loppuelämäkseen. Parin turhan ostoksen jälkeen Jali ostaa löytämällään pennosella vielä yhden suklaalevyn nälkäänsä. Sieltä pilkahtaa jotain kultaista... (Tämä oli riemukas hetki lapsena.)

Köyhä mutta hyväsydäminen Jali herätti tietenkin sympatiani nuorena. Niin hän tekee edelleen, mutta oli yllättävää huomata kuinka kärjistettyä Dahlin kirjoitustyyli on. Neljää muuta tehtaaseen tulevaa lasta pilkataan surutta, koska yksi on lihava, toinen hemmoteltu, kolmas television orja ja neljäs purkka-addikti. He kaikki kokevatkin eri tavoilla epämiellyttävän kohtalon tehtaassa, mutta Vonkan mielestä se on vain hauskaa.

Tämä ei lapsena häirinnyt mitenkään, mutta nyt mietti pakostakin kirjan korrektiutta samalla kun luki sitä. Niin, ja Vonkan tehtaan työntekijöinä on pieni umppa-lumppa-alkuperäisheimo, jonka Vonkka on rahdannut viidakosta töihin tehtaaseensa ja jolle hän maksaa ruokapalkkaa.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta, ja oli mukavaa huomata ettei sen herkullinen kuvaus ollut vähentynyt yhtään. Vonkan tehtaasta löytyy edelleen mitä mielikuvituksellisempia karkkeja, joita mielellään maistaisi. Vaikka kirja on kirjoitettu alun perin 60-luvulla, sen yllättävä ajanmukaisuus huvitti. Televisio ynnä muut härpäkkeet taisivat olla uhka lapsille jo silloin, kun umppa-lumpatkin intoutuivat laulamaan:

"Näistä kasvatusjutuista tärkeimmän
me soisimme teidän tietävän -
tämän: lapsia ei koskaan saa
televisioruutuun hukuttaa! --
Mutta melkeinpä joka talossa
me näimme (salaa, ikkunasta)
miten lapset nuo istuivat
kuvaruudun luona kuin apinat. --
Mitä he ennen tekivät?
Jo ennen tuota laitetta
lapsia oli olemassa!
Ja - heillä oli kirjoja!
He osasivat lukea. --"

Eipä ole maailma paljoa muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa :D Kaiken kaikkiaan kirja on kevyttä ja herkullista luettavaa suklaan ystäville, kunhan ottaa oikeanlaisen asenteen. Se voisikin olla parasta oikein kermaisen suklaalevyn kanssa nautittuna.

roalddahlhaasteEhdin juuri osallistua myös Yöpöydän kirjat-blogin emännöimään Roald Dahl-lukuhaasteeseen! Yhden kirjan lukeneena saavutin tason nilviö. Jeah!

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Ruoasta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Roald Dahl
Jali ja suklaatehdas
Otava 2009
187 sivua

Arvioi kirja:
(1 ääntä)

2 kommenttia

2 thoughts on “Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

  1. Kiitos haasteeseen osallistumisesta! ♥ Jali ja suklaatehdas on ehdoton suosikkini koko Dahlin tuotannosta. Luin haaste-emäntänä tämän jatko-osan, Jali ja lasihissi ja se oli kauhea pettymys: juoni ei pysynyt kasassa vaan koko ajan kohelletaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen vailla mitään hyvää syytä. Harmillisesti Dahlin jokainen teos ei ole niin helmi kuin suklaatehtaassa seikkailu.

    Reply
    1. Sanna

      Post author

      Ihan sama juttu! Muistan lukeneeni Jali ja lasihissin joskus vuosia sitten Suklaatehtaan jälkeen, ja se oli tosiaan iso pettymys.
      Toinen vanha suosikki minkä voisi sen sijaan lukea on Kekseliäs kettu, se oli muistaakseni tosi hyvä joskus.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *